Varanki – eli Varanginvuono ja Varangin niemimaa – on monelle suomalaiselle helpoin kohde Pohjois-Norjassa. Jos lomailee jo muutenkin Lapin itäosissa, vaikkapa Saariselän tai Inarin suunnalla, on Varankiin kätevää tehdä lyhyt visiitti.
Mutta usko minua; Varangin niemimaa on ikimuistoinen lomakohde myös sellaiselle matkaajalle, joka on jo ehtinyt nähdä kaikki Pohjois-Norjan kuuluisammat kohteet kuten Lofootit, Senjan, Tromssan ja Sommarøyn sekä Lyngenin.
Itse olen tehnyt ympäri Pohjois-Norjaa jo tusinan verran parin viikon mittaisia matkoja, mutta vasta viimeisin kymmenen päivän reissu Varankiin heinäkuussa 2023 avasi silmät alueen kauneudelle. On satavarmaa, että matkustan lähitulevaisuudessa Varankiin vielä neljännenkin kerran!
Tämän oppaan on kirjoittanut valokuvaaja ja matkailutoimittaja Ville Palonen, joka viettää kesälomansa (ja nykyään myös osan syksyn ruska-aikaa) Pohjois-Norjassa autoillen, kalastaen, patikoiden ja valokuvaten.
Varangin niemimaa vai Varanginvuono – mitä eroa?
Harmittavan moni Varankiin suuntaava suomalaismatkaaja tyytyy ainoastaan pistäytymään vuonon etelärannalla, suomalaishistoriastaan tunnetussa Pykeijassa. Silloin suurin osa alueen kiehtovista nähtävyyksistä jää kokematta – ne kun odottavat Varanginvuonon pohjoisrannalla kulkevan kansalliseksi maisemareitiksi julistetun tien varrella, sekä Varangin niemimaan syrjäisessä pohjoisosassa.
Varanginvuonon pohjoisrannalla on saksalaisten tuholta säästyneitä kalastajakyliä ja toisen maailmansodan linnoituksia, lintukallioita ja majakoita, autioita hiekkarantoja, suomensukuisten kveenien museo sekä koskettava noitavainojen uhrien muistomerkki.
Kun ajetaan vielä pohjoisemmaksi, tunturiylängön halki aivan Varanginniemen eli Varangerhalvøyan pohjoisrannikolle, saavutaan suorastaan villeille seuduille.
Vaikka Varangin alueelta ei löydykään yhtä dramaattisia vuoria kuin Lofooteilta, Senjalta tai Lyngenistä, ovat maisemat suomalaisittain kertakaikkisen upeita varsinkin niemimaan pohjoisosassa sekä Varanginvuonon etelärannalla; matkalla Pykeijaan, Neideniin ja lopulta Venäjän rajalle Grense Jakobselviin.
Omasta mielestäni tylsimpiä maisemia joutuu katselemaan Varanginvuonon pohjoisrannalla Varangerbotnin ja Vardøn välillä, vaikka tie onkin nimetty osaksi kansallista maisemareittiä. Toisaalta vaimoni oli tohkeissaan hiekkarannoilla laiduntavista lammaslaumoista – makuasioista siis ei sovi kiistellä.
Joka tapauksessa: jos haluaa katsella Varangin komeimpia maisemia, kannattaa suunnata Tanavuonolta Berlevågiin kulkevalle maantielle numero 890.
Varangin majoitus
Varangissa on kesäsesongin aikaan paljon vähemmän turisteja kuin monessa muussa Pohjois-Norjan kohteessa. Toisaalta myös majoitustarjonta on niukempaa moneen muuhun alueeseen verrattuna. Siksi ainakin tärkeimmät hotellivaraukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
Itse suosin Booking.com-hotellivarauspalvelua. Varaan ainoastaan sellaisia majapaikkoja, jotka voin perua ilmaiseksi, mikäli matkasuunnitelma muuttuu.
Varangista löytyy hotelleja, huoneistoja ja leirintäalueiden mökkejä. Lisäksi alueella on niin paljon tilaa, että matkailuautolle tai teltalle löytyy varsin helposti kaunis leiripaikka aivan maantien varresta – toisin kuin monesta muusta Pohjois-Norjan suositusta kohteesta. Lofooteilla tai Senjalla voi vain haaveilla sellaisista upeista telttapaikoista, jotka Varangilla odottavat suunnilleen jokaisen mutkan takana.
Automatka Varanginvuonolle – kokemuksia
Tällä sivulla kerrotaan vinkkejä ja kokemuksia Varanginvuonon nähtävyyksien kiertämiseen omalla autolla. Paikat on esitelty järjestyksessä lännestä itään niin, että Norjaan mennään Nuorgamista ja Suomeen palataan Näätämön kautta.
Vaikka etäisyydet kiinnostavimpien paikkojen välillä ovat varsin lyhyitä, ajomatkaa pelkästään Norjan puolella tulee yhteensä reippaasti yli tuhat kilometriä. Jos haluat nähdä ja kokea kaiken tässä oppaassa mainitun, varaa aikaa vähintään kokonainen viikko – ainakin, jos haluat myös nauttia kiireettömästä leirielämästä autiorannoilla. Varangin alueella on nimittäin upeita ja rauhallisia telttailupaikkoja ja puskaparkkeja enemmän kuin missään muualla Norjassa!
