Olen päässyt nauttimaan Bayreuthin oopperajuhlista seitsemän kertaa. Oikeastaan vierailut ovat rytmittäneet koko elämääni.
Kun ensimmäisen kerran yritin saada lippuja, olin 32-vuotias nuori isä. Vierailujen välissä lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi, ja minusta on tullut isoisä ja leski. 45 vuoden aikana olen kokenut elämän ilot ja surut. Mutta Bayreuth on pysynyt.
Kaikki alkoi kuin sattuman kautta.
Miten sain ensimmäisen kerran liput Bayreuthin oopperajuhlille?
Kaikki alkoi vuonna 1979, kun olin vaimoni kanssa Finlandia-talolla konsertissa. Konsertin jälkeen satuin juttelemaan erään saksalaisen musiikinopiskelijan kanssa. Hän kysyi, voisinko yrittää tilata liput Suomesta hänen vanhemmilleen.
Ihmettelin, että miksi ihmeessä Suomesta kannattaisi tilata lippuja Saksaan. Hän vastasi, että koska Bayreuthin musiikkijuhlille on erittäin vaikea saada lippuja, se voisi onnistua paremmin Suomesta. Ehkä täältä ei olisi niin montaa hakijaa?
Seuraavana päivänä hän tuli kotiimme ja teimme lippuhakemuksen. Jonkin ajan kuluttua tuli nimellämme varustettu virallinen lipputilauskaavake. Täytimme sen ja lähetimme takaisin. Joskus vuodenvaihteessa tuli vastaus: suuresta kysynnästä johtuen emme saaneet lippuja.
Seuraavana vuonna tuli automaattisesti uusi tilauskaavake. Täytimme sen, mutta tulos oli sama. Näin tapahtui myös seuraavina vuosina. Jatkoimme tilauskaavakkeiden täyttämistä.
Vaimoni oli Saksan-opettaja, joten vierailimme muutenkin Saksassa useina kesinä. Kerran sitten Saksan-matkallamme kävimme uteliaisuuttamme katsomassa, millainen on se kuuluisa mutta niin saavuttamaton Bayreuthin musiikkitalo, Festspielhaus.
Vierailun jälkeen pysähdyimme rähjäiselle huoltamolle, jonka pihalla oli useita rekkoja. Päättelimme sen tarkoittavan hyvää ruokaa. Ainoa ruokalaji sinä päivänä oli Schweinshaxen eli umpisaksalainen sianpotka uunissa.
Kiittelimme isäntää todella maukkaasta ja rasvaisesta ateriasta. Kerroimme käyneemme katsomassa oopperataloa ja että olimme yrittäneet saada sinne lippujakin. Isäntä lupasi järjestää meille majoituksen, jos joskus onnistuisimme liput saamaan.
Ensimmäinen kerta Bayreuthin musiikkijuhlilla
Vuonna 1983, neljännellä yrittämällä, saimme laskun oopperoihin Mestarilaulajat ja Parsifal. Yritimme turhaan tavoittaa saksalaista opiskelijapoikaa. Liput jäivät siis meille. Bayreuth täältä tullaan!
Soitimme huoltoaseman pitäjälle ja hän järjesti meille yksityismajoituksen läheltä Bayreuthia. Majoitus paljastui erinomaiseksi.
Bayreuthin punatiilinen Festspielhaus sijaitsee kaupungin ulkopuolisella mäellä puiston keskellä. Katsomo on amfiteatterin muotoinen, joten näkyvyys on hyvä kaikilta paikoilta. Katsomoon mahtuu 1974 katsojaa.
Oopperatalon pihalle oli pystytetty isot teltat väliaikatarjoilua varten. Naisista useimmat olivat pukeutuneet pitkiin iltapukuihin ja miehet vähintäänkin tummaan pukuun. Tunnelma oli juhlava. Tarjolla oli ruokaa ja muuta naposteltavaa, juomista puhumattakaan.
