
Vau! Tunne iskee aina, kun astuu sisään Lennusadaman eli Lentosataman mahtaviin tiloihin. Lennusadam on kuulunut jo yli kymmenen vuoden ajan Tallinnan parhaisiin näihtävyyksiin ja nyt se on avattu uudestaan mittavan remontin jälkeen.
Reilussa kymmenessä vuodessa museossa ehti käydä yli kaksi miljoonaa vierasta, joten paikkoja olikin jo korkea aika korjailla ja museotekniikkaa uudistaa. Kovin suurista uudistuksista ei kuitenkaan ole kyse, olihan museo upea kohde jo aiemminkin. Päänähtävyys on edelleen komea virolainen sukellusvene, 60 metriä pitkä Lembit, joka seisoo keskellä hallia. Katosta leijailee kaapelien varassa monenlaisia pienempiä veneitä.
Sukellusveneen ohella Lennusadamassa on paljon muutakin mielenkiintoista merenkäyntiin ja laivastoon liittyvää nähtävää. Uudistuksen myötä meripelastuksen osuutta on lisätty ja mukaan on tullut uutena aiheena meriarkeologia. Erityisen kiva kohde Lennusadam on perheille: lapsille on monenlaista näkemistä ja tekemistä.
Nähtävyydestä käy jo Lennusadaman rakennus, josta se on saanut nimensäkin. Valtava betonihalli valmistui vuonna 1917 vesitasolentokoneiden hangaariksi. Se on lajinsa suurimpia maailmassa. Yhtään vesitasoista ei ole säästynyt, mutta Lentosataman katossa roikkuu kopio.
Rakennus oli pitkään käyttämättömänä ja ehti rapistua huonoon kuntoon, kunnes se kunnostettiin upeaksi näyttelytilaksi.
Lennusadam on osa Viron merenkulkumuseota, jonka toinen näyttelytila on Paksun Margareetan tornissa vanhankaupungin muureilla.
Sukellusvene Lembit

Keskellä hangaaria komeilee sukellusvene Lembit, joka rakennettiin Englannissa Viron laivastolle vuonna 1936, Viron ensimmäisen lyhyen itsenäisyyden aikana.
Toisessa maailmansodassa Lembit osallistui taisteluihin Neuvostoliiton lipun alla – tosin varsin vaihtelevalla menestyksellä. Sukellusvene vei esimerkiksi merimiinoja aivan vääriin paikkoihin.
Lennusadaman kohokohtana on tietenkin vierailu sukellusveneen sisällä. Aika klaustrofobisesti sukellusveneessä on eletty.
Parhaiten sukellusveneestä nauttii, kun suunnistaa Lennusadamaan heti aamulla ennen kuin väkeä ehtii kertyä riesaksi.
Mikä on uutta Lennusadamassa?
Näkyvin muutos on se, että yläparvella olleet tykit on korvattu näyttelyllä Viron merivoimista. Myös infotaulut on uudistettu. Luettavaa on aiempaa vähemmän ja katsottavaa enemmän.
Parasta uudistuksessa ovat videoilta katsottavat henkilöhaastattelut, joissa erinäköiset asiantuntijat ja kokijat kertovat museon esineistä. Pakolaisveneen ääressä ääneen pääsee esimerkiksi Neuvostoliitosta kahdeksanvuotiaana paennut, nyt jo iäkäs mies.
Lapset on otettu entistä paremmin huomioon ja heille on lisätty puuhailutiloja. Myös liikuntaesteiset ja näkö- sekä kuulovammaiset on pyritty ottamaan huomioon. Kaikkia museon esineitä sopii esimerkiksi kosketella – paitsi tietysti niitä, jotka ovat suojassa vitriinien takana.
Tekstit ovat viroksi ja englanniksi. Venäjänkieliset opasteet poistettiin kokonaan. Suomeksi opastukset pääsee lukemaan lataamalla ilmaisen appin. Appin QR-koodin saa lipunoston yhteydessä.
Tykkien poistamisen yhteydessä katosi yksi hauska anekdootti, nähtävillä ollut neuvostoaikainen ilmatorjuntatykki, joita ehdittiin valmistaa 2000 kappaletta, kunnes tajuttiin, ettei niillä voi osua lentokoneisiin.
Lentosataman höyryjäänmurtaja
Museon edustalla ulkosalla on historiallisia laivoja, kuten Euroopan suurin höyryjäänmurtaja. Kannattaa käydä jäänmurtajan sisällä ihmettelemässä entisaikain menoa: kapteeni asusteli kauniissa, jugendhenkisissä tiloissa, kun miehistö lapioi hiiliä jättimäisessä, tulikuumassa konehuoneessa.
Missä Lennusadam sijaitsee?
Lennusadam sijaitsee 1,5 kilometrin päässä Tallinnan satamasta uuden ja trendikkään Noblessnerin kaupunginosan vieressä.
Lennusadam – aukioloajat ja liput

Lennusadam on kesäkaudella auki joka päivä kello 10–19 ja talvikaudella ti–su 10–18. Juhlapyhinä paikka on avoinna klo 10-17, ja suljettu kokonaan jouluaattona, joulupäivänä ja uudenvuoden päivänä.
Sisäänpääsy maksaa 20 euroa aikuisilta ja 10 euroa lapsilta. Perhelippu maksaa 40 euroa.
Viron Museokortilla eli Muuseumikaartilla sisään pääsee ilmaiseksi, samoin Tallinn Cardilla, jonka hankkimalla saa monta muutakin etua kuten liikkua ilmaiseksi julkisissa kulkuneuvoissa.
Lennusadaman alueen kiinnostavin majapaikka on Iglupark, jossa voi käydä aamulöylyissä puusaunassa ja pulahtaa sen jälkeen mereen.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