Jos aika on kortilla, kannattaa pysytellä Varanginvuonon pohjoisrantaa pitkin kulkevalla Varangin kansallisella maisematiellä, joka on Vuoreijaan asti vanha kunnon E75. Mistään pikatiestä ei silti ole kysymys; vaikka Varangin maisemareitti on ainoastaan noin 400 kilometriä pitkä – kun ajetaan edestakaisin Nuorgamista Hamningbergiin – ei tätäkään reissua kannata ahnehtia yhdessä päivässä.
Kun on jaksanut matkustaa näin kauas kotoa, on fiksua nauttia maisemista edes hetki ja yöpyä esimerkiksi jossain Vuoreijan hotelleista (Meieriet on kehuttu majatalo), asuntoautolla maantien päässä Hamningbergissa – tai todella elämyksellisesti Hornøyan lintusaaren majakassa.
Varanki on helppo matkakohde autoilijalle. Muuhun Norjaan verrattuna maasto on verrattain tasaista, eikä tietulleja tai lauttoja ole. Oikeastaan ainoat Suomen oloista poikkeavat tienpätkät ovat kolmen kilometrin mittainen tunneli Vardøn saarelle sekä kapea tie Hamningbergiin. Molemmista selviää helposti myös epävarmempi kuski, koska liikenne on erittäin rauhallista ja joustavaa.
Lue lisää Norjassa autoilusta: Omalla autolla Norjaan – vinkit ja kokemukset
Rullakiviranta Luovttat
Yksi Pohjois-Norjan suosituista luonnonnähtävyyksistä on Luovttatin rullakiviranta. Rullakiviranta ei sijaitse Varanginvuonossa vaan Tanavuonon etelärannalla, vajaan tunnin automatkan päässä idässä – kuitenkin niin lähellä, että sinne on helppo poiketa Nuorgamista ennen kurvaamista Varangin niemimaalle.
Maantien lähellä olevalta, Google Mapsiin merkityltä parkkipaikalta, kävelymatkaa on parin kilometrin verran (noin 2,3km). Pysäköintipaikalta alkava reitti on selkeä ja merkitty sinisin merkein. Polku on paikoin kivikkoinen, jyrkkä ja hieman haastava, eikä varsinkaan sadesäällä sovi ihan jokaiselle; ensin mennään ylös, sitten alas, taas ylös, ja uudestaan alas (tällä kertaa varsin kivikkoista ja jyrkkää polkua, onneksi lyhyt pätkä).
Normaalikuntoinen ja -jalkainen kuitenkin selviää polusta, mutta rauhassa kävellen kahden kilometrin matkaan (yhteen suuntaan) kannattaa varata kokonainen tunti. Toisin sanoen Rullakivirannan retkeen kannattaa varata parkkipaikalta takaisin parkkipaikalle 3-4 tuntia. Me kävimme rannalla illalla klo 21-23 aikaan, eikä muita ihmisiä ollut (paitsi pari leidiä, jotka lähtivät pian meidän saavuttuamme).
Perillä rannalla odottaa upea näky; rullakiviranta on nimensä mukaisesti valtameren aaltojen sileäksi hiomien kivien peitossa. Jos paikalle sattuu silloin kun aallot iskevät voimalla rannalle, voi sananmukaisesti kuulla kuinka värikkäät kivet rullaavat edestakaisin kuohuissa kuin marmorikuulat. Mutta paikka on superhieno myös tyynemmällä säällä, laskuvedellä tai nousuvedellä – kaikki ajat ovat varmasti hyviä vierailuun.
Jopa sateinen sää, sillä kivet loistavat kirkkaampina, kun ne ovat märkiä.
Itse asiassa värit haalistuvat todella nopeasti, kun kiven pinta kuivuu. Mikäli otat pari kiveä matkamuistoksi, voit kotona palauttaa niiden värit pysyvämmin esimerkiksi kiviöljyllä.
Tanavuono – leirielämää, kalastusta ja valaita
Erinomainen leiripaikka Tanavuonon rannalla on Grønneset. Paikka löytyy Google Mapsista myös nimillä Guldholmen tai Tana kystfort.
Niemimaa sijaitsee Tanajoen länsirannalla, ja leiripaikalle pääsee hiekkatietä pitkin maastokelpoisella autolla – jopa tavallisella henkilöautolla, kunhan ajaa varovasti viimeiset todella kuoppaiset kilometrit.
Alueella on pari asumatonta taloa, useita toisen maailmansodan aikaisia saksalaisrakennelmia (linnoituksia, bunkkereita ja juoksuhautoja), sekä helppo kävelypolku. Sen päässä odottaa upean moderni päivätupa, jossa voi huilata suojassa tuulen tuiverrukselta ja kiikaroida vuonossa saalistavia pallopäävalaita ja pyöriäisiä.
Tanajoen suisto mataline hiekkasärkkineen tunnetaan hyvänä meritaimenpaikkana, ja tavallinen saalis on myös kyttyrälohi. Kyseessä on haitallinen vieraslaji, joka ei kelpaa ruoaksi enää jokeen kudulle noustuaan – mutta on aivan erinomainen ruokakala merestä pyydettynä!
Rantakalliolla taukotuvan lähellä on valkoinen paalu sen merkiksi, mistä alkaa Tanajoen lohenkalastusalue. Merkin länsi-/pohjoispuolella (eli vuonossa) saa kalastaa ilman minkäänlaisia lupia. Itäpuolella (eli joen suistossa) voi saada satojen eurojen sakot, ellei ole hankkinut Norjan valtion kalastuskorttia, Tanamunningen-suistoalueen kalastuslupaa ja todistusta välineiden desinfioinnista.
Toinen kalapaikka – jonne pääsee autolla ilman kävelyä – on vuonon vastarannalla pitkän hiekkakannaksen päässä oleva Høyholmen. Huomaa, että täälläkin saa kalastaa ilman lupaa ainoastaan aivan niemen kärjessä (itäpuolella).
Kesähelteillä Høyholmenissa voi ihmetellä hiekkarannoilla laiduntavia poroja.
Ainoa Tanajoen yli kulkeva silta on Tana brun pikkukaupungissa, josta löytyy supermarketteja ja huoltoasemia.
Berlevåg – maantie Varangin niemimaan halki
Kun Tana brusta lähdetään ajamaan pohjoiseen Tanajoen rannalla kulkevaa tietä pitkin, päädytään Varangin niemimaan pohjoisosiin.
Tanajoen leventyessä vuonoksi maantie kääntyy sisämaahan ja nousee puuttomalle tunturiylängölle, jota laikuttavat pienet järvet. Näissä maisemissa saa hyvän käsityksen siitä, miltä niemimaan asumattomissa keskiosissa sijaitseva Varangin kansallispuisto näyttää. Kansallispuiston erikoisuus on se, että merkittyjä reittejä ei ole (vaikka toki maastossa onkin yleisesti käytettyjä polkuja).
Tunturiylängöllä, aivan maantien vieressä, on järviä joista onnekas voi napata raudun. Muista hankkia FeFon kalastuslupa! Lue lisää: Kalastaminen Pohjois-Norjan sisävesillä
Tunturiylängön jälkeen kannattaa pysähtyä kahvilla tunnelmallisessa Kongsfjord Landhandel -sekatavarakaupassa, josta saa vastapaistettuja vohveleita.
Kuusi kilometriä ennen Varanginvuonon pohjoisrannalla sijaitsevaa Berlevågin kylää odottaa pienellä niemellä kohoava Kjølnesin majakkaa. Totta puhuen se ei ole kovin kummoinen, eikä vedä vertoja Hornøyan saarella sijaitsevalle majakalle (josta kerron lisää tuonnempana). Toinen Berlevågin pikkunähtävyys on sympaattinen Satamamuseo.
Berlevågissa voi yöpyä viihtyisässä Berlevåg Motellissa. Kaupungin liepeiltä löytyy myös hyviä telttailupaikkoja rannassa. Kaupunkiin saavuttaessa sillan pielessä on yleisessä käytössä oleva grillikatos.
Tanahorn – näköalapaikka jyrkänteellä
Maantie jatkuu Berlevågin jälkeen hyvän matkaa, mutta päällyste loppuu kylän vieressä olevan lentoaseman kohdalla. Muutaman kilometrin päässä on pieni pysäköintipaikka, josta alkaa noin neljän kilometrin mittainen helppo patikointipolku Tanavuonon maisemiin. Aivan rantaan asti polku ei vie, vaan 270 metriä korkealle Tanahorn-jyrkänteelle, jonka kallioilta on upea näkymä Tanavuonoon. Tanahorn eli Tenon sarvi tunnetaan myös saamelaisten pyhänä paikkana, joten käyttäydy siivosti.
Jos ei halua patikoida, voi ajaa tien loppuun asti Store Molvikin rantaa – tosin tällöin maisemia pitää tyytyä katselemaan merenpinnan tasolta, eikä monta sataa metriä korkealta kalliojyrkänteeltä. Store Molvikista löytyy neljän kilometrin mittainen luontopolku.
Båtsfjord Brygge – Varangin herkullisin ravintola
Varangin niemimaan pohjoisosan toinen kylä, Båtsfjord, on vilkas kaupallisen kalastuksen keskus. Myös turisti saa meren antimista osansa – joko vuokraamalla veneen ja lähtemällä itse kalaan, tai herkuttelemalla modernin majatalon, Båtsfjord Bryggen, erinomaiseksi kehutussa ravintolassa.
Ravintolan ja majoituksen (hotellihuone tai perinteinen rorbuer eli kalastajan mökki) lisäksi Båtsfjord Brygge vuokraa kalastusveneitä ja järjestää puolentoista tunnin mittaisia veneretkiä Syltefjordstauran lintukalliolle.
Båtsfjordissa voi reippailla kävelemällä nepalilaisten sherpojen vuonna 2023 rakentamat kivirappuset, joilla on mittaa 250 askelmaa.
Hieman ennen Båtsfjordia maantiestä haarautuu pienempi (mutta päällystetty) tie, joka vie asumattomien tunturimaisemien halki syrjäiseen Syltefordiin. Farmen Syltefjord Camping vuokraa pikkumökkejä ja myy lohenkalastuslupia vieressä virtaavaan Syltefjordelvaan. Paikka on varsin suosittu karavaanarien keskuudessa. Syltefjordista voi tehdä päivävaelluksen Syltevikan autiorannalle.
Varangerbotn – Varanginvuonon pohjukka
Varanginvuonon pohjukkaan on Suomen rajalta Nuorgamista vain puolen tunnin automatka. Varangerbotnin kylässä ei ole juurikaan nähtävää Varangin saamelaismuseon (Várjjat Sámi Musea) lisäksi. Museo esittelee merisaamelaisten historiaa ja Finnmarkin saamelaiskulttuuria nykypäivänä. Museo on kooltaan pieni, mutta näyttely sitäkin laadukkaampi. Vieressä on lintujen tarkkailuun sopiva luontopolku.
Kun jatketaan Varanginvuonon pohjoisrantaa noin 6 kilometriä kohti Vadsøtä, saavutaan koko reissun parhaalle viralliselle levähdyspaikalle.
