River Safari – Singaporessa merilehmiä tapaamassa

River Safari Singapore
Manaatit eli merilehmät ovat River safarin vaikuttavimpia veijareita. Entisaikaan niitä pidettiin merenneitoina. Kuva: Antti Helin

Kun Singaporen eläintarhoista uusin, River Safari, avattiin vuonna 2014, olivat ainakin omat odotuksemme kovat. River Safarista tulisi varmaan jotain aivan uutta, erikoista ja ennätyksiä rikkovaa.

Olimme väärässä. River Safari on kokemuksena yllättävän pienimuotoinen ja nopeasti nähty vieressä sijaitseviin sisarpuistoihinsa (Singaporen eläintarha sekä Night Safari) verrattuna.

Mutta juuri se tekee River Safarista itse asiassa niin mukavan. Täällä ei tule ähkyä!

Kun River Safari avattiin, jättiläispandat muuttivat sinne Singaporen eläintarhasta. Kuva: Trong Nguyen / Shutterstock

Eläintarhaa ja akvaariota yhdistelevän River Safarin perusajatuksena on esitellä eläimiä maailman kahdeksan tärkeimmän jokiekosysteemin varrelta – niin pinnan päällä kuin veden allakin. Tutuksi tulevat Mekongjoen, Congojoen, Gangesin ja Amazonin ihmeet.

Lisäksi vetonaulaksi on hankittu myös pandakarhut, joita ei ole sen kummemmin yhdistetty jokiteemaan.

Laiskanpulskeiden pandojen sijaan River Safarissa parasta ovat manaatit eli merilehmät ja leikkisät saukot. Kannattaa myös maksaa pieni lisämaksu ajelusta ”Amazon-joella”, jolla pääsee ihailemaan jaguaaria.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös kesämökin. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!