Sulawesi – sukellusta ja kuolleita omaisia

Sulawesi
Lembeh Straitin pikkuotukset ovat kuin suoraan Tähtien sota -elokuvista.

Sulawesi on hämmästyttävä ja monipuolinen matkakohde – paino sanalla hämmästyttävä. Sulawesin sukellusvedet kuuluvat Indonesian parhaisiin, mutta saaren todellinen vetonaula ovat Tana Torajan ylängön kerrassaan eriskummalliset hautajaisrituaalit.

Sulawesin saarella on valtavasti nähtävää, mutta kaikkea tuskin ehtii yhdellä Sulawesin-matkalla kokea, sillä etäisyydet ovat pitkät. Sulawesi on muodoltaan kuin kadulle lävähtänyt banaanikuori.

Suosituimmat sukelluskohteet – Bunaken ja Lembeh Strait – sijaitsevat Sulawesin pohjoispäässä hyvien lentoyhteyksien päässä. Kaikkein eksoottisimmat sukellukset ovat sen sijaan syrjäisissä Takaboneraten ja Wakatobin saaristoissa Sulawesin eteläpuolella.

Sulawesin paras nähtävyys – Tana Torajan hautajaiset

Sulawesi
Sulawesin hautajaissaremoniat ovat maailman oudoimmat. Kuvassa kokonainen kallionseinä on koverrettu täyteen hautoja. Kuva: Arian Zwegers, Flickr CC

Sulawesin sisäosissa sijaitsevalla Tana Torajan ylängöllä elämä tuntuu pyörivän vain yhden asian ympärillä: hautajaisten. Toraja-kansan kummallisten hautajaisenojen ohella hämmästeltävää riittää heidän komeissa puutaloissaan.

Tana Torajan keskus on Rantepao, jonne pääsee Makassarista yöbussilla yhdeksässä tunnissa.

Lue lisää: Tana Toraja ja Sulawesin erikoiset hautajaiset.

Bunaken ja suomalainen sukelluskeskus

Merivuokot ja vuokkokalat ovat tuttu näky Indonesian vesissä. Kuva: Ville Palonen.
Merivuokot ja vuokkokalat ovat tuttu näky Indonesian vesissä. Kuva: Ville Palonen.

Sulawesin kuuluisin sukelluskohde on Bunakenin saari (ja kansallispuisto Bunaken National Marine Park), joka sijaitsee suuren Manado-kaupungin edustalla, kolmen kilometrin päässä merellä.

Pientä saarta ympäröivät vedenalaiset jyrkänteet, joita peittävät värikkäät korallit kuhisevat elämää. Vauhdikkailla virtasukelluksilla nähdään kilpikonnia, rauskuja, mustekaloja ja antennikrotteja – ovatpa Bunakenilla sukeltaneet nähneet valaitakin!

Bunakenilla toimii suosittu suomalainen sukelluskeskus. Mia Huopalaisen ja Jaakko Aallon vuosituhannen alussa perustama Living Colours Diving Resort on parhaita sukelluskeskuksia, joissa Kerran elämässä on vieraillut. Mian ja Jaakon lisäksi myös paikalliset sukellusoppaat ovat rautaisia ammattilaisia, ja kirsikkana kakun päällä: Living Coloursissa tarjottava ruoka vie kielen mennessään.

Dugongit eli merilehmät vierailevat välillä sukelluskeskuksen kotirannassa, ja kaiken kukkuraksi tarjolla on myös hylkyjä ja matalalla hiekkapohjalla tehtäviä makrosukelluksia.

Lembeh Strait – maailman paras makrosukelluskohde

Pygmy seahorse eli kääpiömerihevonen. Lembeh, Indonesia. Kuva: Timsimages UK / Shutterstock.com

Bunakenilta matkaa on helppo jatkaa toiseen kuuluisaan sukelluskohteeseen. Lembeh Strait tunnetaan maailman parhaana muck diving eli makrosukelluskohteena. Hiekkapohjat kuhisevat avaruusolioita muistuttavia kummajaisia: toisiksi kaloiksi naamioituvia matkijatursaita, sateenkaaren väreissä loistavia vapaakiduskotiloita, pohjia pitkin käveleviä kaloja, sekä muita pikkiriikkisiä meren ihmeitä.

