
Milano on maailman muodin pääkaupunki ja ostosmatkaajien pyhiinvaelluskohde. Ostosten lisäksi Milanoon houkuttelevat matkailijoita maailman ihmeisiin kuuluvat nähtävyydet kuten mahtava tuomiokirkko Duomo ja Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen.
Tunnelmaltaan Milano on Italiassa poikkeuksellinen. Kun muut Italian kaupungit katsovat menneisyyteen, Milanossa katse on suunnattu vahvasti tulevaisuuteen.
Italian talouden veturi on dynaaminen ja vauras bisneskaupunki, jonne muutetaan, jos ei löydetä töitä kotikaupungista – ja suurin osa italialaisista pysyisi mieluiten kotikulmllaan.
Täällä heidät yllättää suurkaupungin kiihkeä elämänrytmi. Monella on vaikeuksia sopeutua, mutta monet myös tuntevat itsensä viimein vapaiksi, kun perhe ei ole koko ajan valvomassa tekemisiä ja menemisiä.
Milanolaisten sanotaankin olevan hedonisteja kiireessä. Päivän tärkeimpiä kiintopisteitä ovat aamukahvi ja alkuillan aperitiivi. Cappuccinot ja spritzes-drinkit ovat Milanossa todellinen taiteenlaji.
Myös matkakohteena Milano eroaa muista Italian kaupungeista. Keskusta ei ole samalla tapaa pittoreski kuin monessa pienemmässä ja eteläisemmässä italialaiskaupungissa. Italian sijaan Milano onkin henkisesti lähellä Keski-Eurooppaa.
Suurin osa Milanon nähtävyyksistä on pienellä alueella ydinkeskustassa, ja Milanoon tutustuu helposti lyhyelläkin kaupunkilomalla.
Milanon nähtävyydet

Milanon tärkeimmät nähtävyydet ovat:
- Milanon tuomiokirkko
- Da Vincin Viimeinen ehtoollinen
- Ostospasaasi Galleria Vittorio Emanuele II
- Kuuluisat ostoskadut
Milanon nähtävyyksistä kerrotaan lisää alla.
Duomo – Milanon tuomiokirkko

Milanon kuuluisin nähtävyys on ilman muuta huikea katedraali Duomo di Milano. Katedraali kuvastaa Milanon vaurautta: se on Italian suurin kirkko ja yksi maailman mahtavimmista goottilaisista katedraaleista.
Katedraalin katolla kannattaa käydä ihailemassa maisemia. Duomon korkeimman tornin huipulla seisoo kultainen Madonna-patsas, jonka sanotaan vartioivan Milanoa.
Katedraali on suosittu nähtävyys, ja tännekin on parasta ostaa lippu etukäteen. Yksi suosituimmista lipputyypeistä sisältää opastetun kierroksen katedraalin kattokerroksessa.
Ostospasaasi Galleria Vittorio Emanuele II
Duomon vieressä on upea, historiallinen ostospasaasi Galleria Vittorio Emanuele II. Lasikattoisen ostospasaasin kaupat ovat täyttä luksusta, mutta pasaasi on myös milanolaisten yhteinen olohuone, jossa istahdetaan kahville tuttuja tapaamaan.
Oopperatalo La Scala
Ostospasaasin takana, Duomolta nähden, seisoo oopperatalo La Scala, jonka loisto paljastuu kunnolla vasta sisätiloissa.
Castello Sforzescon linna
Kävelymatkan päässä Duomon eläväiseltä aukiolta on Castello Sforzescon linna, jonka kohokohtia on Michelangelon veistos Rondanini Pietà. Renessanssin mestari teki omintakeista veistosta neljäntoista vuoden ajan, viimeistellen sitä vielä kuusi päivää ennen kuolemaansa.
Milanon maamerkkejä on myös Castellon puistossa sijaitseva mahtava riemukaari.
Viimeinen ehtoollinen
Milanon nähtävyyksistä ainutlaatuisin on Leonardo da Vincin seinäfresko Viimeinen ehtoollinen, yksi maailman vaikuttavimmista maalauksista.
Viimeinen ehtoollinen sijaitsee omassa muoseossaan Santa Maria delle Grazien kirkon yhteydessä.
Pääsylippu pitää ostaa etukäteen. Suoraan museosta ostettuna se maksaa vain 15 euroa, mutta lipun ostaminen on vaikeaa, varsinkin suosituimmille loma-ajoille, sillä ne myydään loppuun kuukausia aiemmin.
Helpoiten lipun ostaminen onnistuu osana Get Your Guide -matkatoimiston kävelykierroksia, jolloin hintaakin tulee toki enemmän kuin suoraan museolta ostettuna. Samalla pääsee toki nauttimaan myös opastetusta kävelykierroksesta Milanon keskustassa.
Designmuseo La Triennale
Milanon designmuseo La Triennale sijaitsee kaupungin suurimmassa puistossa, Parco Sempionessa. Museon peruskokoelma esittelee italialaisen muotoilun klassikoita.
Taidemuseo Pinacoteca di Brera
Milanon taidemuseoista maineikkain on Pinacoteca di Brera, jossa on maalauksia niin Rafaellolta, Caravaggiolta kuin Rubensiltakin.
Retket Milanosta
Heti Milanon pohjoispuolella on Italian järviseutu. Maailman romanttisimmaksi järveksi kutsuttu Comojärvi sijaitsee vain 50 kilometrin päässä Milanosta.
Italian suosituin järvi, Gardajärvi, sijaitsee hieman kauempana Veronan edustalla. Romeon ja Julian kuuluisaksi tekemään Veronaan on Milanosta parin tunnin junamatka.
Voit varata kätevästi netistä Milanon kaupunkikierrokset ja nähtävyyksien pääsyliput.
Milanon kahvilat
Milanon-matkan kulttuurielämyksiin kuuluvat myös vierailut kahviloissa: italialaisen kahvin maailmanmaine sai alkunsa vuonna 1945, kun Milanossa keksittiin espressokone.
Milanon ravintolat ja milanolainen keittiö
Milanon viehättävin ravintola-alue on Naviglio Grande –kanavan varrella, josta löytyy Milanon idyllinen ja boheemi puoli. Ravintoloiden hinnatkin ovat kanavan varrella ydinkeskustaa edullisempia.
Milanossa pitää maistaa ainakin Lombardian alueen erikoisuutta risottoa. Milanon nimikkoruualle risotto alla milaneselle makua antavat naudan luuydin ja sahrami.
Milanon toinen perinteinen ruoka on ossobuco alla milanese, joka sisältää vasikan potkaa ja sahramirisottoa.
Aperitivo – Milanon illan aloitus
Milanon ravintolaelämän parhaita puolia on aperitivo-kulttuuri. Iltaseitsemästä eteenpäin aina iltayhdeksään asti kahvilat, baarit ja ravintolat kattavat buffet-pöydän, jonka pikkusuolaisia pääsee syömään drinkin hinnalla (yleensä alle 10 euroa).
Aperitivolle klassinen juomavalinta on makean kitkerä spritz, joka sekoitetaan proseccosta, Camparista, kivennäisvedestä ja appelsiinista.
Milanon aperitivo-kulttuurille on annettu useampi alkulähde. Joidenkin lähteiden mukaan se alkoi Duomon aukiolta Camparino-baarista, josta Campari-soodan kerrotaan olevan kotoisin. Alkuperäinen soodakonekin on edelleen käytössä!
Toiset lähteet taas antavat kunnian aperitivo-kulttuurin alusta Bar Bassolle, 1950-lukua henkivälle cocktail-baarille, joka on ollut jo pitkään designväen suosiossa.
Milanon ostokset

Muutaman minuutin kävelymatkan päässä Duomolta ja Galleria Vittorio Emanuele II:lta sijaitsee Quadrilatero della moda eli ostoskatujen alue, jota pidetään maailman muodin tärkeimpänä keskuksena. Merkkiliikkeiden ohella kaduilla on myös outlet-liikkeitä, joissa voi nauttia shoppailusta hieman kevyemmälläkin kukkarolla.
Milanon ostoskaduista ylellisin on Via Monte Napoleone. Kohtuuhintaisia merkkejä löytää puolestaan esimerkiksi Corso Vittorio Emanuelen ja Corso Buenos Airesin varrelta.
Houkutteleva ostospaikka Milanossa on myös Breran trendikäs kaupunginosa, joka liikkeissä on myynnissä etenkin italialaisia nahkatuotteita kuten kenkiä ja laukkuja.
Jos on Milanossa maanantai- tai torstaiaamuna, kannattaa suunnata Via San Marcon kirpputorille, josta voi löytää niin menneen sesongin huippumuotia kuin vintage-aarteitakin.
Lennot Milanoon
Milanoon on suoria lentoja Suomesta. Milanon ympäristössä on kolme lentokenttää: Linate, Malpensa ja Bergamo. Kannattaakin olla tarkkana miltä kentältä oma paluulento lähtee.
Bergamo on mainio matkakohde jo itsessäänkin. Perille vie Ryanair Helsingistä ja Lappeenrannasta.
Liikkuminen Milanossa
Milanossa on hyvä julkisen liikenteen verkosto. Metron ja bussien lisäksi Milanossa kulkevat raitiovaunut.
Milanon lentokentältä on kaupungin keskustaan noin 50 kilometrin matka. Kaikista vaivattominta on varata lentokenttäkuljetus etukäteen. Kuljetus maksaa hotellin sijainnista riippuen noin 90 euroa. Varaa lentokenttäkuljetus Milanossa.
Milanon hotellit
Kuten muodin pääkaupunkiin sopiikin, on Milanossa muotimerkkien perustamia hotelleja kuten huipputyylikäs Hotel Bulgari. Vaikkei luottokortin kate riittäisikään Bulgarissa asumiseen, voi tunnelmasta käydä nauttimassa hotellin brunssilla tai aperitivolla (noin 20 euroa).
Nhow on entiseen tehtaaseen avattu persoonallisen tyylikäs hotelli. Sijainti taidegallerioiden, muotitalojen ja trendikkäiden ravintoloiden suosimalla Zona Tortonan alueella on verraton.
Vietnamonamour on ihanan tunnelmallinen bed & breakfast, josta kahden hengen huoneen saa alle sadalla eurolla.
Hieman tyyriimpi majapaikka on yksinkertaisen tyylikäs B&B Hotel Milano Cenisio Garibaldi.
Ostello Bello Grande on suosittu ja pidetty hostelli rautatieaseman lähellä.
Katso tarjoukset Milanon hotelleihin.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























