
Minne mennä seuraavaksi Tallinnassa? Vastaus on Põhjala tehas. Tallinnan seuraava trendikohde sijaitsee vanhalle tehdasalueella Koplissa, joka oli pitkään pahamaineinen ongelmalähiö. Nykyisin kaupunginosa on siistiytynyt ja hämärämiesten tilalle on muuttanut perheitä. Perille pääsee keskustasta kätevästi raitiovaunulla.
Põhjala tehtaalla tehtiin aivan aluksi sotalaivoja, sitten kumisaappaita, ja nyt siellä luodaan kulttuuria. Põhjalan tehtaasta on puuhattu luovan alan yrittäjiä yhteen kokoavaa kulttuuritehdasta jo muutama vuosi, mutta siltä on tähän asti puuttunut vetonaula ja kiintopiste, jonka takia alueelle matkailijan kannattaisi suunnata. Nyt sellaiset on alueelle avattu ja lopputulos on erittäin houkutteleva.
Põhjalan tehtaan rinnalla Tallinnan edellinen trendikohde, Telliskivi, näyttääkin jo perin tylsältä ja tuntuu valtavirralta. Põhjala tehasta ei kannata muuten sekoittaa Pohjalan panimoon, joka sijaitsee aivan toisessa paikassa, fiinistelevässä Noblessnerissä. Põhjala tehas on sen sijaan täynnä boheemin rouheaa tunnelmaa – ainakin toistaiseksi, kunnes siitäkin tulee valtavirtaa.


”Uskon että tänä kesänä tulee lyömään läpi”, aluetta esittelevä Steveli Säde sanoo ja kertoo, että alueelle tulee kesänä ruokarekkoja, katukorista ja monenlaisia pop up -ravintoloita sekä terasseja. Heinäkuun 28. päivä 2024 Põhjalan tehtaalla järjestetään myös Campervan Festival, jossa pääsee kurkistamaan sisälle asuinkäyttöön muutettuihin pakuihin.
”Aiemmin meillä ei ollut täällä vielä oikein mitään tarjottavaa vierailijoille. Nyt on jo vaikka mitä. Pöhinää riittää todennäköisesti syyskuulle asti.”
Juuri nyt taitaakin olla paras aika suunnata Põhjalan tehtaalle päästä kokemaan sitä harvinaista tunnelmaa, että on kerrankin juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Põhjalan tehas on elävimmillään kesäisin, muttei pelkästään kesäkohde. Ympäri vuoden kannattaa käydä ihailemassa ainakin Tallinnan ihaninta kirjakauppaa.
Tallinnan ihanin kirjakauppa

Põhjalan tehtaaseen tutustuminen kannattaa aloittaa upeasta kirjakaupasta REaD, joka toimii myös kahvilana nimeltään Cafe Kiosk 3 ja tapahtumapaikkana ankruSAAL.
Konsepti on nerokas. Seiniä peittävät kirjat tuovat tunnelman, joka saa huokaamaan ihastuksesta, räiskimään valokuvia ja pysähtymään kahville. Kirjat luovat myös tilaan hyvän akustiikan ja siitä onkin tullut suosittu tapahtumapaikka. Tapahtumista saatavilla tuloilla maksetaan suuren tilan vuokra. Täydellistä. Niin on luotu paikka, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Avara, avoin tila on tyylikkäästi kahdessa kerroksessa ja katse kiinnittyy väkisinkin yläkerran päätyseinään, johon italialainen taiteilija on kasannut erivärisistä kirjoista mosaiikkimaisen taideteoksen Naiset, jotka juoksevat susien kanssa. Aihe on virolaisesta kansanperinteestä, ja installaatiossa on kaikkiaan yli 5000 kirjaa. Niitä ei voi ostaa, mutta kaikki muut seiniä peittävät kirjat ovat myytävänä. Suurin niistä on käytettyjä, mutta joukossa on myös uusia teoksia. Myös suomenkielistä kirjallisuutta löytyy hyllyn verran.
Pienpanimo Tuletorn

Heti kirjakaupan vieressä on vasta avattu pienpanimo Tuletorn Brewery, jota pitää skottilais-virolainen pariskunta. Primusmoottorina toimii Skotlannista kotoisin oleva Chris Pilkington, jolla tuntuu olevan aina hymy huulessa ja pilkettä silmäkulmassa.
Hän toimi aiemmin Pohjolan panimon panimomestarina, kunnes hän päätti perustaa aivan oman panimon. Ai miksi? Koska Pilkingtonin mukaan mikään ei ole hauskempaa kuin tehdä olutta ja etenkin puhua siitä.
”Panen täällä pieniä eriä olutta, ja voin oikeastaan kokeilla ihan mitä ikinä minua huvittaa. Sillä miksikäs ei? Haluan pitää hauskaa”, Pilkington sanoo.

Panimo on todella pieni, samoin sen taproom, johon mahtuu sisälle muutama pöytä. Kesällä lisää tilaa löytyy terassilta. Panimon tankit ovat aivan taproomin vieressä, lasiseinän takana.
”Olut on sitä parempaa, mitä vähemmän se matkustaa. Ja täällä kalja kulkee 20 metriä”, Pilkington naureskelee.
Vaan mitä mahtaa panimon nimi tarkoittaa? Tuletorn tarkoittaa tulitornia eli eräänlaista arkaaista majakkaa, joilla aikoinaan merkattiin Viron rannikolla meriväyliä. Kaikkea sitä oppii, kun olutta juo.
Nimellä on Pilkingtonille syvällinen merkitys. Hän haluaa ajatella panimoaan kuin tulenkantajana, joka näyttää, mitä kaikkea käsityöolut voi tulevaisuudessa olla. Hänen unelmanaan olisi, ettei hän tekisi mitään olutta kahdesti, vaan jokainen vierailu taproomissa olisi aina erilainen.
Pohjalan tehtaan Pop-up Pood

Ainakin toistaiseksi monet kulttuuritehtaalla työskentelevät käsityöläiset pitävät pajansa ovet kiinni. Heidän tuotteisiinsa tutustuukin helpoiten pop up storessa, joka on auki perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Kaikki myymällä myytävät tuotteet ovat kulttuuritehtaan artisaaneilta.
Leipomo Karjase Sai

Põhjalan tehtaan ensimmäisiä yrittäjiä oli leipomo Karjase Sai, joka porskuttaa edelleen. Itseltä jäivät tältä erää leivonnaiset maistamatta, mutta vieressä olevan vaatekaupan omistaja Kätlin Kikkas lupaa, että herkullisia ovat.
”Kun avasin tänne oman putiikkini, alkuajat olivat kovin vaikeita. En voinut vastustaa leipomon tuotteita. Kun viimein sain niistä tarpeekseni ja sain pysyttyä poissa, koputti leipuri oveeni ja sanoi, että tule maistamaan uusia tuotteita”, Kätlin Kikkas kertoo.
Vaateputiikki KÄT
Vaatesuunnittelija Kätlin Kikkas pitää Põhjalan tehtaalla vaateputiikkiaan nimeltä KÄT. Vaatteet ommellaan käsityönä ja kankaat ovat suurten vaatetehtaiden ylijäämäkankaita.


