Gornitak (saameksi Gorgŋetak) on suosittu pysähdyspaikka omatoimiseen kokkailuun ja syystäkin, sillä siellä on isot ja tuulensuojassa olevat pöydät, vesihanat kanisterien täyttöä varten, siistit vessat joissa mahtuu tiskaamaan astiat, ja jopa sähköpistokkeitakin löytyy. Itse olen perannut täällä parikin kertaa Lintukalliolta saamiani kaloja – ja pakko tunnustaa, että olen myös yöpynyt pihanurmikolla teltan kanssa. No, parkkipaikalla oli jo valmiiksi muutama retkipaku ja matkailuauto, joten en koe tehneeni suurta rikosta.
Kun ajaa toiset kuusi kilometriä, näkyy muutaman sadan metrin päässä rannassa valkea Nessebyn kirkko. Vuonna 1858 rakennettu on varsin vaatimaton, mutta eipä sisällä pistäytymiseen montaan minuuttia kulu. Kiinnostavinta antia ovat katosta roikkuvat votiivilaivat ja kirkon ulkopuolella kohoava A:n muotoinen historiallinen kalankuivatusteline. Kirkon vieressä on kaunis uimaranta.
Lintukallio – Varangin paras kalapaikka
Ja taas ajetaan kuutisen kilometriä, kunnes saavutaan Mortensnesin kivikautiselle asuinpaikalle (Ceavccageađge), jonka vanhimmat kerrostumat ovat 10 000 vuoden takaa. Vaatimattomien raunioiden lähellä sijaitseva Fugleberget eli Lintukallio on ainakin suomalaisten keskuudessa suorastaan legendaarinen rantakalastuspaikka. Parkkipaikalta vie muutaman sadan metrin mittainen, hyvin merkitty polku pystysuoran rantakallion juurelle. Alhaalla on tasainen ”hylly”, jonne mahtuu helposti ainakin tusinan verran kalastajia. Jalkojen juuressa jyrkänne jatkuu aaltojen alle 30 metrin syvyyteen.
Kun seitiparvi ui ohi, jokaisen kalastajan vapa taipuu mutkalle. Paikalla on lähinnä suomalaisia kalastajia. Normaali saalis on kilon tai kahden kokoinen seiti, jollaisia saattaa parin tunnin aikana saada ison säkillisen!
Mutta älä ahnehdi – kalakannat eivät ole ehtymättömiä edes Norjassa. Merikaloja (turska, seiti, pallas jne) saa viedä ulos Norjasta ainoastaan, mikäli on kalastanut rekisteröidyn kalastusoperaattorin kanssa. Omin päin kalastetun saaliin salakuljetuksesta pamahtaa satojen eurojen sakko.
Rannalta kalastetut kalat siis pitää syödä Norjassa. Itse olen parikin kertaa pakastanut kalafileitä leirintäalueen pakastimessa, ja syönyt saalista muutaman seuraavan päivän ajan.
Lue lisää: Kalastaminen Norjassa – vinkit ja kokemukset Norjan merikalastukseen
Runsaat 10 kilometriä itään eli Vesisaareen päin virtaava Annijoki (Jakobselva) on kuuluisa lohijoki. Joen rannalla on kylä, josta löytyy simppeli leirintäalue Vestre Jakobselv Camping sekä kehuttu aamiaismajoitus Varangertunet B&B.
Vadsø – suomensukuisten kveenien museo
5000 asukkaan Vadsø eli Vesisaari on Finnmarkin läänin hallinnollinen keskus. Vesisaaren kiinnostavin nähtävyys on suomenkielen murretta, kveeniä, puhuvien siirtolaisten historiaa esittelevä Vesisaaren museo – Ruijan kveenimuseo (Vadsø museum – Ruija kvenmuseum). Museon esittelyteksti kuuluu näin: ”Vesisaaren museumila oon eesvastaus kväänitten/norjansumalaisen histoorian ja kulttuurin ympäri, ja se oon kans paikalinen museumi Vesisaarele ja sen likikylile.”
Lisää suomalaishistoriaa löytyy Tuomainengården-maatilalta. Kveenit rakensivat Tuomaisen talon vuonna 1851, ja nykyään se toimii museona.
Vadsøn pohjoispuolella on päivävaellusreitti Varangerhalvøyan kansallispuistossa sijaitsevalle Nattfjelldalen-vesiputoukselle. Matkaa yhteen suuntaan on vajaat 10 kilometriä.
Vesisaaren parhaat majoitukset ovat kodikkaita ja hyvin varusteltuja huoneistoja. Yksi parhaista on Oscarsgate 43. Huoneisto on valtava ja sopii mainiosti vaikka kokonaiselle perheelle. Pyykkikone ja kuivausrumpu kruunaavat kokonaisuuden.
Katso tarjoukset Vadsøn (Vesisaari) hotelleihin ja majataloihin.
Ekkerøy – bongaa lintuja ilmaiseksi
Jos ei halua maksaa venekyytiä kuuluisalle Hornøyan lintusaarelle – josta lisää tuonnempana – hyvä budjettivaihtoehto lintubongaajalle on Ekkerøyn saari. Paikka sijaitsee noin 15 kilometriä Vesisaaresta Vuoreijaan päin.
Tarkkaan ottaen Ekkerøy ei ole saari, sillä sitä yhdistää mantereeseen kapea kannas, jolla maantie kulkee kahden upean hiekkarannan välissä.
