Singaporen lentokenttä Changi – maailman paras lentoasema

Changi International Airport eli Singaporen kansainvälinen lentokenttä. Tämä passintarkastusjono on jo pitkä Changin mittapuulla. Kuva: Tang Yan Song / Shutterstock

Millainen on maailman paras lentokenttä? Se selviää Singaporessa, jonka kansainvälinen lentokenttä Changi on valittu kerta toisensa jälkeen maailman parhaaksi. Sellaisena se onkin yksi Singaporen nähtävyyksistä ja kerran elämässä -elämyksistä: tällä kentällä stressi unohtuu!

Jo lentokentällä saa ensikosketuksen singaporelaiseen tehokkuuteen: vaikka Changi on Aasian vilkkaimpia risteysasemia ja sen läpi kulkee vuosittain yli 60 miljoonaa matkustajaa, toimii Singaporen lentoasema kuin rasvattu. Changilla on harvoin jos koskaan pitkiä jonoja, ja passintarkastus sekä laukkujen noutaminen sujuvat kädenkäänteessä.

Taksissa istuu matkalla keskustaan jo melkein ennen kuin on oikein tajunnutkaan laskeutuneensa.

Kentällä ei myöskään joudu pitkästymään, vaikka vaihtoaika olisikin pitkä. Changilla on järjestetty matkustajien iloksi monenlaista tekemistä ilmaisista elokuvateattereista rentouttaviin puutarhoihin.

Singaporen lentokentältä keskustaan

Singaporen lentokentältä on hyvät yhteydet keskustaan. Edullisimmin matka taittuu metrolla (MRT) tai paikallisbussilla, jotka kulkevat moneen eri kohteeseen.

Busseista erityisen kätevä matkailijoille on linja numero 35, joka kulkee keskustan halki Suntecin ja Dhoby Ghautin kautta Orchard Roadille. Huomioi, että bussilippu pitää maksaa kuljettajalle tasarahalla. Vaihtoehtona on ostaa kentältä Ez-link-matkakortti, johon voi ladata arvoa, ja jota voi käyttää Singaporen julkisissa liikennevälineissä.

Toisaalta taksi lentokentältä keskustaan ei sekään maksa kuin parikymmentä euroa.

Taksille kätevä vaihtoehto on lentokentän oma sukkulabussi (Airport Shuttle), joka vie suoraan hotellille vajaalla kymmenellä eurolla. Lipun lentokenttäbussiin voi varata kätevästi netistä.

Kuinka pitkään kestää matka Singaporen lentokentältä keskustaan?

Singaporessa ei juurikaan ole pahoja ruuhkia, joten lentokentälle matkustamiseen ei tarvitse varata ylettömästi aikaa. Kannattaa kysyä hotellilta, mutta keskustasta ajaa kentälle usein jopa alle puolen tunnin, joten kun matkaan varaa tunnin aikaa, pitäisi olla selvillä vesillä.

Singaporen lentokentän terminaalit

Singaporen lentokentällä on neljä terminaalia, joiden välillä liikkuu kätevästi ilmaisella ilmajunalla. Finnairin lentojen käytössä on terminaali 1 (tarkista vielä omasta lipustasi!).

Terminaali 1:ssä voi ihailla Kinetic Rain -taideteosta, jonka sanotaan olevan maailman suurin liikkuva taideteos. Teoksessa metalliset sadepisarat liikkuvat.

Lapsia varten terminaali 1:ssä on Kids World -leikkitila, jossa pääsee leikkimään vaikka Legoilla.

Terminaali 1 on vanhin Singaporen terminaaleista, ja uusin on vuonna 2017 avattu terminaali 4, jossa kaikki toiminnot on automatisoitu mahdollisimman pitkälle turvatarkastusta myöten. Terminaali 4 on kuin suoraan tulevaisuudesta.

Tekemistä Singaporen lentokentällä

Singaporen lentoasemalla on järjestetty monenlaista tekemistä matkailijoiden viihdyttämiseksi. Terminaaleissa 2 ja 3 on elokuvateatterit, joissa pääsee katsomaan elokuvia ilmaiseksi.

Jos vaihtoaika on vähintään viisi tuntia, voi osallistua ilmaiselle kahden ja puolen tunnin bussikierrokselle Singaporen keskustaan.

Kaikissa terminaaleissa on puutarhat rentoutumiseen. Puutarhoista näyttävimpiä on Perhospuutarha (terminaali 3).

Lentokentän ravintolat

Ravintoloita ja kahviloita löytää tietysti jokaisesta terminaalista, mutta paras terminaali herkutteluun on kolmonen, jossa toimii edullinen ja retrohenkinen hawker center -katuruokamaailma.

Singaporen lentokentän lounget

Singaporen lentokentällä on useita maksullisia lounge-tiloja, joissa pääsee nauttimaan niin rennoista sohvista, suihkutiloista kuin spa-palveluistakin vuorokauden ympäri.

Mukavia laiskottelunurkkauksia löytyy myös yleisistä tiloista.

Lipun lentokenttäloungeen voi varata etukäteen alennuksella netistä.

Lentokenttähotelli

Hyvä vaihtoehto loungeille on terminaali 1:n transit-alueella sijaitseva lentokenttähotelli Aerotel Transit Hotel, jonka pienestä ulkoilmauima-altaasta pääsee nauttimaan reilun kymmenen euron korvausta vastaan. Aerotelista voi myös varata huoneen kohtuuhinnalla kuudeksi tunniksi.

Jos taas on sellaisella välilaskulla, ettei halua yöpyä kentällä, muttei ihan Singaporen keskustassakaan (jos vaikka Singapore on jo varsin tuttu), on mielenkiintoinen, tunnelmaltaan sopivan paikallinen alue Joo Chiat, joka sijaitsee sopivasti lentokentän ja keskustan välissä.

Matkan jatkaminen Singaporesta

Singaporessa riittää nähtävää pitkäksikin aikaa, mutta Singaporen lentokentältä on myös helppo jatkaa matkaa ympäri Aasiaa aina Australiaan asti.

Singaporen ja Thaimaan turistikohteiden kuten Bangkokin, Phuketin ja Koh Samuin välillä on päivittäisiä lentoja – monet hyvin edullisia. Kannattaakin harkita lentämistä Thaimaahan Singaporen kautta – samalla näkee yhden maailman eriskummallisimmista kaupungeista.

Singaporesta on myös hyvät yhteydet Indonesiaan. Esimerkiksi Balille lentää Singaporesta kahdessa ja puolessa tunnissa.

Finnair lentää Singaporeen suoraan, ja välilaskulla on lentoja melkein jokaisella eurooppalaisella lentoyhtiöllä.

Vertaa eri lentoyhtiöiden hintoja.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi