Ruotsin parhaat matkakohteet

Södermalmin maisemia. Kuva: Scanrail1 / Shutterstock

Ruotsissa matkaillessa iskee helposti pieni kateus: kaikki kun tuntuu olevan Ruotsissa vähän Suomea kauniimpaa ja hienompaa. Kaupungit ja kylät ovat säilyttäneet paremmin vanhan ilmeensä, Ruotsissa on tunturien lisäksi oikeita vuoria ja Ruotsista löytyy jopa koralliriutta ja Game of Thronesta tutun Westerosin tosielämän kaima Vesteroos!

Sitä voisi lohduttaa itseään, että onpa Ruotsissa sentään jotain rumaakin: Haaparannan kirkkoa tavataan kutsua Pohjoismaiden rumimmaksi. Mutta paikan päällä paljastuu, että jopa Ruotsin rumin kirkko on synkkyydessään vaikuttava.

Ruotsi on matkakohteena samaan aikaan perin samanlainen ja kovin erilainen kuin Koto-Suomi. Moni ehkä ajattelee, että kannattaako Ruotsissa matkustaa Tukholmaa pidemmällä? Vastaus kuuluu: kyllä. Ruotsissa on useita upeita matkakohteita, jotka lumoavat kokeneenkin maailmanmatkaajan.

Ruotsi on mainio kohde etenkin perhelomalle: Ruotsi voi kiertää helposti omalla autolla ja lapsille riittää nähtävää.

Tukholma – matka Pohjoismaiden kauneimpaan pääkaupunkiin

Tukholman vanhakaupunki. Kuva: Andrey Shcherbukhin / Shutterstock

Ei siitä pääse mihinkään: Tukholma on ihastuttava kaupunki ja aina yhtä mukava lyhyen kaupunkiloman kohde. Tukholmassa voi shoppailla ja syödä hyvin, mutta aikaa kannattaa varata myös Tukholman nähtävyyksiin, joista kaksi on ylitse muiden. Vasamuseet ja Tukholman kaupungintalo kuuluvat molemmat maailman ihmeisiin.

Vasamuseetissa pääsee ihailemaan maailman parhaiten säilynyttä 1600-luvun taistelulaivaa, vuonna 1628 neitsytpurjehduksellaan uponnutta Ruotsin laivaston ylpeyttä.

Vuonna 1923 valmistunut Stockholms Stadshus on puolestaan yksi maailman upeimmista kaupungintaloista. Tukholman kaupungintalossa pääsee ihailemaan Kultaisen huoneen häikäisevän upeita mosaiikkikoristeluja ja mahtavaa juhlasalia, jossa tarjoillaan Nobel-palkintojen juhla-ateria.

Suosittu nähtävyys on myös Tukholman kuninkaanlinna, jonka aarrekammiossa pääsee ihailemaan Ruotsin kruununjalokiviä. Tukholman kuninkaanlinna tunnetaan myös useista kummituksistaan!

Tukholman vanhakaupunki on kaunis kuin karkki. Kuva: Dimbar76 / Shutterstock

Parhaiten Tukholman kaupunkilomasta nauttii jäämällä ainakin yhdeksi yöksi. Omia suosikkejamme Tukholman hotelleista on pieni ja konstailematon, huokeahko perhehotelli Anno 1647. Sellainen jota ruotsalaiset tapaavat kuvata termillä lagom.

Hotelli sijaitsee kapealla ja hiljaisella kujalla, heti nurkan takana odottaa Götgatan ja viihtyisän Söderin kaikki kiehtovat kahvilat, kirpparit, kuppilat ja klubit.

Modernia tyyliä kohtuuhintaan löytää puolestaan Nordic Choice -ketjun hotelleista, joita on Tukholmassa vähän joka nurkalla.

Lue lisää Tukholmasta.

Drottningholmin linna – vierailu Ruotsin kuninkaallisten kotona

Drottningholmin linna. Kuva: Mikael Damkier / Shutterstock

Millaisessa talossa asuu Kalle Kustaa? Ruotsin kuninkaallisten virka-asunto, Tukholman kuninkaanlinna, on ulkoasultaan jykevän tylsä. Paljon kauniimpi on kuninkaallisten yksityisasunto, 15 kilometrin päässä Tukholmasta sijaitseva Drottningholmin linna.

Drottningholmin linnan vierailun kohokohta on linnan vanha teatteri, joka on säilyttänyt 1700-luvun asunsa paremmin kuin yksikään toinen historiallinen teatteri maailmassa. Pitkälti juuri historiallisen teatterinsa ansiosta Drottningholmin linna on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Aikaa kannattaa varata myös kauniiseen Kiinalaiseen paviljonkiin tutustumiseen ja Drottningholmin linnan puutarhoista nauttimiseen. Ranskan Versailles’n innoittamaa Drottningholmin linnaa pidetään kokonaisuutena Pohjoismaiden kauneimpana palatsina.

Höyrylaivalla Tukholmasta Gripsholmin linnaan

Gripsholmin linna. Kuva: Olga Miltsova / Shutterstock

Ruotsin linnoista tärkein löytyy sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Kustaa Vaasan rakennuttamassa Gripsholin linnassa ovat asuneet monet Ruotsin kuninkaat vuoroin omasta tahdostaan ja vuoroin vangittuina. Gripsholmissa olivat vankiena myös syrjäytetty kuningas Erik XIV ja hänen vaimonsa Kaarina Maununtytär. Linnan huoneet on sisustettu upeasti.

Gripsholin linna sijaitsee viehättävässä, 1700-luvun asunsa säilyttäneessä punaisten puutalojen pikkukaupungissa Mariefredissä.

Mariefrediin pääsee helposti junalla Tukholman keskusrautatieasemalta, mutta tunnelmallinen vaihtoehto on risteillä vanhalla höyrylaivalla Tukholmasta. S/S Mariefred on maailman ainoa höyrylaiva, joka on risteillyt samaa reittiä jo yli sadan vuoden ajan.

Uppsala – yliopiston ja Pekka Töpöhännän koti

Uppsalan katedraali on Pohjoismaiden mahtavin.

Hieno päiväretkikohde Tukholmasta on pääkaupungista 70 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Uppsala. Uppsala tunnetaan kolmesta asiasta: komeasta katedraalistaan, Pohjoismaiden vanhimmasta yliopistosta ja Pekka Töpöhännästä.

Uppsalan yliopiston kuuluisin kasvatti on Carl von Linné, jota pidetään kasvitieteen isänä. Hänen kunniakseen Uppsalaan on rakennettu hieno kasvitieteellinen barokkipuutarha, jonka erikoisiin muotoihin leikatut pensaat herättävät ihastusta.

Yliopiston vanha päärakennus Gustavianum toimii tunnelmallisena museona, jonka kohokohta on hieno anatomian luentosali, maailman toiseksi vanhin. Anatomian salin puulehtereiltä innokkaat opiskelijat pääsivät seuraamaan, kuinka anatomian professori leikkeli ihmisruumista heidän edessään.

Uppsalan katedraali on Pohjoismaiden suurin – sen tornikin nousee 119 metrin korkeuteen.

Gösta Knuttsonin luomalle sympaattiselle Pekka Töpöhännälle on omistettu pieni seikkailutalo. Parhaiten Töpöhännän maailmaan pääsee tosin kuljeskelemalla Uppsalan viehättävillä kaduilla.

Viisi kilometriä Uppsalasta sijaitsee Vanha Uppsala, jossa on säilynyt kolme komeaa hautakumpua kansainvaellusajalta 400–500-luvuilta. Vanhassa Uppsalassa on myös nähtävillä pienessä näyttelyrakennuksessa Moran kivet, joiden äärellä Ruotsin kuninkaat kruunattiin keskiajalla.

Uppsala on sen verran kiva matkakohde, että kannattaa myös harkita yöksi jäämistä, varsinkaan kun Uppsalan hotellit eivät ole hinnalla pilattuja.

Gotlanti ja Visbyn linnoitettu kaupunki

Visby on Gotlannin suurin kaupunki. Kuva: Rolf 52 / Shutterstock

Gotlannin kaunis saari on suurin syy matkustaa Ruotsissa Tukholman lähiseutuja pitemmälle. Gotlannin upein nähtävyys on linnoitettu Visbyn hansakaupunki, jota tavataan kutsua Pohjoismaiden Carcassonneksi. Unescon maailmanperintökohdetta Visbyä suojelevat komeat kaupunginmuurit ja puolustustornit.

Gotlanti on kiva matkakohde lastenkin kanssa. Lapsilla on hauskaa Visbyn kupeesssa sijaitsevassa Gneibbyn puuhamaassa, jossa on mainio vesipuisto, pieniä huvipuistolaitteita, ja Peppi Pitkätossun huvikumpu. Kesäisin esitetään päivittäin Peppi-näytelmä.

Aikaa Gotlannin-lomalle kannattaa varata ainakin kolme päivää, sen verran paljon nähtävää saarella on. Visbyn hotellien hinnoissa näkyy varsinkin kesäisin Gotlannin suosio lomakohteena, mutta alle satasen majatalojakin on tarjolla. Tyylikkyyttä Visbyn vanhankaupungin muurien sisäpuolella tarjoaa Clarion Hotel Wisby.

