
Trondheim on Norjan kolmanneksi suurin kaupunki, mutta sen tunnelma on silti intiimi. Asukkaita kaupungissa on suunnilleen saman verran kuin Turussa, ja keskustan kapeilla kujilla on helppoa liikkua jalkaisin.
Trondheimissa Norjan historia ja nykypäivä kohtaavat: kaupunki toimi Norjan ensimmäisenä pääkaupunkina ja viikinkikuninkaiden asuinpaikkana, mutta nykyään se tunnetaan vilkkaana opiskelijakaupunkina ja huipputeknologian keskuksena.
Trondheim on myös noussut Norjan tärkeimmäksi ruokakaupungiksi, jossa on monta Michelin-tähdillä palkittua ravintolaa.
Finnair lentää suoraan Trondheimiin ilman välilaskuja.
Trondheimin parhaat nähtävyydet
Trondheimin kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat valtava goottilainen katedraali, Nidaros, sekä Nidelva-joen rannalla seisovat ikoniset, värikkäät puumakasiinit. Hauska näky vanhankaupungin liepeillä on maailman ainoa polkupyörähissi, Trampe.
Nidarosin katedraali

Nidarosdomen eli Nidarosin katedraali on Trondheimin ja kenties koko Norjan tärkein rakennus. Se on maailman pohjoisin keskiaikainen katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1070 Pyhän Olavin hautapaikan päälle. Rakennus on hätkähdyttävä esimerkki goottilaisesta ja romaanisesta arkkitehtuurista; sen julkisivua koristavat kymmenet veistokset, jotka esittävät kuninkaita, pyhimyksiä ja Raamatun hahmoja.
Sisällä katedraalissa vallitsee harras tunnelma: valtavat lasimaalaukset siivilöivät valoa tavalla, joka pysäyttää kiireisimmänkin kulkijan. Katedraalin kryptassa säilytetään Norjan kruununjalokiviä, jotka kertovat maan monarkian pitkästä historiasta.
Aivan katedraalin kupeessa erinomaiset unet tarjoaa arvostettu Thon Hotel Nidaros. Se sijaitsee yli satavuotiaassa goottilaistyylisessä kivitalossa, mutta sisustus on persoonallisen värikäs.
Vanha kaupunginsilta ja Bakklandet

Gamle Bybro eli Vanha kaupunginsilta tunnetaan myös nimellä ”Onnen portti”. Se johdattaa kulkijan joen yli Bakklandetin historialliseen kaupunginosaan.

Bakklandet on Trondheimin idyllisin alue, joka on täynnä kapeita mukulakivikatuja ja 1700-luvulta peräisin olevia värikkäitä puutaloja. Entinen työläiskaupunginosa on muuttunut trendikkääksi kahviloiden ja pienten putiikkien keskittymäksi. Se on täydellinen paikka rauhalliselle iltapäiväkävelylle, ja jokivarren vanhat makasiinit suorastaan pakottavat kaivamaan kameran esiin.
Kristianstenin linnoitus
Kukkulalla kaupungin yläpuolella sijaitseva Kristianstenin linnoitus (Kristiansten festning) rakennettiin suuren kaupunginpalon jälkeen vuonna 1681 suojaamaan Trondheimia idästä tulevilta hyökkäyksiltä. Linnoitus on näytellyt tärkeää roolia kaupungin puolustuksessa, ja se on säilynyt erinomaisessa kunnossa. Nykyään se on suosittu virkistysalue, josta avautuvat kaupungin parhaat panoraamanäkymät yli Nidarosin katedraalin ja vuonon. Kesäisin linnoitus on suosittu piknik-paikka.
Kansallinen pop- ja rock-musiikin museo Rockheim
Satama-alueella sijaitseva Rockheim on moderni ja interaktiivinen museo, ja aivan pakollinen kohde musiikin ystäville. Rakennus itsessään on arkkitehtoninen ihme: vanhan varaston päälle on rakennettu ”kruunu”, jonka lasiseinät hehkuvat iltaisin eri väreissä.
Museossa kuljetaan läpi Norjan modernin musiikkihistorian 1950-luvulta tähän päivään asti. Interaktiiviset näyttelyt mahdollistavat oman musiikin tekemisen ja kokeilemisen, mikä tekee siitä erinomaisen kohteen myös lapsille ja nuorille.
Rockheimin lähellä, aivan rannassa, sijaitsee tyylikäs Clarion Hotel. Vieressä on myös Norjan suuriin vesipuisto, Pirbadetin.
Munkholmen

Trondheiminvuonossa sijaitseva pieni saari, Munkholmen, on toiminut historian saatossa niin luostarina, linnoituksena, vankilana kuin teloituspaikkana. Nykyään se on kuitenkin yksi kaupungin suosituimmista kesäkohteista, jonne pääsee lautalla satamasta. Opastetut kierrokset vievät matkailijan syvälle saaren monivaiheiseen ja synkkäänkin historiaan.
Tyholttårnet – Näköalatorni
Radiotorni Tyholttårnet nousee 124 metrin korkeuteen ja tarjoaa lintuperspektiivin koko Trondheimiin. Tornin huipulla sijaitsee pyörivä ravintola, joka tekee täyden kierroksen tunnissa.
Trondheim on herkkusuun paratiisi
Trondheim ja ympäröivä Trøndelagin maakunta on julistettu Euroopan ruokamaakunnaksi, eikä syyttä. Alueen ruokakulttuurin ytimessä on lähiruoka: puhtaat raaka-aineet, jotka tulevat suoraan vuonosta tai paikallisilta pientiloilta. Erityisen tunnettuja ovat merenelävät: kuningasravut, kampasimpukat ja Norjan lohi ovat täällä tuoreempia kuin missään muualla.
Paikallinen erikoisuus on sodd, perinteinen lihakeitto, jota tarjoillaan usein juhlissa. Se valmistetaan lampaan- ja naudanlihasta, perunoista ja porkkanoista, ja sen ohella syödään perinteistä skjenning-leipää, joka on makeutettu ja ohut rieskamainen leipä. Toinen maistamisen arvoinen herkku on paikallinen ruskea juusto, brunost, joka saa täyteläisen karamellimaisen makunsa heran keittämisestä.
Michelin-tähdellä palkittu Credo ei ole vain ravintola, vaan se on ylistys paikalliselle tuotannolle ja kestävälle kehitykselle. Jokaisella raaka-aineella on tarina, ja vierailu ravintolassa on kokonaisvaltainen elämys. Toinen suositeltava rokapaikka on Fagn, joka tarjoaa leikkisää ja innovatiivista ruokaa kahdessa eri kerroksessa – fine diningia yläkerrassa ja rennompaa bistro-meininkiä alhaalla. Niille, jotka etsivät perinteisempää tunnelmaa, Baklandet Skydsstation on oikea valinta. Historiallisessa puutalossa tarjoillaan kaupungin parasta sillilautasta, ja kodikas tunnelma vie ruokalijan ajassa taaksepäin.
Retket Trondheimista