Tutkijoiden mukaan Lembehin salmi on maailman merien lajirikkaimpia paikkoja. Vedenalaiskuvaajat rakastavat paikkaa, mutta värikkäistä koralliriutoista haaveilevien kannattaa suunnata Sulawesin pohjoiskärjen toisella puolella odottavalle Bunakenille.

Alueen laadukkaimpia sukelluskeskuksia on Bastianos Lembeh Resort.

Tangkokon kansallispuisto

Sulawesi
Sulawesimakakit ovat saaren näyttävimpiä asukkaita.

Sulawesin paras kansallispuisto eksoottisten eläinten bongaamiseen on Lembehin ”vieressä” (Sulawesin mittapuulla) sijaitseva Tangkoko, jossa elää sekä pieniä ja kiehtovia kummituseläimiä että komeapärstäisiä sulawesinmakakeja.

Kansallispuiston päämajan luona on muutama majatalo.

Togean-saaret – chillailijan Sulawesi

Vaivalloisen matkan takana sijaitsevat Togean-saaret (Togean Islands) on reppureissaajien suosima pikkusaaristo Sulawesillä. Togeaneille matkustaminen vaatii aikaa ja hermoja. Liikkuminen on hidasta ja laivayhteydet saarille säännöllisen epäsäännölliset.

Periltä löytää rentoa reppureissutunnelmaa ja kauniita rantoja, mutta Togeanin sukellukset on Indonesian mittakaavassa keskitasoa. Etenkin isommat otukset kuten rauskut ja hait loistavat poissaolollaan.

Togean-saarilta löytyy suomalais-indonesialainen majatalo ja sukelluskeskus Sanctum Una-Una.

Tanjung Bira – Sulawesin kauneimmat rannat

Sulawesin kauneimmat hiekkarannat löytyvät Tanjung Birasta kuuden tunnin bussimatkan päässä Makassarista. Tanjung Bira tunnetaan myös hyvänä sukelluskohteena, jossa näkee paljon suuria otuksia kuten haita, rauskuja kesäkuusta marraskuulle.

Valitettavasti alueella harrastetaan edelleen myös dynamiittikalastusta.

Tanjung Birasta löytyy reppureissaajille suunnattu majatalo ja sukelluskeskus Bira Dive Camp.

Sulawesin hotellit ja majoitus

Suurin osa majoituksesta Sulawesillä on edullista ja edustaa puitteiltaan reppureissaajatyyliä.

Sulawesillä matkustaessa tulee todennäköisesti vietettyä ainakin muutama päivä suurimmissa kaupungeissa Makassarissa ja Manadossa. Erityisen viehättäviä kaupunkeja ne eivät ole.

Makassarissa mainio majapaikka on Hotel Agung, jossa hintalaatusuhde on erinomainen.

Matka Sulawesille

Sulawesin tärkeimmät kaupungit ovat Makassar ja Manado, jotka sijaitsevat saaren vastakkaisissa päissä. Kaupunkien välillä on hyvin lentoja, ja lisäksi niihin on varsin hyvät lentoyhteydet vaikkapa Balilta. Ainakin Makassariin voi lentää myös esimerkiksi Kuala Lumpurista.

Muualle Sulawesillä pitää matkustaa busseilla ja laivoilla.

Katso eri lentoyhtiöiden tarjoukset Indonesiaan ja vertaa maan sisäisiä lentoja.

Sulawesin vinkit ja kokemukset

Sulawesin kokemuksia kertoivat paratiisireportteri Ville Palonen sekä Sukellus Asiaan -blogin Niko ja Teija. Kerro omia vinkkejäsi Sulawesille ja auta muita matkailijoita suunnittelemaan ikimuistoiset Sulawesin-seikkailut.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi