
Colombossa on paljon hyvää ja kaunista: Sri Lankan pääkaupunki on vehreä kaupunki tyrskyävän meren rannalla. Kauniita, valkoisia kolonialismin ajan hallintopalatseja ja huviloita on säilynyt paljon. Colombon ravintolat ovat herkullisia ja edullisia.
Mutta Colombo on vähän tylsä matkakohde.
Jos Aasian torit ja katuelämä ovat jo tuttuja, ei Colombo ei tarjoa suuria elämyksiä – ruokaa lukuun ottamatta. Varsinaista nähtävää on vähän. Kolonialismin ajan huvilatkin ovat hajallaan siellä täällä ja harvaan on asiaa sisälle.
Colombon nähtävyydet ja kaupungin sykkeen ehtiikin nähdä ja kokea parissa päivässä.Tai kuten muuan kokenut matkailija sanoi, Colomboon tutustumiseen riittää, että käy yhdellä drinkillä Red Cinnamon -hotellin kattoterassilla ja toisella historiallisessa Galle Face -hotellissa.
Jos aika riittää, toki Colombossakin saa hyvin vietettyä useammankin päivän.
Colombon nähtävyydet

Fort – Colombon vanha keskusta
Colombon vanhaa osaa kutsutaan nimellä Fort. Alueella on säilynyt jonkin verran komeita kolonialismin ajan hallintopalatseja ja vanhoja pankkirakennuksia etenkin Chatham- ja York-kaduilla.
Mikään erityisen tunnelmallinen vanhakaupunki ei kuitenkaan ole kyseessä (sellainen löytyy Sri Lankasta Gallesta).
Fortin henkinen keskus on The Dutch Hospital, kaunis, vanha sairaala, jossa toimii nykyisin ravintoloita ja putiikkeja.
Pettah – kaoottinen markkina-alue

Pettah on ahdas ja kaoottinen vanha markkina-alue. Myös täällä on säilynyt vanhoja rakennuksia. Hollantilaisen kuvernöörin vanhassa asunnossa toimii Colombo Dutch Museum. Museossa on nähtävänä sekalaisia hollantilaisia siirtomaa-ajan kalusteita kuten lipasto, jossa on ovelat salaluukut.
Pettahissa sijaitsee myös Colombon erikoisin nähtävyys, Main Streetin varrella nököttävä Old City Hall, joka näyttää hylätyltä autiotalolta. Sisällä pääsee kuitenkin vierailemaan. Komeaa mahonkiportaikkoa pitkin pääsee nousemaan toiseen kerrokseen, jossa pöydän ääressä istuvat, zombien näköiset vahaukot ovat jähmettyneet kaupungintalon ensimmäiseen istuntoon. Friikki kokemus.
Rantapromenadi Galle Face Green

Galle Face Green on Fortin luota alkava ja meren rantaa seuraileva viheriö, colombolaisten yhteinen olohuone, jolla voi ihmetellä merta, pelikaaneja ja leijanlennättäjiä. Galle Face Green päättyy klassikohotelli Galle Facen luokse, jossa kannattaa käydä drinkillä nauttimassa auringonlaskusta.
Sri Lankan kansallismuseo ja Viharamahadevi-puisto
Sri Lankan kansallismuseossa on rutkasti esineitä maan historiasta. Kiinnostavinta ovat ikivanhat, luostarien koristeelliset kyykkyvessat.
Kansallismuseon vieressä sijaitsee kaupungin suurin puisto Viharamahadevi. Puistossa on suuria Buddha-patsaita ja suihkulähteitä.
Alueen kierrosta voi jatkaa myös buddhalaiseen Gangaramaya-temppeliin, joka on sekoitus srilankalaista, thaimaalaista, intialaista ja kiinalaista arkkitehtuuria. Nähtävillä on Buddha-patsaita, taidetta ja jopa antiikkiautoja.
Seema Malakaya Meditation Centre – sankariarkkitehdin luomus

