Uppsala – historiaa Tukholman naapurissa

Uppsala katedraali
Uppsalan katedraali. Kuva: Yang Yang / Unsplash

Uppsala kätkee sisäänsä Ruotsin hengellisen ja akateemisen historian syvimmät juuret. Se on toiminut Ruotsin kirkollisena keskuksena jo 1100-luvulta lähtien, ja Uppsalan yliopisto on koko Pohjoismaiden vanhin. 

Vain 70 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen sijaitseva kaupunki on Ruotsin neljänneksi suurin – asukkaita on suunnilleen saman verran kuin Jyväskylässä. Matkailijalle Uppsala tarjoaa mahtipontista historiaa, hätkähdyttävää arkkitehtuuria, viikinkien mystiikkaa ja vehreitä puutarhoja. Kaupunki onkin passeli viikonloppukohde kulttuurista ja historiasta nauttivalle matkaajalle, etenkin kun Arlandan lentokenttä on vain 35 kilometrin päässä kaupungista. Toki Uppsalaan on myös helppoa tehdä päiväretki Tukholmasta käsin.

Uppsalan tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Gamla Uppsala – esihistoriallinen kuninkaiden hautakumpujen alue, joka oli viikinkiajan tärkein uskonnollinen keskus –, Pohjoismaiden suurin tuomiokirkko sekä maailmankuulun kasvitieteilijä Carl von Linnén puutarha. 

Uppsala
Uppsala. Kuva: Andreas Pajuvirta / Unsplash

Kaupungin keskusta on tunnelmallinen ja helposti hallittavissa jalkaisin. Lukuisat ”nationit” eli opiskelijajärjestöjen talot tuovat kaupunkiin sykettä, jollaista ei muista Ruotsin kaupungeista löydy samassa mittakaavassa.

Uppsalan parhaat nähtävyydet

Uppsalan tuomiokirkko

Uppsala katedraali
Uppsalan katedraali. Kuva: Pixabay

Uppsalan tuomiokirkko on koko Pohjoismaiden suurin ja korkein kirkkorakennus, jonka tornit kohoavat 118,7 metrin korkeuteen. Kirkon rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla, ja se on toiminut Ruotsin kuninkaiden kruunajaispaikkana ja hautakirkkona vuosisatojen ajan. Sisällä kirkossa voi nähdä muun muassa Kustaa Vaasan ja luonnontutkija Carl von Linnén hautamuistomerkit. 

Kirkon aarteisto kätkee sisäänsä harvinaisia tekstiilejä ja keskiaikaisia esineitä. Arkkitehtonisesti kirkko on puhdasta ranskalaista gotiikkaa, ja sen tunnelma on majesteettinen. 

Aivan kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee tasokas Elite Hotel Academia, joka tarjoaa loistavat puitteet historiallisen keskustan tutkimiseen.

Uppsalan linna

Kustaa Vaasan 1500-luvulla rakennuttama vaaleanpunainen linna hallitsee kaupungin siluettia kukkulan päältä. Linnalla on ollut keskeinen rooli Ruotsin historiassa, muun muassa kuuluisien Sture-murhien ja kuningatar Kristiinan kruunustaluopumisen näyttämönä. 

Nykyään linnassa toimii useita museoita, kuten Uppsalan taidemuseo ja jännittävä ”Vasaborgen”, joka vie matkailijan linnan historiallisiin raunioihin. Linnan pihalta avautuvat upeat näkymät yli kaupungin ja tuomiokirkon.

Gustavianum 

Uuden yliopistotalon edessä sijaitseva Gustavianum on Uppsalan yliopiston vanhin säilynyt rakennus. Se on nykyään museo, joka tunnetaan erityisesti hienosta anatomian luentosalista, joka on maailman toiseksi vanhin. Anatomian salin puulehtereiltä innokkaat lääketieteen opiskelijat pääsivät seuraamaan, kuinka anatomian professori leikkeli ihmisruumista heidän edessään. Museossa on esillä myös maailmankuuluja viikinkiajan löytöjä, kuten Augsburgin taidekaappi.

Linnén puutarha

Uppsala
Linnèn barokkityylinen puutarha. Kuva: Ayadi Ghaith / Unsplash

Ruotsin vanhin kasvitieteellinen puutarha, jonka Carl von Linné järjesti 1700-luvulla oman taksonomisen luokittelujärjestelmänsä mukaiseksi. Puutarha on säilytetty lähes alkuperäisessä asussaan, ja se on kesäisin kukkiva keidas keskellä kaupunkia. Barokkipuutarhan erikoisiin muotoihin leikatut pensaat herättävät ihastusta. Puutarhan yhteydessä on Linnén entinen koti, joka toimii nykyään museona. 

Lähellä puutarhaa sijaitsee viihtyisä Radisson Blu Hotel Uppsala.

Gamla Uppsala

Muutaman kilometrin päässä nykyisestä keskustasta sijaitseva Vanha Uppsala on yksi Ruotsin tärkeimmistä muinaismuistoalueista. Kolme valtavaa kuningaskumpua 500-luvulta hallitsevat maisemaa ja kertovat ajasta ennen kristinuskoa, jolloin Uppsala oli pakanallisen palvonnan keskus. Alueella on moderni museo, joka valottaa viikinkien elämää ja uskomuksia. Lapsille hautakummuilla kiipeily ja avarat nurmikentät tarjoavat tilaa seikkailuun.

Vanhassa Uppsalassa on myös nähtävillä pienessä näyttelyrakennuksessa Moran kivet, joiden äärellä Ruotsin kuninkaat kruunattiin keskiajalla.

