
Etelä-Afrikka on Afrikan mantereen monipuolisin matkakohde. Maan ikimuistoisimpia elämyksiä ovat villieläinten katselu safarilla, vierailu viinitilalla ja maisemien ihaileminen tarunhohtoisen Hyväntoivonniemen kärjessä tai Pöytävuoren huipulla. Safaripuistoja ja muita huikeita luontokohteita löytyy niin sisämaasta kuin rannikoltakin.
Etelä-Afrikan paras kaupunkikohde on upea Kapkaupunki, jossa riittää tekemistä ja näkemistä moneksi päiväksi. Maan lähihistoriaan pääsee tutustumaan Johannesburgin Apartheid-museossa ja polkupyöräkierroksella Sowetossa, maan suurimmassa townshipissä.
Safarikohteista tarunhohtoisin on valtavan laaja Krugerin kansallispuisto, jossa voi liikkua omalla vuokra-autolla vaikka useamman päivän puiston leireissä yöpyen. Toinen erinomainen omatoimisafarin kohde on etelärannikolla sijaitseva Addo Elephant Park, jonne voi tehdä ikimuistoisen road tripin Kapkaupungista käsin Garden Route -reittiä pitkin.
Kapkaupunki – Afrikan coolein kaupunki

Kapkaupunki sijaitsee upealla paikalla aivan Afrikan lounaiskärjessä: toisella puolella aukeaa valtameri, toisella kohoaa kilometrin korkuinen Pöytävuori. Ei ihme, että Kapkaupunki nimetään usein maailman kauneimpien kaupunkien joukkoon.
Kapkaupungissa ja sen lähiympäristössä riittää näkemistä ja tekemistä useaksi päiväksi: trendiruokaa ja viinitiloja, patikointia ja pingviinejä, historiaa ja hengästyttäviä maisemia. Suosituimpia nähtävyyksiä ovat kaupungin maamerkki Pöytävuori ja vankilasaari Robben Island, jolla Nelson Mandela virui 18 vuotta. Päiväretkiä voi tehdä viinitiloille, Hyväntoivonniemelle ja merelle valaita ja valkohaita bongaamaan.

Kapkaupunki on loistava ruokakohde, jossa matkailijaa hellitään erinomaisilla ravintoloilla ja viikonlopun ruokatoreilla. Lisää kulinaristisia elämyksiä löytyy päiväretkellä lähialueiden viinitiloille.
Majoitusta löytyy laidasta laitaan: keskustan prameimmat hotellit sijaitsevat turistien suosimalla Waterfrontin alueella, edullisempia majapaikkoja löytyy Long Streetin varrelta. Katso tarjoukset Kapkaupungin keskustan hotelleihin.
Sään puolesta Kapkaupungissa voi vierailla ympäri vuoden.
Lue lisää: Kapkaupunki – Afrikan coolein kaupunki
Mainettaan parempi Johannesburg

Johannesburgilla on maine vaarallisena kaupunkina, joka kannattaa kiertää kaukaa. Ei kaduilla tietenkään kannata toikkaroida keskellä yötä, mutta jos käyttää tervettä järkeä, voi mielikuvan hengenvaarallisesta metropolista heittää romukoppaan. Jos et usko, niin poikkea sunnuntaina Neighbourgoods Market -ruokatapahtumaan. Siistissä ja hyväntuulisessa tapahtumassa on tarjolla katuruokaa ja käsitöitä, pienpanimo-oluita ja kuplajuomaa, livemusaa sekä valtava määrä iloisia ihmisiä. Hyvä meininki!
Eräs Johannesburgin kiinnostavimmista nähtävyyksistä on kaupungin suurin township, Soweto, jossa voi tätä nykyä jopa hypätä benjin tai osallistua viinimaistajaisiin. Lebo’s Soweto Backpackers -hostelli järjestää erinomaisia kävely- ja polkupyöräkierroksia Sowetossa.

Johannesburgin päänähtävyys on Apartheid Museum, jossa lähihistoria lyö kasvoille jo sisään astuessa: pääsylipussa lukee, pitääkö vierailijan kulkea värillisille vai valkoihoisille tarkoitetusta portista. Värierottelun historian lisäksi museosta löytyy myös perusteellinen näyttely Nelson Mandelan elämästä.
Johannesburgiin on helppo pysähtyä päiväksi tai pariksi, kun on matkalla 450 kilometrin päässä sijaitsevaan Krugerin kansallispuistoon.
Lue lisää: Johannesburg – mainettaan parempi Jozi.
Kruger National Park – Afrikan ensimmäinen kansallispuisto

Kruger National Park on maailman kuuluisimpia ja upeimpia kansallispuistoja. Krugerin alueella aloitettiin eläinten suojelu jo vuonna 1898, ja Krugerista tuli Afrikan ensimmäinen kansallispuisto 1926. Krugerin kansallispuistossa voi nähdä Afrikan kaikki keskeisimmät villieläimet. Monella vierailijalla onkin kiikarissa Big Five: norsu, sarvikuono, puhveli, leijona ja leopardi.
Erityisen hienoksi safarikohteeksi Krugerin tekee se, että puistossa voi liikkua omalla autolla ja yöpyä edullisesti. Aidatuilla ja vartioiduilla leirintäalueilla voi nukkua teltassa tai ilmastoidussa mökissä.
Toki Krugerista löytyy myös luksusluokan safarihotelleja.
Krugerin ”pääkaupunkiin”, Skukuzaan, on lentoja Johannesburgista ja Kapkaupungista.
Lue lisää: Krugerin kansallispuisto – Etelä-Afrikan paras safarikohde
Etelä-Afrikan yksityiset safaripuistot

Krugerin kansallispuisto on Etelä-Afrikan tunnetuin safarikohde, mutta se ei todellakaan ole ainoa! Jopa enemmän villieläimiä näkee yksityisissä luonnonpuistoissa. Mala Mala Game Reserve on Etelä-Afrikan suurin yksityinen luonnonsuojelualue, jolla on yhteistä rajaa Krugerin kanssa kokonaiset 20 kilometriä. Eläimiä riittää, eikä Big Fiven bongaaminen yhden päivän aikana ole mitenkään harvinaista. Toinen kehuttu yksityispuisto on aivan Botswanan rajalla sijaitseva Madikwe Game Reserve.

Vaikka moni Etelä-Afrikan safarikohteista sijaitsee pohjoisessa, myös etelärannikolla voi nauttia upeista luontoelämyksistä. Port Elizabethin rannikkokaupungin tuntumassa Addo Elephant National Park on maan kolmanneksi suurin kansallispuisto ja yksi maailman parhaista paikoista nähdä norsuja läheltä. Alun perin vuonna 1931 perustettu puisto luotiin suojelemaan alueen viimeisiä 11 norsua, mutta nykyään siellä vaeltaa yli 600 yksilöä.
Addo on erinomainen kohde vuokra-autolla tehdylle omatoimisafarille. Tiet ovat hyväkuntoisia, joten tavallisella henkilöautolla pärjää mainiosti. Majoituskin on edullista: oman bungalowin saa puiston sisältä (tai aivan portin vierestä) reilulla sadalla eurolla.
Garden Route – autoreissu etelärannikolla

Etelä-Afrikan kenties hienoin road trip on matka Kapkaupungista Addoon ja takaisin Garden Routea pitkin. Olen tehnyt tämän noin puolitoista viikkoa kestävän reissun kahdesti, ja voin luvata, että se on ikimuistoinen!
Seikkailu alkaa heti Kapkaupungin lentokentältä, joka on kätevin paikka vuokrata auto. Ensimmäinen etappi on tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Paarl ja pikkukaupunkia ympäröivät viininviljelyalueet, joilla moni tila tarjoaa tastingeja ja erinomaista ruokaa.
Seuraavaksi ajetaan hiukan pidempi siivu – noin 4-5 tuntia – Oudtshoorniin. Sisämaassa sijaitseva kaupunki tunnetaan strutsitiloistaan, joilla voi osallistua opastetulle kierrokselle ja maistaa strutsipihviä tai -munakasta. Oudtshoornin lähellä voi myös käydä katselemassa mangusteja tai Cango Caves -tippukiviluolia.
Sitten on aika suunnata rannikolle ja varsinaiselle Garden Route -reitille. Siellä riittääkin näkemistä ja tekemistä: Mossel Bay tunnetaan valkohaistaan (uskalikot pääsevät häkissä veteen), Knysna puolestaan ruokakulttuuristaan (erityisesti ostereista). Plettenberg Bayn vieressä on koko rannikon upein patikointikohde Robberg Nature Reserve, jossa saa helposti kulumaan koko päivän.

Lisää vaelluspolkuja – niin lyhyitä kuin pidempiäkin – löytyy Garden Route National Parkista ja Tsitsikamma National Parkista. Jos hiekkarannat kiinnostavat, kannattaa pysähtyä Jeffreysbaain pitkille biitseille.

Reissun kääntöpiste on Addo Elephant National Park, jonne saavuttaessa matkamittariin on kertynyt noin tuhat kilometriä. Addossa kannattaa viettää vähintään kaksi yötä – paikka on yllättävän laaja, ja eläinten bongaaminen omaan tahtiin hiekkateitä ajellen on todella hauskaa puuhaa. Pakkaa mukaan kiikarit!
Lue lisää: Addo Elephant Park – norsujen valtakunta

Myös paluumatkalla Kapkaupunkiin riittää paljon nähtävää: valkohaiden kanssa sukeltamisesta tunnettu Gaansbain pikkukaupunki, afrikanpingviinien asuttama Stony Point, ja Kapin niemimaa, jonka eteläkärjessä odottaa Hyväntoivonniemi.
Etelä-Afrikan ruoka

Etelä-Afrikka on sanalla sanoen herkullinen ruokamatkan kohde. Viinit ja shampanjamenetelmällä tehdyt kuohuviinit ovat erinomaisia (”pöytäviinien” valmistus on kielletty lailla), valtameri tarjoaa tuoretta kalaa ja äyriäisiä, ja mikä parasta: Etelä-Afrikan ruokakulttuuriin kuuluu oleellisena osana riista.
Ravintoloissa voi tilata hyppyantilooppia, seepraa, strutsia tai vaikka pahkasikaa. Riistaa ei tietenkään metsästetä safaripuistoista, vaan eläimet ovat kasvaneet vapaina yksityisillä tiloilla. Etelä-Afrikassa ei tarvi pelätä, että ruokalistalta löytyisi uhanalaisia eläimiä.
Eräs perinteisimmistä – ja herkullisimmista – tavoista maistaa gasellia tai antilooppia on kuivattu liha eli biltong, jota myydään herkkukaupoissa ja kioskeissa ympäri maata. Biltongia parempaa evästä pitkälle automatkalle ei ole!
Toinen Etelä-Afrikan lihaisa perinne on braai eli grillaaminen. Braaia tasa-arvoisempaa perinnettä saa hakea: koko illan kestävästä pihvien, makkaroiden ja ribsien grillaamisesta hyvässä seurassa nautitaan niin köyhissä townshipeissa kuin luksusluokan safarileireissä.
Onko Etelä-Afrikassa turvallista matkustaa?

Etelä-Afrikassa on turvallista matkustaa, kunhan noudattaa normaalia varovaisuutta. Suurkaupungeissa pitää varoa taskuvarkaita ja välttää liikkumista pimeän aikaan ja/tai humalassa. Kapkaupunki on selvästi Johannesburgia turvallisempi.
Autoilu on turvallista Etelä-Afrikassa, kunhan tottuu vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Vuokra-auto kannattaa pysäköidä valvotulle parkkipaikalle ja piilottaa sisällä olevat arvoesineet. Safaripuistoissa ei saa poistua autosta.
Paras aika matkustaa Etelä-Afrikkaan

Etelä-Afrikkaan voi matkustaa ympäri vuoden. Paras aika riippuu siitä, minne aikoo mennä ja mitä haluaa kokea. Suosituimpien kohteiden eli Kapkaupungin ja Krugerin kansallispuiston parhaat sesongit eivät osu yhteen, joten matkaajan on tehtävä kompromisseja.
Eteläisellä pallonpuoliskolla vuodenajat ovat lämpötilojen suhteen päinvastaiset kuin Euroopassa: joulu on kesällä kuumaan ja kosteaan aikaan, ja juhannus talvella kun sää on viileämpi ja kuivempi.
Jos pääosassa on villieläinten katselu Krugerin kansallispuistossa, matka kannattaa ajoittaa Etelä-Afrikan talveen eli kesä–syyskuulle. Silloin maasto on kuivimmillaan, ja eläinlaumat kerääntyneet juomapaikoille.
Kapkaupungissa vuoden kuuminta aikaa – ja vilkkainta sesonkia – on kesä, eli joulu-helmikuu. Jos haluaa nauttia Kapkaupungista parhaimmillaan, kannattaa harkita matkustamista keväällä syys-marraskuussa tai syksyllä maalis-toukokuussa.
Lue lisää: Etelä-Afrikan sää ja ilmasto
Matka Etelä-Afrikkaan
Etelä-Afrikkaan lennetään Lontoon, Amsterdamin, Frankfurtin tai Istanbulin kautta. Halvimmillaan menopaluu Kapkaupunkiin tai Johannesburgiin maksaa noin 600–700 euroa. Suomalainen ei tarvi viisumia Etelä-Afrikkaan.
Etelä-Afrikka on parhaimmillaan omatoimimatkalla. Kannattaa muistaa, että etäisyydet ovat valtavat: Kapkaupungin ja Krugerin kansallispuiston välimatka on 1800 kilometriä.
Jos aikaa on vain viikko, vietä pari päivää Kapkaupunkiin ja sen ympäristöön tutustuen ja lennä sitten Krugerin kansallispuistoon safarille.
Kahdessa viikossa ehtii tutustua Kapkaupungin ympäristön parhaisiin nähtävyyksiin, tehdä muutaman päivän safarin Krugeriin, ja matkan varrella pysähtyä päiväksi Johannesburgiin.
Kahdessa viikossa ehtii myös tehdä eeppisen autoseikkailun Kapkaupungista Addo Elephant Parkiin ja takaisin, ja viettää lopuksi pari päivää Kapkaupungin nähtävyyksien äärellä.
Auton vuokraaminen Etelä-Afrikassa on todella edullista: pidemmäksi ajaksi (viikko tai kauemmin) autonvuokran päivähinta on vain 20 euroa! Parhaan hinnan saa varaamalla auton netistä reilusti etukäteen.
Lisää matkavinkkejä Etelä-Afrikan hintatasosta, turvallisuudesta, liikkumisesta ja auton vuokraamisesta kerrotaan artikkelissa Etelä-Afrikan vinkit ja kokemukset.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























