
Espanja on yksi maailman parhaista matkakohteista: Espanja tarjoaa sekä rantoja että huikeita nähtävyyksiä – ja usein vieläpä samassa paketissa. Rantojen ja nähtävyyksien ohella Espanja houkuttelee lomalle rennolla elämänrytmillään ja asenteellaan.
Voiko ihminen olla muuta kuin täydellisen onnellinen kiertäessään tapasbaarista toiseen herkullisen ruuan, juoman ja iloisen puheensorinan ohjaamina?
Espanjassa on loputtomasti nähtävää ja koettavaa, emmekä edes yritä kattaa kaikkea. Tälle sivulle on valittu Espanjasta vain aivan huippunähtävyydet – sellaiset elämykset, jotka on koettava ainakin kerran elämässä.
Espanja on valtava maa ja parhaille kohteille kannattaakin matkustaa yksi matkailualue kerrallaan:
Tee yksi matka keskelle Espanjaa pääkaupunki Madridiin, toinen Barcelonaan ja Katalonian rannikolle Costa Bravaan, kolmas Aurinkorannikolle sekä Andalusian nähtävyyksille ja neljäs Baskimaalle Bilbaoon. Niin koet Espanjan matkakohteet monipuolisimmillaan – ja siltikin olet kokenut niistä vasta osan!
Jäljellä ovat vielä Mallorca ja Baleaarit, Santiago de Compostela ja Galicia, Kanariansaaret sekä Valencian alue… Ymmärsit oikein: Espanjaan voi – ja kannattaa – matkustaa vaikka kuinka monta kertaa.
Tällä sivulla esitellään ensin Espanjan tärkeimmät nähtävyydet, minkä jälkeen kerrotaan tarkemmin Espanjan parhaista matkakohteista.
Espanjan parhaat nähtävyydet

Espanjasta löytyy useita maailman parhaista nähtävyyksistä. Unescon maailmanperintökohteitakin Espanjassa on peräti 44 (enemmän on vain Italiassa ja Kiinassa). Esittelemme tässä niistä kiehtovimmat:
- Andalusian nähtävyyksistä satumaisin on Granadassa sijaitseva maurien rakentama Alhambra, yksi maailman kuuluisimmista palatseista.
- Katalonian nähtävyyksistä ainutlaatuisimpia ovat arkkitehti Antonio Gaudin Barcelonaan luomat fantastiset rakennukset. Sagrada Familia on yksi maailman kiehtovimmasta kirkoista.
- Baskimaan nähtävyyksistä kuuluisin on Guggenheimin taidemuseo Bilbaossa. Museo aloitti taidemuseoiden wow-arkkitehtuurin aikakauden ja teki itse kaupungistakin kuuluisan matkakohteen.
- Bilbaosta on reilun tunnin matka Altamiran luolamaalauksille, Cuevas de Altamira. Maalaukset kuuluvat esihistoriallisen ajan merkittävimpiin ja niitä on kutsuttu jopa esihistoriallisen taiteen sikstiiniläiskappeliksi.
- Galician kuuluisin nähtävyys on Santiago de Compostelan katedraali, jonne päättyy maailman kuuluisin pyhiinvaellusreitti.
- Madridista voi tehdä päiväretken Don Quijotesta tuttuun Toledon linnoitettuun kaupunkiin sekä Segoviaan, joka tunnetaan paitsi kauniista linnastaan, myös roomalaisten rakentamasta komeasta akveduktista. 28 metrin korkuinen akvedukti näyttää kovin hauraalta ja tuntuukin uskomattomalta, että se on seissyt paikallaan 2000 vuotta.
Espanjan parhaat kohteet kaupunkilomalle
Espanjassa on useita upeita kaupunkikohteita. Suoralla lennolla pääsee Suomesta Barcelonaan, Madridiin ja Malagaan, mutta kannattaa käydä myös vähän pitemmän matkan takana olevissa kaupungeissa.
Barcelona – Espanjan monipuolisin kaupunkikohde

Espanjan suosituin kaupunkiloman kohde on monipuolinen Barcelona, jossa on niin paljon nähtävää (Sagrada Familia! Picasso! Miro!), että ainakin ensimmäiselle matkalle kannattaa varata useita päiviä. Nähtävyyksiensä lisäksi Barcelona tunnetaan herkullisesta ravintolatarjonnastaan.
Barcelonan majoitus voi olla tyyristä varsinkin kiihkeimmän turistisesongin aikaan. La Ramblan, keskustan halki kulkevan pääkadun, lähellä sijaitsee maineikas bilehostelli Kabul. Rauhallisempaa yösijaan etsivän kannattaa tutustua Barri Gòticin alueella olevaan Hotel Neriin. Upeasti kunnostettussa keskiaikaisessa kartanossa on pieni kattoterassi ja alakerrassa fantastisen hyvä ravintola.
Katso tarjoukset Barcelonan hotelleihin.
Madrid – Espanjan paras kaupunki heittäytyä hetken vietäväksi

Espanjan pääkaupunki Madrid puolestaan hurmaa matkailijan tunnelmallisilla kaupunginosillaan, jotka ovat täynnä ihanan rempseää espanjalaista elämänmenoa.
Madridin tärkeimmät nähtävyydet ovat kolmikko upeita museoita: Reina Sofia, Prado ja Thyssen-Bornemiza, jotka ovat täynnä espanjalaisen taiteen merkkiteoksia El Grecolta, Velázquezilta, Goyalta, Picassolta, Mirólta ja Antoni Tàpiesilta. Madridin lumosta ehtii nauttii viikonlopunkin kaupunkilomalla.
Jos Madridin matkaohjelma on rakennettu taidemuseoiden ja nähtävyyksien ympärille, hotellia kannattaa etsiä Atochan rautatieaseman ympäristöstä. Jos taas Madridin-lomalla on tarkoitus ennen kaikkea nauttia nuorekkaasta kaupunkikulttuurista ja iltaelämästä, katso tarjoukset Malasañan, ja Chuecan hotelleihin.
Erinomainen hotellivalinta Madridin-matkalle on tyylikäs Posada del Dragón, joka sijaitsee La Latinan kaupunginosassa yhdellä Espanjan parhaista tapas-kaduista.
Malaga – Espanjan paras kaupunkikohde rantalomalle

Madridin ja Barcelonan lisäksi Suomesta on suorat ja hyvät lentoyhteydet myös Malagaan, Aurinkorannikon tunnelmalliseen keskukseen. Málaga on niin mukava ja aito andalusialainen kaupunki, että siellä kannattaa käydä lyhyellä kaupunkilomalla, vaikkeivät Costa del Solin aurinkorannat kiinnostaisikaan. Pablo Picasson kotikaupunki panostaa paljon myös taiteeseen: viime vuosina Málagaan on avattu monta uutta, hienoa taidemuseota.
Vanhankaupungin eteläpuolella Sohoksi ristityt korttelit kätkevät sisäänsä pieniä kiinnostavia gallerioita ja talojen seinillä on paljon graffittitaidetta. El Soho Málagan alueella on myös modernin taiteen museo CAC. Jos haluaa asua Sohon kaupunginosassa, on Hotel Castilla Guerrero siisti ja huokea perushotelli. Vanhaankaupunkiin ja Atarazanasin kauppahallille on hotellilta vain parisataa metriä.
Sevilla – viikonloppu Flamencon kotikaupungissa

Upea kaupunkiloman kohde Espanjassa on myös Sevilla, Andalusian pääkaupunki. Sevilla tunnetaan tietenkin flamencon kotikaupunkina, mutta kauniissa vanhassa kaupungissa vaikuttaa myös löytöretkien henki: Sevillalla oli pitkään yksinoikeus kauppaan Espanjan siirtomaiden kanssa, ja monet löytöretkeilijät lähtivät matkoilleen juuri Sevillasta.
Sevillan komeassa katedraalissa on Kristoffer Kolumbuksen hauta. Hotel Casa 1800 -hotellissa pääsee asumaan eleganteissa tunnelmissa Sevillan sydämessä. Edullisempaa majoitusta tarjoaa Pensión San Pancracio.
Valencia – herkuttelijan kaupunkikohde

Paellan koti löytyy Valenciasta, joka on muutenkin maagisen kiehtova, turhan vähälle huomiolle jäänyt kaupunki. Jos tarina Graalin maljasta on totta, niin Valencian katedraali on sen todennäköisin säilytyspaikka.
Valencian ikimuistoisimpia majapaikkoja on vanhassa palatsissa sijaitseva ja silti kohtuuhintainen Caro Hotel, jonka huoneissa mondernit huonekalut yhdistyvät ikiaikaisiin puitteisiin.
Bilbao – ihaile Guggenheimin ihmettä
Bilbaolla meni pitkään huonosti terästeollisuuden alamäen takia, kunnes sinne rakennettiin sankariarkkitehti Frank Gehryn suunnittelema Guggenheimin museo. Kertalaakista kaupungista tuli suosittu kulttuurikohde.
Kaupunkiin on sittemmin rakennettu käsittämätön määrä futuristisia rakennuksia, ja hylätyt teollisuusalueet on otettu uusiokäyttöön. Bilbaon väkiluku ja talous ovat kääntyneet nousuun, ja siitä on tullut trendikäs kulttuurikaupunki.
Vain muutaman sadan metrin päässä Guggenheimin museosta sijaitsee mainio majapaikka, Hotel Miro, jonka julkiset tilat on koristeltu valokuvataiteella ja huoneet sisustettu minimalistisen tyylikkäästi.
Espanjan parhaat rantakohteet
Aurinkorannikko – Espanjan aurinkoisin rantakohde

Ilmaston ja säiden osalta Manner-Espanjan paras rantakohde on Aurinkorannikko eli Costa del Sol, jossa voi nauttia auringosta ja vaikka golfista myös talviaikaan, vaikka merivesi olisikin turhan viileää uimiseen. Aurinkorannikon rannat eivät tosin pärjää kauneudessa Espanjan muille hyville rantakohteille.
Costa Brava ja Katalonian upeat rannat

Costa Bravan rannikko sijaitsee Barcelonasta koilliseen, lähellä Ranskan rajaa. Costa Bravan tunnetuimpia rantakohteita ovat Blanes, Lloret de Mar ja Tossa de Mar, mutta rannikolla on kaikkiaan parisensataa pienempää ja suurempaa rantaa. Osa rannoista on hiekkarantoja, toiset jyrkänteiden suojaamia pieniä kalliorantoja.
Rannat ovat täällä selvästi pittoreskimpia ja meri turkoosimpaa kuin paljon kuuluisammalla Aurinkorannikolla.
Muista käydä Costa Bravasta myös tunnelmallisessa Gironan vanhassakaupungissa ja Figueresissa Salvador Dalin entisessä kodissa, joka on niin outo kuin Dalilta voikin odottaa!
Costa Dorada – Espanjan Kultarannikko

Espanjan “Kultarannikko” eli Costa Dorada sijaitsee Barcelonasta lounaaseen. Costa Doradan keskus on Tarragona-kaupunki, jonka roomalaisajan rauniot ovat Unescon maailmanperintökohde.
Costa Doradan rantakohteista lähinnä Barcelonaa on Sitges, vain puolen tunnin junamatkan päässä. Sitgesissä parasta on leppoisa rantaelämä, merellinen ruoka ja pikkutunneille asti jatkuva juhliminen. Varsinaisia nähtävyyksiä ei juuri ole, ja vanhankaupungin kujatkin tulevat tutuiksi muutaman sadan metrin kävelymatkalla juna-asemalta rannalle.
Sitgesin suosituin ranta on kaupungin keskustassa sijaitseva kolmen kilometrin hiekkaranta.

Costa Doradan suosituin rantalomakohde on Salou, vaikka se ei olekaan kaupunkina yhtä viehättävä kuin pienempi Sitges. Suosion syy on selvä: Saloun pitkät ja matalat rannat sopivat loistavasti lapsiperheille. Rantaviivaa piisaa kilometrikaupalla, eikä jättimäisellä rantapromenadilla pyöräillessä tarvi varoa autoja.
Lapsille löytyy Salousta myös aivan erityinen vetonaula: vain parin kilometrin päässä sijaitsee Port Aventura, koko Euroopan toiseksi suurin huvipuisto.
Salou sijaitsee 115 kilometrin päässä Barcelonasta, jossa pääsee junalla perille noin puolessatoista tunnissa.
Voit varata kätevästi netistä päiväretket Barcelonasta Salouhin sekä Port Aventuran ja Ferrari Landin pääsyliput.
Costa Blanca – rantakohteet Alicanten alueella

Costa Blanca eli ”Valkoinen rannikko” sijaitsee Espanjan kaakkoisosassa Alicanten ympäristössä. Alicante on mukava kohde yhdistää rento ranta- ja kaupunkilomailu. Varsinaisia maailmanluokan nähtävyyksiä ei ole. Erinomainen majapaikka vanhankaupungin sydämessä on VIL5 by Be Alicante, jossa on hinta–laatusuhde kohdillaan.
Alicantesta pohjoiseen on vauhdikas, bilemaineessakin oleva Benidorm, jonka komeaa rantaa reunustavat korkeat kerrostalot ja hotellit. Pieni vanhakaupunkikin löytyy. Perheitä houkuttelevat paikalle huvipuistot. Lähistöllä on viehättävä, joskin sangen turistinen Altean vanhakaupunki.
Vielä kun jatkaa matkaa pohjoiseen, saapuu mukavaan rantakaupunkiin Déniaan, jonka satamasta on lauttayhteydet Baleaarien saarille.
Alicantesta etelään on rennon mutkaton rantakohde, Torrevieja, joka on etenkin vanhemman väen suosiossa. Tänne on kerääntynyt asumaan muutaman sadan suomalaisenkin yhteisö. Katso tarjoukset on Torreviejan majoitukseen.
Baleaarit – Espanjan paras saarikohde

Baleaarien saaret elävät Kanarian tapaan uutta matkailun kukoistuskautta – ja hyvästä syystä. Saarten rannat ovat todella paratiisimaisia ja Espanjan kauneimmat.
Mallorcasta on tullut jälleen trendikäs lomakohde, ja Ibiza vetää juhlijoita. Rauhallisesta tunnelmasta pääsee nauttimaan Menorcalla sekä saarista kaikkein tuntemattomimmalla, Formenteralla.
San Sebastián – Espanjan herkullisin rantakohde

Myös Pohjois-Espanjasta löytyy mukava rantakohde, San Sebastián, jonne vetää matkailijoita myös herkullinen ruokakulttuuri. Viehättävä rantakaupunki on erityisen kuuluisa pintxoista eli Baskimaan hienostuneista versiosta tapaksista.
San Sebastiánissa kaikki on hämmentävän nättiä – pintxoja ja upeaa hiekkarantaa myöten. San Sebastián tuntuu aikahypyltä sadan vuoden takaiseen Eurooppaan, ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen belle époquen aikakauteen.
Jos matkustat San Sebastianiin heinä-elokuun huippusesongin aikaan, muista varata majapaikka hyvissä ajoin etukäteen! Pensión Aida on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen majatalo. Pensión Edorta sijaitsee loistavalla paikalla aivan keskustassa.
Katso tarjoukset San Sebastianin hotelleihin.
Kanariansaaret – upea rantakohde ympäri vuoden
Lomakohteena Kanariansaaret on omaa luokkaansa rantojen määrässä ja upeissa vulkaanisissa maisemissaan. Jo foinikialaiset kuvasivat Kanariansaaria ”Onnellisten saariksi”, joilla asui sopuisia ihmisiä maailman ihanimmassa ilmastossa. Paljon on niistä ajoista muuttunut, mutta paljon myös pysynyt samana.
Kanariansaarten valtteihin kuuluu edelleen upeiden rantojen ja luonnon lisäksi myös ilmasto – Kanariansaarilla voi viettää rantalomaa myös talvella.
Kanarian kauneimmat rannat löytyvät Fuerteventurasta ja Lanzarotelta. Jos taas kaipaa lomaltaan monipuolisia aktiviteetteja, kuten upeita patikointimaastoja, paras valinta on Teneriffa. Jos taas ei osaa päättää rantojen ja aktiviteettien välillä, kannattaa suunnata Gran Canarialle.
Lue lisää Kanariansaarista.
Espanjan parhaat vaelluskohteet

Espanjasta löytyy myös hienoja vaelluskohteita. Monipuolisimmat maastot ovat Kanariansaarilla, ja kulttuurisesti kiinnostavin vaellus kulkee pitkin Santiago de Compostelan tietä. Hurjin patikointireitti on Andalusiassa sijaitseva Caminito del Rey.
Pohjois-Espanjan Pyreneillä odottavat puolestaan alppimaiset maisemat – ilman vaeltajien väentungosta.
Santiago de Compostela houkuttelee kävelemään
Espanjan kuuluisin pyhiinvaelluskohde on tietysti Galiciassa sijaitseva Santiago de Compstela, jolle johtava ”Santiago de Compostelan” -tie on kristillisen maailman suosituin pyhiinvaellusreitti.
Pyhiinvaellusreitti tarjoaa hitaan matkustamisen elämyksiä ja unohtumatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta kaikille patikoinnista pitäville, uskonnollisesta suuntautumisesta riippumatta.
Reittiä voi kävellä satoja kilometrejä tai vaikka vain muutaman kymmentä.
Katso tarjoukset Santiago de Compostelan hotelleihin.
Patikointia Kanarian tulivuorimaisemissa

Espanjan upeimmat vaellusmaastot löytyvät tuliperäisiltä Kanariansaarilta, joiden luonto on hyvin omanlaistaan.
Hurjaakin hurjempi Caminito del Rey

Maailman hurjimpiin kuuluva vaelluspolku löytyy puolestaan Andalusiasta läheltä Espanjan Aurinkorannikkoa. Caminito del Rey odottaa hurjapäitä vain reilun tunnin matkan päässä Malagasta. Polku oli vuosikaudet suljettuna vaarallisuutensa takia, mutta se on vihdoin avattu uudestaan yleisölle. Luvassa on ikimuistoinen matka pitkin vuorten reunaa kulkevia huimaavan kapeita vaelluspolkuja.
Pyreneiden vuoristo
Pohjois-Espanjan Aragoniassa patikoijia odottaa Pyreneiden vuoriston alppimaiset maisemat.
Espanjan parhaat kohteet perheille

Espanja on syystäkin suosittu matkakohde lasten kanssa. Hienojen rantojen ja viihtyisien hotellien lisäksi monessa rantakohteessa pääsee nauttimaan lapsille suunnatuista huvituksista kuten vesipuistoista.
Erinomaisia perhelomakohteita Espanjassa ovat Kanariansaarten ohella Mallorca ja Menorca sekä Costa Doradan Salou, jonka lähellä sijaitsee Euroopan toiseksi suurin huvipuisto.
Extremadura – Espanja ilman turisteja
Jos haluaa kokea Espanjan ilman turisteja, hyvää seutua on maan sisäosissa lähellä Portugalin rajaa sijaitsevat Extremaduran itsehallintoalue. nähtävyyksiä kyllä riittää, mutta syrjäisen sijainnin takia turisteja ei niinkään.
Roomalaisajan Mérida
Extremaduran pääkaupungissa Méridassa on säilynyt poikkeuksellisen hyvin roomalaisen ajan rakennuksia kuten upea roomalainen teatteri.
Trujillo – konkistadorin kotikaupunki
Trujillo on upea linnoitettu pikkukaupunki, jossa syntyi konkistadori Francisco Pizarro. Miehen patsas koristaa keskusaukiota, Plaza Mayoria. Konkistadori oli vastuussa mahtavan inkavaltion tuhosta nykyisessä Perussa.
Jostain kumman syystä monet muutkin Espanjan kuuluisimmista konkistadoreista tulivat juuri Extremadurasta.
Guadalupen kuuluisa luostari
Maan sisäosissa sijaitseva Guadalupen luostari on Espanjan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita. Kaupunkikin on viihtyisä kivettyine katuineen ja parvekkeineen, jotka on tuettu ulkonevilla parruilla.
Luostarin synty ajoittuu 1200-luvulle, kun paikallinen lammaspaimen löysi Guadalupejoen rannalta Neitsyt Marian patsaan. Patsas oli todennäköisesti piilotettu jo vuonna 714, maurien valloituksen aikaan. Löytöpaikalle rakennettiin kappeli.
Kuningas Alfonso XI uskoi, että rukoukset patsaan edessä auttoivat häntä voittamaan merkittävän taistelun, ja hän teki kappelista kuninkaallisen pyhiinvaelluskohteen. Vuonna 1389 kappelia laajennettiin ja siitä tuli luostari.
Guadalupen luostarialla on vahva yhteys uuteen maailmaan. Täällä Kolumbus kiitti Jumalaa Amerikan löytämisestä, ja Guadalupen mukaan on nimetty saari Karibialla. Erityisen tärkeä Guadalupen neitsyt on meksikolaisille, jotka ovat tehneet siitä koko maansa suojelupyhimyksen. Neitsyelle on omistettu basilika Mexico Cityssä on Rooman jälkeen eniten vierailtu kristittyjen pyhiinvaelluskohde.
La Rioja – viinimatka Espanjaan

La Rioja on pieni mutta maineikas maakunta Espanjan pohjoisosissa. Maineeseen on yksi syy: La Riojan viinit ovat Espanjan tunnetuimpia. Viinin ystävien ohella seutu houkuttelee patikoijia, sillä seudun halki kulkee Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti.
Espanjan sää – eli paras aika matkustaa Espanjaan
Espanjan sää on hyvin monipuolinen, sillä maan ilmasto vaihtelee alueittain. Esimerkiksi sää Atlantin rannikolla Pohjois-Espanjassa on aivan toisenlainen kuin Välimeren rannalla Andalusiassa. Paras aika matkustaa Espanjaan riippuu pitkälti siitä, mihin päin maata suuntaa.
Suurimmassa osassa Espanjaa, erityisesti rannikolla, vallitsee Välimeren ilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, kun taas talvet ovat leutoja ja sateisia. Parasta aikaa matkustaa ovat kevät ja syksy, erityisesti huhti-toukokuu ja syys-lokakuu, jolloin lämpötilat ovat miellyttäviä (20–25 °C) ja sateet ovat harvinaisia.
Andalusiassa myös talvet ovat yleensä aurinkoisia ja lämpimiä.
Keski-Espanjassa kuten Madridissa vallitsee mannerilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet taas kylmiä, varsinkin korkeammilla alueilla. Madridissa voi olla kesällä jo uuvuttavan kuuma – ja talvet yllättävän kylmiä. Parasta aikaa matkustaa on täälläkin kevät ja syksy.
Pohjois-Espanjassa kuten Galiciassa ja Baskimaa on vallalla Atlantin ilmasto. Täällä on viileämpää ja sateisempaa kuin muualla Espanjassa. Kesä on muuta Espanjaa leudompi, mikä tekee matkustamisesta miellyttävää. Syksyllä sateet ovat yleisiä, samoin talvella, jolloin lämpötila putoaa 10–15 °C -asteeseen.
Kanarialla onkin sitten aivan oma, subtrooppinen ilmastonsa, joka tekee saaristosta houkuttelevan kohteen ympäri vuoden.
Matka Espanjaan

Suomesta on hyvät – ja usein edulliset – lentoyhteydet etenkin Barcelonaan. Suoraan pääsee lentämään myös Madridiin ja Malagaan, joskin yleensä Barcelonaa kalliimmalla. Lomakausina lentoja on myös suoraan Kanarialle ja Baleaareille.
Kaikki isommat suomalaiset matkatoimistot vievät pakettimatkalle kaikkiin Espanjan suosituimpiin rantakohteisiin. Espanjaan on myös hyvin suoria lentoja Suomesta.
Liikkuminen Espanjassa
Espanjan sisällä pitkät matkat taittaa nopeimmin joko lentäen tai junalla. Busseilla pääsee sinne, minne junat eivät vie.
Rautatieverkko on kattava ja tehokas. Espanjan junat ovat moderneja, siistejä ja tarjoavat mukavat istumapaikat, joissa on reilusti jalkatilaa. Juna on myös matkustusvälineistä ympäristöystävällisin ja sen kyydissä nauttii parhaiten Espanjan monipuolisista maisemistakuten Andalusian kumpuilevista kukkuloista, pohjoisen karuista vuorista tai La Riojan viinitarhoista. Rautatieasemat sijaitsevat usein aivan kaupunkien keskustassa.
Suurten kaupunkien välillä liikkuu nopeasti Espanjan AVE (Alta Velocidad Española) -pikajunilla. Ne yhdistävät suuria kaupunkeja – kuten Madridia, Barcelonaa, Sevillaa, Valenciaa ja Málagaa – jopa 310 km/h nopeudella.
Esimerkiksi Madridista Barcelonaan pääsee noin 2,5 tunnissa, samoin Madridista Sevillaan tai Malagaan, mikä on paljon nopeampaa kuin autolla tai lentämällä, kun otetaan huomioon myös lentokenttäsiirtymät. AVE-junat pysyvät hyvin aikataulussa.
Edullisimmin liput saa, kun ne varaa hyvissä ajoin etukäteen. Jos aikoo kiertää Espanjaa laajemminkin junalla, kannattaa tutustua Espanjan kansallisen rautatieyhtiön Renfen myymään alennuslippuun Spain Pass.
Autonvuokraus Espanjassa
Espanjassa matkustaa kätevästi junalla ja paikallisbusseilla, mutta mikään ei voita autolla ajamisen vapautta. Rentalcars.com vertailee kaikkia käytettävissä olevia autonvuokrauspalveluita niin, että löydät tarpeisiisi parhaiten sopivan vuokra-auton. Vertaa vuokra-autojen hintoja.
Espanjan vuokra-asunnot
Monella on haaveena vuokrata asunto Espanjasta. Mikä olisikaan ihanampaa kuin olla hetken aikaa melkein kuin espanjalainen itsekin? Asunnon vuokraaminen Espanjasta kannattaa varsinkin silloin, jos aikoo olla matkalla pitkän aikaa tai suurella seurueella.
Loma-asuntoja löytää hotellinvaraussivuistoilta kuten Booking.com, jossa on tarjolla lomahuoneistoja ympäri Espanjaa.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!


























