Safari Afrikan savannilla, eläinlaumojen keskellä, on unohtumaton kokemus – mutta villieläinten kuvaaminen voi olla haastavaa kokeneellekin valokuvaajalle. Valokuvaaja Ville Palonen kertoo vinkit, joilla luontokuvat onnistuvat!
Teksti ja kuvat Ville Palonen
Sanotaan se heti aluksi: en ole vannoutunut luontokuvaaja, vaan kuvaan paljon mieluummin ihmisiä. Siitä huolimatta villieläinten kuvaaminen on tullut tutuksi kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla ympäri maailmaa.
Rakastan luontoa ja eläimiä, ja matkajournalismin parissa työskennellessä olen päässyt näkemään monta maailman kiehtovimmista otuksista.
Olen valokuvannut muun muassa orankeja Borneolla, tiikereitä Intiassa, valashaita Mosambikissa, kaskelotteja Lofooteilla, paholaisrauskuja Galapagossaarilla, gepardeja Keniassa, sarvikuonoja Sambiassa, ja leijonia Etelä-Afrikassa. Kotimaassa olen kuvannut karhuja Kuhmossa ja ahmoja Lieksassa.
Aina, kun opetan valokuvausta, painotan seuraavaa yksinkertaista asiaa: lue kamerasi käyttöohje.
Opettele käyttämään kameraasi – lue käyttöohje
Lue kameran käyttöohje ja harjoittele kuvaamista jo kotona. Afrikan savannilla tai Borneon sademetsässä treenaaminen voi tulla kalliiksi: pahimmassa tapauksessa kaikki lomakuvat ovat tärähtäneitä tai muulla tavalla teknisesti epäonnistuneita.
Tee taustatyötä – selvitä, minne olet menossa
Ennen matkaa tehty taustatyö helpottaa pakkaamista. Pakollisia varusteita mille tahansa safarille ovat kiikarit, muovipussi sadesuojaksi kameralle, pölypumppu jolla puhdistetaan objektiivi, hattu ja aurinkolasit, sekä särkylääke ja imodium ripulin varalle – monissa kohteissa safariautosta ei saa poistua turvallisuussyistä.
Tiikerisafari Intiassa on erilainen kokemus kuin safari Kenian Masai Marassa, eivätkä kaikki Afrikan safaritkaan ole yhdestä muotista valettuja: jossain paikoissa ei saa poiketa tieltä, toisissa taas ajetaan surutta pusikkojen läpi aivan villieläinten viereen.
Selvitä siis, millainen paikka on juuri sinun safarikohteesi. Tietoa löytyy Googlen kuvahausta, Youtubesta ja matkablogeista.
Tarkista säätiedotuksesta, milloin aurinko nousee ja laskee. Entä miltä matkakohde näyttää tähän aikaan vuodesta – onko siellä kesä vai talvi, kuivaa vai vehreää? Vuodenajat vaihtuvat, kun matkustetaan päiväntasaajan eteläpuolelle.
Millaisia ovat juuri oman safarikohteen autot? Joissain maastoautomalleissa paras kameran tuki on hiekka-/hernepussi, toisissa taas on parempi käyttää monopodia. Itselläni on aina mukana sekä edullinen ja kevyt monopodi että tyhjä kangaspussi, jonka voi täyttää hiekalla, vaatteilla tai vastaavalla.
Tavallinen kamerajalusta mahtuu harvoin autoon, jossa on muitakin matkustajia. Kolmijalkaa taas voi kaivata illalla, jos majapaikan vieressä on eläinten juomapaikka. Itse en kanna kamerajalustaa mukana matkoillani.
Onko omassa kohteessa mahdollista osallistua kävelysafarille? Se on jännittävä kokemus – varsinkin, kun jalkapatikassa etsitään sarvikuonoja – mutta yleensä eläinten kuvaaminen on paljon helpompaa autosta. Eläimet eivät pelkää autoa, joten kuvaamaan pääsee paljon lähemmäs (ja turvallisemmin).
Pitkällä putkella voi kuvata arkoja eläimiä
Teleobjektiivi on käytännössä pakollinen varuste villieläimiä kuvatessa. Kauempaa kuvatessa eläimet eivät pelästy (ja pakene), vaan käyttäytyvät luonnollisesti. Hyvä polttoväli on vähintään 300mm, mieluummin vielä pidempi. 200-millisellä ei läheskään aina pääse niin lähelle eläimiä kuin haluaisi.
Ensin kannattaa kuvata hieman kauempaa, ja vasta sitten pyytää safariauton tai -veneen kuljettajaa siirtymään varovaisesti lähemmäs. Leijonasta tai gepardista voi päästä alle 10 metrin päähän! Riskinä on, että eläin kyllästyy töllistelijöihin ja livahtaa pusikon suojaan. Petoeläinten hyökkäämistä auton suojissa olevien kuvaajien kimppuun ei tarvitse pelätä. Norsuihin kannattaa pitää kunnioittava välimatka.