Gotlantiin matkustaa Tukholmasta lentäen. Autolautalla Gotlantiin pääsee sekä Nynäshamnista että Oskarshamnista. Kesäisin Finnairilla on Visbyyn suoria lentoja Helsingistä. Visbyn lennot voi saada yllättävänkin edullisesti.

Kesäisin Suomesta järjestetään myös risteilyjä Visbyyn.

Lue lisää Visbystä tai Gotlannista.

Öölanti – viikinkitunnelmaa ja karun kaunista luontoa

Öölannissa on satoja historiallisia tuulimyllyjä. Kuva: Kennerth Kullman / Shutterstock

Tätä nimeä on pakko rakastaa! Öölanti. Nimensä lisäksi Öölanti lumoaa matkailijan karun kauniilla luonnollaan ja historiallaan: koko saaren eteläosa on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi.

137 kilometriä pitkä mutta vain 16 kilometriä leveä Öölannin saari sijaitsee aivan mantereen kupeessa Etelä-Ruotsissa.  Öölannin luonto houkuttelee paikalle valtavat määrät muuttolintuja, ja saaren pitkästä historiasta kertovat pyöreä, rautakautinen linnoitus Egetorp ja viikinkien hautapaikka, laivan muotoon aseteltu kivikehä Gettlinge. Tuulimyllyjäkin Öölannissa on säilynyt peräti 400.

Muuttolintujen lisäksi Öölannissa viihtyy myös Ruotsin kuninkaallinen perhe, jonka kesänviettopaikka on Sollindenin linna. Mikään varsinainen linna Sollinden ei kuitenkaan ole, vaan kaunis vuonna 1906 valmistunut huvila, joka on avoinna matkailijoille silloin, kun kuninkaalliset eivät ole paikalla.

Öölannissa on tarjolla paljon kohtuuhintaista majoitusta, kuten Gettlingenin viikinkiraunioiden lähellä sijaitseva majatalo Eksgården. Katso tarjoukset Öölannin majoitukseen.

Göteborg ja Pohjoismaiden suurin huvipuisto

Kanava Göteborgissa. Kuva: Jaroslav Moravcik / Shutterstock

Pohjoismaiden suurimman sataman kaupunki, Göteborg, on eläväinen kohde kaupunkilomalle. Matkailijoita Göteborgiin houkuttelevat niin Pohjoismaiden suurin huvipuisto Liseberg kuin Pohjoismaiden suurin tiedekeskus Universum. Tiedekeskuksessa voi ratkoa ratkoa murhamysteerejä ja tutustua sademetsäluontoon.

Göteborgin vetovoimaa matkakohteena ei vähennä ainakaan se, että Göteborgin hotellit tapaavat olla selvästi Tukholmaa edullisempia. Suomesta on myös hyvät ja edulliset lentoyhteydet Göteborgiin.

Göteborgista pohjoiseen sijaitsee Kosterhavetin kansallispuisto, jonka vesissä on Ruotsin ainoa koralliriutta.

Malmö ja Pohjoismaiden huikein pilvenpiirtäjä

Turning Torso on Malmön moderni maamerkki. Kuva: Kimson / Shutterstock

Ruotsin ja Tanskan yhdistävästä mahtavasta Juutinrauman sillasta on tullut nähtävyys suositun Silta-televisiosarjan suosion myötä, ja sillan Ruotsin päässä sijaitsevasta Malmöstä aina vaan trendikkäämpi matkakohde naapurikaupunki Kööpenhaminen imussa.

Jos Malmössä onkin säilynyt paljon myös kauniita vanhoja rakennuksia, kerää katseet Pohjoismaiden korkein ja näyttävin pilvenpiirtäjä. 190 metriä korkean Turning Torson runko kiertyy 90 astetta akselinsa ympäri.

Malmöön ja ympäröivälle maaseudulle on kehittynyt mielenkiintoinen ravintolaskene – jopa kolme malmölaisravintolaa on saanut Michelin-tähden. Ravintoloista huikein on Daniel Berlin Krog, jonka nimikkokokki metsästää itse suurimman osan ravintolansa tarjoilemasta riistasta.

Malmön vieressä on kiehtova viikinkikohde Foteviken. Malmöstä on helppo käydä junalla päivävierailulla myös Kööpenhaminassa – samalla tulee ylitettyä Juutinrauman silta.

Malmössä kannattaa yöpyä osana Kööpenhaminan matkaa jo senkin takia, että Malmön hotelleissa tapaa olla erinomainen hinta-laatusuhde (toisin kuin Köpiksessä). Myös Malmön lennot ovat usein hämmästyttävän edullisia.

