Aragonian aarteet – patikoimassa Pyreneiden vuoristossa

Lehmiä kesälaitumella. Taustalla Monte Perdido -vuori. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Pohjois-Espanjassa sijaitsevasta Pyreneiden vuoristosta löytyy ruuhkattomia vaelluspolkuja, huikeita vuoristomaisemia ja tunnelmallisia pikkukyliä.

Teksti ja kuvat: Ville Palonen

Paljaaksi tallattu polku kiemurtelee vehreän vuoristoniityn poikki. Laiskasti laiduntava lehmälauma mulkoilee ohi harppovien vaeltajien ryhmää, pörröinen murmeli vilahtaa polun yli ja piiloutuu pensaan suojiin. Maisema on kuin Alpeilla konsanaan. Sitä hallitsee yli kolme kilometriä korkea Monte Perdido -vuori, jonka huippu on lumen peitossa, vaikka eletään jo kesäkuun toista viikkoa.

Eipä uskoisi, että ollaan Espanjassa!

Tarkemmin sanottuna ollaan patikoimassa Pyreneiden vuoristossa, Katalonian länsipuolella olevan Aragonian pohjoisosassa. Vaikka tänne Ordesa y Monte Perdidon kansallispuistoon on matkaa Barcelonasta vaivaiset 300 kilometriä, Aragonian syrjäseutu ei ole joutunut – ainakaan vielä – turistimassojen tallomaksi. Paikallinen hintatasokin on pysynyt maltillisena: kahden hengen huoneen saa 50 eurolla ja laadukkaan illallisen alle kahdella kympillä.

Sobrarbe Geopark on ainutlaatuinen luontokohde

Ordesan rotkolaakso. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Polku seurailee puoli kilometriä syvän Ordesan rotkolaakson reunaa. Jyrkänteeltä löytyy tasainen taukopaikka, jossa repun voi heittää hetkeksi nurmikolle. Pian tuuli kuivattaa selkään liimautuneen paidan. Kahden kilometrin korkeudessa ei kärsitä helteestä, mutta kyllä vuoristopolkuakin tarpoessa hiki tulee.

Eväsleipiä mutustaessa ehtii hämmästellä ympäröivää maisemaa. Vuoren laella roikkuu jäätikkö – yksi Pyrenneiden viimeisistä – jonka sulamisvedet syöksyvät rotkolaakson pohjalle mahtavina vesiputouksina.

”Tämä paikka on geologisesti ainutlaatuinen. Kansallispuisto ja sitä ympäröivä alue on pieni, mutta täältä löytyy monta erilaista maaperän muodostumaa”, selittää oppaani Ana Ruiz. Hän työskentelee puistonjohtajana Sobrarbe Geoparkissa, johon Ordesa y Monte Perdidon kansallispuistokin kuuluu.

 

Puistonjohtaja Ana Ruiz patikoimassa Ordesan rotkolaakson reunalla Ordesa y Perdidon kansallispuistossa. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Geoparkissa voi nähdä viimeisten 550 miljoonan vuoden geologisen historian. Vuoret ja rotkolaaksot kertovat maanjäristyksistä ja mannerlaattojen liikkeistä. Ne ovat vaikuttaneet myös elävään luontoon: Sobrarbessa yhdistyvät Alppien ja Välimeren olosuhteet, ja vuoristossa elää monia uhanalaisia lajeja kuten partakorppikotka.

Sobrarbe Geopark perustettiin vuonna 2006, ja vuonna 2015 se liitettiin Unesco Global Geoparks -verkostoon. Maailmanlaajuisesti Unesco on myöntänyt maailmanperintö- ja biosfääri -statuksia vastaavan geopark-statuksen 127 alueelle, joita yhdistää ainutlaatuinen geologinen perintö. Suomestakin löytyy yksi geopark: Oulun ja Oulujärven välimaastossa sijaitseva jääkauden muovaama Rokua.

 

Monte Perdidoa kohti kulkee renkaanura, mutta kansallispuistossa saavat autolla liikkua ainoastaan puistonvartijat. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Kaksi kertaa Päijänteen kokoisesta (2200 neliökilometriä) Sobrarbe Geoparkista löytyy monta tutustumisen arvoista paikkaa: alppimaisen Ordesa y Monte Perdidon kansallispuiston lisäksi geoparkiin kuuluu vuoria, laaksoja, kanjoneita, metsiä, sekä monta keskiajalta peräisin olevaa kylää ja pikkukaupunkia. Alueesta nauttiakseen ei tarvitse olla sedimenteistä kiinnostunut kivenhalaaja – riittää, että osaa arvostaa jylhiä maisemia ja villiä luontoa.

 

Posets-Maladetan luonnonpuiston metsämaisemia. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Evästauko keskeytyy, kun aivan näköalapaikan ohitse liitää tumma hahmo. Se on partakorppikotka, eräs koko Euroopan harvinaisimmista petolinnuista.

Uljasta lintua katsellessamme Ruiz kertoo, että partakorppikotka elää syömällä vuorille menehtyneiden eläinten haaskoja. Suurinta herkkua on luuydin, johon lintu pääsee käsiksi pudottamalla luut rikki kallioon.

Viime vuosikymmeninä vuoriston kesälaidunten käyttö on vähentynyt, eikä ravintoa enää löydy tarpeeksi. Parisen sataa kansallispuistossa elävää partakorppikotkaa ovat selvinneet ainoastaan säännöllisen ruokinnan ansiosta. Menestyksekkään suojeluohjelman ansiosta partakorppikotka on levinnyt myös uusille alueille.

