Pula – Istrian niemimaan keskus

Pulan maamerkki on roomalainen amfiteatteri. Kuva: OPIS Zagreb / Shutterstock

Pula on yksi Kroatian nousevista matkakohteista, ja hyvästä syystä. Kaupungista löytyy niin hiekkarantoja kuin upeita historiallisia nähtävyyksiä. Paikallinen ruokakulttuuri on niin ensiluokkainen, että Pulaan kannattaa matkustaa pelkästään ruokamatkalle. Viikon lomalla ehtii tehdä päiväretkiä lähialueen kuvankauniisiin kaupunkeihin, joista kiinnostavimpia ovat rannikon Rovinj ja vuoriston Grožnjan.

Pula on Kroatian pohjoiskolkassa sijaitsevan Istrian niemimaan suurin kaupunki. Kolmionmuotoisen niemimaan eteläkärjessä sijaitsevassa Pulassa on noin 85 000 asukasta. Kaupungin nimi on tietysti vitsailun aihe. Kukapa ei päivittäisi someen: ”Apua! Olen Pulassa!”

Pulan amfiteatteri

Pulan amfiteatteri. Kuva: Ville Palonen

Pulan maamerkki on 2000 vuotta vanha Pula Arena, joka kuuluu maailman kuuden parhaiten säilyneen amfiteatterin joukkoon. Paikka on kuin pieni versio Rooman Colosseumista. Rooman valtakunnan aikoina areenalla taistelivat gladiaattorit ja eksoottiset villieläimet, ja kellarissa valmistettiin viiniä janoisille katsojille.

Pulan amfiteatteri. Kuva: Ville Palonen

Vaikuttava amfiteatteri on ei ole pelkkä muinaismuisto: siellä ovat konsertoineet niin Luciano Pavarotti kuin Manu Chao. Kesäisin Pulan amfiteatterissa järjestetään Pulan elokuvafestivaalit.

Pulan nähtävyydet

Pulassa näkyy muuallakin vahva antiikin roomalaisvaikutus: komean amfiteatterin lisäksi Pulan nähtävyyksiä ovat riemukaari ja Augustuksen temppeli. Vanhankaupungin kadutkin on edelleen päällystetty roomalaisaikaisilla kivillä.

Koko perheen nähtävyys on Aquarium Pula, vanhaan linnoitukseen rakennettu meriakvaario, jossa toimii Kroatian ensimmäinen merikilpikonnien suojelukeskus.

Pulan luoteispuolella, rannikon tuntumassa, sijaitsee neljästätoista pienestä saaresta koostuva Brijunin saariryhmä. Veli Brijun -saaren safaripuistossa elää Jugoslavian entiselle johtajalle Titolle lahjoitettuja eksoottisia otuksia.

Pulasta käsin tutustuu helposti Istrian pittoreskeihin pikkukaupunkeihin kuten Rovinjiin ja Grožnjaniin. Laivalla voi tehdä päiväretken Venetsiaan.

Rantaloma Pulassa – kumpi on parempi, Medulin vai Punta Verudela?

Vain neljän kilometrin päässä Pulasta sijaitsee vehreä Punta Verudelan niemi. Alue tunnetaan vauhdikkaana rantakohteena, jossa saa juhlia yömyöhään asti. Pulan historialliseen keskustaan on lyhyt matka.

Hyvä majapaikka on Park Plaza Verudela, jonka avarissa huoneistoissa on erikseen makuuhuone ja olohuone. Ulkona odottaa kokonaiset kolme uima-allasta.

Pulan komein ranta löytyy 10 kilometrin päästä Medulinista. Bijecan hiekkarannalla pelataan rantalentopalloa ja snorklataan kirkkaassa meressä. Alueen erinomaiseksi kehuttuja hotelleja ovat suuri ja kaunis lapsiperheille sopiva Park Plaza Belvedere Medulin sekä yksinkertaisen tyylikäs (ja edullinen) Hotel Minerva.

Rauhallisempia luonnonrantoja löytyy Pulan eteläpuolella odottavalta Kamenjakin niemeltä. Kamenjak on kuusi kilometriä pitkä ja vain kilometrin levyinen niemi, mutta rantaviivaa on kokonaiset 30 kilometriä. Niemen eteläisin kärki on kansallispuistoa.

Kamenjakin kansallispuisto sopii loistavasti päiväretken kohteeksi, varsinkin polkupyörällä. Matkan varrella voi pysähtyä pienessä Premanturan kaupungissa.

