Keisareita, eunukkeja ja kommunisteja. Hallitsijat ja yhteiskuntajärjestelmät ovat vaihtuneet Kiinan pääkaupungissa, mutta Kielletty kaupunki on pysynyt Pekingin keskipisteenä. Maailman suurin palatsialue on hyvä paikka ymmärtää yksinäisyyttä.
Teksti Antti Helin
Kuva Capelle79, Creative Commons
”Oletteko varma, ettette tule katumaan tätä?”
Kävellessäni sisäpihalta toiselle Pekingin Kielletyssä kaupungissa mielessäni pyörii kysymys, joka esitettiin jokaiselle Kiinan keisarin hovimiehiksi pyrkineelle nuorukaiselle.
Kysyjä piteli kädessään pientä, kaarevaa veistä. Vastaajan reidet ja alavatsa oli kääritty tiukkoihin siteisiin.
Olo on miehenä hieman orpo: kielletyn kaupungin käytävillä kummittelee saksittujen miesten muisto. Enimmillään Ming-dynastian aikaan Kiinan keisarin, Taivaan pojan, palatsissa työskenteli kerrallaan 70 000 eunukkia.
Ajatella, kokonaisen Hämeenlinnan verran eunukkeja näiden muurien sisällä!
Miljoonan rakentajan työmaa
Tilaisuus on harvinaislaatuinen: Kielletyssä kaupungissa voi kokea, miltä tuntuu seistä maailman keskipisteessä. Sellaisena paikkana palatsia pidettiin keisarillisena aikana.
Kielletyn kaupungin keskellä, kolmikerroksisen valkoisen marmoriterassin päällä, seisoo palatsialueen suurin rakennus, Ylimmän harmonian sali. Sen sisällä on lohikäärmevaltaistuin, jolta Kiinaa hallittiin 491 vuoden ajan.
Kielletyn kaupungin kiinankielinen nimi Zi jin cheng tarkoittaa Pohjantähden kiellettyä linnoitusta. Pohjantähti oli taivaan korkein tähti, maailmankaikkeuden keskipiste, ja keisari oli hänen inkarnaationsa maan päällä, Taivaan poika.
Pohjantähden lisäksi kirjoitusmerkki zi tarkoittaa purppuraa, mikä oli keisarin virallinen väri.
Maailman keskipiste oli kooltaan nimensä veroinen. Lähes 9 000 huoneellaan se on maailman suurin palatsialue, yli kymmenen kertaa laajempi kuin Ranskan Versailles.
9 000 huoneellaan Kielletty kaupunki on maailman suurin palatsialue, yli kymmenen kertaa laajempi kuin Ranskan Versailles.
Palatsin rakentaminen oli valtava hanke. Jättimäiset tukit rahdattiin 1 500 kilometrin päästä Sichuanista, ja puita tarvittiin satojatuhansia. Jokaisen rungon kuljettamiseen meni yli kolme vuotta.
Valkoiset, 5 000 kilon painoiset marmoriharkot kuljetettiin talvella, jotta niiden reitti voitiin jäädyttää liukkaaksi. Kaivoja kaivettiin puolen kilometrin välein koko 80 kilometrin matkalle marmorilouhokselta.
Kun rakennustarvikkeet oli saatu kasaan, palatsit nousivat nopeasti kolmessa vuodessa – työntekijöitä kun hääräsi työmaalla yli miljoona.
Rakentamisessa tavoiteltiin mittasuhteiden täydellistä harmoniaa, joka kuvasti sekä kosmologista maailmanjärjestystä että keisarillisen Kiinan yhteiskunnallista hierarkiaa.
Lopputulos on ällistyttävä.
Palatsialueella ei voi kuin ihailla, miten mikään niin valtava voi samalla tuntua niin kevyeltä ja ilmavalta. Vaikka Kielletty kaupunki kerää päivittäin valtavat määrät turisteja, palatsialueella ei ahdistu ihmismääristä, vaan siellä on helppo kuvitella itsensä keisarien aikaan.
Eunukkien ”kurkkupurkit”
Kun veitsi oli heilahtanut, tuoreen eunukin ”aarre” laitettiin alkoholiliuoksen keskelle purkkiin, jossa hän säilytti sitä elämänsä loppuun saakka. Kuolemansa jälkeen hän voisi jälleen olla kokonainen.
”Kurkkupurkkia” kuului pitää korkealla hyllyllä, symbolina korkealle asemalle, jota aarteen uhraamisella tavoiteltiin. Hovimiesten asuinparakit ovat varmasti olleet aikamoinen näky.