Saaren itäkärki sekä eteläranta – jolla Lintukallio eli Fuglefjell sijaitsee – ovat luonnonsuojelualuetta. Kilometrin matkalla parkkipaikalta ohitetaan melko hyvin säilyneitä toisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakennelmia, bunkkereita ja juoksuhautoja. Toinen, noin 7 kilometrin mittainen polku, kiertää koko saaren. Niemenkärjestä löytyy heinä-elokuun vaihteessa kypsyviä lakkoja. Lain mukaan niitä ei saa noukkia mukaansa, mutta paikan päällä herkuttelu on sallittua.
Parkkipaikan vieressä on Ekkerøy Feriehus, tilava ja hyvin varusteltu moderni majoitus meren äärellä. Paikassa on puulämmitteinen sauna, josta saa hyvät löylyt. Merimaisemassa lentäviä lintuja voi bongata aamiaispöydästä käsin.
Vuoreija – Steilnesetin noitamonumentti
Vardø (Vuoreija) on Norjan itäisin kaupunki – se on idempänä kuin Pietari tai Istanbul! Kaupunki sijaitsee saarella, jonne ajetaan kolmen kilometrin mittaista tunnelia pitkin.
Karmivaa historiaa löytyy Steilnesetin rannalta, jolla roihusivat noitaroviot 1600-luvulla. Nykyään paikalla palaa ikuinen tuli noitavainojen uhreille rakennetussa muistomerkissä.
Noitamonumentti eli Heksemonument on vaikuttava: sadan metrin pituisen rakennelman seinillä on jokaista noitana teloitettua esittävä taulu sekä (kiduttamalla saatuja) tunnustuksia heidän rikoksistaan. Tekstit ovat norjaksi, mutta tarjolla on englanninkielisiä vihkosia, joiden tekstit ovat kylmääviä. Moni absurdeista rikoksista syytetty joutui ”vesitestiin”: jos kellut pinnalla, olet selvästi noita, ja jos taas hukut… no, sori siitä!
Noitavainojen uhreja oli yhteensä 91 naista ja miestä – harvaan väkilukuun suhteutettuna koko Euroopan ennätys.
Heksemonumentin on suunnitellut sveitsiläinen arkkitehti Peter Zumthor ja sen vieressä olevan tulitaideteoksen amerikkalaistaiteilija Louise Bourgeois.
Muita Vuoreijan nähtävyyksiä ovat sotahistoriallinen Partisaanimuseo, venäläisistä siirtolaisista kertova Pomorimuseo, satoja vuosia vanha linnoitus sekä ympäristötaideteos Drakkar-Leviathan, joka on kuin lohikäärmeen, viikinkilaivan ja valaan luurangon yhdistelmä. Teos löytyy rannalta puolentoista kilometrin päästä keskustasta.
Kiinnostavia ovat myös melko karua pikkukaupunkia koristavat lukuisat graffitit ja muraalit. Kannattaa ainakin bongata satamassa oleva stavangerlaisen Pøbelin banksy-henkinen mestariteos The Codfather (Laks er viktig for Norge).
Vuoreijan kehutuin majapaikka on wanhan ajan tunnelmaa huokuva Meieriet. Katso tarjoukset Vardøn (Vuoreija) hotelleihin ja majataloihin.
Hornøya – lintusaari ja Norjan itäisin piste
Vardøn lähellä on pieni Hornøya, Norjan itäisin saari. Paikka tunnetaan lintubongareiden taivaana. Saarella pesii maaliskuusta elokuun alkupuolelle asti kymmeniätuhansia merilintuja: lunneja, ruokkeja, merimetsoja, karimetsoja, etelänkiisloja ja pikkukajavia. Vedessä voi bongata harmaahylkeitä ja kirjohylkeitä.
Hornøyalle pääsee Vardøn satamasta kymmenessä minuutissa. Menopaluulippu maksaa 600 kruunua (noin 55e) ja se ostetaan turisti-infosta, jonka vieressä on pieni pysäköintialue matkailuautoille.
Veneeseen mahtuu kerrallaan tusinan verran matkustajia, mutta jos menijöitä on enemmän, tekee kippari kaksi reissua. Aamupäivällä vene kulkee kerran tunnissa, viimeinen menomatka on klo 15 ja viimeinen paluu klo 17. Huono sää estää veneliikenteen vain pari kolme kertaa kesässä.
Saarella saa liikkua ainoastaan noin kilometrin mittaisella merkityllä polulla, joka kiemurtelee venelaiturilta kukkulan huipulla kohoavan majakan luo. Meteli on hurja, kun tuhannet etelänkiislat mekkaloivat ja nahistelevat keskenään ja aivan polun vieressä pesivät karimetsot röhisevät kuin porsaat ohikulkijoille.
Sympaattisin lintu on lunni, joka kävelee kömpelösti, lentää vähän vaappuvasti, kelluu aalloilla kuin kumiankka – mutta saalistaessaan sukeltelee vedessä vähintään yhtä sulavasti kuin pingviini! Moni kävijä haluaa valokuvan nimenomaan lunnista, eikä se ole hankalaa – lunneja näkee helposti vain metrin etäisyydeltä!
Lintujen paskomisesta ei kannata olla kovin huolissaan, sillä ne ulostavat lähinnä kallioilla istuessaan, eivät lennossa. Itse selvisin saarella kokonaisen vuorokauden ilman yhtäkään osumaa.
Hornøyan saarella ei ole mitään palveluita, sillä linnut ovat vallanneet ja paskoneet piloille sekä kuivakäymälän että taukokatoksen. Uusien rakentamista suunnitellaan vuoden 2024 aikana.