Retket Pulasta – Istarian ihanat pikkukaupungit

Rovinj, Istria. Kuva: Gaspar Janos / Shutterstock

Istrian niemimaan rantalomailun keskus on Poreč – tai oikeammin kaupunkia reunustava rannikko, sillä hotellialueet levittäytyvät yli 30 kilometrin matkalle. Rannikolla sijaitsee Kroatian parhaaksi perhelomakohteeksi valittuun Tamaris Resort, jonne järjestetään edullisia pakettimatkoja.

Porečin pienen vanhankaupungin keskiaikaisia kujia reunustavat vaikuttavat rakennukset ja kirkot. Kuuluisin nähtävyys on Bysantin aikainen Eufrasiuksen basilika, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Istrian rannikon kohokohta on viehättävän boheemi Rovinj, jonka pastellinväriset talot ja kaunis kalasatama kertovat venetsialaisajasta. Niemellä kohoavalle kukkulalle rakennettu vanhakaupunki on juuri niin söpö kuin miltä se valokuvissa näyttää: kapeita mukulakivikujia, pikkupuoteja, kahviloita ja herkkukauppoja.

Tunnelmallinen majapaikka Rovinjissa on vanhaan venetsialaistaloon tehty Hotel Heritage Angelo d’Oro.

Grožnjanista löytyy erinomaisia herkkukauppoja. Kuva: Ville Palonen

Tunnelmallisimmillaan Istria on sisämaan pikkukylissä kuten Grožnjanissa, jota kutsutaan ”taiteilijoiden kyläksi”. Kukkulan huipulla tasapainoilevassa pikkuruisessa Grožnjanissa todella on useita taiteilijoiden gallerioita, mutta niiden kanssa turistien huomiosta kilpailevat yhtä lukuisat herkkupuodit. Tarjolla on tryffelitahnoja, tryffelihunajaa – ja jopa tryffeliolutta ja tryffeliperunalastuja.

Parhaiten kukkulakylästä nauttii, jos viettää yön jossain kauniissa vanhoissa kivitaloissa sijaitsevista Grožnjanin majataloista.

Motovun on pieni kylä Keski-Istriassa. Paikka tunnetaan etenkin tryffeleistään. Kuva: OPIS Zagreb / Shutterstock

Motuvun tunnetaan Istrian ”tryffelipääkaupunkina”. Ympäröivien vuorenrinteiden metsissä kasvavaa arvokasta herkkua (jopa 4500 euroa / kilo) etsitään koirien kanssa. Istriassa tryffeliä sekoitetaan melkein mihin tahansa (jopa olueen!), mutta parhaimmillaan voimakkaan makuinen herkku on pastassa tai pihvin päälle lorotetussa kermakastikkeessa.

Motovunista kannattaa nauttia rauhassa jäämällä yöksi johonkin Motovunin hotelleista, kuten upeaan Boutique Hotel Kasteliin.

Lue lisää: Istrian niemimaa – pikkukaupunkeja ja herkullista ruokaa

Istrian viinitilat

Meneghetti Wine Estate. Kuva: Ville Palonen

Istriassa on monia viinitiloja, joilla pääsee maistelemaan viinejä vain muutamalla eurolla: halpa hinta perustuu siihen, että viinitilat toivovat vieraiden ostavan mukaan muutaman pullon tuliaisiksi.

Meneghetti Wine Hotel on oikea osoite viininystävälle, joka haluaa yöpyä tyylillä. Tarjolla on modernisti sisustettuja huoneita tunnelmallisissa kivirakennuksissa, ensiluokkaista ruokaa, sekä tyylikkäitä viinejä.

Lennot Pulaan

Pulassa on kansainvälinen lentokenttä, jonne ei ikävä kyllä enää ole suoria lentoja Helsingistä. Yhdellä välilaskulla lentävät muun muassa Ryanair ja Croatia Airlines.

Pulan hotellit

Pulassa on monipuolinen hotellitarjonta. Jos haluaa asua edullisesti keskustassa, oikea valinta on pieni Hotel Scaletta, joka on vain kivenheiton päässä amfiteatterista ja vanhasta kaupungista.

Tyylikästä majoitusta löytyy muutaman kilometrin päässä keskustasta, rauhalliselta Pješčana Uvalan lahdelta, jossa sijaitsevat ympäristöystävällinen Boutique Hotel Oasi ja ylellinen Boutique Hotel Valsabbion.

Rantahotelleista suositeltavia ovat Park Plaza Verudela, lapsiperheille sopiva Park Plaza Belvedere Medulin sekä edullinen Hotel Minerva.

Katso tarjoukset Pulan hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!