Kuu hymyilee kahdelle uitetulle kulkurille. Kello on kaksi yöllä, hytisemme läpimärkinä autiolla eteläranskalaisella airella, moottoritien taukopaikalla. Aamuun on ikuisuus: paleltaa ja vatsaa kourii. Miten minä tänne jouduin?
Katsotaanpa hetkeksi taaksepäin, pari tuntia riittää. Olin ystäväni Ilkan kanssa jäänyt vangiksi huonon onnen airelle parikymmentä kilometriä Marseillesta pohjoiseen. Liftimatka Euroopan halki, Espanjasta Suomeen, tuntui hyytyneen heti alkuunsa. Kerjättyämme koko päivän autoilijoilta turhaan kyytiä tunnustimme tappiomme ja ryhdymme etsimään nukkumapaikkaa.
Kello löi kaksitoista, valot sammuivat bensa-asemalta ja ravintolasta. Etäämmällä bensa-aseman takana näytti olevan suojainen havumetsikkö, mutta mukavuudenhalumme vei voiton. Ravintolan kulmalla oli tasainen, ihanan pehmeä nurmikko. Yötaivaskin oli lempeä ja pilvetön.
Kietouduimme makuupussien virkaa hoitaviin pussilakanoihin ja nukahdimme ulkoilman tuudittamina syvään, rauhaisaan uneen…
”Täällä sataa!” Heräsin Ilkan parkaisuun parin tunnin unien jälkeen.
Hieroin silmiäni. Taivas oli edelleen pilvetön. Nurmikon kastelujärjestelmä oli pamahtanut päälle! Unenpöpperöisenä etsin kenkiäni pimeydestä ja kesti hyvän tovin ennen kuin sain kömmityksi suihkun alta turvaan.
Aamuun oli neljä pitkää tuntia. Puolityhjistä rinkoistamme löysimme muutaman kuivan paidan. Pureskelin lämpimikseni viimeisiä eväskeksien murusia ja katselin kateellisena parkkipaikan asuntoautoja. Lopulta väsymys voitti vilun ja nukahdimme terassin puupenkeille.
Seuraavana päivänä onni saapui luoksemme vanhalla Ford Scorpiolla. Vaalea hollantilainen valokuvamalli poimi meidät mukaansa, ja matka jatkui huimaavalla vauhdilla kohti Pariisia.
Vaalea hollantilainen valokuvamalli poimi meidät mukaansa, ja matka jatkui kohti Pariisia
Sinappikaupunki Dijonissa pääsimme ravihevosauton kyytiin. Kuljettaja tunsi Jorma Kontion! Yhdeltä yöllä ravimies jätti meidät Pariisin kaukaisimmalle esikaupunkialueelle, RER-paikallisjunan päätepysäkille.
Ehdimme juuri nähdä viimeisen junan takavalojen katoavan pimeyteen.
Jäimme yöksi lähiön puistoon suuren kuusen kätköön. Etelän lämpimät yöt olivat takana: nukuimme katkonaisesti kylmyyden kiusaamina ja narkkariryöstäjiä pälyillen.
Hiiret rapisivat jalkopäässä, kauempaa kuului voihkaisuja. Rakastavaisetko siellä kohtasivat?
Viideltä Ilkka heräsi siilin vihaiseen tuijotukseen – hän oli nukahtanut otuksen pesäkolon eteen.
Aamun ensimmäinen juna vei rähjäiset reissulaiset keskustaan Montparnasselle. Kahden edellisyön koettelemukset unohtuivat täyteläisen maitokahvin ja vastapaistettujen croissantien ääressä. Eläköön Pariisi!
Seuraavat neljä yötä nukuimme vanhan koulukaverini pikkuriikkisen asuntolahuoneen kovalla lattialla. Se tuntui ylellisyydeltä.
