
Sofia yllättää, ja yleensä myönteisesti. Jos Bulgariasta Suomeen asti kantautuvat uutiset kertovatkin lähinnä köyhyydestä ja korruptiosta, ei Sofiaan ensi kertaa saapuva voi kuin hämmästellä maan pääkaupungin komeaa ja vaurasta ulkokuorta sekä ystävällisiä, ulkomaalaisista erittäin kiinnostuneita asukkaita.
Matkakohteena Sofia on lähestulkoon täydellinen kaupunki, sillä mitään palveluita ei puutu ja hintataso on pysynyt pääosin kurissa, etenkin kun muistaa pysyä pois turistirysistä sekä syödä ja juoda siellä, missä paikallisetkin.
Sofiassa on kymmeniä tasokkaita hotelleja, ja pääkaupungin pitkä ostoskatu Vitosha pullistelee putiikkeja, jotka myyvät kalleimpia kansainvälisiä merkkibrändejä. Keskusta on täynnä tyylikkäitä ravintoloita, kahviloita ja klubeja, eivätkä Sofian suuret kauppakeskukset kalpene Helsingin vastaavien rinnalla – pikemmin päinvastoin.
Mitään uutta Sofian kukoistuksessa ei ole – Sofia yllätti pirteydellään ja värikkyydellään jo heti 1990-luvun alussa, sosialismin kaaduttua, kun useimmissa muissa Itä-Euroopan suurkaupungeissa katukuva pysyi harmaana vielä pitkään.
Bulgarialainen elämäntapa suosii ulkoilua ja katukahviloissa sekä baareissa istumista ja jutustelua – ja etenkin väittelyä.
Parasta Sofian kaupunkilomalla on vain olla ja antaa tunnelman viedä mukanaan. Kovin montaa varsinaista nähtävyyttä ei Sofiassa ole, vaan paras osa Sofiaa ovat sen ihmiset, jotka mielellään keskustelevat – eli väittelevät – ulkomaalaisten kanssa ja kehuvat heille Bulgarian mahtavaa historiaa ja etenkin sitä, miten juurikin Bulgaria oli se paikka, josta eurooppalainen sivistys sai alkunsa.
Arkeologiset kaivaukset osoittavat väitteen todeksi, kuulemma. Totta on ainakin se, että Sofian juuret ulottuvat tiettävästi 7000 vuoden taakse, mikä tekee siitä yhden Euroopan vanhimmista kaupungeista.
Sofian nähtävyydet

Sofian nähtävyydet sijaitsevat ilahduttavan pienellä alalla Sofian keskustassa ja ne on nopeasti nähty. Aikaa jää siis elämästä nauttimiseen Sofian ravintoloissa ja baareissa.
Sofian päänähtävyys on komea Aleksanteri Neevskin katedraali, jonka vieressä sijaitsevat myös Bulgarian tiedeakatemia ja parlamenttitalo. Kivenheiton päässä katedraalista on Sofian yliopiston pompöösi päärakennus.
Toinen nähtävyyssikermä on rautatieasemalle vievän Maria Luiza -bulevardin varrella. Lähes vieri vieressä on neljä upeaa vanhaa rakennusta: 600 vuotta vanha ja upealla tavalla entisöity moskeija sekä sata vuotta vanhat kauppahalli, kylpylaitos ja synagoga.
Aleksanteri Nevskiin katedraali

Sofian tunnetuin ”postikorttinähtävyys” on Aleksanteri Nevskiin katedraali, yksi maailman suurimmista ortodoksisista kirkoista.
Tyyliltään uusbysanttilainen katedraali onkin mahtavan kokoinen. Iältään se on kuitenkin yllättävän nuori. Aleksanteri Nevskiin katedraali valmistui vuonna 1912. Sen rakentamisella kunnioitettiin niitä 100 000 venäläistä sotilasta, jotka kuolivat taistellessaan Turkin sodassa (1877–78). Kaatuneiden joukossa oli runsaasti myös tsaarin armeijassa palvelleita suomalaisia.
Varsinaisissa taisteluissa venäläisiä sotilaita kuoli tosin ”vain” 15 000; suurin osa eli yli 80 000 menehtyi sairauksiin.
Sota toi Bulgarialle itsenäisyyden Ottomaanien valtakunnasta.
Kansallisteatteri Ivan Vazov

Katedraalin vieressä ovat kaupungin kauneimmat korttelit täynnä komeita museo- ja teatterirakennuksia. Katseenvangitsija on etenkin Bulgarian kansallisteatteri, joka on nimetty Ivan Vazovin mukaan.
Ivan Vazov (1850–1921) oli bulgarialainen kirjailija, runoilija ja poliitikko, jota pidetään usein Bulgarian kansalliskirjailijana. Hän kirjoitti etenkin bulgarialaisten itsenäisyystaistelusta turkkilaisia vastaan.
Traakialaisten kulta-aarteita Arkeologisessa museossa
Kansallisteatterin vieressä ovat Bulgarian taidemuseo ja Arkeologinen museo. Varsinkin jälkimmäisessä on melkeinpä pakko käydä ihailemassa muinaisten traakialaisten upeita kulta-aarteita. Arkeologinen museo sijaitsee entisessä moskeijassa, Sofian vanhimmassa.
Samoilla kulmilla on myös yksi kaupungin parhaista hotelleista, tyylikkäästi vanhan ajan luksustunnelmaa henkivä Sofia Balkan Palace.
Tavaratalo TsUM
Edellisten vieressä on tavaratalo TsUM, joka edustaa tyyliltään stalinistista uusklassismia. Vuonna 1957 avattu tavaratalo oli vuosikymmenet Sofian ylellisin ostospaikka. Nykyään se palvelee etenkin kauneudestaan tarkasti huolehtivia naisia.
Moskeija ja Sofian kauppahalli

Kaunis vanha moskeija sijaitsee tavaratalo TsUMin ja toisen merkittävän ostospaikan välissä. Sofian paras ostospaikka – tai ainakin kiehtovin – eli satavuotias Sofian kauppahalli. Täällä myydään kaikkea mahdollista ja melkein mahdotontakin. Myös lapset on huomioitu erilaisilla puuhailulaitteilla.
Kävelykatu Vitosha ja Red Flat -museo

Sofian keskustan halki kulkee Vitoshan bulevardi, joka on ytimessään muutettu kävelykaduksi. Vitoshaa pitkin voi kävellä vaikkapa kauppahallilta NDK:n kulttuuripalatsille. Nimensä bulevardi on saanut kaupungin vieressä kohoavasta Vitosha-vuoresta.
Nähtävyytenä on Red Flat -museo, joka esittelee arkea ja asumista neuvostoaikana.
Jos puiden reunustama kävelykatu onkin puunattu kauniiksi, löytyy sopivaa rosoa heti sivukaduilta. Yhdellä niistä sijaitsee irkkubaari J. J. Murphy’s, joka on ollut jo pitkään kaupungin pubielämän kantapysäkkejä.
Kulman takana Vitoshasta, rauhallisella sivukadulla, sijaitsee erittäin suositeltava St. George Hotel. Kaupungin nähtävyydet ovat täältä helposti kierrettävissä.
Jykevää sosialismia – Kansallinen kulttuuripalatsi NDK

Bulevardin toisessa päässä on erikoinen katseenvangitsija, vuonna 1981 valmistunut Kansallinen kulttuuripalatsi eli NDK.
Rakennus edustaa modernia, sosialistista arkkitehtuuria mahtipontisimmillaan ja on jo sikäli kiinnostava nähtävyys. Sisätilat on koristeltu aikansa merkittävimpien bulgarialaistaiteilijoiden töillä.
Sosialismin kaaduttua valtavan kokoiselle rakennukselle etsittiin pitkään järkevää käyttöä, ja nyt se on löytänyt paikkansa kokous- ja kongressiareenana mutta myös ravintola ja vapaa-ajanviettokeskuksena.
Kansallinen historiamuseo ja Bojanan kirkko
Kaupungin laitamilla, lähellä Vitoshan jykevää vuorta, sijaitsee Kansallinen historiamuseo, jossa on esillä lisää muinaisten traakialaisten kulta-aarteita – silloin kun maailmaa ahkerasti kiertävät aarteet eivät ole lainassa jossain toisessa museossa.
Museon lähellä sijaitsee Unescon maailmanperintökohteeksi julistettu varhaiskeskiaikainen Bojanan kirkko, jonka sisätiloja koristavat arvokkaat, vanhat seinämaalaukset.
Paras päiväretki Sofiasta
Suosittu päiväretken kohde Sofiasta on Rilan luostari, johon pääsee kätevästi opastetuilla retkillä.
Päiväretkiä tehdään myös Pohjois-Makedonian Skopjeen.
Sofian ravintolat – ”Sano Ugo, kun haluat hyvää”
Sofian ravintoloiden lippulaiva on Ugo. Jo pelkästään ateriointi yhdessä Sofian neljästä Ugosta on riittävän hyvä syy vierailla Sofiassa. Ugot ovat suuria ja nopeita koko perheen ravintoloita, joiden aukioloajat ovat anteliaan pitkiä ja hintataso kohdallaan.
Ugot ovat myös pitsaravintoloita, mutta etenkin ulkomaalaiset tuntuvat ihastuvan Ugojen juustoisiin vuokaruokiin ja salaatteihin kuten perinteiseen bulgarialaiseen shopskaan.
Edullisimmillaan pitsa irtoaa Ugossa parilla eurolla, ja salaatit kolmella eurolla. Pitkänkin kaavan mukaan nautittuun ateriaan on Ugossa vaikea saada kulumaan yli 10–15 euroa.
Toinen bulgarialainen ravintolaketju, jota Sofiassa ei voi välttää, on Happy Bar & Grill. Myös Happyn menestyksen eväät ovat yksinkertaiset: keskeiset liikepaikat, suuret mutta edulliset annokset ja nopea sekä kaikin puolin erinomainen palvelu. Hyvän ruuan ystävää toden totta hemmotellaan Sofiassa.
Kokonaisuutena Sofian ravintolaelämä on hyvin linjassa minkä tahansa muun suuren Itä-Euroopan metropolin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Sofiassakin on vauhti päällä: uusia ravintoloita avataan ja vanhoja suljetaan niiden alta hengästyttävää vauhtia. Kulloisenkin tilanteen voi saada selville vain omin silmin, kiertelemällä Sofian kaduilla, toreilla ja kauppakeskuksissa.
Pikaruuan ystävät nappaavat mukaansa tasokkaan kebabrullan Sofian sadoista snagareista eurolla tai kahdella.
Sofian yöelämä
Sofia on baarien ja yökerhojen luvattu kaupunki, ja on ollut sitä jo 1990-luvulta lähtien. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka bulgarialaisilla nuorilla on ollut halua ja rahaa bailata myös kaikkein taloudellisesti synkimpinä aikoina.
Sofian alati muuttuvan yöelämän vakiopysäkkejä on jo edellä mainitun J. J. Murphy’sin ohella housea ja teknoa tykittävä yökerho Yalta Club, joka sijaitsee yliopiston päärakennuksen kulmilla.
Edullista ja kiihkeää yöelämää löytää myös Sofian ”opiskelijakaupungista” eli Studentski Grad -kampukselta, jossa on omat baarinsa ja bailuareenansa. Asukkaita Studentski Gradissa, jota kansan suussa kutsutaan ”Stuttgartiksi”, on virallisesti noin 40 000, mutta epävirallisesti 50 000–60 000, joten menoa riittää aina.
Sofian hotellit

Sofiasta hotellia varatessa kannattaa ottaa huomioon, että se on pinta-alaltaan suuri, lähes 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki, jossa ei välttämättä jaksa kävellä kohteesta toiseen. Kannattaa siis valita hotelli keskustasta.
Aivan Aleksanteri Nevskiin katedraalin kulmilla on kaupungin parhaisiin hotelleihin kuuluva, tyylikkäästi vanhan ajan luksustunnelmaa henkivä Sofia Balkan Palace.
Erinomainen paikka on myös Kulman takana Vitoshalta, rauhallisella sivukadulla, sijaitseva St. George Hotel. Kaupungin nähtävyydet ovat täältä helposti kierrettävissä.
Hyvätasoista, sisustukseltaan jopa juhlavaa, viidenkympin majoitusta tarjoaa Family Hotel Agoncev lähellä NDK:ta.
Jos kaipaa vielä edullisempaa hotellimajoitusta, kukapa voisi vastustaa majapaikkaa, joka kantaa ylpeästi nimeä Hotel Cheap. Sijainti on rautatieaseman kulmilla, parinkymmenen minuutin kävelyn päässä Aleksanteri Nevskin katedraalista.
Sofian kartta
Sofian metro
Sofian metro valmistui kuin valmistuikin monista korruptiosotkuista huolimatta. Metro on uusi ja puhdas, ja lisäksi vieläpä edullinen. Yksi matka maksaa noin euron. Lipun voi ostaa automaateista, joita löytyy metroasemien ovensuista.
Enemmän matkustava ostaa matkakortille ladattavan kymmenen matkan paketin.
Sofian metron käyttäjältä ei vaadita suurta kartanluku- tai suunnistustaitoa, sillä linjoja siinä ei ole juuri enempää kuin Helsingin metrossa. Sofian metron punainen linja numero 1 kulkee länsi-itä-suunnassa ja sininen linja numero 2 pohjoinen-etelä-suunnassa. Linjat risteävät asemalla Serdika, Sofian ydinkeskustassa. Lentokentälle pääsee linjalla 2.
Omanlaisiaan nähtävyyksiä ovatkin keskustan metroasemat, kuten Sofian muinaisen nimen mukaan nimetty Serdika, joissa on näkyvillä arkeologisten kaivausten tuloksia etenkin roomalaiselta aikakaudelta eli ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta.
Sofian bussit ja raitiovaunut
Bussien ja ratikoiden kertamaksu on niinikään euron verran. Lipun voi ostaa liikennevälineen sisällä sijaitsevasta automaatista. Lippu on voimassa yhden matkan ilman vaihto-oikeutta. Päivä-, viikko- ja kuukausilippuja voi kysellä kioskeista.
Tarkastusmaksu ilman lippua matkustavalle on ollut noin 10 euroa. Sakkomaksua enemmän pummilla matkustanutta kirpaiseekin tapa, jolla lipputarkastajat häntä kohtelevat. Se on ehtaa Itä-Eurooppaa.
Myös Sofian taksit ovat edullisia, kunhan välttyy huijaukselta. Lue lisää Bulgarian takseista.
Sofian hintataso
Sofia on muun Bulgarian tapaan edelleen erittäin edullinen matkakohde etenkin ruokailujen, juomien ja kahvihetkien osalta.
Ostoskatu Vitoshalla kansainväliset vaate-, kello- ja korubrändit ovat sen sijaan käytännössä saman hintaisia kuin Euroopan kalleimmalla ostoskadulla, Zürichin Bahnhofstrassella.
Lue lisää Bulgarian hintatasosta.
Sofian vinkit – tarkkana rahanvaihdon kanssa
Tarkkana kannattaa olla rahaa vaihtaessa, sillä etenkin ostoskatu Vitoshan valuuttakioskien vaihtokurssit ovat huonoja. Paikallinen kikka on tarjota hyvää vaihtokurssia, mutta velottaa sen päälle muhkea ”vaihtopalkkio”, vaikka se nykyisin onkin laitonta.
Sofian keskusta on täynnä pankkiautomaatteja, joista saa rahaa omalla kortillaan.
Lue lisää valuutanvaihdosta Bulgariassa.
Matka Sofiaan
Sofiaan pääsee ulkomailta lentämällä, junalla ja bussilla. Sofiaan lentää halpalentoyhtiöitä kuten EasyJet, mutta myös esimerkiksi Lufthansa ja Puolan LOT. Sofian lentokentältä pääsee keskustaan kätevästi metrolla.
Budapestista Sofiaan matkustetaan junalla Belgradin kautta. Bussiyhteydet Sofiaan ovat hyvät joka puolelta Eurooppaa. Suosittu, edullinen vaihtoehto on myös matkustaa Sofiaan Turkin kautta.
Sofia – kokemuksia
Sofian kokemuksia kertoi Itä-Euroopan matkailuun erikoistunut matkailutoimittaja Sami Lotila.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!




