Colombon kaunein nähtävyys on Seema Malakaya Meditation Centre, keskustassa lammella sijaitseva pieni, Buddha-patsaiden ympäröimä meditointipaviljonki.
Paviljongin on suunnitellut Sri Lankan kuuluisin arkkitehti, Geoffrey Bawa. Bawan ansiosta Sri Lanka oli harvoja siirtomaita, jossa oli oikeasti hyvää modernia arkkitehtuuria.
Geoffrey Bawa Residence – Sri Lankan sankariarkkitehti
Arkkitehtuurin ystävien kannattaakin vierailla Colombossa myös Geoffrey Bawan entisessä toimistossa.
Lotus Tower – fallinen torni
Colombon uusin maamerkki on kammottava Lotus Tower, taivaita tähyävä torni, joka on rakennettu Kiinan rahoituksella. Lotus Tower muistuttaa lähinnä siitä, kenen rahoilla Sri Lankaa on viime vuodet kehitetty.
Colombon paras paikka ostoksille
Colombon ostospaikoista tunnelmallisin on Old Dutch Hospital, entinen kolonialismin ajan sairaala, jonka ovat vallinneet hyvät ravintolat ja putiikit.
Old Dutch Hospitalissa sijaitsee myös Colombon pakollinen ravintolakohde, Ministry of Crab.
Colombon paras ravintola

Colombossa on aivan pakko käydä syömässä ainakin Ministry of Crab -ravintolassa, jossa pääsee nauttimaan srilankalaisista ravuista parhaimmillaan. Sri Lankan jättimäiset ravut ovat maailmankuuluja – esimerkiksi Singaporen rapuravintolat vannovat Sri Lankan rapujen nimiin.
Ministry of Crab sijaitsee tunnelmallisessa Old Dutch Hospitalissa, ruoka on herkullista ja ravintolan hintatasokin on ilahduttavan kohtuullinen.
Colombon hotellit
Colombon hotellitarjonta on vielä vähän kehittymätöntä; hyviä keskitason hotelleja on tarjolla nirkoisesti.
Suosittelemmekin suosiolla yöpymään Cinnamon Red Colombossa, jossa huone erinomaisella aamiaisella maksaa noin sata euroa. 26 kerrosta korkean hotellin huoneet ovat seksikkäät ja viihtyisät, ja hotellin katolla sijaitsevalta uima-altaalta (ja baarista) avautuvat upeat näkymät kaupunkiin.
Colombon legendaarisin hotelli on historiallinen Galle Face, jossa yöpymällä pääsee siirtomaa-ajan tunnelmiin. Hotellin merenrantaterassilla nautittu cocktail kuuluu Colombon klassisiin elämyksiin. Myös Galle Facesta voi saada parhaimmillaan huoneen reilulla satasella.
Tunnelmallinen vaihtoehto on myös Tintagel-boutiquehotelli, joka sijaitsee Sri Lankan pääministerin entisessä virka-asunnossa.
Katso tarjoukset Colombon hotelleihin.
Liikkuminen Colombossa
Tuktukit ovat suosituin tapa kulkea lyhyitä matkoja. Kaupungissa toimii myös kyytisovelluksia, kuten Uber ja paikallinen PickMe, jonka kautta voi varata taksien ohella myös tuktukeja.
Matka Colomboon
Sri Lankan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee kolmen vartin tuktuk-kyydin päässä Colombosta. Kyllä! Matkan lentokentältä kaupunkiin voi tosiaan taittaa tuktukilla ja se on aikamoinen elämys.
Katso lentotarjoukset Sri Lankaan.
Colombon vinkit ja kokemukset
Colombo-oppaan on kirjoittanut Colomboon useammaksi päiväksi poikansa kanssa jämähtänyt matkailutoimittaja Antti Helin: ”Rakkaimpana muistona mieleen jäivät Ministry of Crabin ravut. Poika taas rakasti Cinnamon Red Hotelin uima-allasta. Hän haikailee edelleen hotellin perään.”
Kerro omat vinkkisi Colomboon alla olevassa kommenttiosuudessa.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
