Oopperatalon ulkoparvekkeelta soitetun fanfaarin jälkeen näytäntö alkoi kello 16. Jokaisen näytöksen välissä oli tunnin tauko. Fanfaarit soivat seuraavan näytöksen merkiksi.
Paikkamme oli Gallerien (3. parvi) ensimmäisellä rivillä (31 DM). Kapeat puiset klaffituolit olivat epämukavat ja ahtaat. Myös permannolla on puiset klaffituolit. Tuolit oli kerran päällystetty mukavammiksi, mutta akustiikka oli kärsinyt ja pehmusteet oli jouduttu poistamaan.
Paikastamme oli hyvä näkyvyys näyttämölle ja kuuluvuus erinomainen. Wagnerin suunnittelema orkesterimonttu on suurelta osin näyttämön alla. Ääni tulee niin, ettei se peitä laulajia. Täydellinen akustiikka varsinkin Wagnerin musiikkiin.
Oopperat olivat hienot ja paikan atmosfääri lumoava ja unohtumaton. Se oli oopperakokemus, jonka toivoimme joskus toistuvan. Mietimme: voisimmeko olla niin onnekkaita, että saisimme Bayreuthiin liput uudemman kerran?
Toinen kerta Bayreuthin musiikkijuhlilla
Kotona meitä odotti jo seuraavan vuoden tilauskaavake! Uutta tilaamaan mutta huonolla menestyksellä. Sama yritys joka vuosi.
Kuuden vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen, vuonna 1989, saimme taas liput. Nyt oli vuorossa Kupferin ohjaama Niebelungin sormus. Koko nelioopperainen sarja oli varattava kokonaisuutena. Kolme ensimmäistä oopperaa olivat peräkkäisinä päivinä ja viimeinen päivän tauon jälkeen.
Baijerissa oli vuosisadan helle. Parhaiten jäi mieleen Reininkullan esitys. Ulkona yli 42 astetta ja edessä kolmetuntinen ooppera ilman taukoa täpötäyden oopperatalon piippuhyllyllä. Hikinen urakka. Vaikka oopperat olivat hienot niin Helsingissä kokemamme Rinki oli kuitenkin parempi.
Bayreuthin lippuhississä – kolmas, neljäs ja viides kerta Bayreuthissa
Olimme päässeet Bayreuthin Festspielen lippuhissiin. Joka vuosi posti toi uudet tilauskaavakkeet ja kieltävän vastauksen. Kului kuusi vuotta, kunnes saimme vuonna 1995 liput Tannhauseriin sekä Tristan ja Isoldeen. Vielä oli kuulematta Lohengrin ja Hollantilainen. Jonotus oli entisestään pidentynyt, ja saimme liput niihin vasta kahdeksan vuoden jälkeen, vuonna 2003.
Mieleen jäi etenkin se, että 2000-luvulla juhlien pukukoodi oli keventynyt ensimmäisistä vierailuistamme.
Seuraavaan onnistumiseen menikin jo yhdeksän vuotta. Oli vuosi 2012, kun sain viidennet liput Bayreuthin oopperajuhlille.
Olin varma, että viides kerta jäisi viimeisekseni. Uskoin, että saisin seuraavat liput vasta joskus 2020-luvulla, jolloin minun aikana oopperamatkailijana olisi jo ohitse. Joku nuorempi saisi sitten lippuni.
Iloinen yllätys vuonna 2018!
Bayreuthin lippujen hakemisesta oli kuitenkin tullut perinne, jota kuuliaisesti seurasin, vuosi toisensa jälkeen. Tuttuun tapaani palautin jälleen kerran vuonna 2017 virallisen tilauslomakkeen tietoisena siitä, että tuloksena olisi vesiperä. Oma vuoroni tulisi vasta ensi vuosikymmenellä.
Aikaisempina vuosina oli Niebelungin sormuksen kaikki neljä oopperaa tilattava yhtenä kokonaisuutena. Tällä kertaa oli kuitenkin ohjelmassa yksittäisenä oopperana Walküre. Tilasin peräkkäisille päiville sen ja Parsifalin.
Oli melkoinen yllätys, kun vähän ennen joulua avasin sähköpostini, ja siellä oli lasku Bayreuthin lipuista. Kuudes kerta oli koittanut!
Sain liput mutta kymmenen päivän välein. Valitsin Parsifalin, sillä se oli ensimmäinen oopperani Bayreuthissa lähes päivälleen 35 vuotta aiemmin. Walküren lipun annoin ystävälleni. Valinta oli oikea, sillä Parsifal oli loistava, Walküre ei kuulemma niinkään.
Liput pystyi maksamaan annetun aktivointikoodin avulla suoraan luottokortilla. Parin viikon kuluttua tuli vahvistus maksusta ja tieto siitä, että online-liput olisi tulostettavissa vasta kesäkuun puolessa välissä jostakin ”Meine Festspiele” sivulta. Aikani sekoiltuani löysin viimein sivuston.
Lippujen lunastuksen yhteydessä jokaiseen lippuun oli merkittävä sitä käyttävän nimi. Vähän ennen juhlien alkamista sähköpostiin tuli ilmoitus, että jokaisen kävijän henkilöllisyys tarkistetaan. Jos kävijä on muuttunut, lippu pitää käydä vaihtamassa lipputoimistossa. Parsifalissa ovella tarkistettiin kuitenkin vain liput, Walküressa oli tarkistettu myös henkilötiedot passista tai vastaavasta – onneksi olin merkinnyt ystäväni lippuun oikeat tiedot.
Ensimmäistä kertaa olin varannut itselleni hotellin Bayreuthin keskustasta. Hotellien hinnat juhlaviikkojen aikaan ovat noin kaksinkertaiset muihin aikoihin verrattuna. Niinpä huone keskihintaisessa Hotel Rheingoldissakin oli kallis, 200 euroa, verrattuna Parsifalin lippuun, 25 euroa!
Hotellista oli järjestetty shuttle-kuljetus oopperatalolle. Meitä oli pari bussillista.
Tunnelma oopperatalolla oli yhtä hieno kuten aina. Talon akustiikka on fantastinen, penkit yhtä piinaavat kuin ennenkin. Pukeutumiskoodi oli muuttunut ensimmäisestä kerrasta paljon. Silloin naisilla oli paljon pitkiä iltapukuja, nyt vain muutamilla. Nyt yleisin asu oli siisti, ehkä vähän hienompi kesäpuku. Shortseja ei kuitenkaan vielä ollut kellään. Nuorten juhlavieraiden runsaus oli ilahduttavan suuri.
Taputukset Parsifalin ensimmäisen näytöksen jälkeen olivat vaisut. Perinteeseen kuuluisi olla taputtamatta. Teltat pihalla olivat vaihtuneet kiinteisiin ravintoloihin. Kaikki muuttuu! Valitettavasti ei kuitenkaan aivan kaikki. Bayreuthin Festspielehaus taitaa olla ainoa suurista oopperataloista, jossa ei ole vieläkään tekstityslaitteita.
Olettavat ilmeisesti että kaikki ympäri maailmaa tulevat kävijät ymmärtävät saksaa tai osaavat Wagnerin oopperoiden libretot ulkoa.
Vaan mitä turhaa valittamaan, kokemus oli upea, ja täydellinen päätös Bayreuthin saagalleni. Tai niin minä ajattelin.
2024 – ja vielä kerran!
Vuoden 2018 Parsifalin jälkeen luulin ja uskoin, että Bayreuthin musiikkijuhlat ovat minun osalta enää vain ihana muisto. Jatkoin kuitenkin lipputilausten tekemistä vuosittain ajatuksella, että joku oopperaystävistäni saattaisi kauttani saada liput sinne.
Olin tilannut kaksi lippua Parsifaliin paikoille jossa oli mahdollisuus nähdä esitys uudella AR- (lisätty todellisuus) tekniikalla. Katsomon paikoista vain noin 20% on näitä. Sainkin tälläiset paikat gallerian ensimmäiseltä riviltä. Ne olivat noin 30% normaalipaikkoja kalliimmat (114 euroa). Lippuja lunastettaessa piti ilmoittaa omien lasien voimakkuus. Olin ajatellut luovuttavani liput jollekin nuoremmalle mutta viisas poikani oli toista mieltä ja sanoin lähtevänsä mukaani.
Paikalla odottivat aurinkolaseja muistuttavat AR-lasit. Poikani lasit eivät kuitenkaan toimineet ensimmäisen näytöksen aikana. Korjatiin kuitenkin väliajalla. Lisätyssä todellisuudessa digitaalisten kyvien näyttö projisoidaan täysin lavastetun tuotannon päälle. AR-taiteilija Higgason on luonnut poikkeuksellisia visuaalisia tehosteita 3D-animaatioilla. Näyttämölle nousee palavia pensaita, joutsenet, keihäät ja nuolet lentävät päin näköä. Joskus on otettava lasit pois silmiltä varmistaakseen, ettei koko teatteri ole tulessa ja kuolema välitön.
Kokemuksena lisätty todellisuus oli mielenkiintoinen. Paljon turhaa kamaa lensi kuitenkin ympäri näyttämöä. Milloin kalashnikoveja, käsikranaatteja, kivenmurikoita tai muovikasseja joilla ei ollut juonen kanssa mitään yhteyttä. Varsinkaan sillä paarmalla joka istahti lasilleni!
Toivottavasti tämä ei ole oopperan tulevaisuus. Laseja ei jaksanut pitää koko aikaa ja ne heikensivät todellisen näyttämön hienoa valaistusta. Musiikillisesti kolmas Parsifal Bayreuthissa oli tosi hieno ja solistit huippuluokkaa. Vieläkään Parsifalissa ei ole tekstitystä, joissakin muissa ehkä on.
Kävimme myös Bayreuthin vanhassa vuonna 1748 valmistuneessa ja ehkä maailman kauneimmassa barokkiteatterissa (Märkgräflisches Opernhaus) ja sen yhteydessä olevassa museossa. Tämä UNESCOn maailmanperintökohde on todella näkemisen arvoinen lisä musiikkijuhlilla käyntiin. Richard Wagner-museo oli ehkä pienoinen pettymys hienon vanhan oopperatalon jälkeen.
P.S. Uudet tilaukset ovat taas vetämässä.
Liput Bayreuthin musiikkijuhlille
Bayreuthin lipputilaus on tehtävä aina lokakuun 15. päivään mennessä. Jos jättää yhtenäkin vuonna tilauksen tekemättä, putoaa lippuhissistä.
Olen usein ihmetellyt, kuinka suuren urakan Bayreuthin lipputoimisto tekee lähettäessään tuhansia kirjeitä vuosittain ympäri maailmaa. Ehkä tämä palvelu loppuu, sillä vuodesta 2012 lähtien tilaukset on voinut tehdä myös netin kautta (www.bayreuther-festspiele.de)
Bayreuthin musiikkijuhlat ovat myös muuttaneet toimintatapaansa. Viime vuosina ei ole enää tullut kieltävää vastausta. Tieto lipuista lähetetään vain niille onnekkaita, jotka ovat liput saaneet.
Monilla oopperan ystävillä tuntuu olevan käsitys, että Bayreuthin liput olisivat kalliita. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Katsomo on hinnoiteltu sekä sektorittain että riveittäin.
Kalleimmat Parsifalin liput permannon keskisektorin riveillä 1–6 maksavat yli 300 euroa. Halvimmat permantopaikat reilun satasen. Itse olen aina saanut paikat Galleriesta, jonka eturivin paikat maksavat noin 50 euroa. Rivien 2–4 paikat irtoavat selvästi senkin alle.
Eli lippujen hintojen ei pitäisi olla esteenä kenellekään oopperanystävälle. Bayreuthin musiikkijuhlille osallistuminen ei vaadi isoa lompakkoa vaan pitkää pinnaa. Ja miten yritys palkitaankaan!
Katso tarjoukset Bayreuthin hotelleihin.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