Jos pääset kuvaamaan lähietäisyydeltä, muista tarkentaa silmiin – aivan kuten ihmisten muotokuvia kuvatessa.
Telezoom vai kiinteä polttoväli?
Kiinteän polttovälin telelinssit tekevät laadukasta jälkeä, mutta ne maksavat tuhansia euroja. Zoom-objektiivi on paitsi edullisempi, myös joustavampi käyttää.
Safariautossa (tai veneessä) istuessa on erittäin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa kuvausetäisyyteen. Tilanteet voivat muuttua nopeasti, eikä pölyisessä autossa ehdi vaihtaa linssiä toiseen.
Ideaalitilanne olisi tietysti kaksi kamerarunkoa, joista toisessa on pitkä telezoon (esim 150-600) ja toisessa lyhempi (24-70).
Oma eläinkuvausobjektiivini on Sigma 150-600mm F5-6.3 Contemporary. Sen huono puoli on melko surkea valovoima, sillä aamun sarastaessa tai auringon laskiessa suljinajat venyvät äärirajoille. Onneksi kuvanvakaaja auttaa jonkin verran. Sigman hyviä puolia ovat joustava polttoväli, keveys ja muihin vaihtoehtoihin verrattuna edullinen hinta (Sigma maksaa uutena alle tuhat euroa).
Kuvanlaatu Nikon D800:n kanssa on varsin tyydyttävä – Sigmalla otettu kuva kelpaa sivun kokoisena kiiltävälle paperille painettuun lehteen.
Hallitse suljinaika, jotta kuvista tulee tarkkoja
Jos olet ostanut (tai lainannut) safaria varten tavallista pidemmän teleobjektiivin, testaa etukäteen, millä suljinajalla saat tarkkoja kuvia. Mikä on paras tapa tukea pitkää putkea kuvatessa? Paljonko objektiivin (mahdollinen) kuvanvakaaja auttaa?
Corbettin kansallispuistossa Intiassa katselin kateellisena toisessa safariautossa istunutta kuvaajaa, jonka teleobjektiivi näytti suurelta kuin sinko (itselläni oli silloin ainoastaan 70-200mm telezoom ja telejatke). Lounasaikaan osuimme samalle taukopaikalle, ja mies halusi esitellä kuvia aamulla kohtaamastaan tiikeristä.
”Oikein hienoja”, totesin kohteliaasti. ”Mutta kaikki ovat epätarkkoja. Saanko vilkaista kamerasi asetuksia?”
Miehellä oli kunnolliset kuvausvehkeet, mutta tekniikan perusteet olivat hukassa: kamera oli säädetty P-automaattiohjelmalle, joka arpoi suljinajasta niin pitkän, että teleobjektiivilla otetut kuvat olivat väistämättä tärähtäneitä.
Pidin muutaman minuutin luennon suljinajan vaikutuksesta kuvan terävyyteen. Neuvoin käyttämään mahdollisimman lyhyttä suljinaikaa: pitkä tele tärähtää helposti, ja joskus eläimetkin liikkuvat nopeasti.
Kameran perusasetukset safarilla
Jos et osaa kuvata manuaaliasetuksilla (jossa säädät itse suljinajan ja himmenninaukon), on parasta käyttää suljinautomatiikkaa.
Nikonissa suljinautomatiikan symboli on S (shutter), Canonissa Tv (time value). Asetat siis itse suljinajan (esim 1/500, ettei kuva tärähdä), ja kameran automatiikka hoitaa valotuksen oikeaksi.
Tämän oppi myös edellisen tarinan intialaiskuvaaja. Mies tuli seuraavana päivänä kiittelemään vuolaasti, että olin laittanut hänen kameraansa S-automaatikan päälle. Nyt kuvat olivat tarkkoja ja oikein valottuneita.
Kohiseva tai alivalotettu tarkka kuva on käyttökelpoisempi kuin hitaalla ISO-luvulla otettu tärähtänyt otos. Itse olen esimerkiksi Afrikan safarilla kirkkaassa auringonpaisteessa käyttänyt 400 ISO:a, jotta saisin suljinajan tarpeeksi lyhyeksi (esim 1/1000). Pilvisellä säällä metsän siimeksessä olen kuvannut surutta 1600 ISO:lla.
Muista, että tarkka kuva ei ole itseisarvo. Tärähtänyt kuva on lähes aina pilalla, mutta hallittu liike-epäterävyys – esimerkiksi panorointi eli juoksevan eläimen ”seuraaminen” kameralla – luo kuvaan aivan erilaisen tunnelman. Lyhyt suljinaika (esim 1/500) pysäyttää liikkeen, pitkällä suljinajalla (esim 1/30) taas voi korostaa liikettä.
