
Etelä-Norjassa meren rannalla sijaitsevassa Stavanger on Norjan öljypääkaupunki, jonka asukkaiden sanotaan kuuluvan Norjan rikkaimpiin. Siksi paikan mutkattomuus saattaakin yllättää: Stavanger ei ole mikään luksuskohde – vaikka huippuravintoloita onkin enemmän kuin tarpeeksi – vaan varsin tunnelmallinen pikkukaupunki, josta on helppo tehdä päiväretkiä lähialueen luontokohteille. Niistä suurin ja kaunein on huimaava näköalapaikka Preikestolen.
Stavangerin muita nähtävyyksiä ovat tunnelmallinen vanhakaupunki baarikatuineen, koko perheelle sopiva Öljymuseo sekä viikinkimuistomerkki Miekat kivessä.
Finnair aloittaa lennot Stavangeriin kesäkaudella 2026. Väkiluvultaan hieman Lahtea suurempi Stavanger sopiikin hyvin vaikka viikonloppukohteeksi, sillä kuuluisalle Preikestolenillekin pääsee ilman omaa autoa joko julkisilla tai opastetulla kierroksella. Ylös pitää sentään nousta omin jaloin.
Stavangerin tunnelmallinen keskusta

Stavangerin sydän on vanha keskusta. Alueella on ainoastaan kävelykatuja, joiden varrella näkee komeita muraaleja ja muuta katutaidetta. Suurin osa rakennuksista on valkeita puutaloja, joista joka toisessa on ravintola. Vaikka norjalaisten ravintoloiden hinnat saattavat hirvittää, eivät ne kruunun heikon kurssin vuoksi niin kamalia ole!
Satamassa olevassa entisessä kauppahallissa toimii aivan erinomainen Fisketorget, jossa saa maistaa koko Norjan parasta kalakeittoa. Ravintolan vieressä on kalatiski, jossa myydään Norjanmeren herkullisimpia otuksia: ruijanpallasta, merikrottia, merikissaa, kuningasrapuja ja hummereita.
Yöelämän keskittymä on sadan metrin mittainen pätkä Øvre Holmegate -katua.
Vanhankaupungin nähtävyyksiin kuuluu myös Norjan vanhin tuomiokirkko. Stavangerin tuomiokirkko valmistui vuonna 1125, jota pidetään myös kaupungin perustamisvuotena.
Stavangerissa kannattaa ehdottomasti yöpyä vanhassakaupungissa. Parhaita hotelleja ovat sataman puolella oleva Skagen Brygge ja historiaa huokuva Hotel Victoria.
Miekat kivessä – viikinkikuninkaiden muistomerkki

Stavangerin kuuluisin nähtävyys on historiallisen viikinkikuninkaiden taistelun muistomerkki Sverd i fjell (Miekat kivessä), joka löytyy muutaman kilometrin päästä keskustasta. Lähes 10 metrin korkuinen monumentti on vaikuttava. Se muistuttaa vuonna 872 käydystä Hafrsfjordin taistelusta, jossa viikinkikuningas Harald Kaunotukka yhdisti norjalaiset yhdeksi kuningaskunnaksi. Haraldia pidetään Norjan ensimmäisenä kuninkaana.
Öljymuseo – koko perheen nähtävyys

Sen sijaan enemmän aikaa saa helposti kulumaan Öljymuseossa. Satamassa aivan vanhankaupungin vieressä oleva museorakennus on tehty muistuttamaan öljynporauslauttaa. Sisällä esitellään Norjan öljynetsinnän historiaa, öljynporauksen laitteistoa vuosikymmenten varrelta, onnettomuuksia ja turvajärjestelyjä, öljyn vaikutusta yhteiskunnalle ja ilmastonmuutoksen tuomia haasteita. Propagandaa – mutta erittäin laadukkaasti ja viihdyttävästi tehtynä!
Lapset on huomioitu rakentamalla paljon merkitystään suurempi alue kymmenkunnalle luonnollisen kokoiselle liikkuvalle ja ääntelevälle dinosaurukselle, joita pikkuiset voivat ihmetellä sillä aikaa kun vanhemmat opiskelevat Norjan öljyhistorian pähkinänkuoressa.
Stavangerin muita museoita ovat luonnon- ja kulttuurihistoriallinen Stavangerin museo sekä merenkulun historiasta kertova Merenkulkumuseo.
Stavangerin hotellit
Stavangerissa kannattaa ehdottomasti yöpyä vanhassakaupungissa. Parhaita hotelleja ovat sataman puolella oleva Skagen Brygge ja historiaa huokuva Hotel Victoria.
Katso tarjoukset Stavangerin majoitukseen.
Preikestolen – Norjan upein näköalapaikka

Preikestolen kuuluu Norjan upeimpien luonnonihmeiden joukkoon: se on satoja metrejä korkea kalliokieleke, jolta avautuu huikea näkymä vuonon yli. Stavangerista voi tehdä päiväretken Preikestoleniin omalla autolla tai julkisilla. Alhaalla parkkipaikan vieressä on mahdollista yöpyä Preikestolen BaseCamp -hostellissa.
Vaellusreitti Preikestolen-kielekkeelle alkaa parkkipaikalta hostellin luota. Polku on noin 4 kilometrin mittainen, ja nousuun kuluu tunti tai hitaalla vauhdilla kaksikin.
Ylhäällä ponnistelu palkitaan. Preikestolen eli ”saarnastuoli” on noin 25×25 metrin kokoinen tasainen kieleke, joka työntyy ulospäin lähes pystysuorasta kallioseinästä. Ihmiset käyvät vuorotellen kuvauttamassa itsensä vain parin metrin päässä reunasta, jotta jyrkänteen koko käy selväksi. Parhaaseen kuvauspaikkaan jonotetaan, eli kaikki käyvät vuorollaan kielekkeen kulmalla.
Preikestolen on äärimmäisen suosittu retkikohde. Kauniina kesäpäivänä tasaisella kallionkielekkeellä voi istuskella samaan aikaan yli sata ihmistä. Kauden aikana vierailijoita voi olla jopa 150 000.
Preikestolenia pääsee ihmettelemään myös Stavangerista järjestettävällä muutaman tunnin mittaisella risteilyllä. Koko päivän retkellä voi yhdistää risteilyn ja opastetun kävelyn Preikestolenille.
Lue lisää: Preikestolen – Norjan upein näköalapaikka
Kjeragbolten – Lysevuonon kuuluisa kivenlohkare

Lysevuonon rannalta löytyy toinenkin kuuluisa luontokohde. Kjerag on jopa Saarnastuoliakin ilmavampi kalliokieleke. Paikka on etenkin base-hyppääjien suosiossa, sillä pystysuoraa pudotusta on kilometrin verran!
Kjerag sopii retkikohteeksi myös tavalliselle ulkoilijalle. Menopaluureissu on noin 10 kilometrin mittainen. Patikointi kestää koko päivän, sillä nousua tulee kokonaiset 700 metriä. Base-hyppääjien lisäksi ihmeteltävää riittää Kjeragboltenissa, joka on kallioiden väliin kiilautunut kivenlohkare. Huimapäisimmät voivat kiivetä Kjeragboltenin päälle.
Matka Stavangeriin
Finnair lentää Stavangeriin. Osa lennoista on suoria, osalla on välilasku Tukholmassa. Jos on liikkeellä omalla autolla, suorin reitti kulkee Tukholmasta Oslon kautta.
Lue lisää:
Norjan kartta – nähtävyydet kartalla
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