Malmön lentokenttä Sturup sijaitsee suunnilleen Malmön ja Ystadin puolivälissä.

Foteviken – viikinkiaika herää eloon

Fotevikenin viikinkikylässä järjestetään taistelunäytöksiä. Kuva: Kimson / Shutterstock

Viikinkiaika herää eloon Malmön lähellä sijaitsevassa Foteviken-museossa. Alueelle on rakennettu viikinkikylän kopio, jota asuttavat uusviikingit ovat hylänneet modernin ajan mukavuudet ja elävät mahdollisimman tarkkaan viikinkien elämää jäljitellen. Ryöstöretkiä he eivät sentään harrrasta. Hämmästyttävää!

Ystad – matka viikinkien ja rikoskomisario Kurt Wallanderin kotikaupunkiin

Herttainen mukalakivikatu Ystadissa. Kuva: Antony McAulay / Shutterstock

Ruotsin eteläisin kaupunki Ystad on säilyttänyt kauniin vanhan ulkoasunsa. Ystad tunnetaan etenkin Henning Mankellin luomasta dekkarihahmosta Kurt Wallanderista, jonka kotimaisemia moni saapuu edelleen Ystadin ihailemaan.

Alen kivet on viikinkiajalla laivan muotoon aseteltu kivimonumentti. Kuva: Marcus Hofmann / Shutterstock

Ystadin alueella sijaitsee myös Ruotsin oma Stonehenge, Alen kivet, viikinkiajalla laivan muotoon aseteltu komea kivimonumentti.

Ruotsi lasten kanssa – tapaa Peppi Pitkätossu ja seikkaile High Chaparralissa

Peppi Pitkätossun talo Vimmerbyssä. Kuva: Lukasz Pajor / Shutterstock

Moni suomalainenkin lapsiperhe ajaa Ruotsin halki matkalla Tanskan Legolandiin. Matkaa kannattaa piristää jakamalla se osiin pysähtymällä myös Ruotsin perhelomakohteisiin.

Tukholmasta ajettaessa ensimmäisenä vastaan tulee parin tunnin ajomatkan jälkeen safaripuisto Kolmården, Pohjoismaiden kuuluisin eläintarha.

Kolmårdenista on puolestaan parin tunnin ajomatka Astrid Lindgren’s Världiin, jossa pääsee tekemään tuttavuutta Peppi Pitkätossun kanssa. Astrid Lindgren’s Värld sijaitsee lastenkirjailijan kotikaupungissa Vimmerbyssä.

Peppi Pitkätossun luota on kahden ja puolen tunnin ajomatka High Chaparralin teemapuistoon, joka herättää eloon villin lännen tunnelmat.

Matkan varrella kannattaa yöpyä Astrid Lindgren’s Världin lähellä sijaitsevassa Eksjön kylässä, jota pidetään Ruotsin viehättävimpänä kylänä. Samalla voi tehdä vertailua, kumpi puutalokaupunki on kauniimpi: Eksjö vai Suomen ylpeys, Unescon maailmanperintökohde Rauma?

Katso tarjoukset Eksjön viehättäviin majapaikkoihin.

Åre – lasketteluloma Ruotsissa

Åre on Ruotsin kuuluisin hiihtokeskus. Kuva: Roman Sulla / Shutterstock

Ruotsin kuuluisin laskettelukeskus houkuttelee myös suomalaisia. Toisin kuin kotimaan parhaat laskettelukeskukset, Åre ei sijaitse kaukana Lapissa vaan suunnilleen Vaasan korkeudella, tosin Norjan rajalla. Åreen on mahdollista ajaa Tukholman lisäksi Uumajan kautta, joihin molempiin pääsee Suomesta autolautalla.

Ruotsin nähtävyydet kartalla

Ruotsin matkakohteiden sijainnit näet Ruotsin-kartastamme.

Pakkaa mukaan Ruotsiin

Ruotsin automatkalle kanattaa pakata mukaan kävetä kartan ja oppaan yhdistelmä Ruotsin tiekartta + opas.

Matka Ruotsiin

Suomalaiselle suurin syy matkustaa Ruotsiin on tietenkin se, että Ruotsi on vieressä. Ei tarvitse kuin ajaa auton kanssa lauttaan Helsingistä, Turusta tai Vaasasta ja lähteä Ruotsia kiertämään. Eikä Torniosta tarvitse ajaa kuin sillan yli.

Lentäen Suomesta pääsee suoraan Tukholman lisäksi Göteborgiin ja kesäisin Visbyyn.

Katso lentotarjoukset tai lento+hotelli -tarjoukset Tukholmaan.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös äkkilähdön. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi