
Yhteistyössä SAWO-kiukaiden kanssa
Moni saattaa miettiä, mihin tropiikissa tarvitsee saunaa: eikös siellä ole kuuma jo muutenkin? Vastaus löytyy Filippiinien suomalaisesta majatalosta.
Kun päätin perustaa majatalon Filippiineille, intohimoiselle löylyttelijälle oli itsestään selvää, että sauna pitää olla. Saunapaneelit ja sähkökiuas mahtuivat mukaan konttiin, jonka lähetin Suomesta.
Kun sain Surigao Dreamin vihdoin valmiiksi monenlaisten vaikeuksien ja tuhoisan supertaifuunin jälkeen, saunasta tuli heti hitti sekä paikallisten vieraiden että ulkomaalaisten vieraiden keskuudessa. Moni sai siitä ensimmäisen saunakokemuksen ja moni kokenut löylyttelijä on puolestaan matkustanut Surigaoon varta vasten saunomaan.
Kauniimpaa saunamaisemaa voi tuskin kuvitella: Palmupuiden pitkä rivistö kohoaa taustalla ja edessä avautuu kolme kilometriä syvä Surigaonsalmi, jonka toisella puolen hehkuvat vaaleanpunaisessa auringonlaskussa saaret, joille Magalhaes ensimmäisenä rantautui Mahtavan Tyynenmeren ylitettyään. Tässä maisemassa on jylhää, merellistä voimaa.

Iltaisin ilma ei edes ole kuuma, sillä Tyyneltämereltä puhaltaa usein vilvoittava tuuli. Uima-altaaseen pulahtamisen jälkeen on oikeasti kiva käydä saunassa heittämässä löylyä ja lämmittelemässä.
Ainoa ongelma oli se, että Suomesta tuotu vanha kiuas osoittautui liian pieneksi ja heikoksi. Kyllä sen löylyissä aasialaiset istuivat onnellisina, mutta suomalaiset eivät olisi panneet pahakseen, jos kiukaasta olisivat irronneet kipakammatkin löylyt.
Paremman kiukaan tuominen Suomesta olisi kallista ja työlästä, mutta onneksi Filippiineillä on kiuasvalmistaja SAWOn tehdas Cebun saarella. Siellä tehdään huippuluokan kiukaita joita lähetetään ympäri maailmaa, myös Suomeen asti. Eli ei muuta kuin apua pyytämään.
SAWOn vice president Petri Hautakorpi vastasi saman tien sähköpostiin: ”Kyllähän me sinun tarinasi tiedämme! Siitä on tullut joskus aamukahvin parissa lueskeltuakin. Täällä Filippiineillä itse kukin painii ja tulee painimaan vuosittaisten myrskyjen keskellä, ja se vaatii sisua.”

Hautakorpi ei aikaillut muutenkaan, vaan kohta jo olin Surigaon satamassa ottamassa vastaan Cebusta lähetettyä kiuasta. Kun näin paketin, olin monttu auki. Paketilla riitti kokoa ja painoa. Selväksi kävi, että kun SAWOn tehtailla johonkin ryhdytään, se tehdään kunnolla. Pelkästään kiuaskiviä oli mukana 120 kiloa.
Olo oli kuin voittajalla. Kiuas oli paljon suurempi ja parempi, mitä olin osannut toivoakaan. Olin melkein shokissa, että mikä onni oli käynyt. Tuli olo, että nyt on onnistuttu!
Muutamaa päivää myöhemmin perässä tuli Archie, filippiiniläinen saunanasentaja. Hän kertoi tehneensä SAWOlle hommia jo 14 vuotta ja hän hoitikin hommansa erinomaisesti. Jouduimme tekemään ylimääräisiä sähkötöitä, sillä uusi kiuas oli niin paljon vanhempaa suurempi ja tehokkaampi.
Ja voi morjens, mitkä löylyt uudesta kiukaasta lähtivät! Aivan älyttömän hyvät.
Muutos on melkoinen, sillä aiemmassa kiukaassa oli kiviä vain 15 kiloa. Uusi kiuas myös lämpenee nopeasti, mikä on hotellille erinomainen juttu. Kun asiakas haluaa saunaan, paikallisille sopiva lämpötila on jo 20 minuutissa eikä suomalainenkaan joudu pitkään odottamaan. Kiuas myös kestää pitkää saunomista eli tarvittaessa vaikka kaikkien kuuden villan asukkaamme voivat käydä vuorollaan peräjälkeen saunomassa.

Löylyjen lisäksi ainakin minut hurmasi tuttu suomalainen tuoksu, joka tuli saunaan uuden kiukaan myötä. Syynä on se, että kiukaan mukana tuli kaapeleita varten listoja, joilla kaapelit laitettiin seiniin kiinni. Listat olivat aitoa suomalaista puuta. Hautakorpi kertookin, että puumateriaalit tulevat pääosin Suomesta.
Varsinaiset tuotteet – kiukaat, höyrystimet, saunatarvikkeet ja kokonaiset saunamoduulit – tehdään Filippiineillä, josta niitä viedään noin 90 maahan Suomi mukaan lukien.
“Teemme mahdollisimman paljon aina itse, jotta laatukontrolli pysyy erinomaisena ja pystymme vaikuttamaan SAWOn tuotteiden saatavuuteen sillä tavoin parhaiten”, Hautakorpi kertoo.
SAWOlla on Filippiineillä paikallisia työntekijöitä on useimmiten Cebun tehtaalla 350, mutta määrä vaihtelee kausiluonteisesti ja parhaimmillaan työntekijöitä on ollut jopa 800. Suomalaisia on tällä hetkellä töissä seitsemän.
Uuden kiukaan myötä Surigao Dreamin sauna on herättänyt entistä enemmän ihastusta sekä filippiiniläisillä että ulkomaisissa vieraissamme. Moni onkin jo miettinyt oman saunan rakentamista ja kiukaan tilaamista.
Majatalossa vierailleet kanadalaiset matkailijat tiivistivät tunnelman sanomalla, että aitoon suomalaiseen saunaan pääseminen Filippiineillä sai aikaan aivan uskomattoman ja vähän epätodellisenkin fiiliksen.
Lue lisää Surigao Dreamista tai SAWOn saunoista.



























Kuulostaa mahtavalta. Käytiin pari vuotta sitten Filippiineillä ensimmäistä kertaa ja tykästyttiin maahan. Paljon jäi vielä paikkoja tutkittavaksi. Ehkäpä Surigaolle seuraavaksi.
Kyllä Mikko, Surigaolle seuraavaksi! Meillä on tuolla paljon upeita retkikohteita ja aitoa paikallista elämää. Surigao on säilynyt matkailuvirtojen ulkopuolella, vaikka nähtävää ja koettavaa on paljon.