Trondheim on loistava tukikohta päiväretkille, jotka vievät Norjan luontoon ja historiaan.
Opastettu kävelykierros on täydellinen tapa tutustua kaupungin tärkeimpiin kohteisiin asiantuntevan oppaan johdolla. Kierroksella kuullaan tarinoita viikinkikuninkaista ja kaupungin tulipaloista samalla, kun vaelletaan Nidarosin katedraalilta Bakklandetin kapeille kujille.
Kajakkiretki Nidelva-joella on hauska tapa kokea Trondheim aivan uudesta perspektiivistä. Melontaretki kaupungin halki virtaavaa jokea pitkin sopii useimmille ja se tarjoaa mahdollisuuden nähdä värikkäät rantamakasiinit ja historialliset sillat vedenpinnan tasolta.
Vaikka Rørosin kaivoskaupunki sijaitsee muutaman tunnin junamatkan päässä, se on ehdottomasti vierailun arvoinen. Tämä Unescon maailmanperintökohde on kuin elävä museo puutaloineen ja vanhoine kaivoksineen. Retki tarjoaa kurkistuksen Norjan sisämaan historiaan ja ainutlaatuiseen arkkitehtuuriin.
Lue lisää Trondheimin retkistä ja aktiviteeteista.
Trondheimin julkinen liikenne ja taksit
Trondheimin julkinen liikenne perustuu tehokkaaseen bussi- ja raitiovaunuverkostoon, jota hallinnoi AtB. Kaupungissa on myös maailman pohjoisin raitiovaunulinja, Gråkallbanen, joka vie matkailijan keskustasta ylös ulkoilualueille. Liput on helpointa ostaa ”AtB Mobile Ticket” -sovelluksella, jolloin kertalippu on edullisempi kuin käteisellä ostettuna. Keskusta-alueella liikkuminen on kuitenkin helpointa jalkaisin, sillä useimmat nähtävyydet ovat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.
Taksit ovat Trondheimissa kalliita, kuten Norjassa yleensäkin. Aloitusmaksu on korkea, ja hinnat nousevat entisestään iltaisin ja viikonloppuisin. Suosituimpia taksiyhtiöitä ovat TrønderTaxi ja Norgestaxi, joilla on molemmilla käytössä selkeät mobiilisovellukset.
Lennot Trondheimiin
Trondheimin lentokentälle (TRD) voi lentää ilman välilaskuja Finnairilla. Lennon kesto on noin 1 tunti ja 45 minuuttia. Myös Norwegian ja SAS tarjoavat vaihtoehtoyhteyksiä Oslon kautta, jolloin kokonaismatka-aika on yleensä 3–5 tuntia.
Trondheimin lentokenttä sijaitsee Stjørdalissa, noin 35 kilometrin päässä kaupungista. Matka kentältä kaupunkiin taittuu nopeasti joko junalla tai lentokenttäbussilla, joka kulkee tihein välein ja on huomattavasti taksia edullisempi vaihtoehto.
Trondheim – hotellit ja majoitus
Trondheim tarjoaa majoitusta jokaiseen makuun, aina historiallisista arvorakennuksista moderniin designiin.
Britannia Hotel on kaupungin kruununjalokivi. Vuonna 1870 avattu hotelli on hiljattain remontoitu täydelliseen loistoon. Paikassa voi nauttia iltapäiväteetä peilisalissa tai nukahtaa silkkipeittojen alle. Jos haluat ”kerran elämässä” -kokemuksen, se on tässä.
Clarion Hotel sijaitsee Rockheim-museon ja Norjan suurimman vesipuiston, Pirbadetin, vieressä.
Nidelva-joen rannalla sijaitseva Radisson Blu Royal Garden Hotel on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen ja sen lasikattoinen atrium on vaikuttava näky. Huoneista on kauniit näkymät joelle, ja hotelli on tunnettu erinomaisesta aamiaisestaan.
Scandic Nidelven on tullut tunnetuksi Norjan parhaasta hotelliaamiaisesta vuosi toisensa jälkeen. Jos rakastat pitkiä aamiaishetkiä tuoreiden merenelävien ja paikallisten herkkujen äärellä, tämä on oikea valinta! Sijainti joen rannalla on myös vertaansa vailla.
Quality Hotel Augustin on kodikas hotelli aivan kaupungin sydämessä. Rauhallinen ja siisti vaihtoehto, jossa hinta ja laatu kohtaavat mainiosti.
Comfort Hotel Trondheim on moderni ja rento hotelli, joka sopii täydellisesti kaupunkiseikkailijalle. Hotellin design on nuorekasta ja sijainti lähellä pääkatua tekee liikkumisesta helppoa. Täällä on helppo viihtyä ilman turhaa pönötystä.
P-Hotels Brattøra sijaitsee aivan rautatieaseman ja sataman vieressä. Huoneet ovat konstailemattomia ja siistejä. Loistava valinta matkailijalle, joka aikoo viettää päivänsä kaupungilla ja tarvitsee ainoastaan hyvän sängyn keskeisellä paikalla.
City Living Sentrum Hotel tarjoaa huoneita, joissa on usein myös pieni keittiövarustus. Erinomainen valinta, jos haluat säästää ruokakuluissa valmistamalla osan aterioista itse. Sijainti on erittäin keskeinen.
Thon Hotel Nidaros sijaitsee yli satavuotiaassa goottilaistyylisessä kivitalossa aivan Trondheimin keskustassa. Sisustus on persoonallisen värikäs ja buffet-aamiainen erinomainen.
Katso hotellitarjoukset Trondheimiin.
Lue lisää: Norjan parhaat matkakohteet
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























