Eläinrääkkäystä tai ei, kukkotappellut ovat näkyvä osa Filippiinien kulttuuria. Ja ainakin kukkoja kohdellaan kuin perheenjäseniä silloin, kun ne eivät taistele hengestään areenalla.
Teksti ja kuva Antti Helin
Vaimo jää filippiiniläisessä maalaisperheessä kakkoseksi, sillä mies ei rakasta mitään niin kuin taistelukukkoaan. Kukon elämä on lyhyt, mutta yltäkylläinen. Mies ruokkii sitä paremmin kuin lapsiaan ja hemmottelee yltäkylläisemmin kuin rakastajatartaan.
Kukoille suunnattuja kauneudenhoitotuotteita mainostetaan kylänraiteilla, ja kilpailumatkoilla mies vaikka seisoo itse bussissa, kunhan kukko saa oman penkkipaikan.
Mies ruokkii taistelukukkoaan paremmin kuin lapsiaan ja hemmottelee yltäkylläisemmin kuin rakastajatartaan.
Eläinrääkkäystä tai ei, kukkotappelulta ei voi välttyä Filippiineillä. Areenoita on jokaisessa kaupungissa ja kylässä, taistelukukkoja näkee joka toisen maanviljelijän pihamaalla ja otteluissa käyvät ukot autonasentajasta kuvernööriin. Jopa entisen presidentin Corazon Aquinon perheellä on satojen taistelukukkojen kasvatustila.
Kukkotappeluissa on yllättäen myös jotakin ylevää. Kukkotappelujen vedonlyönnin sanotaan olevan Filippiinien korruptoituneessa yhteiskunnassa ainoa asia, joka perustuu rehellisyyteen.
Kun ottelu on alkamaisillaan, voittajavetoja huudetaan niin kiivaasti ilmaan, että ulkopuolisen on mahdotonta pysyä perässä. Mutta kun voittajakukko selviää, vedonlyöjät maksavat aina kuuliaisesti osuutensa.
Kukkotappelujen vedonlyönnin sanotaan olevan Filippiinien korruptoituneessa yhteiskunnassa ainoa asia, joka perustuu rehellisyyteen.
Yleensä höyhenpeitteisten gladiaattorien ottelut ovat ohitse muutamassa kymmenessä sekunnissa. Vihaan lietsotut kukot hyppivät toistensa päälle, kunnes toinen antaa kuolettavan iskun jalkaansa kiinnitetyllä terällä.
Jokaiseen turnaukseen, derbyyn, mahtuu kuitenkin myös yllätyksiä. Taistelu saattaa venyä hetkestä useisiin minuutteihin, kunnes kukot ovat niin uupuneita, etteivät ne enää pysy jaloillaan, ja ottelu pitää keskeyttää tasapeliin. Tai sitten toinen kukoista saattaa lähteä kaakattaen karkuun kuin kana ja sinkoilla päättömästi pitkin areenan muovikaukaloa. Sellaista häpeää pelkurikukon omistajan on vaikea kestää.
Kun vastustaja on jäänyt verisenä tantereelle makaamaan, voittaneen kukon omistaja ryntää sankarinsa luokse, nostaa sen syliinsä ja kiikuttaa puoskarin luokse. Nahkaesiliinainen eläinlääkäri parsii pahastikin loukkaantuneen kukon kasaan. Kukko syötetään täyteen antibiootteja ja parissa viikossa se on taas taistelukunnossa.
Voittajakukko on parissa viikossa taas taistelukunnossa. Hävinneen kukon hakee areenalta teurastaja.
Hävinneen kukon hakee areenalta teurastaja. Kukon omistaja on jo painanut päänsä kumaraan ja kadonnut ringistä nielemään tappiotaan. Teurastaja retuuttaa kukon jaloista ulos ja läimäyttää sen leikkuupöydälle. Klok, klok, hän hakkaa jalat irti ja upottaa kukon hetkeksi kiehuvaan veteen. Sen jälkeen höyhenpeite lähtee kukon päältä vetämällä kuin vanha talvitakki.
Teurastaja sulloo kynityn linnun läpinäkyvään muovipussiin, sellaiseen, johon kaupassa pakataan vihannekset, ja ripustaa sen naulaan oikean numeron alle. Sieltä voittajakukon omistaja käy lunastamassa linnun itselleen pataan pistettäväksi. Taistelukukon liha on sitkeää, mutta se maistuu voitolle.
Kukkotappeluita on ympäri Filippiinejä, useimmiten viikonloppuisin, suurissa kaupungeissa päivittäin. Osallistujat opastavat mielellään ummikkoja lajin saloihin. Areenoille on pieni pääsymaksu.
Lue lisää:
Pikaopas Filippiinien historiaan
