Iltapäivätee Lontoossa – parhaat paikat nauttia aito afternoon tea

Iltapäivätee Lontoo
Iltapäiväteen herkut tarjoillaan aina kauniisti aseteltuina. Kuva: Sebastian Coman Photography / unsplash

On asioita, joita voi tehdä vain Lontoossa – tai ainakin siellä ne tuntuvat erityisen oikeilta. Yksi niistä on perinteinen iltapäivätee, afternoon tea. Eihän siinä tietysti mitään järkeä ole, mutta juuri siksi se on niin ihanaa: istua keskellä päivää valkoisten liinojen ääreen, juoda teetä posliinikupeista ja syödä pikkuruisia kurkkuvoileipiä pikkusormi pystyssä. Ja maksaa elämyksestä enemmän kuin hyvästä illallisesta.

Pöytään tuodaan kolmikerroksinen tarjotin, jossa alimmalla tasolla ovat suolaiset voileivät (kurkku, savulohi, munasalaatti, ehkä myös kanaa). Keskimmäisellä hyllyllä odottavat skonssit – lämpimät ja murenevat – ja ylimpänä kruununa on pieniä leivoksia, jotka näyttävät siltä kuin joku olisi leiponut niistä koruja.

Teen saa valita laajasta valikoimasta, ja monessa paikassa tarjolla on myös samppanjaversio – koska miksipä ei. Aikaa kannattaa varata runsaasti.

Tyylikkäitä pikkuherkkuja nauttiessa ei voi olla tuntematta itseään viktoriaanisen ajan herrasmieheksi, jolla ei paljon muuta tekemistä ollutkaan kuin herkutella ja rahdata muinaismuistoja siirtomaista British Museumiin – jossa sielläkin muuten nykyisin tarjotaan iltapäiväteetä.

Mikä ihmeen iltapäivätee?

Afternoon tea syntyi 1800-luvun puolivälissä, kun herttuatar Anna Russell, Bedfordin herttuatar, keksi ryhtyä nauttimaan pientä välipalaa ennen myöhäistä päivällistä. Siihen aikaan lounasta pidettiin vulgaarina ja sopivana vain työläisille.

Iltapäiväteestä tuli muoti-ilmiö, joka levisi yläluokan salongeista hienoihin hotelleihin. Nykyään perinne elää uutta kukoistuskauttaan, kaiketi kiitos Instagramin – suurista ja tyylikkäistä leivostarjottimista on tullut liki pakollinen osa Lontoon-kuvasaldoa. Iltapäivätee on muutenkin toki kiva syy pukeutua vähän hienommin ja uppoutua menneen maailman tunnelmaan.

Lontoon parhaat paikat iltapäiväteelle

Iltapäivätee Lontoo Savoy hotelli
Savoy-hotelli on upea paikka pysähtyä iltapäiväteelle. Kuva: Christian Lendl / Unsplash

Iltapäiväteestä on tullut kallista huvia. Muistan vielä ajan, kun hyvästäkin hotellista sai iltapäiväteen 2020-luvun alussa 15 punnalla, mutta nykyisin hintahaarukka alkaa 50 punnasta ja nousee paremmissa paikoissa helposti 80 punnan yli.

The Ritz – klassikkojen klassikko

Jos haluat kokea iltapäiväteen juuri sellaisena kuin kruunupäiset asiakkaat sen tekivät sata vuotta sitten, suuntaa The Ritziin. Kultaa, kristallia, livemusiikkia ja tiukka pukukoodi (miehille takki ja solmio). Hotellin Palmusali on legendaarinen ja tunnelma melkein elokuvamainen. Hinta on korkea, mutta kokemus sitäkin ikimuistoisempi. Varaa hyvissä ajoin!

The Savoy – Art Deco -loistoa

The Savoy on toinen klassikkohotelli, jossa ovat yöpyneet monet kuuluisuudet Oscar Wildestä Marilyn Monroeen. ltapäivätee tarjoillaan upeassa Thames Foyerissa, jonka lasikupolikatto kohottaa tunnelman korkealle arjen yläpuolelle.

Tarjolla on kaikki mitä iltapäiväteeltä voi toivoa: hienostuneita kolmioleipiä (esimerkiksi kananmunaa tryffelillä tai savulohta sitruunakreemillä), lämpimiä skonssitarjottimia ja hämmästyttävän kauniita leivoksia.

Sketch – vaaleanpunainen unelma

Ravintola Sketchissä pääsee nauttimaan modernista iltapäiväteestä. Kuva: Daniela Araya / unsplash

Ilkikurisesti piirrostaiteella koristeltu Michelin-tähtiravintola Sketchissä pääsee nauttimaan iltapäiväteen pinkissä salissa, pinkeillä samettipenkeillä istuen. Shown varastaa kuitenkin vessa, jonka futuristisen munakopit näyttävät siltä kuin ne olisi suunniteltu scifi-elokuvaa varten.

Fortnum & Mason – brittiläistä eleganssia

Piccadillyn varrella sijaitseva Fortnum & Mason on legendaarinen tavaratalo, kuin harppaus 1800-luvulle. Täällä hilloja säilytetään kristallipulloissa ja teehen suhtaudutaan vakavasti. The Diamond Jubilee Tea Salon on tarjonnut jo iät ja ajat tasokasta – mutta yllättävänkin kallista – iltapäivän teehetkeä.

The Wolseley – arvokas mutta rento

Jos kaipaa aavistuksen edullisempaa mutta silti tyylikästä vaihtoehtoa, kannattaa kokeilla ikonista The Wolseley -ravintolaa Piccadillyllä. Art deco -sisustus, hyvä palvelu ja rehellisen maukas tee tarjoillaan ilman liikaa muodollisuuksia. Paikka on suosittu myös lontoolaisten keskuudessa, mikä on tietysti hyvä merkki.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!