Eunukit ryhtyivät kastraatioon vapaaehtoisesti. Se oli ainoa keino päästä hovin huippuvirkoihin, sillä Kiellettyyn kaupunkiin, maailman keskipisteeseen, sai astua ainoastaan yksi aikuinen mies, jolla oli miehuus tallella: Kiinan keisari.
Kiellettyyn kaupunkiin sai astua ainoastaan yksi aikuinen mies, jolla oli miehuus tallella: Kiinan keisari.
Miespuolisten palvelijoiden kastraatiolla varmistettiin, etteivät keisarin 3 000 jalkavaimoa voineet saada kuin taivaallisia perillisiä.
Suurin osa jalkavaimoista ei tosin koskaan edes päässyt kosketusetäisyydelle keisarista, ja monet heistä olivat vielä kuollessaankin neitsyitä.
Suunnatonta yltäkylläisyyttä
Keisarit elivät sanoinkuvaamattomassa yltäkylläisyydessä nauttien 500 ruokalajin aterioita. Suurinta luksusta oli kuitenkin keisarin kivikokoelma, joka on edelleen nähtävillä sisäpihojen puutarhoissa. Entisajan Kiinassa miehen mittana oli se, kuka omisti oudoimman muotoisen kiven.
Taivaan pojat elivät koko valveillaoloaikansa palvelijoidensa ympäröimänä, ja päiviä ohjasi aamuvarhaisesta iltamyöhään tarkka aikataulu. Jo pelkkään liikkumiseen palatsin osasta toiseen vaadittiin juhlasaattue.
Keisareilta ei puuttunut mitään muuta kuin yksityisyyttä.
Kielletyn kaupungin paksut muurit lukitsivat keisarin sisäänsä.
Kielletyn kaupungin kymmenen metriä paksut muurit ja 52 metriä leveä vallihauta eivät sulkeneet ainoastaan kansaa ulkopuolelle, vaan ne myös lukitsivat keisarin sisäänsä.
Palatsipihat oli kivetty 15 kerroksella limittäin aseteltuja kiviharkkoja, jotta salamurhaajat eivät voisi kaivaa tunnelia maan ali. Kielletty kaupunki oli keisareille kultakalterinen vankila.
Maailman yksinäisin mies?
Maailman keskipisteessä seisominen ei tunnukaan enää erityisen miellyttävältä. Ylimmän harmonian salissa on helppo ahdistua, kun miettii, miten suunnattoman yksinäiseksi keisarien on täytynyt tuntea itsensä tuhansien alati kumartelevien palvelijoidensa ympäröiminä: kaukaiseksi ja saavuttamattomaksi kuin nimikkotaivaankappaleensa, Pohjantähti.
Keisarien kerrotaankin katselleen haaveillen yli Kielletyn kaupungin purppuranpunaisten muurien, joiden takana avautui harmaatiilisten hutongien meri. Keisareille tavallisten ihmisten asuinalue edusti outoudessaan kiehtovaa maailmaa.
Muutama keisari tunnettiinkin siitä, että tilaisuuden tullen he livahtivat valepuvussa hutongien sokkeloisille kujille.
Kielletyn kaupungin edessä sattui sopivasti sijaitsemaan punaisten lyhtyjen alue. Siellä taivaallinen keisari saattoi ryypätä kuin kunnon työmies ja maistaa maallista rakkautta. Kiinalainen sananlasku selittää, miksei keisareille riittänyt heidän monituhatpäinen haareminsa: ”Kotipuutarhan kukista ei ole kilpailijoiksi villiruusuille.”
Nähtävyydet ympäröivät palatsia
Kielletty kaupunki on edelleen Pekingin keskipiste, ja suurin osa kaupungin nähtävyyksistä on kätevästi polkupyörämatkan päässä.
Jospa vaan valepukuisilla keisareilla olisi ollut polkupyörät käytössään! Niillä he olisivat päässeet tuntemaan todellista vapauden hurmaa. Pekingin mittasuhteet ovat kuin tehdyt pyöräilyä varten. Jalankulkijalle sen korttelit ovat liian massiivisia: yhdessä aamupäivässä ehtii kävellä vain muutaman kadunvälin, ja autoista taas näkee vain betonisen, kolkon ja monumentaalisen kaupungin.
Pyörällä pystyy taittamaan suuret etäisyydet joutuisasti, mutta myös poikkeamaan vanhojen korttelien kiehtoville pikkukujille.
