Trump Tower – presidentin munanjatke

Trump Tower New York
Donald Trumpia voi rakastaa tai vihata – samoin hänen New Yorkiin rakennuttamaansa Trump Toweria.

New Yorkin Trump Tower on maailman paras, kaunein ja ylevin pilvenpiirtäjä – ainakin Yhdysvaltain presidentin mukaan. Ja Donald Trumpillahan on tunnetusti pettämätön tyylitaju: tekokultaa, kristallin kimallusta ja päälle pinkistä marmorista tehty vesiputous, niin voiko kauniimpaa ollakaan?

Kun Donald Trump valittiin presidentiksi, hänen vuonna 1983 Fifth Avenuelle rakennuttamastaan Trump Towerista tuli yksi maailman kuuluisimmista pilvenpiirtäjistä. 202 metriä korkea rakennus toimii Trump Organizationin pääkonttorina. Hulppea, kolmikerroksinen kattohuoneisto on Trumpin perheen yksityiskäytössä.

Tornissa kuvattiin Trumpin juontamaa The Apprentice -televisiosarjaa, ja täältä käsin myös johdettiin Trumpin menestyksekästä presidentinvaalikampanjaa. Christpher Nolanin ohjaamassa Batman-elokuvassa Yön ritarin paluu pilvenpiirtäjä esitti Wayne Enterprisesin pääkonttoria.

Trumpin maineen zigalomaanisen kasvun myötä Trump Towerista on tullut yksi New Yorkin suosituimmista nähtävyyksistä. Alimmissa kerroksissa on kauppakeskus ja pinkistä marmorista tehty vesiputous.

Trump Towerin pahamaineiset ravintolat

Yleisölle avoimia ovat myös rakennuksen ytimekkäästi nimetyt ravintolat: Trump Bar, Trump’s Ice Cream Parlor, Trump Cafe ja Trump Grill. Näistä maineikkain on jälkimmäinen, jota muun muassa Vanity Fair -lehti on kutsunut vahvaksi kilpailijaksi Amerikan huonoimman ravintolan tittelistä.

Trump Tower sijaitsee jalokiviliike Tiffany’sin viressä.

Tornin rakentaminen ei ollut vailla dramatiikkaa: sen tilalta purettiin hieno vanha Bonwit Teller & Con tavaratalo vuodelta 1929. Samalla tuhottiin tavaratalon hienot veistokset, vaikka Metropolitan Museum of Art olisi halunnut ne kokoelmiinsa. Trumpia ei kiinnostanut hänen roinaksi kutsumiensa patsaiden pelastaminen: se olisi hidastanut rakennustöitä arviolta kymmenellä päivällä.

Osoitetta pidetään yhtenä ostoskatu 5th Avenuen parhaimmista: vieressä on legendaarinen jalokiviliike Tiffany’s.

Lue lisää New Yorkin nähtävyyksistä.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi