Sri Lankan nähtävyydet

Sri Lankan nähtävyydet
Sri Lankan nähtävyyksiin kuuluvat muinaiset rauniokaupugit kuten Polonnaruwa. Kuva: Nicram Sabod / Shutterstock

Sri Lanka on matkailijan kannalta pieni suuri saari: välimatkat ovat lyhyet mutta nähtävää ja koettavaa on valtavasti. Hieman Irlantia pienemmällä saarella on peräti kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta muistona saaren 2000 vuotta pitkästä kirjoitetusta historiasta ja kadonneista kuningaskunnista.

Luonnonystäviä Sri Lanka hemmottelee kansallispuistoilla, joissa näkee leopardeja ja villinorsuja. Valaita voi puolestaan bongata Sri Lankan eteläkärjessä Mirissan luona ja itärannikon Trimcomalessa.

Myös patikoijat, sukeltajat ja snorklaajat löytävät Sri Lankasta tekemistä. Sri Lankassa näkee melkein takuuvarmasti villinorsuja, jos vain menee sopivaan kansallispuistoon. Kaikkiaan Sri Lankassa elää hieman alle 6000 villinorsua.

Sri Lankan nähtävyydet kartalla

Unescon maailmanperintökohteet Sri Lankassa

Sri Lankan nähtävyydet Sigiraya
Sigirayan kaikkein korkeimmalle huipulle johtaa Leijonaportti, jota koristavat kallioon louhitut leijonantassut. Kuva: Khoroshunova Olga / Shutterstock

Alla esitellään lyhyesti Sri Lankan maailmanperintökohteet. Niistä kerrotaan lisää tuonnempana.

  • Sigiriya (Leijonakallio) – Pystysuora palatsi- ja linnoituskallio on Sri Lankan upein nähtävyys.
  • Galle – upea, vanha linnoituskaupunki
  • Kandy – Kandyn kaupungissa sijiatsevassa Hampaantemppelissä säilytetään Sri Lankan tärkeintä pyhäinjäännöstä, Buddhan hammasta.
  • Anuradhapuran rauniokaupunki – Sri Lankan ensimmäinen pääkaupunki on täynnä muinaisia buddhalaisia monumentteja.
  • Polonnaruwa – vaikuttava rauniokaupunki keskiajalta.
  • Dambullan luolatemppeli – buddhalaisia maalauksia ja patsaita luolan suojissa.
  • Sinharajan sademetsä – Sri Lankan viimeinen alue koskematonta sademetsää on julistettu maailmanperintökohteeksi. Viidakossa on suuri määrä Sri Lankalle endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja.
  • Sri Lankan ylänkö – Vuoristomaisemia, vuoristosademetsää, teeplantaaseja ja endeemisiä lajeja.

Colombo – Sri Lankan pääkaupungin nähtävyydet näkee päivässä tai parissa

Jami ul-Alfar -moskeija on kuvauksellinen nähtävyys. Colombo, Sri Lanka. Kuva: Athikhom Saengchai / Shutterstock

Sri Lankan pääkaupunki Colombo ihan mukava kaupunki eli vähiten kiinnostava Sri Lankan nähtävyyksistä. Pääkaupungin ehtii hyvin nähdä päivässä tai parissa ohimennen Sri Lankaan tullessa tai maasta lähtiessä. Colombon lähellä sijaitsee Sri Lankan kansainvälinen lentokenttä.

Historiallisten hotellien ystäville Colombon ykköskohde on kolonialismin aikaa hurmaavasti henkivä Galle Face Hotel.

Lyhyen matkan päässä Colombosta länsirannikolta löytyvät Sri Lankan vilkkaimmat rantakohteet.

Galle – upea linnoituskaupunki

Sri Lankan nähtävyydet Galle
Gallen linnoitus kellotorneineen. Kuva: Khoroshunova Olga / Shutterstock

Pääkaupunkia paljon kiehtovampi kaupunkikohde on Colombosta parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Galle, jonka muurien ympäröimä vanhakaupunki on yksi Aasian parhaiten säilyneistä.

Gallen vanhoissa taloissa on tunnelmallisia majataloja, ravintoloita ja putiikkeja, mutta myös paikallistunnelmaa on jäljellä kosolti. Suuret matkailijavirrat eivät ole vielä löytäneet Galleen.

Lue lisää Gallesta tai katso tarjoukset Gallen tunnelmallisiin majapaikkoihin.

Koggalan paalukalastajat

Weligamassa ja Koggalassa Sri Lankan etelärannikolla pääsee näkemään kalastajia onkimassa perinteiseen tyyliin. Kuva: PhilipYb Studio / Shutterstock

Sri Lankan paalukalastajat nousivat maailmanmaineeseen vuonna 1995, kun sankarivalokuvaaja Steve McCurry kuvasi heitä National Geographiciin. Sittemmin kalastajista on tullut suosittu kuvauskohde matkailijoiden keskuudessa.

Kalojen sijaan paalukalastajat tosin narraavat nykyisin turisteja: tavoitteena ei ole enää kalansaalis vaan turistien kuvaamisesta maksamat tipit.

Paalujen päällä tasapainoilevia kalastajia näkee Gallen ja Mirissan välissä Koggala Beachilla.

Sigiriya – Sri Lankan upein nähtävyys

Sirigiyan kallion vieressä on järvi. Kuva: Nuwan Liyanage / Shutterstock

Sri Lankan upein nähtävyys on lähes pystysuoran kallion laella sijaitseva Sigiriya, pystysuoran kallionnyppylän päällä sijaitseva rauniopalatsi, jossa vierailu on taatusti yksi Sri Lankan kohokohdista.

Sigiriyan raunion lähellä on yksi saaren tyylikkäimmmistä hotelleista, srilankalaisen sankariarkkitehti Geoffrey Bawan suunnittelema Heritance Kandamala.

Sigiriya sijaitsee sisäosissa niin sanotulla Sri Lankan Kulttuurikolmion alueella.

Dambullan luolatemppeli

Dambullan luolatemppelien sisäänkäynti. Kuva: Saiko3p / Shutterstock

Kulttuurikolmion alueella on paljon muutakin nähtävää kuten Sigiriyan lähettyvillä sijaitsevat Dambullan luolatemppelit sekä komea, graniittiin hakattu 12 metriä korkea Avukana Buddha, Sri Lankan kenties kaunein patsas.

Sri Lankan Kulttuurikolmio – Kandy, Polonnaruwa ja Anuradhapura

Polonnaruwan raunioitunut temppelialue Sri Lankassa. Kuva: Saman Weeratunga / Shutterstock

Sri Lankan Kulttuurikolmioksi (Cultural Triangle) kutsutaan Sri Lankan sisämaan aluetta, jota rajaavat kulttuurikaupunki Kandy ja kaksi vanhaa rauniokaupunkia Polonnaruwa ja Anuradhapura.

Kandy on singaleesien entinen tarunhohtoinen pääkaupunki, jota läpitunkemattomat viidakot ja kukkulat suojasivat pitkään eurooppalaisten kolonialistien valloitusyrityksiltä. Nykyään Kandy on suosittu buddhalainen pyhiinvaelluskohde kaupungissa sijaitsevan Hampaan temppelin takia – temppelissä säilytetään yhtä maailman kuuluisimmista Buddhan pyhäinjäännöksistä.

Melkein jokainen Sri Lankaan matkustava tulee käyneeksi Kandyssa jo sen keskeisen sijainnin ansiosta – Kandyn kautta on helppo matkustaa niin Kulttuurikolmion rauniokaupungeille kuin Sri Lankan teeviljelmillekin.