Mutta saarella voi yöpyä Norjan itäisimmässä majakassa! Se onkin upea elämys, jota suosittelen lämpimästi.
Vardøn majakka rakennettiin vuonna 1896 ja automatisoitiin vasta vuonna 1991. Puna-valkean 20-metrisen majakan valo palaa elokuun puolivälistä huhtikuun lopulle; yöttömän yön aikana ei valoa tarvita.
Vardøn majakan majoitus on lisärakennuksessa, jossa käytössä on useita tilavia 1-2 hengen huoneita, upouusi yhteiskeittiö (induktioliesi ja tiskikone) ja vesivessat. Mikään loistohotelli tämä ei kuitenkaan ole, sillä suihku on vain paikassa kesäisin asuvien biologien ja muiden tutkijoiden käytössä, ja lakanat, eväät ja juomavesi pitää tuoda itse. Keittiön hanasta sentään tulee kokkaamiseen ja tiskaamiseen kelpaavaa vettä.
Majoitus maksaa 600 kruunua (60 euroa) per henkilö ja sen voi varata Vardøn satamasta sähköpostitse. Majoitus maksetaan sataman toimistossa ennen venekyytiä.
Hornøyan saarelta löytyy myös Norjan itäisin piste. Sitä joutuu kuitenkin katselemaan puolen kilometrin päästä majakan vierestä, sillä kuten sanottu, saarella ei saa liikkua polkujen ulkopuolella maaliskuun alusta elokuun puoliväliin.
Hamningberg – maantie maailman ääriin
Varanginvuonon pohjoisrannalla kulkeva 160 kilometrin mittainen reitti on yksi Norjan virallisista maisemareiteistä, Norwegian Scenic Route Varanger. Komeimmillaan maisemat ovat Vuoreijan ja Hamningbergin välisellä noin 40 kilometrin osuudella, jossa vuorottelevat kivikkoiset maailmanlopun maisemat ja pienet hiekkapoukamat.
Maantie on päällystetty, mutta ensimmäisten 10 kilometrin jälkeen se muuttuu hyvin kapeaksi – käytännössä yksikaistaiseksi – joten vauhti on syytä pitää maltillisena. Onneksi ohituslevennyksiä on niin taajaan, ettei ainakaan minun tarvinnut pakittaa kertaakaan, vaikka vastaan tuli isompia ajoneuvoja.
Maisemien lisäksi vauhti on syytä pitää maltillisena myös tiellä poukkoilevien porojen vuoksi.
Tie päättyy pieneen Hamningbergin kylään. Kylä on virallisesti autiokylä, eli siellä ei asuta vuoden ympäri, mutta kesäisin paikkaa pitää kunnossa perinneyhdistys. Talot ovatkin yllättävän hyvässä kunnossa ja Hamningberg kaikkineen varsin pittoreski paikka.
Maantien lopusta, hiukan kylän ulkopuolelta, löytyy tilava parkkipaikka pöytineen ja roskiksineen sekä rannalta epävirallinen puskaparkki, jossa voi yöpyä matkailuautolla. Vessoja tai muita palveluita ei ole, joten telttailijalle avoin alue sopii hiukan huonommin.
Hamningbergin keskustan vieressä on pitkä hiekkaranta, ja muutaman sadan metrin päässä kalliokukkulalla voi ihmetellä toisen maailmansodan aikaisia saksalaisten tykistöpatterin raunioita. Niemenkärjessä on lisää raunioita ja moderni taukokatos.
Vaikka Hamningberg on yksi harvoista Varangin kylistä, joita saksalaiset eivät polttaneet perääntyessään Finnmarkista vuonna 1945, ei paikassa ole mitään erityisiä nähtävyyksiä. Matka mantereen ääriin, Norjan viimeiselle rannalle, on elämys itsessään.
Pykeija – kveenien kylä
Vuonon etelärannalta löytyy Varangin kuuluisin kalastajakylä, pieni Pykeija (norjaksi Bugøynes). Pykeija tunnetaan valtavista kuningasravuista sekä asukkaiden suomalaisista juurista, ja paikka onkin suomalaisten suosima vierailukohde. Suomen rajalta Näätämöstä on Pykeijaan vain tunnin automatka hyväkuntoista tietä pitkin.
Suomalaisten keskuudessa Pykeija tunnetaan parhaiten kulttuuristaan. Suurin osa kylän 200 asukkaasta puhuu suomea – tai tarkemmin ottaen kveeniä, suomen kielen murretta. Tämä johtuu siitä, että suurin osa Pykeijan asukkaista on Suomen Lapista 1800-luvulla muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä.
Pykeija oli eristynyt 1960-luvulle saakka, jolloin kylään saatiin maantieyhteys. Sitä ennen kaikki suuremmat kuljetukset tehtiin Varanginvuonon toiselta puolelta Vadsøsta, jonne on linnuntietä matkaa kymmenisen kilometriä.
Kirjavinkki: Pykeijan suomalaistaustaisista asukkaista kuuluisin lienee kylässä syntynyt Elsa Ingilä-Haldorsen, jonka elämäkerta Pykeijan Elsa kertoo kiehtovan tarinan elämästä Varanginvuonon rannalla.
Visiitti Pykeijaan huipentuu Elsan aikoinaan perustamaan Jäämeren Saunaan, josta voi pulahtaa kylmään rantaveteen. Kylässä voi myös yöpyä vuokrahuoneistossa.
Lue lisää: Pykeija – suomalainen kylä Norjassa
Varanginvuonon kuningasrapusafarit
Yksi Varanginvuonon ikimuistoisimmista elämyksistä on kuningasrapusafari. Kuningasrapu – toiselta nimeltään kamtsatkanrapu – levisi Varanginvuonolle vuosikymmeniä sitten, kun Neuvostoliitto istutti niitä Murmanskin alueelle. Nimensä mukaisesti rapu on alunperin kotoisin Tyyneltämereltä Kamtšatkan niemimaan vesistä.
Kuningasrapu voi painaa jopa 15 kiloa ja jalkojen kärkiväli olla 1,8 metriä. Rapu on niin arvostettua herkkua, että ulkomaalaiset eivät saa kalastaa otusta omin päin.
Onneksi Varanginvuonolta löytyy monta operaattoria, jotka järjestävät muutaman tunnin mittaisia rapusafareita. Retkellä käydään kokemassa rapumerrat ammattikalastajan kanssa, ja herkutellaan rapulounaalla joko veneessä tai myöhemmin maissa. Joillakin retkillä pääsee myös kokeilemaan kalastamista.
Kuningasrapusafareita järjestetään Pykeijasta, Varangerbotnista, Vesisaaresta ja Nuorgamista. Hinta on noin 150 euroa per henkilö. Suomesta järjestettäviin päiväretkiin kuuluu kuljetus, ja hinta on noin 250 euroa per henkilö.
Neiden ja Näätämöjoki
Maisemat Neideniin kulkevalla tiellä ovat mielestäni paljon hienommat kuin Varanginvuonon pohjoisrannalla. Neiden on niin pieni kylä, ettei sitä oikein edes huomaa. Mutta pysähtyä kannattaa ainakin hetkeksi, sillä maantien alla virtaa Neiden eli suomalaisittain Näätämöjoki, joka saa alkunsa Suomen puolelta. Tämä on kuuluisa lohijoki, ja maantiesillalta voikin nähdä Skoltefossenin eli Kolttakönkään alla kudulle matkalla olevia lohia. Ikävä kyllä nykyään paikassa parveilee myös satoja ellei tuhansia kyttyrälohia, joka on haitallinen vieraslaji.
Neidenin pohjoispuolella, joen länsirannalla, on Mikkelsnesin luonnonsuojelualue. Täällä me näimme rannalta kiikaroiden tunnin aikana kirjohylkeen sekä pyöriäisiä ja delfiinejä. Toivottavasti ne kaikki olivat harventamassa kyttärälohien parvia!
Yhdeksän kilometriä ennen Kirkkoniemelle saapumista maantie ylittää kapean vuonon, jota voisi ensi vilkaisulla erehtyä luulemaan joeksi – niin kova on virtaus. Mutta koska kyseessä on meri, ei kalastuslupia vaadita, ja virtapaikathan tunnetusti houkuttelevat kalaa. Kannattaa kokeilla! Parkkipaikalta on alle 100 metrin kävely ja kapeaa salmea on helppo kalastaa molemmilta rannoilta.
Paatsjoen laakso
Hiukan ennen Kirkkoniemen keskustaan kääntymistä valtatieltä kääntyy etelään pienempi tie. Se vie Paatsjoen laaksoon, joka tunnetaan muun muassa karhuistaan – kolmasosa Norjan vajaasta 200 karhusta asuu täällä. Norjan ja Suomen rajalla, Vätsärin erämaan naapurissa oleva Øvre Pasvikin kansallispuisto on todella syrjäinen ja sopii erinomaisesti omia polkujaan kulkeville kalamiehille ja muille vaeltajille.
Pasvikin laakso on yksi Norjan harvoja alueita, missä kasvaa luonnontilaista aarniometsää – täältä löytyy 300-400 vuotta vanhoja ikipetäjiä. 1800-luvun lopussa kaadettiin mänty, jossa oli kokonaiset 820 vuosirengasta!
Øvre Pasvikin kansallispuiston erikoisin nähtävyys on Kolmen valtakunnan rajapyykki (Treriksrøset), missä kolme eri aikavyöhykettä kohtaavat. Rajapyykille on parkkipaikalta viiden kilometrin mittainen polku.
Kirkkoniemi – yövy hotellissa!
Kirkkoniemi (Kirkenes) on Etelä-Varangin suurin (ja ainoa) kaupunki. Asukkaita on noin 3000, supernähtävyyksiä sen sijaan nolla kappaletta. Majoitustarjontaa kuitenkin on sen verran monipuolisesti, että mikäli haluaa Varangin-reissullaan viettää yön hotellin lakanoissa, on yöpyminen Kirkkoniemessä varteenotettava vaihtoehto.
Omalla ohikulkumatkallani Hotel Kirkenes osoittautui hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseksi valinnaksi muutaman teltassa vietetyn yön jälkeen. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta paikasta löytyi yhteiskeittiö, jossa oli kiva kokkailla kunnon aamiainen ennen matkan jatkumista.
Kirkkoniemestä löytyy myös tuttu ja turvallinen Scandic-hotelli.
Kirkkoniemen lähellä on Snowhotel Kirkenes, jossa on – hämmästyttävää kyllä – lumihotelli myös kesäisin. Kesäsesonkina hintakin on -30% alennuksessa, joten jos haluaa kokeilla jäästä veistetyssä sängyssä nukkumista, ehkä oikea aika siihen onkin kesä? Paikasta järjestetään kuningasrapuretkiä, kalareissuja, talvisin koiravaljakkoajeluita ja kesäisin huskyjen kanssa patikointia, ja kaikenlaista muuta.
Sekä E6-valtatie että Hurtigruten-laivareitti päättyvät Kirkkoniemeen. Kaupunki on – uskomatonta kyllä – idempänä kuin Istanbul!
Grense Jakobselv – Norjan viimeisellä rannalla
Kirkkoniemestä on vielä 60 kilometrin matka Norjan itärajalle. Suurin osa Norjan-matkaajista jättää väliin retken Grense Jakobselviin, mutta ei kannattaisi – tien päässä nimittäin odottaa Norjan viimeinen ranta, jota on jopa kehuttu maan kauneimmaksi. Ainakin biitsi on kauniilla kesäkelillä pitkän matkan arvoinen.
Kirkkoniemen eteläpuolella on manner-Norjan kapein kohta. Hiukan ennen Storskogin raja-asemaa maantie ylittää siltaa pitkin Bøkfjorden-vuonon pohjukan, josta on Venäjän rajalle linnuntietä vain puolitoista kilometriä (1580 metriä).
Maantie kulkee niin lähellä Venäjän rajaa, että Storskogin raja-asemakin näkyy. Juuri ennen sitä käännytään kuitenkin pikkutielle, joka on erittäin töyssyinen ja kuoppainen – mutta kulkee upeissa tunturimaisemissa. Matkan varrelle osuu Norjan vanhin tunturi (ainakin tienposkessa olevan kyltin mukaan) sekä kirkasvetisiä järviä, joissa polskii taimenia.
Matkan lopussa tie muuttuu kuoppaiseksi hiekkatieksi, ja yhtäkkiä ollaankin Norjan ja Venäjän rajajoen törmällä – valtakunnanraja on lähimmillään alle 50 metrin päässä! Ei kannata kuitenkaan alkaa pelleillä, sillä kameravalvontaa on molemmin puolin. Varoituskylteistä voi lukea, että esimerkiksi ”prokatiivinen valokuvaaminen” on kielletty.
Kilometri ennen vuonon rantaan saapumista ohitetaan varsin komea kivikirkko, joka rakennettiin 1860-luvun lopulla merkitsemään (silloin Ruotsiin kuuluneen) Norjan ja Venäjän kulttuurista rajaa. Vuonna 1873 Ruotsin kuningas vieraili paikassa, ja se sai nykyisen nimensä Kong Oscar II’s Kapell.
Kirkko on auki arkisin päiväsaikaan muutaman tunnin ajan. Sisustus on hyvin pelkistetty, joten vaikka paikka olisi suljettu, ei menetä paljoakaan. Muita nähtävyyksiä Grense Jakobselvissä ei ole – ei edes varsinaista kylää, sillä tien varressa on ainoastaan muutama talo joissa asutaan vain kesäisin.
Maantie loppuu parkkipaikkaan, jolle mahtuu tusinan verran matkailuautoja. Lähistöllä on ainakin muutama ihan passeli telttapaikka. Parkkipaikan ympärillä on melko siisti kuivakäymälä, keittokatos, sekä muutama pöytä.
Grense Jakobselvin sileät rantakalliot on kuin luotu loikoiluun, piknikkeihin ja keskiyön auringon fiilistelyyn – aurinko kun ei pääse laskemaan vuorten tai edes kukkuloiden taakse tässä paikassa. Meidän 10 päivän mittaisen reissumme viimeinen ilta ennen kotimatkaa huipentui kiikarointiin rantakalliolta käsin – näimme yhdellä kertaa neljä hyljettä – ja sitten olikin aika kirmata autiolle biitsille ja pulahtaa hyiseen Jäämereen.
Paluumatka Varangista Lappiin
Varangin etelärannikolta ajetaan Suomeen Neidenin ja Näätämön kautta. Pykeijasta ajaa Näätämön rajanylityspaikan kautta Inariin kolmessa tunnissa (215 km), Grense Jakobselvistä matka kestää tien huonosta kunnosta johtuen tunnin kauemmin.
Jos ei ole koskaan vieraillut Inarissa, kylä on ehdottomasti suositeltavin pysähdyspaikka kotimatkalla. Huippunähtävyys on saamelaismuseo Siida, jonka perusnäyttelystä puolet keskittyy saamelaisten historiaan ja kulttuuriin, toinen puoli kertoo Lapin luonnosta. Inarin mieleenpainuvin majapaikka on perinteikäs Wilderness Hotel Juutua (entiseltä nimeltään Hotel Kultahovi), Lapin toiseksi vanhin hotelli. Kultahovista löytyy myös koko Lapin todennäköisesti tasokkain ravintola, Aanaar.
Matka Pykeijasta Rovaniemelle kestää seitsemän tuntia (540 km). Sopiva yöpymispaikka matkan puolivälissä on Holiday Club Saariselkä, jonka kylpylästä saa hyvän alennuksen, kun ostaa liput etukäteen huonevarauksen yhteydessä. Kylpylä on melko vaatimaton, mutta pitkän ja ryydyttävän autoreissun päätteeksi tekee eetvarttia.
Jos jaksaa ajaa Rovaniemelle saakka – ja tarkoitus on jatkaa matkaa heti seuraavana aamuna – hyväksi koettuja majapaikkoja yhdeksi yöksi ovat edullinen Hotelli Aakenus ja vielä halvempi Motelli Rovaniemi (noin 10 kilometriä Rovaniemen keskustasta etelään), jossa voi yöpyä alle 50 eurolla. Molemmissa on mahdollisuus saunomiseen.
Pohjois-Norjan kartta
Norjan matkakohteiden sijainnit näet kätevästi täältä: Norjan kartta.
Lue lisää: Pohjois-Norjan parhaat nähtävyydet
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
