Gandhin jalanjäljillä

85 vuotta sitten Mahatma Gandhi marssitti kansanjoukot Intian rannikolle ja valmisti laitonta suolaa. Miltä suolamarssin reitin varrella nyt näyttää?

Teksti Ilkka Karisto
Kuvat Ville Palonen

 

Viiden miljoonan asukkaan kaupungista ei niin vaan kävellä ulos. Kahden tunnin talsimisen jälkeen hengitämme yhä pakokaasua Ahmedabadin keskusta-alueella. Riksat ovat ajaa varpaille.

Intian mittapuullakin harvinaisen hektisen liikenneympyrän keskelle on pystytetty patsas, joka esittää kepin kanssa kävelevää Mahatma Gandhia. Olemme hänen jalanjäljillään. Juuri täältä Ahmedabadista, luoteis-Intiasta, Gandhi aloitti maaliskuussa 1930 kuuluisan suolamarssinsa, joka sai brittien siirtomaahallinnon tutisemaan.

Briteillä oli monopoli suolan valmistamiseen ja myymiseen Intiassa, ja tätä lakia vastaan Gandhi lähti marssimaan: määränpäänä oli Dandin kalastajakylä 390 kilometriä etelämpänä. Jo päiviä ennen lähtöä Gandhi ilmoitti briteille rikkovansa Dandissa lakia, valmistavansa merivedestä suolaa ja yllyttävänsä kaikkia intialaisia samaan.

Gandhi ilmoitti briteille rikkovansa Dandissa lakia, valmistavansa merivedestä suolaa ja yllyttävänsä kaikkia intialaisia samaan.

Lähtöpäivänä 12. maaliskuuta yli satatuhatta ihmistä kerääntyi Ahmedabadin kaduille saattelemaan Gandhia ja 80 muuta suolamarssilaista matkaan. Syntyi kaaos. Ihmiset heittelivät kolikoita ilmaan, ja ulkomaiset lehtimiehet puskivat autoilla väkimassojen läpi saadakseen lähikuvia paljassäärisestä kansanjohtajasta. Gandhi hermostui. Hän heitti pyyhkeen kasvojensa peitoksi ja lisäsi vauhtia. Pääjoukko jäi heti jälkeen. 61-vuotias Gandhi oli hurjassa kunnossa – muut kävelijät olivat enimmäkseen kaksikymppisiä miehiä.

Riksaralli alkaa

Pankki, hotelli, elokuvateatteri, Reebokin lenkkitossuliike, Apple-tietokonekauppa, lentoemäntien kurssikeskus…

Ahmedabad on totisesti muuttunut – ja kasvanut – Gandhin ajoista. Opastenuolien perusteella olemme lähestymässä messualuetta, jossa ovat juuri käynnistyneet Intian ensimmäiset ruostumattomien terästavaroiden messut. Ei helkutti, otetaan se riksa.

Onneksi kuskiksi osuu Sabir Demansuri, 58-vuotias kuuden lapsen isä, joka julistautuu Gandhin seuraajaksi. Hän olisi valmis ajamaan meidät kolmipyöräisellään vaikka Dandiin saakka.

Suolamarssi_Intia_02

”Intialaisten pitäisi taas kuunnella Gandhia. Nykyinen hallitus lietsoo vain vihaa hindujen ja muslimien välille”, Sabir selittää pujotellessaan ruuhkan läpi. ”Vuonna 2002 täällä nähtiin, mihin se johtaa. En uskaltanut ajaa tätä tietä kotiini.”

Vuonna 2002 Ahmedabad, ja suurin osa Gujaratin osavaltiosta, oli liekeissä. Äärihindut jahtasivat muslimeja. Kaksituhatta ihmistä tapettiin, naisia raiskattiin. Verilöylyn suunnitelmallisuus paljastui myöhemmin: Gujaratiin oli tuotu bussilasteittain aseistettuja äärihinduja ympäri Intiaa, ja heille jaettiin kartat muslimien asuinalueista.

Mahatma Gandhi oli jo suolamarssin aikaan huolissaan hindujen ja muslimien kireistä väleistä ja ilmoitti yöpyväsä perillä Dandissa muslimiperheen talossa. Lopulta uskonkiistat veivät häneltä hengen: tammikuussa 1948 äärihindujen R.S.S. -järjestön aktiivi ampui Gandhin Delhissä.

Samainen R.S.S. oli vuonna 2002 Gujaratissa orkesteroimassa muslimien lahtaamista.