Hampaan temppelin lisäksi Kandyssa on vetonaulana useita tunnelmallisia kolonialismin ajan hotelleja. Queen’s Hotel on niistä legendaarisin ja sijaitsee aivan Hampaan temppeliä vastapäätä.

Kulttuurikolmion sydämessä sijaitsee yksi Sri Lankan kauneimmista hotelleista, Sri Lankan kuuluisimman arkkitehdin, Geoffrey Bawan, suunnittelema Heritance Kandamala Hotel. Eikä hotelli ole edes mahdottoman kallis yön tai parin retriitiksi.

Vaikkei asuisikaan hotellissa, sen arkkitehtuuriin kannattaa käydä tutustumassa hotellin ravintolassa.

Minneriya National Park

Safariautot tarkkailevat juomapaikalle vaeltavia norsuja Minneriyan kansallispuistossa. Kuva: Thomas Wyness / Shutterstock

Jos olet Sri Lankassa kuivalla kaudella (heinäkuusta lokakuuhun), suuntaa Minneriya National Parkiin, jossa tapahtuu niihin aikoihin norsujen joukkokoontuminen, josta käytetään nimeä The Gathering (Kerääntyminen): kolmisensataa villinorsua kerääntyy kuuman kauden kuivattaman vesialtaan ympärille. Näky on melkoinen.

Minneiryassa näkee norsuja toki ympäri vuoden, muttei välttämättä isoina laumoina.

Sijainti: Minneriya sijaitsee Kulttuurikolmion alueella noin viiden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Colombosta. Kansallispuiston lähellä on Polonnaruwan rauniot.

Sri Lankan teeviljelmät

Sri Lankan teeviljelmät ovat upea näky. Kuva: My Good Images / Shutterstock

Sri Lankan säihkyvän vihreät teeviljelmät sijaitsevat vuoristossa Kandysta etelään. Tunnelmallisin tapa aloittaa teeviljelmiin tutustuminen on ottaa Kandysta juna Ellaan, kauniiseen vuoristokylään. Juna kulkee halki huikeiden maisemien.

Adam’s Peak – Sri Lankan pyhä vuori

Rappuset Adam’s Peak- huipulle. Kuva: Ozerov Alexander / Shutterstock

Adam’s Peak on Sri Lankan tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja. 2243 metriä korkean vuoren huipulla on jälki, jota buddhalaiset pitävät Buddhan, hindut Shivan, muslimit Adamin ja kristityt Pyhän Tuomaan jalanjälkenä. Vuorella käykin pyhiinvaeltajia näistä kaikista uskonnoista.

Jos 4800 kiviaskelmaa eivät vie sisua, kannattaa Adam’s Peakille kiivetä jo huipulta avautuvien upeiden näkymien ansiosta.

Sri Lankan kansallispuistot – norsuja ja leopardeja

Leopardi ylittää tietä Yalan kansallispuistossa Sri Lankassa. Kuva: Amateur007 / Shutterstock

Sri Lankan parhaisiin nähtävyyksiin kuuluvat myös kansallispuistot. Sri Lankan kansallispuistot ovat maailman parhaita paikkoja bongata niin villinorsuja kuin leopardejakin.

Norsujen bongaamiseen parhaita paikkoja on Minneriya National Park, joka sijaitsee sopivasti Sigiriyan, Sri Lankan parhaan nähtävyyden, vieressä. Lue lisää Sri Lankan parhaista paikoista nähdä norsuja.

Leopardien näkemiseen paras kansallispuisto on puolestaan syrjemmällä sijaitseva Yala National Park.

Udawalawe National Park

Aasiannorsu Udawalawen kansallispuistossa Sri Lankassa. Kuva: Efimova Anna / Shutterstock

Paras kansallispuisto vuoden ympäri norsujen katsomiseen on Udawalawe National Park, jonka savannimainen maasto tekee norsujen katselun helpoksi.

Sijainti: Udawalawe sijaitsee noin neljän tunnin matkan päässä Colombosta lähellä Sri Lankan teenviljelyalueita.

 

Valaiden katselu Sri Lankassa

Sri Lankassa on hyvät mahdollisuudet nähdä kaskelotteja – ja Trimcomaleessa on mahdollista ihailla niitä myös snorkkelin avulla pinnan alla. Kuva: Shane Gross / Shutterstock

Sri Lanka on maailman parhaita paikkoja valaiden katseluun. Syitä ovat ravinnerikkaat vedet ja se, että Sri Lankan edustalla meri syvenee äkkijyrkästi. Valaat kun tarvitsevat ympärilleen – ja etenkin alleen – paljon tilaa.

Sri Lankan vesillä on bongattu 27 valaslajia. Erityisen kiehtovaksi valaiden bongauspaikaksi Sri Lankan tekee se, että saaren vesillä on hyvät mahdollisuudet nähdä itse sinivalas, maailman suurin nisäkäs.

Mirissa – 90 prosentin todennäköisyys nähdä valas

Valaiden bongaamista Mirissassa. Kuva: Wassiliy Architect / Shutterstock

Paras paikka valaiden bongaukseen on Mirissa, jossa on sesongin aikana valasretkillä noin 90 prosentin mahdollisuus valaan bongaamiseen. Valaiden katseluaika alkaa lokakuussa ja parasta aikaa kestää joulukuusta huhtikuulle. Muinakin aikoina valassafareita järjestetään mutta aallot tekevät valaiden bongaamisesta työlästä ja aikaa vievää.

Valaita käydään katsomassa varsin pieneillä veneillä, ja valaita nähdään usein aivan vierestä.

Mirissa on Sri Lankan eteläkärjessä sijaitseva rantakohde, joka kasvattaa hiljalleen suosiotaan. Mirissassa alkaakin jo olla hotelleja ja majataloja moneen makuun.

Mirissassa on helppo käydä retkellä valaita bongaamassa myös Colombosta ja Bentotasta käsin: netistä voi varata Sri Lankan valassafarin, joka sisältää kuljetukset kohteesta. Jotkut retket sisältävät myös liput valassafarille, mutta eivät kaikki. Kannattaakin katsoa retken kuvailusta, mikä kaikki kuuluu hintaan.

Trincomalee – bongaa valaita rauhassa

Sri Lankassa on hyvät mahdollisuudet nähdä kaskelotteja – ja Trimcomaleessa on mahdollista ihailla niitä myös snorkkelin avulla pinnan alla. Kuva: Shane Gross / Shutterstock

Maalis-huhtikuussa myös itärannikon Trincomalee on hyvä paikka valaiden katseluun. Valasturismi ei ole Trimcomalessa vielä yhtä kehittynyttä kuin Mirissassa ja valassesongin ulkopuolella valaiden näkemiseen tarvitsisi todella hyvää onnea.

Hyvä puoli Trincomaleessa on se, että pienempi valasturistien määrä tarkoittaa pienempää määrää veneitä valaita jahtaamassa. Trincossa on mahdollista järjestää myös erikseen kysymällä retki, jossa pääsee hyppäämään snorkkelin ja räpylöiden kanssa veteen valaiden seuraksi.

Katso tarjoukset Trincomaleen majoitukseen.

Kalpitya – delfiinien valtakunta

Colombon pohjoispuolella, lähellä Wilpattun kansallispuistoa sijaitseva Kalpitiya on hyvä paikka ihastella suuria delfiinilaumoja. Myös kaskelotteja voi nähdä.

Sukellus Sri Lankassa

Sri Lankassa voi myös sukeltaa ja snorklata. Mikään maailmankuulu sukelluskohde Sri Lanka ei ole, mutta ympäri Sri Lankaa löytyy ihan hyviä sukellus- ja snorklauspaikkoja. Lue lisää sukeltamisesta ja snorklaamisesta Sri Lankassa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!