Cancún – maineensa veroinen

Cancun Meksiko
Cancunin ranta kuuluu maailman komeimpiin. Jukatanin niemimaa, Meksiko. Kuva: Schaub / Shutterstock

Onhan se hieno: Cancúnin mahtavan pitkä ja leveä ranta, jota säihkyvän turkoosi meri hyväilee. Jos ranta on mittasuhteiltaan mahtava, on hiekka sitäkin silkinpehmeämpää. Näin hienoa hiekkarantaa näkee harvoin missään. Cancúnista ei ole suotta kehittynyt yhtä maailman kuuluisimmista ja suosituimmista rantakohteista.

Siitä voi toki olla montaa mieltä, onko Cancúnin suosio kasvanut jo yli äyräidensä. Nykyisin Cancúnissa käy jo kuutisen miljoonaa matkailijaa vuodessa – ja heistä suurin osa Yhdysvalloista. Se on paljon se rannalle, jolla on pituutta reilut 10 kilometriä.

Kun Cancúnin ranta säihkyy päivisin turkoosina, loistavat Cancúnin yössä neonvalot. Musiikki pauhaa ja tequila virtaa. Kulttuuri-iltamissa on maya-tanssia ja merirosvoja.

Todelliseksi maanpäälliseksi bailuhelvetiksi Cancún muuttuu amerikkalaisnuorten spring break -aikaan. Silloin kaupungin baarikaduilla ja klubeissa mahtuu tuskin liikkumaan.

Kukaan Cancúniin matkustava tuskin edes odottaa kokevansa kohteessa aitoa meksikolaisen pikkukaupungin tunnelmaa. Cancúnin imago rantakohteiden Las Vegasina on varmasti kaikkien tiedossa.

Vertaus Las Vegasiin perustuu lähinnä neonvaloihin ja teemapuistomaiseen Meksikon-tunnelmaan, sillä uhkapelit ovat Meksikossa pääosin laittomia, joskin yksikätiset rosvot on sallittu poikkeusluvalla Meksikon Karibialla (perusjenkki ei kai yksinkertaisesti pysty pääsemään lomatunnelmiin ilman kolikkopelejä).

Rantakohde voisikin hyvin ottaa käyttöön mainoslauseen: Cancún – maineensa veroinen.

Cancúnin vinkit

Cancún jakaantuu matkailijoiden kansoittamaan hienoon ranta-alueeseen (Zona Hoteleira) sekä Cancúnin varsinaiseen keskustaan (Downtown), jossa paikalliset asuvat.

Zona Hoteleira sijaitsee kapealla hiekkakankaalla, jonka erottaa mantereesta suuri ja soinen laguuni. Hyvällä tai huonolla onnella laguunissa voi nähdä krokotiileja.

Hotellit blokkaavat usein kulun Cancúnin rannalle, mutta hotellien vastaanottojen läpi voi kävellä kaikessa rauhassa muina miehinä rannalle, jolla saa lampsia vapaasti.

Laguunin toisella puolen on Downtown, joka kasvaa ja laajenee kaiken aikaa – Cancúnin asukasluku on kaksinkertaistunut 15 vuodessa yli puoleen miljoonaan. Niinpä. Cancún on käytännössä Helsingin kokoinen kaupunki, jossa käy koko Suomen asukasluvun verran turisteja vuodessa.

Downtownissa voi hyvin käydä päiväsaikaan, mutta pimeän tultua kannattaa suunnata takaisin Zona Hoteleiralle, sillä väkiluvun kasvun lisäksi rikollisuus kasvaa Cancúnissa ennätystahtia. Huumekaupan varjopuoli on kurottunut myös rantaparatiisiin. Zona Hoteleiralla rikollisuutta ei tosin huomaa muuten kuin aseistettujen poliisien läsnäolona.

Cancúnin hintataso

Cancún ja Playa del Carmen kuuluvat Meksikon kalleimpiin matkakohteisiin. Hintataso on silti Suomea edullisempi. Mitä paikallisempi ravintola, sitä edullisempaa ruokaa saa. Rahaa Cancúnissa voi kulua yllättävänkin paljon myös pääsymaksuihin, retkiin ja tippeihin, joita odotetaan vähän joka käänteessä, kiitos amerikkalaisten vaikutuksen.

Matka Cancúniin

Cancúniin tehdään Suomesta pakettimatkoja. Omatoimimatkaajakin pääsee perille kätevästi Finnairin talvikauden suorilla lennoilla, jotka jatkuvat huhtikuun vaihteeseen asti.

Katso vinkit Cancunin hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!