Skootteri-cowboy ratsastaa Pohjois-Thaimaassa

Tung Bua Tongin auringonkukkapellot ovat upea näky. Mae Hong Son, Thaimaa. Kuva: CC7 / Shutterstock.com

Jotkut matkustavat Thaimaahan rentoutuakseen meren äärellä, toiset ajaakseen vuoristossa. Pohjois-Thaimaan mutkaiset vuoristotiet on kuin tehty easy rider -elämää varten. Niillä kurvaillessa skootteri-cowboyn on helppo unohtaa jopa se pieni sivuseikka, ettei alla ole Harley Davidsonia vaan 125-kuutioinen kevytmoottoripyörä, jonka etupyörän päällä on kori. Tervetuloa Thaimaan kuuluisimmalle roadtripille, Mae Hong Son Loopille.

Teksti ja kuva Antti Helin

Hyväkuntoinen asvalttitie nousee yhä ylemmäs, kun lähestyn Thaimaan korkeimman vuoren huippua. Tie mutkittelee ja kiemurtelee kuin se olisi luotu moottoripyörällä ajamista varten. Muuta liikennettä ei juuri ole, paitsi muutama satunnainen pick-up, joiden lavalla istuu vuoristoheimolaisia värikkäissä asuissaan. Doi Inthanon -vuoren kansallispuistossa sijaitsee useita karen- ja hmong-kansojen kyliä.

Ajaminen on yhtä juhlaa, mutta maltan silti kaartaa pyörän tien sivuun ja laittaa iPodista soimaan Led Zeppeliniä. Elämä sen kuin paranee.

”Hey fellas, have you heard the news…”

Ilma tuntuu viileältä käsivarsilla ja lehtimetsä vaihtuu mäntyihin. Tropiikissa sijaitsevissa havumetsissä on jotain outoa: ne tuntuvat samaan aikaan sekä kovin tutuilta että vierailta. Hetken mietittyäni keksin, että syy on tuoksussa. Trooppinen havumetsä on pohjoisen serkkunsa rinnalla kuin kultivoitunut herrasmies, joka käyttää parasta eau de colognea. Havupuiden tiheään tuoksuun sekoittuu etelän kukkien huumaa.

Kotona tien yli eivät myöskään vilistä metrin mittaiset liskot.

On helppo unohtaa jopa se pieni sivuseikka, ettei allani ole Harley Davidsonia vaan 125-kuutioinen kevytmoottoripyörä, jonka etupyörän päällä on kori.

Doi Inthanon – Thaimaan katolla

Ohitan kaksi chediä, temppelitornia, jotka ovat jo pitkin matkaa häämöttäneet näkyvillä vuoren kyljessä. Läheltä katsottuna ne eivät ole aivan yhtä mystisiä, kuin kaukaa olisi voinut kuvitella: temppeleitä ympäröivät hyvin hoidetut puutarhat ja toisen niistä huipulle johtavat rullaportaat. Thaimaan kuningasparille omistetuissa chedeissä on kuitenkin jotakin hellyttävää. Siinä ne seisovat kaksistaan pilvien ja metsien keskellä kuin kaksi jättimäistä shakkinappulaa.

Viimeisen jyrkän asfaltinpätkän päätteeksi saavun parkkipaikalle, ja opastekyltti julistaa, että olen tavoittanut Thaimaan katon. Doi Inthanon kurottaa 2565 metrin korkeuteen, aavistuksen matalammalle kuin vaikkapa Tatra-vuorten korkein huippu Slovakiassa. Parkkipaikan vieressä maisemaa tosin pilaa armeijan tutka-asema, joka hurisee kuin astmakohtauksen saanut Darth Vader. Vartiosotilas pyörittelee pitkästyneenä rynnäkkökivääriään.

Armeijan tutka-asema, hurisee huipulla kuin astmakohtauksen saanut Darth Vader. Vartiosotilas pyörittelee pitkästyneenä rynnäkkökivääriään.

Kapea polku johtaa parkkipaikalta vielä muutaman metrin ylemmäs, tunnelmallisen hautamuistomerkin luokse. Norsupatsaiden ympäröimässä pienessä chedissä lepäävät vuonna 1897 kuolleen kuningas Inthanonin tuhkat. Inthanon oli Pohjois-Thaimaassa sijainneen Lanna-valtakunnan viimeisiä hallitsijoita, ennen kuin Chiang Mai joutui Bangkokin alaisuuteen.

Kuningas Inthanon halusi suojella vuoren metsät, sillä hän ymmärsi niiden olevan tärkeä vesilähde, josta monet joet saavat alkunsa. Kuin kiitoksena kuninkaan hyvästä teosta, hänen hautansa ympärillä soi jatkuva linnunlaulu.

Doi Inthanon vuoren rinteille perustettu kansallispuisto käsittää monia eri kasvillisuusvyöhykkeitä trooppisista viidakoista vuoristometsiin, ja siellä on bongattu 380 eri lintulajia, enemmän kuin missään muualla Thaimaassa. Osa linnuista asuu vuorella vuoden ympäri, toiset pysähtyvät siellä muuttomatkoillaan maailman laidalta toiselle.

Ihastun ajatuksesta, että Doi Inthanon on kuin lintujen taukotupa. Skootteri-cowboyt eivät ole tämän vuoren ainoita kiertolaisia.

Takapuoli puuduksissa Thaimaassa

Olen päässyt nauttimaan Thaimaan korkeimmasta vuoresta jo ensimmäisenä ajopäivänä, mutta matkan alku oli kaukana huviajelusta, kun päristelin pienellä skootterilla vilkkaan valtatie 108:n laitaa pois Chiang Maista, Pohjois-Thaimaan suurimmasta kaupungista. Suuret kaupunkimaasturit kaahasivat vierestä ohi.

”Tätäkö on skootteri-cowboyn elämä”, mietin takapuoli puuduksissa, kun pysähdyin parin tunnin ajon jälkeen ensimmäiselle tauolle mitättömään pikkukaupunkiin Chom Thongiin ja mutustelin katukeittiön grillattuja kanankoipia. Onneksi reitti erkani Chom Thongin kohdalla valtatiestä, ja pikkutie 1009 kääntyi kohti vuoria, jotka häämöttivät taivaanrannassa kuin lupaus.

Tylsä alkumatka on enää kaukainen muisto, kun vietän iltaa 25 kilometrin päässä Doi Inthanonin huipulta suomalaisen Heikin pitämässä Navasoung Resortissa. Hotellin nimi tarkoittaa paratiisia.

Lillun jyrkkään rinteeseen louhitulla uima-altaalla ja katselen, kuinka vuorten kumpuileva rivi haihtuu pimeyteen ja tähdet valtaavat taivaan. Otan pitkän huikan oluestani ja myhäilen: ”Tätä on skootteri-cowboyn elämä.”

Skootterilla päristelyn sietämätön keveys

Pikkutien R1263 vaikeusastetta nostavat kaatuneet puut, maanvyörymät, lehmänlanta ja ajoreitillä löntystelevät puhvelit. Kerrassaan hieno tie!

Reitti Navasoung Resortilta kohti Khun Yuamia vie avariin vuoristomaisemiin. Pohjois-Thaimaassa nekin, jotka eivät ole tottuneet ajamaan kookkailla moottoripyörillä, pääsevät nauttimaan easy rider -elämästä. Itse asiassa halvat ja helposti ajettavat vuokraskootterit tai kevytmoottoripyörät – kummalla nimellä pieniä mutta pippurisia Honda Wave -pyöriä sitten halutaankin kutsua – takaavat kaikkein aidoimman ajokokemuksen.

Tien vaikeusastetta nostavat kaatuneet puut, maanvyörymät, lehmänlanta ja ajoreitillä löntystelevät puhvelit. Kerrassaan hieno tie!

Ne ovat Thaimaan maaseutujen moderneja työjuhtia, yleiskulkuneuvoja, joilla paikalliset liikkuvat. Niiden selkään mahtuu koko perhe, naapurin mummo ja viikon kauppakassit, ja hitaasti mutta varmasti Wavet nytkyttävät ylös jyrkimmänkin mäen. Tasaisella niillä pääsee niin lujaa kuin Thaimaan maalaisteillä ylipäätään uskaltaa ajaa.

Maalaiset hymyilevät hyväksyvästi, kun he näkevät skootterilla rinkka selässä kiitävän farangin eli länsimaalaisen. Poikahan on oppinut paikallisten tavoille, ilmeet kertovat.

Skootterit ovat kaiken lisäksi äärettömän edullisia menopelejä. Waven saa vuokrattua päiväksi kolmella eurolla eikä se kuluta bensaa juuri lainkaan. Pikkupyörillä on myös se verraton etu, että ne osataan korjata kylässä kuin kylässä. Se selviää, kun ohut metallipiikki puhkaisee kumin pienen vuoristokylän kohdalla. Apua löytyy helposti.

Mae Hong Son on Kolmen usvan kaupunki

mae hong son thaimaa
Burman rajavuoria Mae Hong Sonissa.

Iltaa vasten saavun Mae Hong Soniin, jota kutsutaan runollisesti Kolmen usvan kaupungiksi: kuivalla kaudella kaupungin taivasta sumentaa metsäpalojen savu, sadekaudella laakson yllä leijuvat monsuunipilvet ja viileinä talvikuukausina aamu-usva kätkee laakson huntuunsa.

Mae Hong Son, joka on samannimisen, Myanmarin rajalla sijaitsevan laajan maakunnan pääkaupunki, huijaa aluksi olevansa suurempi city kuin se oikeasti onkaan. Rajakaupunkiin johtavan maantien vartta reunustavat isot autokaupat ja marketit sekä pönäkkä luksushotelli Imperial Tara. Mutta siihen se suuruus jääkin. Keskustassa odottaa muutama unelias katu, jotka kiertävät kauniiden, burmalaisvaikutteisten temppelien koristamaa Jong Tham -lampea.

Parasta, mitä kaupungissa voi tehdä, on ajaa ylös keskustan vieressä sijaitsevalle temppelivuorelle Wat Doi Kong Mulle. Sieltä, temppelin takaa, löytyy Thaimaan huikein näköalakahvila. Kahvilan puuterassilta avautumat näkymät rajavuorille, jotka vyöryvät länteen kuin aallot lukemattomina kerroksina. Nyt rajavuoret näyttävät rauhallisilta, mutta vuosisatojen ajan ne olivat pohjoisthaimaalaisten ja burmalaisten valtataisteluiden verinen näyttämö.

Auringonlaskun mukana maisema vaihtuu minuutti minuutilta, kuin valon vaihteluista elävä maalaus.

Burman rajalla

Seuraavan päivän vietän Mae Hong Sonin ympäristössä olevilla kuumilla lähteillä ja suuntaan väsymättömällä ratsullani 22 kilometrin matkan vuoristotietä Mae Aw -kylään, joka sijaitsee kivenheiton päässä Myanmarista eli Burmasta.

Ajan Myanmarin rajalle, mutta tuntuu kuin saapuisin menneeseen Kiinaan. Maalaiskylän pientä keskusaukiota reunustavat maaseinäiset talot, joiden räystäiltä roikkuu punaisia paperilyhtyjä. Vanhat kiinalaisukot istuskelevat ulkosalla.

Oudon tunnelman selittää se, että kylää asuttavat Etelä-Kiinasta paenneiden Kuomintang-sissien perilliset. Kylä elätti itsensä oopiumikaupalla 1980-luvulle asti, jolloin Thaimaan armeija rakensi ”turvallisuustien”, jota pitkin juuri ajoin, ja pakotti kyläläiset vaihtamaan unikkopeltonsa teeviljelmiin.

Kylää asuttavat Etelä-Kiinasta paenneiden Kuomintang-sissien perilliset, jotka elättivät itsensä oopiumikaupalla 1980-luvulle asti

Samalla kylä sai uuden, ystävällismielisen lempinimen Ban Rak Thai, ”Kylä, joka rakastaa thaita”.

Teenviljelystä tuli yllättävä menestys – kiitos taiwanilaisilta saadun asiantuntija-avun – ja nyt kylän keskusaukiota reunustavat teekaupat, joissa voi maistella oolong-teelaatuja. Laaduista paras, johon on käytetty vain varhain aamuyön tunteina kerättyjä teekasvin ylimpiä lehtiä, maistuu siltä kuin karamellia joisi. Maallikon on vaikea käsittää, että tee voi olla niin hyvää.

Myöhemmin, kun vien teetä tuliaiseksi vannoutuneelle teen ystävälle, tämä sanoo sen kuuluvan kaikkien maistamiensa teiden ylimpään aateliin.

Tien varren yllätyksiä Thaimaassa

”Onko sinulla nälkä? Tule syömään hyvää makkaraa”, tukeva, oranssikaapuinen munkki sanoo näköalapaikalla, jolle pysähdyn matkalla viimeiseen yöpymispaikkaani, Paihin. Jotenkin mies on arvannut, että olen jo pitkään etsinyt tien varrelta mitä tahansa ruokapaikkaa.

”No, maistuiko?” munkki kysyy, kun olen hotkinut kulhollisen riisiä ja loput hänen pohjoisthaimaalaisista lounasmakkaroistaan. Munkki sytyttää paksun burmalaisen sikarin ja hetken aikaa ihailemme yhdessä vuoristomaisemia.

Koskaan ei voi tietää, kenen kanssa saa Pohjois-Thaimaan maanteillä jakaa lounastauon. Se on yksi osa roadtrippien viehätystä. Toinen osa moottoripyöräilyn lumoa on vapauden tunne, jollaista on mahdotonta saavuttaa missään muualla kuin tien päällä, kun elämässä ei ole hetken aikaa muuta kuin liikkeen hurma, tuulen suhina kasvoilla ja alati vaihtuvat maisemat.

Tien päällä elämässä ei ole hetken aikaa muuta kuin liikkeen hurma, tuulen suhina kasvoilla ja alati vaihtuvat maisemat

Seuraavana päivänä, kun reppureissaajien lomakyläksi muuttunut Pai on jo jäänyt taakse, nautiskelen liki hartaasti viimeisistä mutkittelevista vuoristokilometreistä. Onneksi niitä kurveja riittää: Paista takaisin Chiang Maihin vievän tien sanotaan olevan maan mutkaisin.

Jotkut matkustavat Thaimaahan rentoutuakseen meren äärellä, toiset tulevat ajaakseen vuoristossa. Jälkimmäiset puhdistavat päänsä kaasuttelemalla tien päällä, jahdaten määränpäätä, jota he eivät edes toivo saavuttavansa. He ovat niitä, joille koko elämä saisi olla yhtä matkantekoa.

Sellaista on kai olla skootteri-cowboy.

Lue lisää:

Pohjois-Thaimaa -opas

Thaimaa-opas

Lisää moottoripyöräretkiä