Aivan palatsin edessä levittäytyy Tiananmenin aukio. Jos polkee etelään, saapuu Taivaan temppelille, jossa keisarit suorittivat tärkeimmät uskonnolliset menonsa. Jos puolestaan suuntaa länteen, saapuu ostoskatu Wangfujingille, jossa nykykiinalaiset suorittavat ostosriittinsä.
Jos kiertää Kielletyn kaupungin muuria luoteeseen, päätyy Beihai-puiston ympäröimään Pyöreään kaupunkiin, jossa hoviaan piti Kublai-kaani. Kunniapaikalla komeilee 3 500 kiloa painanut jademalja, josta Kublai-kaani tarjosi juhlissaan viiniä Marco Pololle.
Keisarin viimeiset hetket
Kielletyn kaupungin pohjoispuolella on puolestaan täyttömaasta rakennettu Jingshan eli Hiilikukkula, jonka huipulta, Ikuisen kevään paviljongista, on näkymät yli Kielletyn kaupungin keltatiilisten kattojen.
Paikan nimeksi sopisi tosin paremmin Ikuisen saastesumun paviljonki.
Hiilikukkulalta voi myös etsiä puuta, johon päättyi Ming-dynastian aika vuonna 1644. Helpoiten puun tunnistaa sen juurelle kerääntyneistä mölisevistä ja jäätelöä syövistä kiinalaisista turistiryhmistä.
Opastetaulu kertoo, että samalla paikalla Chongzhen, Ming-dynastian viimeinen keisari, hirtti itsensä. Ikivanhapuu on yllättävän matala, kuin se olisi traumatisoitunut kokemastaan ja lopettanut kasvamisen kesken.
Paikan nimeksi sopisi tosin paremmin Ikuisen saastesumun paviljonki.
Chongzhen pakeni luottoeunukkinsa kanssa Kielletystä kaupungista, kun Pekingiin marssi 400 000 miehen vahvuinen maalaisten kapina-armeija. Maalaiset olivat tarttuneet aseisiin, kun maata vaivannut korruptio ja heidän päälleen kasattu verotaakka olivat käyneet sietämättömiksi.
Kun Kielletystä kaupungista kuului jo aseiden pauketta ja kapinallisten huutoja, keisari puraisi sormeensa haavan, josta tihkuneella verellä hän raapusti viittaansa viimeisen taivaallisen viestinsä: ”Jätän ruumiini häpäistäväksi ainoana toiveenani, ettei kansalaisia vahingoiteta.”
Chongzhen heitti kruununsa menemään ja peitti kasvonsa hiuksillaan, sillä hänellä ei ollut rohkeutta kohdata tuonpuoleisessa esi-isiään silmästä silmään.
Mukana kulkeneen eunukin on täytynyt katsella puussa killunutta keisariaan, jonka vuoksi hän oli antanut miehuutensa. Siinä keisari keikkui niskat nurin, kieli ulkona, silmät pullistuneina ja vetelät housuissa. Taivaan poika.
Maon mausoleumi
Maalaisten ilo jäi lyhytaikaiseksi. Samana vuonna tulivat mantshurialaiset ja valloittivat Kiinan. He pakottivat kiinalaiset pitämään pitkää hiuspalmikkoa, ”sianhäntää”, joka on tuttu 1800-luvun eurooppalaisista kuvauksista. Mantshuista kiinalaiset pääsivät eroon vasta, kun eurooppalaiset mursivat mantsukeisarien mahdin ja nöyryyttivät entisestään Keskuksen valtakuntaa.
Lopulta vallan nappasi Suuri johtaja Mao, joka lepää nyt – epävirallisen totuuden mukaan – pahasti lahonneena mausoleumissaan Tiananmenin aukiolla, Kielletyn kaupungin edustalla.
Kun Mao kuoli vuonna 1976, kiinalaisilla oli niin huonot suhteet neuvostoliittolaisiin, ettei heidän ollut mahdollista pyytää balsamointiapua. Kiinalaisten konservaattorien toheloinnin tuloksena suurin osa Maon ruumiista on jouduttu jo aikaa sitten korvaamaan vahalla ja hänen vatsaansa on asetettu pumput, jotka pitävät rintakehän paikoillaan.
Ja joka yö Suuri ruorimies lasketaan formaliiniliuokseen – vähän kuin jättiläismulkku eunukkien kurkkupurkkiin.
Lue lisää:
