Balin kulttuuri – jumalten ja demonien saari

bali tanssi
Balilainen kulttuuri tunnetaan etenkin lumoavista tansseistaan. Kuva: Ville Palonen.

Bali tunnetaan Jumalten saarena, jossa eletään harmoniassa maailman kanssa ja harrastetaan päivät pitkät taiteita. Kuva on väärä. Taiteellisia balilaiset toki ovatkin, mutta saaren leppoisan pinnan alla elävät pelottavat demonit. Hyvä paikka Balin pimeään puoleen tutustumiseen on Ubud.

Sillä on mulkosilmät ja valtavat höröhampaat, joiden välistä kiemurtelee pitkä, iljettävä kieli. Vyöksi on kietaistu käärme. Demoni on polvistunut keimailevaan asentoon: toinen käsi sutii takkuisia hiuksia, toinen tyrkyttää möhömahan päällä riippuvaa rintaa.

Patsas esittää Rangda-noitaa, suosittua aihetta balilaisissa kansantaruissa. Noitien erityistä herkkua kerrotaan olevan vastasyntyneet.

”Luoja, kun se on ihana!” parikymppinen matkailijatyttö hihkaisee.

Hän ei sentään tarkoita patsasta, vaan pikkuapinaa, joka on kumartunut napsimaan hedelmänpaloja noidan eteen lasketusta uhrilahjasta.

Apinoiden ympäröimä patsas vartioi Pura Dalemia eli Kuoleman temppeliä, joka sijaitsee Monkey Forestissa, vehreässä pikku metsikössä aivan matkailijoiden suosiman Ubud-kylän kupeessa.

Muurien sisälle ei turisteja kaivata, sillä Kuoleman temppelissä uskotaan piilevän hirmuisia, yliluonnollisia voimia.

Temppeliä voi ihailla ulkopuolelta, mutta sisälle johtava portti on suljettu jykevällä munalukolla. Muurien sisälle ei turisteja kaivata, sillä Kuoleman temppelissä uskotaan piilevän hirmuisia, yliluonnollisia voimia. Voimat voi saada haltuunsa, jos meditoi temppelissä yön yli – mutta harva balilainen uskaltaa.

Tyttö astuu lähemmäs pikkuapinaa ottaakseen otuksesta kuvan. Siitä ei vieressä istuva emo pidä. Se paljastaa torahampaansa ja sähähtää.

”Häivytään täältä”, tytön poikaystävä parahtaa.

Taiteen saari Bali

Monkey Forestin ilkikuriset apinat ovat oikeastaan aika hyvä kuva koko Balista. Ne ovat samaan aikaan sekä söpöjä että vähän pelottavia. Myös tällä saarella muhii kauniin pinnan alla pimeä, arvaamaton puolensa.

Balia tavataan kutsua Jumalten saareksi. Moni Balille matkaava uskookin balilaisten elävän ikiaikaisten, hindulaisten perinteidensä mukaan syvän uskonnollisina, taiteita harrastaen ja harmoniassa maailman kanssa.

Siltä se päälle päin näyttääkin. Balilla ei ole päivää, ettei jossain päin saarta vietettäisi värikkäitä temppelijuhlia, ja joka ikinen aamu balilaiset uhraavat kotialttareillaan kolmisen miljoonaa pientä canang sari -kukka-asetelmaa.

Kun Bali nousi alun perin suosituksi matkakohteeksi 1930-luvulla, sitä kutsuttiin Demonien saareksi.

Taiteilijoiden gallerioita on siellä täällä, ja perinteisiä tansseja esitetään joka ilta kymmenillä lavoilla ympäri Balia.

Mutta että harmoniassa maailman kanssa? Se on hölynpölyä.

Kun Bali nousi alun perin suosituksi matkakohteeksi 1930-luvulla, saaren maine oli aivan päinvastainen kuin nykyään. Balia kutsuttiin Demonien saareksi.

Balilainen tanssi – tanssia demonien kanssa

Musiikin tempo on huikea. Ubudin kuninkaallisen palatsin pihamaalla 20 miestä kilisyttelee ja kolisuttelee ksylofoneja, kaskikelloja ja rumpuja, joiden soittoon yhdistyvät huilut ja oudot jousi-instrumentit. Soittimet on koristeltu pirujen naamoilla.

Gamelan-musiikki on länsimaisen korviin täysin vierasta ja silti mukaansa tempaavaa.

Soittajien keskelle astelee neljä vahvasti meikattua tanssijatarta, jotka koukistelevat käsiään ja jalkojaan vinksahtaneisiin asentoihin.

Balilaiset tanssit olivat aikoinaan manaamisrituaaleja, joilla ajettiin pois pahoja henkiä.

Vaikuttavinta ovat kuitenkin legong-tanssijattarien silmät. Ne ovat apposen avoinna. Parhaiden tanssijoiden katseessa ei ole mitään keimailevaa. Katse on vuoroin uhmakas, pelokas ja mielipuolinen.

Vaikka nykyisin tanssit esitetäänkin turisteille, olivat ne aikoinaan manaamisrituaaleja, joilla ajettiin pois Balia vainoavia pahoja henkiä.

Balilainen kulttuuri sikisi kauhusta

Indonesian matkailuviranomaiset ovat tehneet parhaansa luodakseen saarelle seesteisen imagon. Mutta todellisuudessa Balilla uskotaan vähintään yhtä paljon pahoihin henkiin kuin ystävällisiin jumaliin.

Juuri pahojen henkien pelko on saanut kulttuurin kukoistamaan. Kun ensimmäiset matkailijat saapuivat Balille 1930-luvun alussa, saari oli syvässä kriisissä. Hollantilaiset valloittajat olivat surmanneet julmassa verilöylyssä paikalliset hallitsijat, ja vanhat valtarakenteet olivat murtuneet. Samaan aikaan nälänhätä koetteli balilaisia.

Sellaiselle saarella ensimmäiset matkailijat saapuivat: eksoottiseen, uhkaavaan ja taiteella kyllästettyyn.

Balilaiset uskoivat epäonnensa johtuvan demoneista. Pelkojaan vastaan saarelaiset kävivät tanssimalla, maalaamalla ja kaivertamalla patsaita ennennäkemättömällä vimmalla.

Sellaiselle saarella ensimmäiset matkailijat saapuivat: eksoottiseen, uhkaavaan ja taiteella kyllästettyyn. Se oli juuri sopiva cocktail hurmaamaan maailman sotien välisen ajan dekadentit eurooppalaistaiteilijat.

Chaplin ja Balin taiteen isä

Kuuluisin Balille muuttaneista taiteilijoista oli saksalainen Walter Spies, joka matkusti Euroopasta rahtilaivan hanttimiehenä ja elätti itseään hetken aikaa Jakartassa elokuvapianistina.

Spies asettui asumaan sisämaahan Ubudiin. Tuolloin vielä saaren elämä oli keskittynyt kauas rannikolta – balilaiset kun uskovat hiekkarantojensa kuuluvan merten demoneille. Jumaliensa asuinsijoina he pitävät tulivuoriaan, joiden ilmoille sylkemä tuhka ravitsee riisipellot ja joiden huiput houkuttelevat puoleensa sadepilviä.

Balilaiset uskovat hiekkarantojensa kuuluvan merten demoneille. Jumaliensa asuinsijoina he pitävät tulivuoriaan.

Älykkäästä ja tunteellisesta Spiesistä tuli nopeasti Balilla asuvien ulkomaalaisten seurapiirien keskipiste. Hänen Ubudin kodissaan kävi vuonna 1932 vieraisilla myös Charlie Chaplin.

Siitä asti Ubud on ollut Balin taiteen keskus. Nykyisin kylä on täynnä boheemeja ravintoloita, kahviloita, gallerioita ja putiikkeja. Ubudista löytyvät myös Balin hienoimmat taidemuseot Neka Art Museum ja ARMA.

Museoiden kokoelmissa näkee, kuinka ulkomaalaiset ja paikalliset taiteilijat ovat omaksuneet toisiltaan vaikutteita ja miten kohtaamisesta on syntynyt balilainen maalaustaide sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan. Erityisen suurena vaikuttajana toimi Spies, jonka tauluissa Balin maaginen tunnelma lymyää synkissä varjoissa.

Spiesin kädenjälki näkyy myös Balin kuuluisimmassa tanssissa, kecakissa.

Onko Balin kulttuuri aitoa vai keksittyä?

Lavalle ryntää kymmenittäin puolialastomia miehiä, jotka heiluttelevat sormiaan kohti taivasta ja hokevat rytmikkäästi chak, chak, chak. Orkesteria ei ole laisinkaan. Miesten keskelle tanssahtelee kaunotar juhlavaatteissaan.

Kecak, jota myös apinatanssiksi kutsutaan, näyttää juuri sellaiselta, millaiselta eksoottiset alkuasukasmenot tapaavat vanhoissa Hollywood-elokuvissa näyttää.

Ja totta tosiaan, tanssi on länsimaalaisen suunnittelema. Walter Spies loi kecakin koreografian saksalaiselokuvaa Insel der Dämonen (1933) eli ”Demonien saari” varten. Spies lisäsi vanhaan transsirituaaliin dramatiikkaa, vauhtia ja visuaalista loistoa.

Kaikista Balin tansseista juuri kecakista on tullut suosituin esitys matkailijoiden keskuudessa.

Sellaista Balin kulttuuri on. Balista tuli jo varhain suosittu matkailukohde, ja turismi on pitkään vaikuttanut paikalliseen kulttuuriin. Se, mitä moni matkailija saattaa kuvitella ikiaikaiseksi perinteeksi, saattaakin olla varsin uutta perua.

Kulttuurintutkijoiden mukaan turismi ei ole kuitenkaan rapauttanut balilaisia perinteitä, vaan pitkälti juuri turismin ansioista ne ovat onnistuneet säilymään elinvoimaisena modernisoituvassa maailmassa. Turismi on tehnyt balilaisista entistä tietoisempia omasta kulttuuristaan ja sen (myynti)arvosta.

Samalla balilaisuus on mukautunut vastaamaan lomailijoiden mielikuviin ja odotuksiin rauhaa rakastavasta paratiisisaaresta. Demonit on lakaistu maton alle jumalien tieltä.

Turismin vaikutus ei ole kuitenkaan tehnyt balilaisesta kulttuurista vähemmän aitoa: elävä kulttuuri on alati muutoksessa.

Vielä kun jälkipolville olisi säästynyt Charlie Chaplinin versio balilaistansseista.

Lue lisää Balista.