Sri Lankan villinorsut

Sri Lankassa näkee laumoittain villinorsuja. Kuva: Dar Anna / Shutterstock

Sri Lankassa näkee melkein takuuvarmasti villinorsuja, jos vain menee sopivaan kansallispuistoon.

Alla esitellyissä Minneriyassa ja Udawalawessa voi norsujen lisäksi nähdä toki muitakin eläimiä, mutta norsut vievät päähuomion. Leopardien kohtaaminen kyseisissä puistoissa on hyvin epätodennäköistä.

Kaikkiaan Sri Lankassa elää hieman alle 6000 villinorsua.

Minneriya National Park

Safariautot tarkkailevat juomapaikalle vaeltavia norsuja Minneriyan kansallispuistossa. Kuva: Thomas Wyness / Shutterstock

Jos olet Sri Lankassa kuivalla kaudella (heinäkuusta lokakuuhun), suuntaa Minneriya National Parkiin, jossa tapahtuu niihin aikoihin norsujen joukkokoontuminen, josta käytetään nimeä The Gathering (Kerääntyminen): kolmisensataa villinorsua kerääntyy kuuman kauden kuivattaman vesialtaan ympärille. Näky on melkoinen.

Minneiryassa näkee norsuja toki ympäri vuoden, muttei välttämättä isoina laumoina.

Sijainti: Minneriya sijaitsee Kulttuurikolmion alueella noin viiden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Colombosta. Kansallispuiston lähellä on Polonnaruwan rauniot.

Udawalawe National Park

Aasiannorsu Udawalawen kansallispuistossa Sri Lankassa. Kuva: Efimova Anna / Shutterstock

Paras kansallispuisto vuoden ympäri norsujen katsomiseen on Udawalawe National Park, jonka savannimainen maasto tekee norsujen katselun helpoksi.

Sijainti: Udawalawe sijaitsee noin neljän tunnin matkan päässä Colombosta lähellä Sri Lankan teenviljelyalueita.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!