Dharamsala – Dalai Laman jäljillä

Intian Dharamsala on Dalai-laman kotipaikka ja tiibetiläisen kulttuurin säästöpossu. Ikiaikaisia perinteitä vaalivat kiinalaisten miehittämästä Tiibetistä saapuneet pakolaiset.

Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen

Sade on tauonnut, mutta harmaat pilvet ympäröivät vuorenhuippuja kuin märät rätit. Sumusta huolimatta jo ensi silmäyksellä näkee, että Dharamsala – tai oikeastaan McLeod Ganj, Dharamsalan lähikukkulalla kohoava tiibetinbuddhalainen pikkukaupunki – on reppureissaajien valtaama.Dharamsala_Intia_01

Kahta kapeaa pääkatua reunustavat kymmenet ravintolat, majatalot, nettikahvilat ja baarit. Kaupustelijat tuputtavat ohikulkijoille rihkamaansa: puusta kaiverrettuja Buddhaa esittäviä patsaita, lootuksensiemenistä tehtyjä rukousnauhoja, sekä tiibetiläisten palvomaa dalai-lamaa esittäviä valokuvia.

Eurooppalaistyylisistä kahviloista leijuu tuoreen espresson tuoksu. Punaisiin kaapuihin kietoutuneet nunnat, rastapäiset reppureissaajat ja pari kannettavia tietokoneitaan näpyttelevää miestä hörppivät aamiaiscappuccinojaan. Muutama sateen kastelema apina kiipeilee ketterästi kadunristeyksen sähkötolpassa.

Katua reunustava muuri on tapetoitu englanninkielisten julisteiden alle. Niissä mainostetaan joogatunteja, tiibetinkielen kursseja, buddhalaisuutta käsitteleviä luentoja ja astrologien laatimia horoskooppeja. Läheisen kirjakaupan näyteikkunassa komeilee opus nimeltä ”How to become a Buddha in 5 weeks”.

Dharamsala_Intia_04

Kuten kaikki pyhinä pidetyt paikat, myös McLeod Ganj vetää puoleensa ihmisiä, jotka etsivät mielenrauhaa, totuutta ja valaistumista. Katukauppiaita ja apinoita väistellessä alkaa kuitenkin epäilyttää, että rauhallista mieltä kaipaavan tie on täällä pitkä.

Pyhiinvaeltajien kora-kierros

Kartan mukaan olisi pitänyt saapua Tsug Lakhangin portille jo ajat sitten, mutta kaupungin suurinta luostaria ei näy. Kun mutkitteleva tie kapenee pelkäksi poluksi, vastaan kapuaa ryhmä rukousnauhoja hypisteleviä pyhiinvaeltajia. Olen ainoa polkua alamäkeen kävelevä.

Polku, joka pyhiinvaeltajilla on tapana kiertää mantrojaan mumisten, on kilometrin mittainen. Ymmärrän eksyneeni, kun saavun ensimmäisten kirjavasti maalattujen rukousmyllyjen luo. Opaskirjan mukaan kora-kierroksen käveleminen väärään suuntaan – siis vastapäivään, jonne nyt olen menossa – on yksi alkeellisimmista ulkomaalaisten tekemistä virheistä.

Dharamsala_Intia_02

Onneksi säheltäminen ei näytä häiritsevän autuaasti hymyileviä vastaantulijoita. Kuinka pikkuasia voisikaan haitata ihmisiä, jotka ovat kävelleet Himalajan yli – vain tehdäkseen juuri tämän koran ennen uskonnollisen johtajansa tapaamista ?

Kun Tsug Lakhang -luostari viimein löytyy, huomaan joutuneeni keskelle kiivasta sanasotaa. Kymmenet munkit parveilevat temppelin katoksen alla ja kuulustelevat toisiaan buddhalaisuuden opeista.

Munkkikoulutukseen kuuluva väittelytilaisuus ovat kiehtovaa katsottavaa, vaikkei miesten puheesta mitään ymmärtäisikään. Hiivin lähemmäs ihmettelemään, kuinka noviisimunkki polkaisee jalallaan lattiaa ja läimäyttää kämmenensä yhteen pitkän sanatulvan jälkeen. Vieressäni seisova munkki huomaa hölmistyneen ilmeeni. Mies selittää virnistäen, että käsien yhteen lyöminen on maassa istuvalle vastaväittelijälle suunnattu kysymysmerkki.

Dharamsala_Intia_05

Naapurirakennuksessa tunnelma ei ole yhtä leikkisä. Siellä Tibet Museumin näyttely kertoo vuoristovaltakunnan surullisesta kohtalosta.

Kulttuurinen kansanmurha

Vuonna 1949 Kiinan kommunistisen kansantasavallan armeija marssi Tiibetiin. Kiinalaiset halusivat ”vapauttaa tiibetiläiset feodaalisesta järjestelmästä”, maalaiset kun elättivät satojatuhansia luostareissaan asuneita munkkeja.

Itä-Tiibetin paimentolaisheimot nousivat hurjaan – mutta tuhoontuomittuun – aseelliseen vastarintaan. Tiibetiläisten hengellinen ja poliittinen johtaja, 14. dalai-lama Tenzin Gyatso, neuvotteli puhemies Maon kanssa vuosikaupalla.

Turhaan. Vuoden 1959 maaliskuussa kansannousu murskattiin verisesti Lhasassa. Dalai-lama pakeni Intiaan, josta hän sai poliittisen turvapaikan. Dharamsalasta tuli pakolaishallituksen tukikohta ja ”pääkaupunki”. Täällä myös Dalai-Lama asuu silloin, kun ei kierrä maailmaa.

Yli 50 vuotta kestänyttä Tiibetin miehitystä voi hyvällä syyllä kutsua ”kulttuuriseksi kansanmurhaksi”. Varsinkin kulttuurivallankumouksen vuodet 1960- ja 70-luvuilla olivat synkkiä: yli 90% luostareista räjäytettiin taivaan tuuliin. Niiden korvaamattomat taideaarteet varastettiin, pyhät tekstit tuhottiin, ja munkit joukkomurhattiin.Dharamsala_Intia_09

Arvioiden mukaan yli miljoona Tiibetin kuudesta miljoonasta asukkaasta on kuollut miehityksen aikana. Kulttuuri tekee hidasta kuolemaa: nykyään vuoristovaltakunnassa asuu enemmän sinne muuttaneita kiinalaisia kuin tiibetiläisiä.

Ei siis ihme, että kymmenet tuhannet tiibetiläiset ovat seuranneet rakastamaansa johtajaa maanpakoon Intiaan. Yleensä matka taittuu kävellen viikkokaupalla Himalajan lumihuippujen yli. Vaarallisella matkalla moni on paleltunut tai kuollut kiinalaisten rajavartijoiden luoteihin.

Tohtorin tarina

”Pakenin Tiibetistä parikymmentä vuotta sitten. Lähtöön oli kaksi syytä”, aloittaa 51-vuotias tohtori Dawa, tiibetiläisen lääketieteen instituutin Men-Tsee-Khangin johtaja. ”Ensimmäinen syy on työni. Toki voisin toimia lääkärinä Tiibetissäkin, mutta tutkimuksen tekeminen vapaasti olisi mahdotonta. Buddhalainen filosofia on tärkeä osa tiibetiläistä lääketiedettä, mutta silti kollegani eivät saa opettaa sitä Lhasassa”, mies puuskahtaa. ”Täällä Dharamsalassa lääketiede – ja tiibetinbuddhalaisuus ylipäänsä – ovatkin paremmin säilyneitä kuin Tiibetissä.”

”Toinen syy pakooni olivat maaliskuun 1988 mielenosoitukset. Silloin poliisi tappoi kymmeniä Lhasaan kokoontuneita munkkeja. Otin verilöylyn uhreista valokuvia. Muutaman päivän kuluttua kuulin, että poliisi etsii valokuvaajia. Minulla oli kaksi mahdollisuutta: luovuttaa filmit kiinalaisille, tai paeta maasta.”

Tohtori Dawan pakomatka on kuin elokuvasta. Edes vaimo ja lapset eivät saaneet tietää miehen suunnitelmista, kun hän lähti ylittämään Himalajan vuoria kolmen muun pakolaisen kanssa.

Patikkamatka Nepalin puolelle kesti 22 päivää. Kun rajaseudulla asuvat paimentolaisat hoitivat uupuneiden miesten paleltumia, Nepalin rajavartijat pidättivät joukkion. Pakolaiset oli määrä käännyttää takaisin Tiibetiin. Paluumatkalla kohti rajaa poliisiosaston johtaja sairastui vatsatautiin, jonka tohtori Dawa onnistui parantamaan.

Hyvä työ palkittiin. Käännytyksen sijaan pakolaisia kehotettiin piilottemaan muutama päivä paimentolaisleirissä, ja ylittämään sitten raja uudestaan. Loppumatka Nepalin halki Intiaan kesti neljä pitkää yötä.

”Onnistuin soittamaan perheelleni ensimmäisen kerran vasta kymmenen vuoden jälkeen. Puhumisesta ei tullut mitään, kun kaikki vain itkivät. Nyt lapsenikin ovat Intiassa. Tyttäreni on valmistunut lääkäriksi, poika opiskelee tietotekniikkaa.”

Tohtori Dawan työ Dharamsalassa on tuottanut tulosta. Lääketieteellisen instituutin johtamisen ohessa hän on laatinut maailman ensimmäiset katalogit tiibetiläisistä lääkekasveista, joista oli aiemmin pelkkää perimätietoa. Ensimmäisen kirjan sadat kuvat mies piirsi itse.

Tiibetiläinen diagnoosi

Men-Tsee-Khang -instituutti tunnetaan parhaiten astrologian osastostaan. Siellä laaditaan syntymäajan ja -paikan perusteella yksityiskohtaisia horoskooppeja, joissa ennustetaan jopa tulevaisuuden inkarnaatiot eli jälleensyntymiset.

Tilaan horoskoopin, joka luvataan toimittaa postitse parin kuukauden kuluttua. Sitten astelen viereisessä rakennuksessa toimivalle pienelle klinikalle. Siellä perinteiset lääkärit, amchit, hoitavat potilaitaan.

Dharamsala_Intia_08

Vastaanotolla tapaan tohtori Dekyi Tsomon. Ystävällisesti hymyilevä nainen kertoo, että instituutilla on viitisenkymmentä klinikkaa ympäri Intiaa ja Nepalia. Ne hoitavat lähes kaikkea vatsavaivoista syöpään. Tautien diagnosointi vaikuttaa erikoiselta; stetoskoopin sijaan amchi tarkastaa potilaan pulssin muutamasta eri kohdasta, ja diagnoosi tehdään näiden pulssien (ja joskus laboratoriokokeiden) perusteella.

Hetken rannettani puristeltuaan tohtori kertoo tuomionsa: vatsani on heikko, ja lisäksi kärsin stressistä. Apu vaivoihin kuulostaa yksinkertaiselta. Minun pitää vain ottaa rennommin ja välttää raskasta ruokaa.

Momojen maa

Ikävä kyllä rasvan välttäminen tiibetiläistä ruokaa pursuavassa kaupungissa on helpommin sanottu kuin tehty. 33-vuotias Tashi Sangye aloittaa parituntisen kokkauskurssinsa kertomalla, että tiibetiläisen keittiön tärkeimmät raaka-aineet ovat ohra ja vehnä. Paahdetusta ohrasta jauhetaan tsampaa, joka sekoitetaan yleensä suolalla ja reilulla voinokareella maustettuun teehen. Vehnästä taas valmistetaan lihalla tai vihanneksilla täytettyjä höyrytettyjä tai paistettuja nyyttejä, momoja.

Nyyttejä (kuten nuudeleitakin) pidetään kiinalaisena keksintönä. Samanlaista ruokaa on kehitelty ympäri maailmaa: Venäjän pelmenit ja Italian raviolitkin ovat momojen sukulaisia.

Kokkaamisen lomassa Tashi manaa Tiibetin tilannetta. Hänen mielestään tulevaisuus näyttää synkältä. ”Jos nykyinen sorto jatkuu, Tiibetillä on korkeintaan parikymmentä vuotta elinaikaa. Muut maat puhuvat kovasti ihmisoikeuksista, mutta tekevät silti kauppaa Kiinan kanssa aivan kuin mitään ei tapahtuisi Lhasassa. Raha puhuu”, Tashi puuskahtaa.Dharamsala_Intia_06

Suklaalla täytettyjä jälkiruokamomoja mutustellessamme Tashi kertoo, että paettuaan parikymppisenä Tiibetistä työn löytäminen Intiasta osoittautui hankalaksi. Turisteille suunnatun kokkauskurssin mies keksi pakon sanelemana. ”Mutta vuosien varrella olen tajunnut, että tällainen yksinkertainen momokurssikin auttaa pitämään tiibetiläistä kulttuuria hengissä.”

 

Matka. Delhistä pääsee Dharamsalaan junalla, bussilla ja lentäen. Dharamsalasta matkaa voi jatkaa esimerkiksi Amritsarin Kultaista temppeliä ihailemaan tai ulkoilma-aktiviteeteistaan tunnettuun Manaliin.

Majoitus. Muutaman kilometrin päässä Dharamsalan kaupungista sijaitseva McLeod Ganj on suosittu turistikaupunki, jonka kompaktista keskustasta löytyy jokaisen kukkarolle sopivia hotelleja ja majataloja. Kahden hengen huoneen saa 5-20 eurolla.

Ruoka. McLeod Ganjissa on kymmeniä tiibetiläistä ja intialaista ruokaa tarjoavia ravintoloita, joissa pääruoat maksavat pari euroa. Tarjolla on tietysti myös pastaa, sushia sekä lattea ja croissanteja. Kaupungin parasta sapuskaa ovat katukeittiöissä myytävät momot. Ne ovat perunoilla, pinaatilla tai muilla kasviksilla täytettyjä nyyttejä, jotka höyrytetään tai paistetaan.

Nähtävyydet. Suurin osa McLeod Ganjiin saapuvista matkaajista tulee tutustumaan tiibetiläiseen kulttuuriin. Historiantunti hoituu Tibet Museumissa, jonka jälkeen kannattaa istahtaa katselemaan viereisen Tsug Lakhang -luostarin pihalla väitteleviä munkkeja. Sangye’s Tibetan Kitchen järjestää parin tunnin mittaisia kokkauskursseja. Tibetan Universal Massage tarjoaa hierontaa ja 5-päiväisiä hierontakursseja. Parin kilometrin päässä, kukkulan juurella, on tiibetiläisen lääketieteen instituutti Men-Tsee-Khang. Siellä voi käydä amchi-tohtorin vastaanotolla tai tilata itselleen tiibetiläisen horoskoopin (odotusaika jopa useita kuukausia).

Lue lisää:

Tiibetinbuddhalaisuus – kaikki on illuusiota

Meditointia Lamayurun luostarissa

Booking.com