Darjeeling-matkaopas

Darjeeling tea India
Saisiko olla Darjeelingin maailmankuulua teetä?

Himalajan alarinteillä sijaitseva Darjeeling oli siirtomaa-aikana brittien rakastama lomakaupunki. Parintuhannen metrin korkeudessa sijaitsevan kaupungin ilmasto on leppoisa ja maisemat upeita, joten kokonainen viikko vierähtää Darjeelingissa kuin varkain.

Ympäröivässä vuoristossa kiemurtelee kauniita vaelluspolkuja ja alueen luostareissa voi tutustua tiibentinbuddhalaiseen kulttuuriin. Maailmankuulua Darjeelingin teetä voi maistella joillain Darjeelingin kymmenistä teeplantaaseista. Koloniamismin ajan tuulahduksenkin löytää entiseltä siirtomaaherrojen kerhohuoneelta, Planter’s Clubilta.

Matkavinkit on koonnut useita kertoja Intiassa matkustanut toimittaja-valokuvaaja Ville Palonen.

Darjeelingin nähtävyydet

Darjeeling_intia_03
Darjeelingin eläintarhan asukas.

Darjeelingissa riittää näkemistä ja tekemistä useaksi päiväksi. Eläintarha ja Himalayan Mountaneering Instituten museo kiinnostavat perheen pienimpiäkin.

Antiikkisella pikkujunalla voi puksuttaa kymmenen kilometrin matkan Ghoomin buddhalaisille luostareille.

Himalajan upeita lumihuippuja voi ihailla parhaiten auringonnousun aikaan Tiger Hilliltä käsin tai tekemällä muutaman päivän vaelluksen Singalilan harjanteelle, joka seurailee Intian ja Nepalin rajaa.

Darjeelingin maailmankuulusta teestä voi nautiskella Happy Valley Tea Estatessa tai Makaibari Tea Estatessa.

Darjeelingin ostokset

Matkamuistojen hankkiminen hoituu Darjeelingin keskustan lukuisissa antiikkikaupoissa tai Tibetan Refugee Self-Help Centerissä, jossa myydään tiibetiläisten pakolaisten valmistamia käsitöitä.

Darjeeling – hotellit ja majatalot

Darjeelingista löytyy paljon hotelleja ja majataloja, oli matkabudjetti mikä hyvänsä. Kaupungin suositeltavin majapaikka on sympaattinen Dekeling Hotel (2hh/20-40€). Tiibetiläisen perheen omistama kodikas hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustassa.

Darjeelingin ravintolatDarjeeling_intia_02

Dekelingin ravintola Dekeva’s sekä naapurin Kunga tarjoilevat tiibetiläisiä herkkuja: thukpat (liha-nuudelikeitot) ja momot (höyrytetyt lihanyytit) tuovat helpotusta lihanhimoon, josta kasvisruokapainotteisessa Intiassa pitkään matkannut saattaa kärsiä.

Suositeltavin ruokapaikka on kuitenkin 75 vuotta toiminut perheravintola New Dish, jonka arkisen ulkokuoren taakse kätkeytyvät Darjeelingin maukkaimmat eväät.

Darjeelingissa voi myös osallistua kokkikurssille, jolla oppii väkertämään tiibetiläisiä momo-nyyttejä.

Matka DarjeelingiinDarjeeling

Darjeelingia lähin lentokenttä sijaitsee Bagdograssa, jonne voi lentää Delhistä ja Kalkutasta. Vajaan sadan kilometrin matka Bagdograsta Darjeelingiin taittuu kolmessa tunnissa maastoautoilla, jotka toimittavat julkisen liikenteen virkaa.

Katso lentotarjoukset Darjeelingiin ja muualle Intiaan.

Bagdogran lähellä sijaitsevaan New Jalpaigurin kaupunkiin pääsee myös junalla.

Paras aika matkustaa Darjeelingiin?

Darjeeling sijaitsee 2000 metrin korkeudessa Himalajan vuoristossa, joten ilmasto on varsin viileä. Talvella kaupungissa voi ripotella luntakin.

Paras vuodenaika vuorimaisemien ihailuun on syksy, jolloin sää on yleensä selkeä. Loka-marraskuu ja huhti-toukokuu ovat huippusesonkia, jolloin hotellihuone kannattaa varata useita viikkoja etukäteen.

Lue lisää: Darjeelingin viisi aarretta

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!