Juggernautin kyydissä – roadtrip Odishassa

Varma tapa saada jännitystä elämään on suunnata moottoripyörällä Intian kaoottisen liikenteen sekaan. Ajoimme Odishan osavaltiossa (entinen Orissa) Bengalinlahdella sijaitsevasta Purista 500 kilometrin päähän Koraputiin. Näin se onnistuu.

Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuva Ville Palonen

Näyttää kuin risteyksessä olisi käynnissä mellakka. Mopot kaahaavat kuin mielipuolet, autot tööttäävät, bussit yskivät mustaa pakokaasua, ja riksat vilisevät silmissä. Jalankulkijat pinkovat tien poikki kuolemaa halveksuen. Melskeen keskellä makaa pyhä lehmä, joka märehtii muovipussia kaistojen välissä.

Olemme pujotelleet Purin rannikkokaupungin liikenteessä vain varttitunnin ajan, mutta mietimme jo moottoripyörän palauttamista vuokraamoon. Pitäisi ehkä luovuttaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Risteyksessä ei ole tienviittoja, joten päätämme pelata varman päälle. Aivan joka maassa ei sopisi pysähtyä vilkkaan risteyksen keskelle tiedustelemaan ajo-ohjeita liikennettä ohjaavalta poliisilta – varsinkaan, jos taskusta ei löydy virallista ajokorttia. Onneksi poliisi on avulias ja viittoo meidät oikeaan suuntaan.

Intialaisen liikenteen säännöt

Bengalinlahden rannalla sijaitseva Puri on Odishan osavaltion suosituin matkakohde. Kaupunki houkuttelee intialaisia turisteja rannoillaan ja hartaita hinduja yhdellä maan tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista. Jagannath Mandir -temppelissä asustaa Jagannath, hindujen luojajumalan Vishnun viimeisin inkarnaatio.

Orissa_Intia_04

Purissa järjestetään joka kesä maankuulu Ratha Yatra -festivaali. Se huipentuu, kun Jagannath-jumala ajelee ulos temppelistään 14 metriä korkealla vaunulla, jota vetää neljä tuhatta miestä. Joskus fanaattisimmat pyhiinvaeltajat yrittävät päästä oikotietä Nirvanaan. Se onnistuu syöksymällä kaksi metriä korkeiden pyhien pyörien alle. Jagannathin vaunuista onkin johdettu sana ”juggernaut”. Se tarkoittaa vääjäämättömästi lähestyvää voimaa, joka murskaa kaiken alleen.

Ainoa tapa selvitä hengissä on ajaa kuten paikalliset. Äänimerkkiä ei kannata säästellä, ja vastaantulijoiden kaistalla on ajettava surutta.

Jagannath Mandirin sisälle pääsevät vain hindut. Vääräuskoinen saa tyytyä ihmettelemään temppelin kaiverruksin koristeltua kattoa lähitalon parvekkeelta käsin. Laimean kokemuksen sijaan me olemme vuokranneet moottoripyörän ja päättäneet ajaa viidensadan kilometrin päähän, Koraputin pikkukaupunkiin. Siellä Jagannath näyttää kasvonsa myös turisteille.

Ikäloppu Yamahamme on varustettu kyltillä, jossa lukee ”Jagannath”. Pyörä osoittautuu nimensä veroiseksi. Aivan kuin kaikki tielläliikkujat – pyhät lehmät ja polkupyöräilijät, kanat ja lapset – yrittäisivät tahallaan heittäytyä juggernauttimme pyörien alle.Orissa_Intia_05

Ainoa tapa selvitä intialaisesta liikenteestä hengissä on ajaa kuten paikalliset. Äänimerkkiä kannattaa painella mahdollisimman usein, jotta muut tielläliikkujat kuulevat, että täältä tullaan. Vastaantulijoiden kaistalla on ajettava surutta, koska kaikki muutkin tekevät niin. Pikkukylien liepeillä vaanivia hidastetöyssyjä ei ole läheskään aina merkitty, joten paras tapa huomata ne ajoissa on körötellä jonkin toisen ajoneuvon perässä.

Pelottavan puolituntisen jälkeen selviämme ulos kaupungista. Pikkutiellä liikenne rauhoittuu, ja alamme katsella maisemia. Ohitse vilahtaa pikkukyliä, riisipelloilla auroja vetäviä vesipuhveleita, vaaleanpunaisten lootusten koristamia lammikoita ja värikkäitä temppeleitä.

Erään pyhätön kohdalla tanssii ja laulaa satapäinen ihmisjoukko. He piirittävät meidät ja pyytävät lahjoitusta. Kymmenellä rupialla moottoripyörä siunataan ja sen etulamppuun piirretään punainen tika-merkki.

Viidentoista eurosentin hintainen siunaus toimii. Parin kilometrin jälkeen helvetillinen kuoppatie muuttuu moottoritieksi, ja pyörämme alkaa ahmia kilometrejä. Olo on kuin saksalaisella autobahnilla kaasutellessa, kunnes sateenkaaren värein maalattu rekka kiitää meitä kohti vastaantulijoiden kaistalla. Läheltä-piti -tilanne herättää takaisin Odishan todellisuuteen.

Auringon painuessa mailleen saavumme Berhampurin tienvarsikaupunkiin. Hotellin vastaanottovirkailija yrittää pidätellä hymyä nähdessään pölyn ja pakokaasun mustaksi marinoimat kasvomme.

Maisemat muuttuvat

Pelkääjän paikalta on aikaa ihailla valokuvauksellisia pikkukyliä, mutta moottoripyörän kuski joutuu tämän tästä keskittymään tiellä tallustelevien lehmälaumojen väistelemiseen. Aamun kuluessa lehmät vaihtuvat vuohikatraisiin ja riisipellot vehreisiin kukkuloihin.

Pidämme tauon Taptapanissa. Opaskirjan mukaan paikka tunnetaan kuumista lähteistä, jotka ovat varsinkin ihosairauksista kärsivien suosiossa. Porttiin maalatusta kuvasta meitä tervehtii omituinen kolmijalkainen mutantti. Päätämme jättää kylpemisen varmuuden vuoksi väliin.

Hindujen lisäksi Odishassa asuu kymmeniä alkuperäiskansoja, joista monet on käännytetty kristinuskoon. Erään kirkon kohdalla pari seurakuntalaista yrittää liftata kyytiimme. Se, että moottoripyörän selässä istuu jo kaksi matkustajaa reppuineen, ei näytä häiritsevän miehiä.

Sitten maantie loppuu sananmukaisesti seinään. Tien poikki rakennetun muurin luona selviää, että joen yli kulkeva silta on romahtanut jo muutama kuukausi sitten.

Kiertotietä pitkin vastarannalle olisi pitkä matka. Onneksi paikalliset ovat järjestäneet joen yli lossikyydin. Työnnämme moottoripyörän hiekkadyynin yli rantaan. Lossin virkaa toimittava ruuhi ei herätä luottamusta, mutta pyörä talutetaan kapeaa lankkua pitkin sen kannelle varmoin ottein.

Lossin virkaa toimittava ruuhi ei herätä luottamusta, mutta pyörä talutetaan kapeaa lankkua pitkin sen kannelle varmoin ottein.

Vesistönylityksen jälkeen tie alkaa kiemurrella kohti vehreän kukkulan huippua. Maisemien lisäksi ihmisetkin muuttuvat värikkäämmiksi. Naisilla on tavallista lyhyemmät sarit, ja heidän kultaiset nenälävistyksensä kimaltavat aurigossa. Päiden päällä keikkuu vesiruukkuja ja valtavia risukimppuja.

Rekat matelevat ylämäkeen hengästyneinä, mutta linja-autot kiilaavat surutta ohi jopa neulansilmämutkissa. Tielläliikkujista bussit ovat sekopäisimpiä kaahareita ja retrohenkiset Ambassador-henkilöautot ylimielisimpiä tööttäilijöitä. Hieman yllättäen rekat ovat maantien herrasmiehiä. Polku- ja moottoripyöristä ei juuri ole huolta, sillä ne noudattavat ainakin joten kuten liikennesääntöjä.

Selviämme läheltä piti -tilanteista naarmuitta. Kolmannen matkapäivän päätteeksi kaarramme määränpäähämme, Koraputin Jagannath-temppelin portille.

Verenhimoiset jumalat

Koraputissa on vain tori, muutama katu ja pari mukiinmenevää hotellia. Pikkukaupungista löytyy sentään osavaltion vähemmistökansoihin erikoistunut museo. Sen vaatimaton kokoelma koostuu vanhoista valokuvista ja arkisista työkaluista, mutta vanhat piirustukset ovat upeita. Museosta löytyy myös kaupungin ainoa ravintola.

Pelkästään temppeli, Shri Jagannath Mandir, on riittävä syy vierailla Koraputissa. Täällä kuka tahansa saa nähdä Jagannathin kasvot.

Orissa_Intia_03

Oikeastaan pitäisi puhua jagannatheista, sillä temppelistä paljastuu melkoinen kokoelma erilaisia versioita jumalasta. Kirkkaanvärisillä olennoilla on suuret nappisilmät kuin manga-sarjakuvien hahmoilla, mutta moni irvistelee verenhimoisesti. Eräs nelikätinen jagannath repii leveästi hymyillen demonin suolia pihalle.

Annamme vaatimattoman uhrilahjan jagannatheille ja pyydämme heidän siunaustaan paluumatkalle.

Tie kuuluu kaikille

Paluumatkalla poikkeamme Chilika-järvelle. Suolaveden täyttämä laguuni tunnetaan talvisin saapuvista miljoonista muuttolinnuista, varsinkin vaaleanpunaisista flamingoista.

Otamme venekyydin järven keskelle rakennettuun temppeliin, mutta flamingoja ei näy. Venekuski tietää kertoa, ettei niitä kannata odottaa ennen helmikuuta. Myös tuhannet kilpikonnat saapuvat munimaan läheisille hiekkarannoille vasta lopputalvesta. Pari pullonokkadelfiiniä yrittää lohduttaa meitä kurkistamalla muutaman kerran vedestä.

Matkan lähestyessä loppuaan olemme ymmärtäneet, miksi Odishan maanteillä ei näy liikennemerkkejä: tie vie lopulta aina oikeaan paikkaan. Se vie paistetulta kalalta tuoksuvaan rantakaupunkiin, jossa lapset surffaavat aallokossa lankunpätkillä. Tie johdattaa niitylle pelaamaan krikettiä teinipoikien kanssa ja temppeliin, jonka kiviseinät on kaiverrettu täyteen Kama Sutran akrobaattisia asentoja.

Orissa_Intia_01

Turistille intialainen maantie on seikkailu, paikallisille se on kodin jatke. Tie on piha, jossa kuivataan kalaa, viljaa ja pyykkejä. Se on radio, josta kuulee uutiset ja televisio, jonka loputtomassa ohjelmassa vilahtaa silloin tällöin ohi myös pari turistia moottoripyörineen.

Intiassa kaikilla – jopa köyhimmillä, joilla ei ole varaa edes bussilippuun – on oikeus tiehen.

 

Matka. Odishaan pääsee helpoimmin lentämällä Intian pääkaupungin Delhin kautta Bubaneshwariin. Sieltä matka jatkuu Puriin junalla tai bussilla parissa tunnissa. Junamatka Delhistä Puriin kestää yli vuorokauden. Intian viisumin saa Delhin lentokentältä.

Purissa on useita vuokraamoja, joiden valikoimista löytyy niin pieniä skoottereita kuin legendaarisia Royal Enfieldejäkin. Hinnat alkavat noin viidestä eurosta per päivä.

Lue lisää:

Lisää moottoripyörätarinoita

Intia-opas