Intiassa on pyhinä pidettyjä miehiä, sadhuja, yhtä paljon kuin Suomessa asukkaita. Kolmen vuoden välein gurut, kiertolaismunkit ja mystikot kerääntyvät Gangesjoen rannalle viettämään Kumbh Mela -festivaalia. Mutta ovatko pyhät miehet pyhimyksiä?
Teksti Ville Palonen ja Yaroslava Troynich
Kuva Ville Palonen
Tuhkalla alastoman vartalonsa sivellyt Sri Digambar Girga Giri rullaa penistään puukepin ympärille. Pyhä mies näyttää hulluksi tulleelta pirulta, sillä hänen ympärilleen hämärään telttaan kerääntyneillä miehillä – jotka myös ovat alasti – on trishulit, kolmipiikkiset atraimet, käsissään. Oviaukon edessä keltaiseen sariin pukeutunut nainen kuuraa maalattiaa liejuksi kostutetulla pyhän lehmän lannalla. ”Kun koti on puhdas, jumalien kelpaa tulla!”, kehaisee peniksensä kimpussa ähertävä isäntä.
Maailman suurin festivaali
Intialaisessa Haridwarin kaupungissa on satoja samanlaisia telttoja, sillä käynnissä on kolmen vuoden välein järjestettävä Kumbh Mela. Maailman suurimmaksi uskonnolliseksi kokoontumiseksi tituleeratulle festivaalille saapuu parin kuukauden aikana miljoonia pyhiinvaeltajia. Hurjimpien arvioiden mukaan vuonna 2001 osallistujia oli huikeat 60 miljoonaa. Tuhannet heistä olivat sadhuja, hindujen pyhinä pitämiä miehiä ja naisia.
Kumbh Melan huippuhetkiä ovat astrologien valitsemat päivät, jolloin tuhannet alastomat naga sadhut rynnistävät pyhään Gangesjokeen kylpemään. Meno muistuttaa barbaarien hyökkäystä, sillä uskonnollisen hurmoksen valtaama alaston massa on aseistautunut miekoin ja atraimin. Hindut uskovat, että kastautuminen Gangesin veteen festivaalin aikana pesee pois kaikki synnit – ja pyhimpinä päivinä pyhimmät miehet kylpevät ensimmäisinä.
Uskonnollisen hurmoksen valtaama alaston massa on aseistautunut miekoin ja atraimin. Meno muistuttaa barbaarien hyökkäystä.
Jos kylpeminen Gangesissa on Kumbh Mela -festivaalin sydän, sadhut ovat sen sielu.
Haridwarissa asuva Sanjeev Mehta, viisikymppinen matkatoimistoyrittäjä ja dokumentaristi, on tehnyt useita dokumenttielokuvia ja lehtiarkkeleita pyhistä miehistä. ”Kumbh Mela on harvinainen tilaisuus tavata ympäri Intiaa saapuvia sadhuja. Pyhimysten yksinkertainen elämä on kiinnostanut minua lapsesta saakka. Heidän uskonsa on valtavan voimakasta, ja sen takia minäkin uskon heihin.”
”Erilaisia sadhuja on yhtä paljon kuin hindulaisuudessa on erilaisia haaroja”, selittää Sanjeev. ”Pyhimykset jakaantuvat lahkoihin, akharoihin. Yksi vanhimmista ja kuuluisimmista on Juna Akhara. Monia ihmisiä kiinnostavat tietenkin Junan tähdet, alastomat naga sadhut. Mutta minua kiehtoo enemmän yksilöiden omistautuminen hengelliselle kasvamiselle, ja kaikki mitä he sen vuoksi ovat valmiita uhraamaan.”
Jotkut kokevat jo lapsena olevansa valmiita pyhän miehen elämään, mutta useimmista tulee sadhuja vasta aikuisina. ”Kun olin teini-ikäinen, ääni sisälläni kehotti minua olemaan menemättä naimisiin ja sen sijaan keskittymään uskontoon”, kertoo oranssiin kaapuun pukeutunut 55-vuotias Sadhu Swami Girganan hymyillen. ”Aloin opiskella meditaatiota, mutta maallinen elämä vei mennessään. Päädyin Bollywoodiin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvia kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Lopulta annoin kuitenkin periksi sisäiselle äänelleni, ja valitsin sadhun elämän.”
Penisjoogaa
Kiertolaismunkki, askeetikko ja erakko, joogi, mystikko vai elävä pyhimys? Aina sadhut eivät itsekään tunnu tietävän, kuka on pyhä ja kuka ei. Kaikilla on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Se on omistautuminen mokshan, jälleensyntymisen kierrosta vapautumisen, saavuttamiseen.
Karkeasti ottaen sadhut voi jakaa kahteen pääryhmään sen mukaan, mitä jumaluutta he palvovat. Shaivistit rukoilevat tuhoajajumala Shivaa, vaishavistit taas Vishnua tai hänen ilmentymäänsä Ramaa. Osa valitsee jonkin raivokkaan jumalattaren, kuten Kalin tai Durgan.
Pyhistä miehistä näkee usein jo päälle päin, kenen joukoissa he seisovat; mitä hurjempi jumaluus, sitä villimpiä ovat sadhun ulkonäkö ja rituaalit. Monet vaishnavistit meditoivat ja mumisevat mantrojaan oransseissa kaavuissaan, Shivaa palvovat nagat taas hierovat alastomiin vartaloihinsa kuolemaa ja uudelleensyntymistä symboloivaa tuhkaa. He polttavat hasista ja kurittavat saastuttavaa seksuaalisuutta edustavia peniksiään. Uskomuksen mukaan peniksen alistaminen – rullaamalla elin kepin tai miekan ympärille, tai riiputtamalla painoja siitä – muuttaa seksuaalisen energian henkiseksi.
Aghorin luola
Joskus pyhyyden etsiminen ylittää kaikki rajat. Aghorit uskovat, että tabujen rikkominen on nopein tie kohti valaistumista. Koska Shiva pitää hautausmaista, aghorit asuvat polttohautauspaikkojen lähistöllä. Öisissä rituaaleissa saatetaan syödä ruumiiden osia tai ulosteita, juoda koiran virtsaa ja alkoholia ihmisen pääkalloista, ja harrastaa seksiä.
Aghorin löytäminen haastateltavaksi on helpommin sanottu kuin tehty. Ihmiset tuntuvat vain kuiskuttelevan heistä peloissaan, sillä aghoreiden uskotaan osaavan käyttää mustaa magiaa. Tuntien etsimisen jälkeen saavumme Gangesin rantajyrkänteen kätkemään luolaan, jonka seinällä roikkuu verenhimoisen Kali-jumalattaren kuva. Törkyisellä lattialla pyörii kymmeniä tyhjiä viinipulloja, joiden seassa vilistää hiiriä. Luolan perällä kyyhöttävä musta kana vie ajatukset pakanallisten rituaalien veriuhreihin. On helppo uskoa, että täällä jos missä musta magia on voimissaan.
Aghorit asuvat polttohautauspaikkojen lähistöllä. Öisissä rituaaleissa saatetaan syödä ruumiiden osia tai juoda koiran virtsaa ihmisen pääkalloista.
Aghori tuo mieleen Sörnäisten metroasemalla päivystävän juopon. Pyhä mies on kännissä kuin käki, ja heiluttaa kiroillen pitkäkahvaista kirvestä. Juttutuokion tunnelma on niin uhkaava, että jätämme väliin kysymykset ihmislihan syömisestä ja koirankusen juomisesta.
Lähtiessämme mies huutelee peräämme törkeyksiä. Samalla hän repii lahjoittamamme setelin ja viskaa paperisilpun nuotioon.
Pyhä, muttei pyhimys
Mitä useampia sadhuja tapaamme viikon aikana, sitä perusteellisemmin mielikuva heidän pyhyydestään järkkyy. Intian pyhiä miehiä voisi verrata shamaaneihin: monien uskovien mielestä heillä on laajakaista henkimaailmaan, mutta ei heitä länsimaissa sentään pyhimyksiksi kutsuttaisi.
Gangesjoen rannalla rastatukkainen naga sadhu – joka ei omien sanojensa mukaan ole koskaan leikannut hiuksiaan – tupruttelee chillum-hasispiippuaan antaumuksellisesti. Haastattelu loppuu, kun miehen sokerihammasta alkaa kolottaa. Askeetikko ostaa teltassa istuvalle joukolle kermaleivokset ohi kulkevalta kaupustelijalta. Sormet nuoltuaan hän hiipii yksinäisen naapurisadhun luo – ja pihistää tämän hasisvaraston.
Opetuslapset nauravat hyväksyvästi gurunsa kepposelle. Pian koko kopla istuu piippu savuten keskellä katua ohikulkijoita siunaamassa.
”Sadhujen joukkoon mahtuu myös huijareita, joihin törmää varsinkin turistien suosimissa paikoissa. Oikea pyhimys ei esimerkiksi kerjää, sillä hänelle ihmiset lahjoittavat ruokaa ja rahaa pyytämättäkin”, Sanjeev selittää.
”Pyhyys ja ihmisen luonne ovat eri asioita. Intiassa ”pyhimys” ei välttämättä tarkoita hyvää ihmistä.”
Lue lisää:
Maha Kumbh Mela – maailman suurin festivaali