Määrittele kuvaamiselle tavoite
Tietyn eläinlajin etsiminen voi olla palkitsevaa. Masai Maran kansallispuistossa Keniassa ilmoitin safarioppaalle, ettei ”big fiven” bongaaminen kiinnosta – haluan nähdä gepardin. Sain kuin sainkin lähikuvia, jossa gepardi ahmii poskeensa juuri kaatamansa gasellinvasan.
Kuvaa muutakin kuin eläimiä
Muista kuvata myös laajakulmalla. Tämä neuvo kuulostaa itsestäänselvältä, mutta unohtuu helposti!
Kuvaa laajakulmalla maisemia, safariautoa ja muita matkustajia – siis tilannekuvia siitä, millaista eläinten katselu on. Nämä toiminnalliset kuvat ovat usein parhaita ”matkamuistoja”.
Älä suorita – nauti!
Hyvät kuvat ovat unohtumaton matkamuisto, mutta muista nauttia muustakin kuin valokuvaamisesta. Etsimen läpi katsellessa on vaikea huomata viidakon ääniä tai savannin aamukasteen tuoksua.
Laita kamera hetkeksi pois, ja keskity vain ja ainoastaan ihmeelliseen luontoon!
Lue lisää:
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
P-ohjelmasta kommentti:
P-ohjelma ei sinällään ollut syyllinen kameran tärähdykseen. Eikä kyse ole arpomisesta. P-ohjelma saattaa toimia varsin järkevästi. Ottaa huomioon polttovälin ja valovoiman. Esim. 5,6-valovoimaisella zoom-objektiivilla antaisi valotusarvoja kuten 1/125 ja 5,6. Sitten jos valoisuutta on enemmän, 1/250 ja aukko 8. Ja jos valoisuutta on enemmän, stten 1/500 ja aukko 11. Ja niin edelleen. 1,4-valovoiman objektiivilla sama P-ohjelma voisi antaa valotusarvoja kuten 1/60 ja 1,4. Tai 1/125 ja 2. Tai 1/250 ja 2,8. Ja niin edelleen. Tässä on tietty logiikka, joka ei ole arpomista.
Tärähdyksen ongelma ei siis tullut P-ohjelmasta sinällään, vaan kyse oli myös ISO-automatiikasta. Ilmeisesti valotusajan esivalinnalla kamera osasi pakottaa ISO:ta korkeammalle automaattisesti, mutta P-ohjelman kohdalla käyttäjän olisi itse pitänyt säätää ISO, tai sen automatiikka, polttovälin mukaisesti.
Sitten kommenttia väitteeseen ”Kohiseva tai alivalotettu tarkka kuva on käyttökelpoisempi kuin hitaalla ISO-luvulla otettu tärähtänyt otos.”
Mielestäni asia ei ole näin yksinkertainen. Periaatteessa makuasia. Mutta jos kuvaan esim. vanhalla kompaktilla, joka ei mieluusti nosta automaatti-ISO:ta kovin korkealle, asian tekniikka menee suunnilleen näin:
– Jos haluan hämärässä kuvan ilman salamaa, voin itse valita korkean ISO-lukeman. Näin saattaa tulla tärähtämättömän näköinen, tai kylliksi tarkka kuva, jotta saadaan selvää esim. tekstistä. Mutta kohina tai kohinanpoiston automatiikka saattaa aiheuttaa sen, että värit haalistuvat. Silti ehkä kohinaa jää jäljelle vielä jossain muodossa, jollain värillä.
– Jos samassa tilanteessa kuvaan P-ohjelmalla vaikkapa sekunnin suljinajalla ja matalalla ISO:lla, kuvasta saattaa tulla komeamman näköinen väreiltänsä, eikä näytä niin rakeisen louhitulta. Tärähdyksen merkitys saattaa olla pieni, jos suuren osan tuosta sekunnista kamera on pysynyt tarpeeksi vakaasti paikoillaan. Kuvassa saattaa olla kuin kaksoiskuva: joiltain osin terävän näköistä, mutta lisäksi mukana suttuisempi, tärähtäneen ajan osuus hieman pehmentämässä.
Riippuu sitten kuvauskohteesta, mihin kumpi vaihtoehto sopii. Aina ei ole pakko tavoitella maksimiterävyyttä, vaan joskus huippuvärikäs kuva voi olla komeampi.
Sama valinta terävyyden ja värikkyyden väliltä tulee esille kameramaailmassa toisellakin tavalla. Fuji-kameroissa on ollut kahdenlaista kennoa. Baeyr-kennolla (X-T100) korostuu terävyys. X-trans-kennolla korostuu värikkyys (X-T2, X-T20). Esim. havupuuta tai vihreää pensasta kuvattaessa X-T100-kameralla saattaa tulla enemmän yksityiskohtia sisältävä kuva, jossa neulaset tai lehdet erottuvat selvästi toisistaan.