Pyreneiden vuoristo on vaeltajien ja lintubongareiden unelmakohde, mutta vähintään yhtä kiehtovia ovat kauniit keskiaikaiset kylät ja niiden asukkaat.

Turismia keskiaikaisissa vuoristokylissä

Santiago ja Antonio Nerin Casa Lisa -majatalon parvekkeella. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

”Tämä talo on yli 500 vuotta vanha. Isäni kunnosti sen. Hän on syntynyt tuossa huoneessa”, viittoilee kolmikymppinen Santiago Nerin innossaan. ”Kylä oli melkein autio, kun isä palasi remontoimaan taloa 1980-luvulla. Casa Lisa -majatalo avattiin 1999, mutta sähköt saatiin vasta seuraavana vuonna.”

Pikkiriikkisessä Buerban kylässä majataloa pitävä Nerinin perhe – isä Antonio, äiti Antonia, ja poika Santiago – on silminnähden ylpeä kotitalonsa tarinasta. Lounasta odotteleville vieraille esitellään perusteellisesti kivitalon seinille ripustetut sukuvalokuvat ja kehyksissä komeilevat historialliset dokumentit.

Buerba on hyvä esimerkki Pyreneiden syrjäseutujen turismista. Casa Lisan lisäksi kauniista keskiaikaisesta kylästä löytyy pari muutakin majataloa, joiden vetonauloja ovat vieraanvarainen tunnelma, rehti kotiruoka, ja aivan kylän laidalta alkavat vaelluspolut.

 

Buerban kylä. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Pääsiäisestä marraskuuhun kestävän turistisesongin aikana vieraita saapuu ympäri Eurooppaa, myös Suomesta. ”Mutta talvella kylässä asuu vain kourallinen vanhuksia”, Santiago valittaa. ”Silloin minä lomailen kaupungissa. Sieltä löytyy ihmisiä ja elämää.”

Sata vuotta sitten Espanjan ja Ranskan rajaseudun syrjäisimpiin laaksoihin ei kulkenut edes maantietä. Viime aikoina vuoristo on alkanut vetää puoleensa kaupunkilaisia, jotka saapuvat viikonlopuksi nauttimaan vuoristopolkujen raikkaasta ilmasta ja suorastaan kunnianhimoisten pikkuravintoloiden antimista. Moni palaa yhä uudestaan, ja jotkut menettävät sydämensä vuoristolle lopullisesti.

 

Juanma Crespo Gimeno (48 vuotta), vuoristo-oppaaksi ryhtynyt entinen opettaja, pitää luentoa Pyrenneiden vuoriston synnystä. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Yksi tapaamistani maallemuuttajista on vuoristo-oppaaksi ryhtynyt entinen lukio-opettaja. Mies tekee vaikutuksen houkuttelemalla pikkulintuja viseryksiä päästvällä puhelinsovelluksella ja pitämällä vuorenharjanteella vartin mittaisen luennon Pyreneiden vuoriston synnystä.

O Chardinet d’a Formiga -majatalon sisustusta. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Toinen on biologi-vaimonsa kanssa majatalon perustanut barcelonalainen valokuvaaja. Pariskunta on kunnostanut 1670-luvulla rakennetun O Chardinet d’a Formiga -majatalonsa niin ihastuttavasti, että sitä kelpaisi esitellä minkä tahansa sisustuslehden sivuilla.

Vaellus rotkolaaksossa

Entremon-kanjonin vaelluspolku kulkee huimissa maisemissa. Aragonia, Espanja. Kuva: Ville Palonen

Iltapäivän aurinko saa hien valumaan valtoimenaan pitkin kasvoja. Silmiä kirvelee niin, että on pakko pysähtyä puiden varjoon hengähtämään. Puolen litran vesipullo tyhjenee yhdellä autuaalla kulauksella.

Onneksi en kammoksu korkeita paikkoja, mietin hoippuessani eteenpäin. Oikealla puolella pystysuora kalkkikivijyrkänne nousee kohti taivasta, vasemmalla vaanii parinkymmenen metrin pudotus rotkolaakson pohjalla kiemurtelevaan sähkönsiniseen Cincajokeen. Rinteeseen louhittu polku on paikoin ainoastaan puolen metrin levyinen. Hurjimmissa kohdissa voi sentään ottaa tukea kallioseinään pultatusta teräsvaijerista.

Rotkolaaksossa kulkevan Congosto de Entremón -polun kävelemiseen kuluu pari tuntia. Koska ollaan ainoastaan 500 metrin korkeudella merenpinnasta, helle tuntuu tukahduttavalta – mutta siitäkin huolimatta kokemus on kaiken vaivan arvoinen.

Entremón on karkealla kädellä veistetty rotko, jonka rinteitä peittävät terävät kivikot ja huimaaviin korkeuksiin kohoavat pystysuorat kalliojyrkänteet. Maisema on täysin eri maailmasta kuin Ordesa y Monte Perdidon kansallispuiston seesteiset alppiniityt.

On näillä kahdella patikointireitillä silti jotain yhteistä: molempiin ehtii tutustua saman päivän aikana – eikä kumpaakaan polkua patikoidessa uskoisi olevansa Espanjassa.

Lue lisää: Matkavinkit Aragoniaan

array(1) {
  [0]=>
  string(7) "Espanja"
}