Yllätysvierailu ala-asteelle

Ahmedabad loppuu haisevaan kaatopaikkavuoreen. Sitten alkavat puuvillapellot ja vaatetehtaat.  Tekstiiliteollisuudestaan tunnettu Gujarat on vaurainta Intiaa. Talous kasvaa täällä nopeammin kuin missään muualla Intiassa, nopeammin kuin Kiinassa!

Jetalpurin kylässä piipahdamme koulussa. Kahden ulkomaalaisen yllätysvierailu saa lapset villeiksi ja opettajat lamaannuksiin. Edes englanninopettaja ei saa sanaa suustaan. Lopulta 12-vuotias Chazam Jeet ottaa ohjat käsiinsä ja esittelee paikat rehtorinkansliaa myöten.

”Tässä on tietokoneluokka”, Jeet ilmoittaa erään oven suulla. Tietokoneita on yksi, ja se on peitetty vetoketjullisella hupulla. Vanha pönttömalli. Ei Intian it-ihme näköjään koko kansaa kosketa.

Jetalpurissa asiat taitavat silti olla kohtalaisen hyvin: monissa Intian syrjäseutujen kouluissa tietotekniikkaa opiskellaan pelkästään kirjoista.

Kylän laidalla kohtaamme varttuneempia opiskelijoita, läheisen naisten kauppaoppilaitoksen oppilaita. Riksakuski Sabir haluaa tentata heidän Gandhi-tietämystään. Mikä oli suolamarssin reitti?

”Hetkinen… Ahmedabadista se alkoi… tuota… he menivät Porbanderiin!” yksi neideistä ehdottaa.

Riksalle palattuamme Sabir puistelee päätään.

”Kun minä kävin koulua, kaikki opetus alkoi Gandhista ja päättyi Gandhiin. Näitä nuoria kiinnostaa vain bisnes ja raha.”

”Surullista. He eivät tienneet mitään. Kun minä kävin koulua, kaikki opetus alkoi Gandhista ja päättyi Gandhiin. Näitä nuoria kiinnostaa vain bisnes ja raha.”

Seuraavassa kylässä, Barejassa, Ganhdin kasvot on maalattu kauppakeskuksen kiiltelevän seinään. Sen takaa löytyy aidoin ympäröity luksusasuntoalue Agan Village, joka tuo mieleen suomalaiset asuntomessut: 180 kaksikerroksista taloa, jotka kaikki näyttävät asumattomilta.

Suolamarssi_Intia_04

Paikalle hälytetty rakennuttaja Baldii Sinh R. Purumuz esittelee tiluksia. 150 neliön kämppä irtoaisi 40 000 eurolla.

”Täällä asuu bisnesmiehiä, jotka käyvät töissä Ahmedabadissa”, Purumuz sanoo.

Missä he kaikki ovat? On aavemaisen hiljaista.

”Toistaiseksi täällä asuu vasta 15 ihmistä”, Purumaz myöntää. ”Mutta lisää tulee koko ajan! Asunnot ovat ykköslaatua, tulkaa katsomaan, tänne päin..”

Rankka marssi

Vaikeudet alkoivat toisena päivänä. Mahatma Gandhin jalkoihin tuli hiertymiä, ja reumatismikin vaivasi. Kävelyn aikana häntä jouduttiin tukemaan olkapäistä.

Mutta Gandhi ei suostunut hidastamaan tahtia, saati nousemaan hevosen selkään, kaikkea muuta: hän paineli koko 15 kilometrin päivämatkan ilman yhtään taukoa.

Suolamarssi oli Gandhille näytön paikka. Hän oli kansainvälisestikin tunnettu kansalaisoikeustaistelija, joka oli protestoinut brittivaltaa vastaan lähes koko aikuisikänsä. Vuosien ajan hän oli yrittänyt keksiä näyttävää kansalaistottelemattomuustempausta, jolla saisi kaikki intialaiset liikkeelle. Lopulta hän päätyi suolaan. Kuumassa ilmanalassa suola oli välttämättömyys, ja suolavero rasitti pahiten köyhimmistä köyhimpiä.

”Hyvä ettemme joudu maksamaan veroa ilmasta, jota hengitämme”, Gandhi irvaili. ”Jos jokaisessa Intian 700 000 kylässä kymmenenkin ihmistä ryhtyy valmistamaan suolaa, niin mitä hallitus voi tehdä?”

Marssijoiden päivät olivat pitkät. Herätys oli neljältä, ja lounastauolle leiriydyttiin jo ennen yhdeksää, hyvissä ajoin ennen keskipäivän hellepiikkiä.

Gandhi edellytti kanssamarssijoiltaan pyhimysmäistä käytöstä. Päiväohjelmaan kuului rukoilemista ja vähintään tunti kutomista.

Marssista kasvoi nopeasti kansanliike. Kävelyn etenemistä seurattiin sanomalehdistä ympäri Intiaa, ja marssijoiden määrä kasvoi.

Fyysinen rasitus oli joillekin liikaa. Moni sairastui. Gandhi kielsi sairastuneita palaamasta Ahmedabadiin, eikä heitä myöskään jääty odottamaan: toivuttuaan heidän piti kävellä pidempiä päivämatkoja ja kuroa muut kiinni.

Ahmedabadista lähdettäessä marssijat pelkäsivät joutuvansa pidätetyiksi tai jopa ammutuiksi, mutta poliisit jättivät kulkueen rauhaan.

Suolamarssi_Intia_03

Marssista kasvoi nopeasti kansanliike. Kävelyn etenemistä seurattiin sanomalehdistä ympäri Intiaa, ja marssijoiden määrä kasvoi. Tavaksi tuli, että kylien asukkaat saattelivat Gandhin joukot aina seuraavan etapin puolimatkaan, missä odotti seuraavan kylän vastaanottokomitea, usein torvisoittokunnan kera.

Gandhi piti puheita. Hän yllytti ihmisiä liittymään suolakapinaan heti, kun marssijat pääsevät perille Dandiin. Lisäksi hän saarnasi alkoholin ja oopiumin vaaroista ja kehotti intialaisia virkamiehiä luopumaan viroistaan brittien palveluksessa.

Jos kaikki jättävät työnsä, Intia lakkaa toimimasta, Gandhi järkeili.

Yö poliisiasemalla

Saavumme Matarin kylään juuri ennen auringonlaskua. Sabirilla on edessään pitkä paluumatka Ahmedabadiin riksallaan, mutta hän vaatii saada esitellä Gandhin kävelijäpatsaan ja dharamsalan, talon, jossa Gandhi nukkui. Uteliaita kyläläisiä kerääntyy ympärille pällistelemään, mutta avainta dharamsalaan ei löydy.

Meille Sabir on järjestänyt yöpaikan poliisiasemalta, joka toimii samalla valtion vierasmajana. Huone on halvin (1,20 euroa) ja tilavin, jonka olen misään hotellissa nähnyt. Varusteluun kuuluu sohvaryhmä, isommallekin viskaalille kelpaava umpipuinen kirjoituspöytä antiikkilaatikostoineen sekä erillinen pukeutumishuone.

Suolamarssi_Intia_05

Aamulla Gandhin patsaan juurella on tungosta. Hampaiden valkaisuainetta esittelevä kulkukauppias on saanut showlleen liki satapäisen yleisön. Kauppias levittää maahan rujoja valokuvia hampaista, jotka intialaismiesten suosima paan-purutupakka on tuhonnut. Pitkän puheen jälkeen hän kysyy yhtä paaninpurijaa vapaaehtoiseksi.

Helppoheikki käskee miehen kyykkyyn yleisön eteen, tarttuu tämän leukaperiin ja esittelee uunoturhapuromaista suuvärkkiä kuin hevoskauppias.

Kauluspaitaan pukeutunut varhaiskeski-ikäinen mies viittaa innokkaana. Helppoheikki käskee miehen kyykkyyn yleisön eteen, tarttuu tämän leukaperiin ja esittelee uunoturhapuromaista suuvärkkiä kuin hevoskauppias. Ennen kuin koekaniini ehtii vastustella kauppias räväyttää auki nahkasalkkunsa, kaataa yhdestä purnukasta valkoista jauhetta kämmenelleen ja tunkee etusormensa miesparan suuhun ja ryhtyy jynssäämään mustuneita hampaita.

Mies näyttää siltä kuin purskahtaisi pian itkuun. Kauppiaan ei-niin-puhdas sormi liikkuu suussa yhä vinhempaan, mutta hämmentynyt yleisö alkaa kaikota paikalta, niin mekin, on aika jatkaa matkaa.

Lastenkestit temppelissä

Ras-nimisessä kylässä tupsahdamme keskelle lastenkutsuja. Pienen hindutemppelin pihalla jaetaan ruokaa ja kotitekoisia makeisia koululaisille.

”Tänään on isoisäni kuolinpäivä, ja kylässä on tällainen perinne”, kertoo Dilip Patel, Lontoossa asuva tukkukauppias ja hotellinomistaja, joka on tullut käymään sukunsa juurille – ensi kertaa eläessään.

”En koskaan tavannut isoisääni. Hän ehti kuolla ennen kuin synnyin. Olen täällä ihan yhtä ulkopuolinen kuin tekin.”

Isoäidiltään Patel on kuullut tarinoita Gandhin Rasin-vierailusta. Isoisä oli kuuntelemassa puhetta, ilmeisesti myös marssimassa Gandhin rinnalla. Ras oli Gandhin vankinta tukiseutua Gujaratissa. Kun suolamarssilaiset saapuivat kylään, Gandhille ilmoitettiin, että kaikki virkamiehet olivat jo jättäneet työnsä brittihallinnossa. Lisäksi 14 asukasta oli ryhtynyt ikiomaan verokapinaan: he kieltäytyivät maksamasta briteille mitään veroja.

”Isälleni Gandhi oli kuin jumala”, sanoo vieressä seisoskeleva, Michaeliksi esittäytyvä nelikymppinen mies. ”Nykyiset nuoret tuntevat Gandhin vain itsenäisyystaistelijana, mutta eivät tunne hänen ajatuksiaan väkivallattomuudesta ja kastittomien aseman parantamisesta.”

Kasti määrää nyky-Intiassakin paljon. Michael kertoo suorittaneensa Ahmedabadissa hallintotieteiden maisterin tutkinnon, mutta virkamiehen hommia ei hänelle Rasista löydy. Siksi hän nikkaroi työkseen puisia sängynpäätyjä kuten isänsäkin aikoinaan.

Kilometrikaupalla mutaa

Rasin jälkeen koittaa koko matkan hankalin etappi, Bahi Magar -joen ylitys. Bahi Magarin uoma on 6-8 kilometriä leveä ja yleensä kuiva, mutta nousuveden aikana valtamerestä voi tulvia niin paljon vettä, että joki muuttuu kertaheitolla kymmenen metriä syväksi.

Paikalliset kutsuvat ilmiötä ”hevoseksi”, sillä nousuvesiaallossa voi harrastaa venerodeota.

Ajamme riksalla joen pohjoisrannalle, Kankapuran kylään, tarkkailemaan tilannetta. Vettä ei ole. Mahi Sagar näyttää enemmän jättimäiseltä suola-aavikolta kuin joelta. Sen yli on käveltävä.

Kaukaisuudessa näkyy radiomasto. Siellä on Karelin kylä, määränpäämme.

Oppaaksi pestaamamme Kalidas Mileda arvioi etäisyydeksi seitsemän kilometriä. Joku toinen puhui aiemmin kuudestatoista.

”Vauhtia! Vai haluatteko nukkua täällä?”

Juuri kun olemme lähtemässä matkaan, paikalle kaartaa moottoripyörä kyydissään kaksi miestä. Sana on kiirinyt, ja kylänvanhin Bharatsinh Fatesinh tulee tervehdyskäynnille. Hän kysyy, jaksammeko varmasti Kareliin saakka.

”No problem”, vakuutan, ja miehet nauravat ringissä. Fatesinh esittää vielä virallisen vetoomuksen jäädä yöksi Kankapuraan. Ei kiitos, tahdomme aavikolle!

Ensimmäinen kilometri kävellään suolassa. Sitten alkaa pitkä ja uuvuttava mutaosuus. Jalat uppoavat säärtä myöten tasaisenruskeaan mutaan, aivan kuin kahlaisi maailman suurimmassa Jacky makupala -vanukaspurkissa.

”Vauhtia!”, Mileda karjaisee aina kun pysähdymme ottamaan valokuvaa. ”Vai haluatteko nukkua täällä?”

Missä on Kareli?

Kahden tunnin jälkeen saavumme syvännepaikkaan, jossa vettä on ainakin 50 metrin leveydeltä. Tarvitsemme sittenkin veneen. Kävelemme rantapenkkaa merelle päin ja etsimme  kalastajia. Juomavesi on käymässä vähiin, ja aurinko on alkuillasta yhä armoton. Vihdoin vastarannalla näkyy liikettä. Pääsemme veden yli kalastajapaatilla, mutta yllätykseksemme emme ole vielä lähelläkään Karelia, ja Mileda ilmoittaa jättävänsä meidät nyt kaksin.

Suolamarssi_Intia_07

Palkkaamme kalastajista nuorimman uudeksi oppaaksi. Hän vie meitä kilometritolkulla karujen, teittömien seutujen halki. Joudumme kiertämään kastelukanavia, ja ajaudumme koko ajan kauemmas Karelista. Aurinko laskee jo vauhdilla. Hiki kuivuu, mutta yö taivasalla ilman juotavaa  ei houkuttele.

Yhdessä mutkassa opas ilmoittaa, että saamme jatkaa yksin. Hän viittoo epämääräisesti kaukaisuuteen ja hokee: Kareli, Kareli.

Emme näe mitään asutukseen viittaavaakaan ja rukoilemme miestä jatkamaan, tuplaamme palkan.

Vasta kun vesipullot on tyhjennetty viimeiseen pisaraan, näemme talon ääriviivat. ”Talo” on tosin kohteliaasti sanottu: kyseessä on alkeellinen työkaluvaja, jonka kylkeen on pystytetty aaltopellin palanen tuulensuojaksi.

Pellin takana kyykkii vanha hampaaton mies, joka yrittää saada kahta oksankäppyrää syttymään. Hänen nuori kollegansa tuo vettä. Pelastus! Miehillä on moottoripyörä – vielä parempaa! Pääsemme sittenkin Kareliin yöksi, tai niin ainakin luulemme…

Moottoripyöräkyydin hinnasta alkaa armoton, yli tunnin kestävä tinkimiskilpa, jota käydään hiekkaan piirretyin numeroin. Mitään yhteistä kieltä ei ole, mutta puhetta riittää. Tunteet nousevat. Lopulta vanhus ilmoittaa päätään puistellen, että Kareliin meitä ei viedä, ei mistään hinnasta. Maasto on liian hankala, pyörä hajoaa.

Katsomme avuttomina karttaa ja arvomme uuden määränpään. Sarod, se ei ole kaukana. Viekää sinne! Tinkiminen aloitetaan alusta. Lopulta syntyy sopu: nuorempi miehistä vie meidät kahdessa erässä, ja kumpikin maksaa kyydistä 200 rupiaa eli noin kolme euroa (Intiassa sillä summalla saisi bensiiniä koko päivän ajoa varten).

Olen kaksin hampaattoman työvajan vartijan kanssa aavikon nopeasti pimenevässä illassa. Rotta yrittää repulleni. Vanha mies mököttää yhä.

Kuvaaja nousee raskaine reppuineen ensimmäiseen kyytiin, ja niin olen kaksin hampaattoman työvajan vartijan kanssa aavikon nopeasti pimenevässä illassa. Rotta yrittää repulleni. Vanha mies mököttää yhä. Nyt tarvitaan liennytyspolitiikkaa.

Kaivan laukusta taskulampun ja arpanopat. Miehen ilme kirkastuu, ja ensimmäinen onnistunut viiden saman numeron heitto saa molemmat hihkumaan ääneen kuin vähämieliset.

Kyllä täälläkin yöpyä kelpaisi, ukolla näyttää olevan soppaakin.

Ei Mahatma Gandhikaan sitäpaitsi kerennyt yöksi Kareliin. Suolamarssilaiset pyrkivät ylittämään Mahi Sagarin pimeässä, nousuveden aikaan. Veneeseen tunki kuitenkin satoja innokkaita saattelijoita, ja hässäkässä hukattiin tunteja. Vesi alkoi laskea, vene juuttui pohjaan, eikä marssilaisten auttanut kuin upottaa valmiiksi väsyneet jalkansa Jacky makupalaan.

Mutamarssi laittoi Gandhin lujille. Häntä jouduttiin kantamaan osan matkaa. Joen vastarannalle oli pikavauhtia kyhätty maja, jonne uupunut kansanjohtaja laitettiin nukkumaan.

Myöhemmin samana yönä toinenkin intialainen itsenäisyystaistelija ylitti Mahi Sagarin. Jawaharlal Nehru, tuleva pääministeri, halusi neuvotella Gandhin kanssa ja käski autonkuljettajaansa odottamaan Kankapurassa. Nehru ilmoitti ylittävänsä Mahi Sagarin jalan ja palaavansa samaa reittiä vielä ennen aamunkoittoa. Kun häntä varoiteltiin matkan raskaudesta, Nehru tuhahti. No problem!

Seuraavana aamuna autonkuljettajan piti hakea Nehru pois pitkää kiertoreittiä, sillä tämä ei suostunut ylittämään Mahi Sagaria toiseen kertaan edes päivänvalossa.

Lasten koraanikoulu

Yli tunnin odottelun jälkeen pimeydestä erottuu moottoripyörän valokeila. Vanhus hihkaisee innosta ja ryhtyy lukitsemaan vajaansa. Näköjään on tarkoitus mahduttaa kaikki kolme saman moottoripyörän selkään. Kuljettaja pyytää silmälasejani lainaksi.

Aavikkotaival on pitkä, pimeä ja pelottava. Pyörä on suistua moneen kertaa hiekkaliirtoon, mutta kuljettaja on taitava, tai ehkä laseistani todella on apua.

Sarodin kylässä odottaa taivas: valokuvaaja on asettunut aloilleen herra Vally Adam Omarin, hartaan muslimin ja nelinkertaisen Mekan-kävijän, sukutaloon, jossa kaksi mutajalkaista vääräuskoistakin ilomielin kylvetetään ja majoitetaan.

Ruuaksi tarjotaan hampurilaisia.

Suolamarssi_Intia_09

Tyttö takeltelee sanoissaan, ja valkoiseen kaapuun pukeutunut parrakas vanhus sivaltaa saman tien rottinkikepillä selkään.

Aamulla vierailemme medressassa, lasten koraanikoulussa. Kolmisenkymmentä 5-7-vuotiasta tyttöä istuu luokkahuoneen lattialla kuuntelemassa, kun liitutaululle komennettu tyttö lukee ääneen sinne kirjoitettuja suuria. Tyttö takeltelee sanoissaan, kirjoitus on arabiaa, ja valkoiseen kaapuun pukeutunut parrakas vanhus sivaltaa saman tien rottinkikepillä selkään.

Olemme saapuneet muslimiseuduille. Lehmiä ei enää näe kaduilla. 10 000 asukkaan Sarodissa toimii kaksi koraanikoulua ja kuusi moskeijaa. Hindut asuvat kylän laidalla, omissa oloissaan, vaatimattomissa hökkeleissä.

”Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole”, 78-vuotias Vally Adam Omar vakuuttaa.

Entä vuoden 2002 verilöyjen aikaan?

”Ei edes silloin. Ihmiset elävät täällä naapureina.”

Suolamarssi_Intia_08

Omar kierrättää meitä veljensä kanafarmilla ja puuvillapelloilla. Siistiä, vauraahkoa seutua. Näemme tanssivan sirkushevosen ja pikkuruisen jäätelötehtaan. Jäätelönvalmistaja Ilyas Ustadin uskollisimmat asiakkaat löytyvät kuulemma lasten koraanikoulusta.

Syrjäkylän julkkikset

Yhdessä vuorokaudessa meistä on tullut Sarodissa julkkiksia. Kylän asukkaat väittävät, että olemme ensimmäiset länsimaiset ihmiset, jotka ovat täällä koskaan käyneet. Lapsilaumat – ja osa aikuisista – seuraa perässämme kaikkialle, ja kun lähdön hetki koittaa, riksan luona syntyy kaaos. Viereisen tyttökoulun oppilaat kapuavat aitojen yli ja piirittävät kulkupelimme. Riksakuski vetää rautaiset ristikot suojaksemme ja lähtee puskemaan hiljakseen kiljuvan väkimassan lävitse. Tällaista oli varmaan Neumannilla vuonna 1984.

Kahden suomalaistoimittajan aiheuttama hysteria ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Gandhin saamaan kohteluun. Välillä hänen jalkansa olivat niin naarmuuntuneet ihalijoiden raapimajäljistä, että ne piti voidella vaseliinilla. Gandhi vieroksui uteliaita pällistelijöitä. ”Hei eivät jätä minua rauhaan edes peseytyessäni”, hän valitti.

Pöly oli suolamarssilla alituinen riesa. Nykyisin Gujaratin maantiet on päällystetty, mutta vuonna 1930 kuljettiin hiekalla. Monissa kylissä hoksattiin kastella marssireitti etukäteen vedellä. Välillä vettä kaadettiin maahan aivan liikaa, ja Gandhin seurue sai liukastella mudassa.

Dandia lähestyttäessä huhut pidätyksistä voimistuivat. Jawaharlal Nehru varoitti Gandhia brittien suunnitelmasta lähettää pashtu-sotilaiden ketju marssijoita vastaan.

Aprillipäivän iltana suolamarssilaiset pääsivät Suratin miljoonakaupunkiin. Gandhi puhui yli sadalletuhannelle kuulijalle, ensi kertaa mikrofoniin.

”Pian kuohuu koko Intia. Hallitukselle on yhtä vaikeaa pidättää minut kuin antaa minun kulkea vapaana.”

”Hallituksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pidättää minut, sillä jos se ei sitä tee, pian kuohuu koko Intia. Hallitukselle on yhtä vaikeaa pidättää minut kuin antaa minun kulkea vapaana.”

Puheen jälkeen äveriäät vaatetehtailijat riensivät tekemään lahjoituksiaan. Syntyi kisa siitä, kuka lahjoitti eniten, ja puhujajalusta täyttyi nopeasti seteleistä, koruista ja kelloista. Gandhi nauroi. Nukkumaan hän pääsi vasta aamukahdelta, viisi tuntia tavallista myöhemmin.

Seuraavana aamuna Gandhin seurue marssi Suratin läpi. Kadut oli peitetty tuhansilla ruusuilla, ja turvamiesten oli raivattava tilaa marssijoille. Talojen parvekkeille oli kerääntynyt niin paljon ihmisiä, että niiden pelättiin sortuvan.

Me emme näe Suratissa ruusuja, mutta tungos on yhä melkoinen. Kahden ja puolen miljoonan asukkaaan Suratilla on maine Intian meluisimpana kaupunkina, ja pitkään se oli myös saastaisin. Vuonna 1994 kaupungissa puhkesi ruttoepidemia. Sen jälkeen viranomaiset aloittivat suureellisen siisteyskampanjan, mutta ei Surat vieläkään mikään Salzburg ole. Paras rientää eteenpäin, merenranta häämöttää jo.

Intian valtameren rannalla

Olemme olleet liikkeellä jo viikon, ja matkaa on taitettu paikallisbusseilla, moottoripyörillä, riksoilla (parhaimmillaan kyydissä on ollut 11 ihmistä) ja junan kolmosluokassa, samassa jossa Gandhikin tapasi matkustaa.

Viimeiset 17 kilometriä on kuljettava jalan. Navsarista Dandiin johtava tie on kuin viivottimella vedetty. Gandhin aikaan tässä oli vaikeakulkuinen suo, ja marssijat joutuivat ylittämään monta natisevaa puusiltaa.

Suolamarssi_Intia_11

Seitsemän ensimmäisen kilometrin ajan tiheään istutetut puurivistöt antavat varjoa. Sitten puut loppuvat. Asvaltti hohkaa keskipäivän auringossa, eikä taukoja enää voi pitää.

Armahdus tulee vasta Dandin kunnanrajalla, johon on pystytetty pieni katos. Seinään on liimattu työpaikkailmoituksia. Saudi-Arabiaan tarvitaan hitsaajia, palkka olisi 2500 rialia (lähes 500 euroa) plus ilmainen ruoka. Muita ilmoituksia emme ehdi lukea, sillä katos on täynnä äkäisiä ampiaisia.

Meri! Hiekkaranta, valtava hiekkaranta, kilometrien pituinen ja puolikkaan levyinen. Gandhilla oli draaman tajua.

Suolamarssi_Intia_12

Kouraisen kämmenelläni mutaa pohjasta, ja annan sen valua sormieni välistä takaisin mereen. Käteen jää kaksi valkoista suolakidettä.

Vaihdan uimahousuihin ja ryntään veteen. Mutapohja. Kahlaan sata metriä eteenpäin, mutta vettä ei ole vieläkään edes lantioon saakka. Kyykistyn, kouraisen kämmenelläni mutaa pohjasta, ja annan sen valua sormieni välistä takaisin mereen. Käteen jää kaksi valkoista suolakidettä.

Gandhi rikkoi suolalakia aamukuudelta 6. huhtikuuta. Hänkin kahlasi kauas rannasta, ja poikkeuksellisen suuri aalto oli tempaista pienen miehen mukaansa, mutta avustajat pitelivät kiinni. Rannalla tapahtumia kiikaroi 150 poliisia. Ganhdi nosti kourallisen mutaa merenpohjasta ja sanoi:  ”Tällä suolalla ravistelen imperiumin perustuksia.”

Ja niin tapahtui. Seuraavina päivinä laitonta suolaa valmistettiin ympäri Intiaa. Brittein suolakaivosten porteilla osoitettiin mieltä.

Britit turvautuivat pamppuun ja pidätyksiin. Gandhin tukijat ottivat iskut vastaan pystypäin: he kävelivät vapaahtoisesti hakattaviksi eivätkä nostaneet edes kättä suojaksi.

Suolamarssi_Intia_13

Yli 80 000 intialaista pidätettiin suolamarssin jälkeen. Myös Gandhi joutui vankilaan, mutta hän oli jo voittanut taistelunsa. Suolamarssin jälkeen britit olivat vihdoin valmiit neuvottelemaan Intian itsenäistymisestä.

 

Suolamarssille Gandhin jalanjäljissä

Matka

Suolamarssin lähtöpisteeseen Ahmedabadiin pääsee edullisimmin, kun lentää Delhiin ja jatkaa eteenpäin erillisellä kotimaan lennolla tai junalla. Esimerkiksi yöjuna Mumbaista Ahmedabadiin kestää yhdeksän tuntia ja maksaa toisen luokan ilmastoidussa makuuvaunussa reilun kympin.

Liikkuminen

Julkisilla liikennevälineillä voi matkustaa koko suolamarssin reitin. Vain Mahi Sagar -joen uoma  on ylitettävä jalan, tai mahdollisesti veneellä. Kaupunkien ja kylien välillä kulkevat bussit ovat halpoja: puolella eurolla matkustaa vähintään tunnin. Junat kulkevat vain reitin eteläpäässä, ja paljon harvemmin kuin bussit. Kaupungeissa kätevin kulkupeli on riksa. Myös joidenkin syrjäisten kylien välinen liikenne hoituu kimppariksoilla: kukin matkustaja maksaa yhdestä paikasta, ja kyyti lähtee kun riksa on täynnä (kirjaimellisesti). Jos on kiire, tai haluaa hieman lisää matkustusmukavuutta, tällaisen reittiriksan voi vuokrata kokonaan omaan käyttöönsä maksamalla tyhjiksi jääneistä paikoista.

Suolamarssin reitille on rakennettu turisteille ja pyhiinvaeltajille tarkoitettu perinnetie, joten polkupyöräilijöiden ja patikoitsijoiden liikkuminen helpottuu huomattavasti. Intian maanteillä pyöräilyä voi suositella vain hurjapäille.

Suolamarssi_Intia_10

Majoitus

Ahmedabadissa voi majoittua Gandhin historiallista ashramia (tukikohtaa) vastapäätä Gandhi Ashram Guest Houseen. Suurkaupungista löytyy toki hotelleja vaativampaankin makuun.

Matkan varrella majoituspalvelujen taso vaihtelee. Useimmista kaupungeissa löytää helposti kelvollisen huoneen alle kymmenellä eurolla. Eniten tarjontaa on bussiasemien tienoilla. Pikkukylissä hotelleja ei välttämättä ole lainkaan, mutta kotimajoitus tai vastaava voi järjestyä kyselemällä.

Dandissa ei ole minkäänlaisia majoituspalveluja. Lähimmät hotellit löytyvät Navsarin kaupungista, 17 kilometrin päästä, josta voi myös jatkaa matkaa junalla Mumbaihin tai Ahmedabadiin.

Ruoka ja juoma

Gujaratin keittiö on yksi Intian arvostetuimmista. Erityisen suositeltavia ovat thali-annoksia tarjoavat paikat: niissä pienet kipot täytetään herkullisilla kasvismössöillä niin moneen kertaan kuin syöjä haluaa.

Hyvää intialaista kasvisruokaa löytää lähes joka paikasta. Liharuuat ovat harvinaisempia. Helpoiten niitä löytää muslimiseuduilta ja suurista kaupungeista. Yöpymispaikoistamme Matarissa ja Sarodissa ei ollut minkäänlaista ravintolaa. Dandissa on pieni snack bar, josta saa myös ruokaa.

Gujarat on kuiva osavaltio. Alkoholia ei myydä käytännössä missään. Halutessaan matkailija voi kuitenkin hankkia Ahmedabadista erityisen viinaluvan, joka oikeuttaa pitämään alkoholituotteita hallussaan. Palvelua tarjoaa esimerkiksi hotelli Caman (www.camahotelsindia.com) yhteydessä toimiva alkoholimyymälä. Varaudu kuitenkin byrokratiaan ja tiukkaan kuulusteluun. Meille viinalupaa ei myönnetty.

Lukemista

Australialaisen historioitsijan Thomas Weberin On The Salt March on perusteellisin suolamarssista kirjoitettu kirja. Weber itse myös käveli koko reitin kirjaa tehdessään. Lähes loppuunmyytyä teosta on vaikea löytää intialaisista kirjakaupoista, mutta sitä kaupitellaan netissä. Kirjaan voi tutustua myös Mumbain Gandhi-museon kirjastossa.

Louis Fischerin The Life of Mahatma Gandhi ilmestyi jo vuonna 1951, mutta on yhä suositeltavin Gandhista kirjoitettu elämäkerta