Fyrisån-joen rannat 

Uppsala
Uppsalan halki kulkee Fyrisån-joki. Kuva: Nord-bei-Nordost / Pixabay

Uppsala on rakentunut Fyrisån-joen ympärille, ja sen rannat ovat täynnä elämää. Jokivartta pitkin kulkevat kävelyreitit vievät ohi historiallisten siltojen, pienten vesiputousten ja viihtyisien terassien. Jokivarsi on kaupungin sydän, jonka rannalla sijaitsevat vanhat rakennukset, kuten myllyt ja varastot, on muutettu ravintoloiksi ja gallerioiksi.

Pekka Töpöhäntä

Uppsala
Uppsala. Kuva: Ayadi Ghaith / Unsplash

Uppsala on on myös Pekka Töpöhännän koti. Gösta Knuttsonin luomalle sympaattiselle satukissalle on omistettu pieni seikkailutalo. Parhaiten Töpöhännän maailmaan pääsee tosin kuljeskelemalla Uppsalan viehättävillä kaduilla.

Uppsalan ruoka ja ravintolat

Uppsalan ruokakulttuuri on sekoitus perinteistä ruotsalaista kotiruokaa ja modernin yliopistokaupungin kansainvälisyyttä. Koska kaupunki sijaitsee rehevän Upplannin keskellä, raaka-aineet ovat usein paikallisia: riistaa, metsäsieniä, juureksia ja järvikalaa.

Erityisen kuuluisa Uppsala on kahvilakulttuuristaan. Ruotsalainen kahvittelu eli fika on täällä instituutio, ja kaupungista löytyy useita historiallisia konditorioita. Paikallinen erikoisuus on Upplandskubb, perinteinen, pitkään keittämällä valmistettu hapanimelä leipä, jota on nautittu alueella jo vuosisatoja. Myös Mälaren-järven kalasaaliit, kuten kuha ja muikunmäti, näkyvät ravintoloiden listoilla.

Hambergs Fisk on sekä kalakauppa että ravintola, josta saa kaupungin parhaat merenelävät ja klassisen paahtoleivän muikunmädillä (löjrom). Jos etsit hienostuneempaa elämystä, Villa Anna tuomiokirkon kupeessa tarjoaa huippuluokan pohjoismaista gastronomiaa historiallisessa 1800-luvun rakennuksessa. Villa Annassa on myös laadukas viinikellari. Rennon ja laadukkaan ilmapiirin ystäville Stationen on varma valinta; vanhaan rautatieasemaan rakennettu ravintola tarjoaa makuja Pariisista, Roomasta ja Lontoosta, mutta paikallisella otteella.

Retket Uppsalaan

Uppsalaan on helppoa tehdä päiväretki Tukholmasta käsin. Opastettuja kierroksia on monenlaisia; samalla kertaa on esimerkiksi mahdollisuus vierailla Uppsalassa, Gamla Uppsalan viikinkialueella sekä idyllisessä Sigtunassa, jota kutsutaan Ruotsin vanhimmaksi kaupungiksi.

Lue lisää Uppsalan kävelykierroksista ja päiväretkistä.

Uppsalan julkinen liikenne

Uppsalassa julkista liikennettä hoitaa UL (Upplands Lokaltrafik). Bussiverkosto on kattava ja täsmällinen. Lipun ostaminen on helpointa UL-sovelluksella tai maksukortin lähimaksulla bussiin noustessa. Käteinen ei busseissa kelpaa. 

Uppsalan keskusta on kuitenkin niin tiivis, että suurin osa matkailijoista pärjää mainiosti kävellen. Koska kaupunki on Ruotsin pyöräilypääkaupunki, on pyörän vuokraaminen on suosittu tapa liikkua paikasta toiseen.

Matka Uppsalaan

Suomesta matkustaminen Uppsalaan on erittäin helppoa, sillä Arlandan lentokenttä (ARN) sijaitsee Tukholman ja Uppsalan puolivälissä. Matkaa kentältä molempiin kaupunkeihin on vain noin 35 kilometriä.

Helsingistä lennetään Arlandaan lukuisia kertoja päivässä muun muassa Finnairin, SAS:n ja Norwegianin siivin. Suora lento kestää noin tunnin. 

Arlandan lentokentältä pääsee Uppsalaan paikallisjunalla noin 20 minuutissa.

Uppsalan hotellit ja majoitus

Uppsalasta löytyy monenlaista majoitusta moderneista ketjuhotelleista historiallisiin majataloihin.

Vanhan maailman charmia huokuva Grand Hotell Hörnan on Uppsalan perinteisin hotelli, joka sijaitsee upeassa 1900-luvun alun rakennuksessa Fyrisån-joen rannalla. Huoneet on sisustettu klassisen tyylikkäästi.

Viehättävä Villa Anna on pieni ja intiimi boutique-hotelli aivan tuomiokirkon kupeessa. Jokainen huone on yksilöllisesti sisustettu ja hotellin ravintola on yksi kaupungin parhaista.

Elite Hotel Academia on moderni ja ylellinen hotelli rautatieaseman vieressä. Sen kattokerroksen ravintolasta avautuvat kaupungin parhaat näkymät. Huoneet ovat tilavia ja varustettu kaikilla herkuilla – täydellinen tukikohta vaativalle matkaajalle.

Clarion Hotel Gillet on suosittu ja vilkas hotelli kaupungin sydämessä. Hotellissa on erinomainen spa-osasto ja tunnelmallinen Kitchen & Table -ravintola. Sijainnisti kauppojen ja nähtävyyksien äärellä on loistava.

Radisson Blu Hotel Uppsala sijaitsee aivan matkakeskuksen vieressä. Huoneet ovat raikkaita ja skandinaaviseen tapaan sisustettuja. Hotellin aamiainen saa kiitosta monipuolisuudestaan.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!