5 x Eläinten hurja seksielämä

5 x Eläinten hurja seksielämä

kirjoittaja -
leijona seksi
Kun leijonat rakastelevat, savanni vapisee. Kuva: Christopher Michel, Flickr

Luonnon orgioissa ei ujostella. Mikäpä kiihottaisi matkailijan mieltä enemmän kuin mahdollisuus päästä seuraamaan todella eläimellistä menoa?

Bonobot – Kongon kiimaiset

bonobo apina
Bonobot elävät Kongossa, mutta seksihulluja ihmisapinoita näkee myös esimerkiksi Berliinin eläintarhassa.

Maailman kiimaisimmat kädelliset löytyvät Kongon viidakoista. Bonobo-apinat elävät matriarkaalisessa ja biseksuaalisessa yhteisössä, jossa kaikki naivat toisiaan ristiin – sukupuolesta ja iästä välittämättä.

Seksiä harrastetaan koko ajan, kaikkialla ja jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Seksi on bonoboille tapa tervehtiä, sopia riitoja ja juhlistaa uusien ruokapaikkojen löytymistä.

Bonobot ovat simpanssejakin lähempää sukua ihmisille. Bonobot ovat myös ihmisten ohella ainoa eläin, jonka tiedetään harrastavan kielisuudelmia ja suuseksiä. Yhdyntöihinkin ryhdytään useissa eri asennoissa. Puissa roikkuvat miesbonobot kisailevat keskenään jopa ”penismiekkailussa”.

Bonobot ovat uhanalaisia. Apinoita elää arviolta reilut 30 000 yksilöä Kongossa, Kongo-joen eteläpuolella. Mahtavan joen muodostumisen uskotaankin johtaneen bobonojen ja joen pohjoispuolella elävien simpanssien eriytymiseksi omiksi lajeikseen.

Matkaan: Bonobojen asuinalueella sijaitsee Salongan kansallispuisto, Afrikan suurin suojeltu sademetsäalue. Suojelua on tosin haitannut Kongossa iät ja ajat jatkunut sisällissota, ja kansallispuiston eläinten salametsästys.

Retkiä syrjäiseen Salongan kansallispuistoon järjestää kehuttu kongolainen seikkailumatkatoimisto CTT (congotravelandtours.com). Teitä ei ole, vaan perille matkataan jokia pitkin. Luvassa on taatusti yksi maailman ikimuistoisimmista viidakkoseikkailuista.

Helpommin Bonoboja näkee Berliinissä ja Kalifornian San Diegossa, joiden eläintarhat kuuluvat maailman parhaimpiin.

Lue lisää Kongosta tai Berliinistä.

Jättiläiskilpikonnat – pituus ratkaisee

galapagossaaret kilpikonna
Jättiläiskilpikonnat ovat yksi Galapagossaarten-matkan kohokohdista. Kuva: Ville Palonen

Kun Galápagossaarten jättiläiskilpikonnauroot kilpailevat naisten huomiosta, voiton vie se, jolla on pisin… kaula. Pitkä kaula auttaa konnia popsimaan lehtiä yhä korkeammalta pusikoista.

Jättiläiskilpikonnien penis sijaitsee niiden hännässä.

Kolmesataakiloisiksi kasvavat jättiläiskilpikonnat ovat hitaasti syttyvää lajia. Urokset ovat seksuaalisesti aktiivisimmillaan 60–90-vuotiaina. No, hyvää kannattaa odottaa. Kun konna vihdoin ryhtyy seksiin vuosikymmenten jahkailun jälkeen, paljastuu kovan kuoren alta intohimoinen ja yltäkylläinen rakastaja. Uros kapuaa naaraan kilvelle ja päästelee onnellista murinaa. Akti kestää tuntikausia.

Matkaan: Matkoja Suomesta Galápagossaarille järjestävät useat kiertomatkatoimistot. Kilpikonnat parittelevat ympäri vuoden, mutta vilkkaimmillaan kuhina on touko- ja elokuussa.

Lue lisää Galápagossaarista.

Seksihullut delfiinit

Omanin-matkalla voi bongata satojen delfiinien parvia aivan pääkaupungin Muscatin edustalla. Kuva: Ville Palonen

Delfiinien seksihurjastelut eivät kalpene edes bonobojen rinnalla. Erityisen aktiivisia paneskelijoita ovat pullonokkadelfiinit. Delfiinit harrastavat seksiä kaikissa mahdollisissa asennoissa ja kulmissa, mihin niiden anatomia vain taipuu. Kreikkalaisessa mytologiassa delfiinit olivatkin rakkauden jumalatar Afroditen seuralaisia.

Seksileluja delfiinit tuskin kaipaavat. Koirasdelfiinien penis kun on taipuisa, ja urokset voivat käsitellä slaikkariaan hyvin taidokkaasti kuten tarttumaan esineisiin ja kopeloimaan. Tulitko jo kateelliseksi? Ei kannattaisi: itse akti kestää vaivaiset kymmenen sekuntia.

Delfiiniurokset ovat myös kaukana herrasmiehistä. Seksi on niillä mielessä alituiseen, ja ne koettavat pökkiä vedessä kaikkea, mikä liikkuu, kuten merikilpikonnia. Delfiininaaraita urokset lähestyvät usein porukalla ja koettavat pakottaa nämä seksiin. Myös homoilu on delfiinien kesken hyvin yleistä – kuten eläinmaailmassa yleensäkin. Eläimet osaavat suhtautua kaikenlaiseen seksiin maailman luonnollisimpana juttuna.

Matkaan: Pullonokkadelfiinejä elää merissä ympäri maailmaa, mutta niiden lemmenleikkien näkeminen luonnossa on silti harvinaista. Erinomaisia paikkoja delfiinien näkemiseen ovat esimerkiksi Filippiinit, Oman ja Azorit.

Leijona panee kolme päivää putkeen

Leijonauroiden aika kuluu naidessa ja nahistellessa. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Leijonauroot ovat savannien sulttaaneita – alfauroon haaremiin kuuluu yleensä puolen tusinaa naarasta. Naiset hoitavat kotityöt, kuten metsästämisen ja lasten kasvatuksen, ja miehen aika kuluu syödessä sekä lemmiskellessä.

Kun lauman johtajuus vaihtuu, uusi uros tappaa edeltäjänsä siittämät pennut. Aika samalla tapaa kävi usein myös ottomaanien hovissa.

Kun naarasleijona tulee kiimaan, se alkaa kutitella sulttaania hännällään. Esileikkiä seuraa yksi eläinkunnan intohimoisimmista akteista – leijonat naivat yhteen menoon kahdesta kolmeen päivään, noin vartin välein. Rakastavaiset eivät ehdi välissä edes syömään.

Leijonan peniksessä on hakaset, jotka kutittelevat naaraan vaginaa. Jos akti kestääkin kerrallaan vain minuutin, voi niitä olla yhteensä jopa 300. Lopuksi leijonat kaiketi murahtavat toisilleen: ”Kulta, montako kertaa tulit?”

Matkaan: Afrikan safareilla on hyvät mahdollisuudet nähdä leijonia petipuuhissa. Yksi parhaista kansallispuistoista leijonien ihailuun on Kenian Masai Mara. Safarilla usein myös paljastuu, ettei leijonilla ole suorituspaineita – paneskelua ei näytä lainkaan haittaavan, vaikka ympärillä olisi useita safariautoja.

Lue lisää Kenian-matkailusta.

Keisaripingviinit – pehmoisä ja hellä rakastaja

keisaripingviini
Etelämantereella elävät, reippaasti yli metrin mittaiseksi kasvavat keisaripingviinit ovat suurin pingviinilaji.

Etelämantereella valtavissa yhdyskunnissa asuvat keisaripingviinit ovat eläinkunnan pehmoisiä – keisaripingviiniperheissä mies hoitaa hautomisen. Pingviinien avioliitto on tiivis, mutta lyhyt: se kestää yleensä vain vuoden verran.

Seuraavana vuonna etsitään uusi puoliso. Pingviinien vuosittainen vaellus pariutumispaikalle onkin aikamoinen seikkailu, josta saa hyvän kuvan katsomalla luontoelokuvan Pingviinien marssi. Etelämantereen keisaripingviinit selviytyvät arktisissa ääriolosuhteissa kuukausia ilman ruokaa.

Vaellus pariutumispaikalle huipentuu tanssiin, jossa tuhannet vastarakastuneet pingviinit räpyttelevät eviään ja hierovat päitään hellästi yhteen. Pingviineillä, kuten suurimmalla osalla lintuja, ei ole penistä, vaan ne parittelevat ulosteaukot vastakkain. Kolmen minuutin onnen jälkeen edessä on taas vuoden verran arkisen arktista eloonjäämistaistelua.

Matkaan: Keisaripingviinien pariutumistanssi koittaa maaliskuun lopulla. Etelämantereeseen tutustutaan risteilyillä, jotka lähtevät yleensä Chilestä tai Argentiinasta.