10 x Suomi marraskuussa – kotimaan parhaat kohteet kuukausista kauheimpana

Kouvola vesitorni
Kouvolan rautanyrkki, Tornionmäen vesitorni. Kouvola on tunnelmallisimmilaan marraskuun kurjuudessa. Kuva: Nimimerkki951 / Wikimedia Commons Kuva: Nimimerkki951 / Wikimedia Commons

”Minne matkustaa Suomessa marraskuussa?” tuntuu olevan ikuisuuskysymys, eräänlainen Suomen-matkailun Pyhä Graalin malja, jonka vastaus on odottanut löytäjäänsä. Kysymyksestä on vielä karumpikin muoto: ”Kuka edes matkustaisi Suomessa marraskuussa?”

Totta. Suomen sää on surkeimmillaan juuri marraskuussa. Tihkusadetta ja loputonta harmautta riittää. Auringonpaistetta ei lasketa marraskuussa päivissä vaan tunneissa. Ilmatieteenlaitoksen mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla aurinko pilkistää marraskuussa keskimäärin vain 31 tunnin verran eli vain reilun tunnin verran päivässä.

Jos lokakuussa onkin voinut vielä nauttia ruskan väriloistosta, marraskuussa ei tunnu olevan mitään hohtoa, pelkkää kurjuutta.

Vaiko sittenkään?

Voisiko juuri pimeys ja harmaus olla marraskuun valtti? Jos katsoisimmekin marraskuuta rohkeasti silmiin, vähän kuin päivänsäde menninkäistä ja kavahtamisen sijaan hyväksyisimme kuukauden sellaisena kuin se on. Päällisin puolin ankeana ja rumanakin, mutta sisältä kauniina ja kiehtovana. Sillä kuten joku viisas joskus kirjoitti, rumuudessa kauneus on pientä, ja pieni on kaunista. Tekeekö se siis marraskuusta kaikkein kauneimman kuukauden?

Ja vaikkei millään osaisikaan nähdä marraskuuta kauniina, niin ainakin sen voi nähdä kauheana. Jopa hyytävänä.

Tässä siis Suomen parhaat ja pahimmat matkakohteet marraskuussa!

Entistä hauskemmaksi kotimaanmatkailun tekee upouusi teos Kerran elämässä Suomi – 321 kohdetta kotimaassa. Olemme koonneet yksien kansien väliin, helposti silmäiltävään muotoon, Suomen upeimmat, kiehtovimmat ja erikoisimmat nähtävyydet.

1 Etsi Graalin maljaa Ahvenanmaalta

Eckrerön kirkko Ahvenanmaa
Siellä se on, Eckerön kirkossa, Graalin malja. Kuva: Puppe100, Wikimedia Commons

Graalin maljasta puheen ollen. Sen kätköpaikaksi on väitetty montaa kohdetta, mutta itse uskon, että se on Ahvenanmaalla, piilossa Eckerön kirkossa. Keskiaikaisen kirkon jykevä, tunnelmallisesti lohkeillut kastemalja on totaalisen maagisen näköinen.

Ahvenanmaata ei juurikaan mielletä syksyn, saati sitten marraskuun matkakohteeksi, mutta välttivätkö Pyöreän pöydän ritarit vaikeuksia pyhää maljaa etsiessään? Pistikö Sir Lancelot miekkansa naulaan marraskuuksi, kun ilma sattui olemaan vähän sateinen ja haarniska uhkasi ruostua?

Ei. Siispä et sinäkään.

2 Suuntaa marraskuussa luostarin rauhaan – ja viinavarastojen ääreen

Valamon luostari
Valamon luostarista löytyy pyhyyden tuntua – etenkin marraskuun synkkyyden keskellä. Kuva: Visit Finland

Marraskuun keli kutsuu kuin luonnostaan hiljentymään. Suuntaa siis luostariin, mikä sopii sekin mukavasti myös Graalin malja -teemaan.

Suomen paras – ja mahdollisesti ainoakin – kohde luostariretriitille on ortodoksinen Valamo, jossa voi myös hiljentyä rentturunoilija Pentti Saarikosken haudalla.

Luostarivierailun ei tarvitse olla kuitenkaan pelkkää kieltäytymistä. Kautta aikain munkit ovat panneet olutta tai polttaneet erilaisia väkijuomia, ja niin myös Valamossa, jonka erikoisuutena on Calvados-tyyppinen omenalikööri.

Ja kas, marraskuinen teema vaihtuu kuin huomaamatta pyhyyden etsimisestä juopotteluun, perisuomalaiseen syysmasennuksen hoitoon.

3 Kaljakori kilisee – huuhtele marraskuu kurkusta alas

Kouvola Torikatu
Kouvola – ihan kuin Itä-Berliinissä Karl-Marx Alleen varrella. Kuva: Mikkoau / Wikimedia Commons

”Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee”, Miljoonasade lauloi jo vuonna 1987. Kurjuudesta voikin tehdä marraskuisen kotimaanmatkan teeman ja lähteä tunnelmaan sopivalle baarikierrokselle sopivan karuun ja harmaaseen kohteeseen, vaikkapa Kouvolaan, jonka arkkitehtuuri on kuin suoraan DDR:n ”loistonpäivistä”. Bonuksena Kouvolassa voi istuskella Speden saluunassa, jonka on perustanut kukas muu kuin Spede Pasanen.

Mielenkiintoinen baarikierroksen kohde on myös vauhdikas Rovaniemi, Suomen Reykjavik.

4 Perjantain 13. päivä ja Suomen luontokohteet marraskuussa

Marraskuu ei taatusti kutsu pitkille vaelluksille, mutta lyhytkin vaellus voi olla antoisa, vaikkapa jonkin suositun vaelluspolun varrelle – ruuhkaa tuskin on. Myös autio- ja varaustuvista luulisi löytyvän hyvin tilaa, ihan niistä lähimmistäkin.

Lyhyellä vaelluksella mukaan voi pakata tavallista isommat kantamukset ja enemmän herkkuja.

Ja kas, suomalalaisen metsän kätkemässä mökissä saattaa löytää aivan uudenlaisen marraskuun soinnin. Ellei sitten synkkyys saa mielikuvitusta lentämään kauhuelokuvien suuntaan.

Sillä mikä olisikaan parempi vuodenaika kuvata Suuri suomalainen kauhuelokuva kuin marraskuu? Sen jälkeen harva uskaltaisi suunnistaa marraskuussa edes omalle mökilleen.

Ja kas, marraskuun 13. päivä osuu vuonna 2020 sopivasti perjantaille. Pitäisiköhän siis tänä vuonna lähteä Espoon Bodomjärvelle telttailemaan kauhuklassikkosarjan Friday the 13th hengessä?

5 Seilin saari tarjoaa lisää marraskuisia kauhutunnelmia

Seili
Kuvittele sähkö rätisemään Selin mielisairaalan vanhoihin sähkökatkaisimiin. Kuva: foam, Flickr CC

Bodomjärven ohella Suomen hyytävimpiin kohteisiin kuuluu Seilin saari Saariston rengastien varrella. Vaikkei koko Saariston rengastietä voikaan kiertää marraskuussa, Seiliin pääsee ympäri vuoden yhteysaluksella Nauvosta.

Saaren historia on synkkä. Seiliin perustettiin 1600-luvulla leprahoitola, johon spitaaliset karkotettiin. Heillä ei ollut paluuta saarelta, vaan sairaat toivat mukanaan omat hautalankkunsa.

Spitaalisia hoidettiin puistattavilla keinoilla kuten jäillä täytetyllä metallihatulla. 150 vuoden aikana Seilille lähetettiin kaikkiaan 663 spitaalista – tai sellaiseksi epäiltyä. Saarelle kerrotaan tuomitun myös sellaisia huonokäytöksisiä vaimoja, jotka kärsivät pahaksi onnekseen ihottumasta.

Spitaalisten jälkeen Seilin asukkaiksi tuomiin mielisairaita – ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin Seili toimi naisten mielisairaalana aina vuoteen 1962 asti.

Kesäisin Seili voi tuntua yllättävänkin idylliseltä kohteelta historiaansa nähden, mutta marraskuisena päivänä samaa vaaraa ei ole. Ota nitrot mukaan.

6 Marraskuu on kuoleman kuukausi

Rauma hautausmaa
Kordelinin kappeli Rauman vanhalla hautausmaalla. Kappelin on suunnitellut jugendin sankariarkkitehti Lars Sonck ja patsaat veistänyt Emil Wikström. Kuva: Antti Helin

Marraskuu on kirjaimellisesti kuoleman kuukausi, ainakin Suomessa. Marraskuussa maa on Etelä-Suomessakin usein yöpakkasten vuoksi roudassa, mikä johtaa ruohovartisten kasvien kuolemaan eli ne lakastuvat martaiksi, kuten vanha kansa tiesi sanoa.

Ja missäpä kokea paremmin kuoleman kylmää tuntua kuin Suomen kiehtovimmilla hautausmailla. Etenkin Helsingissä sijaitsevan Hietaniemen hautausmaan hautakiviä voi lukea kuin Suomen Kuka on kukin -kirjaa.

Tampereella voi puolestaan polvistua Kalevankankaan hautausmaalla Juice Leskisen haudalla ja hyräillä vaikka Syksyn säveltä: ”Katu täytyy askelista, elämä on kuolemista, pane käsi käteen ollaan hiljaa.”

Paljon sen syksyisemmäksi ei tunnelma muutu.

7 Eläydy marraskuun verilöylyyn Turussa

Päät ovat putoilleet Turun Suurtorilla. Kuva: Antti Helin

Kuoleman pohdiskeluun sopiva paikka on myös Turku, jonka Suurtorilla teloitettiin vuoden 1599 marraskuussa 14 suomalaista aatelista. Nämä olivat asettuneet Ruotsin sisällissodassa laillisen kuninkaan, Sigismundin, puolelle valtaa tavoitellutta Kaarle Herttuaa vastaan. Paha vain, että Kaarle voitti.

Miekalla irti leikatut päät naulattiin raatihuoneen katon päätyyn. Suuren maailman meininkiä siis.

Samalla vierailulla kannatta käydä Turun linnassa, jonka upea näyttely johdattaa valtataistelun taustoihin ja moniin muihin selkkauksiin, joiden keskiössä linna on ollut.

8 Kaupunkiloma auttaa marraskuun bluesiin

Lasipalatsi Helsinki museot
Upeaa funkkistyyliä Lasipalatsin sisällä Helsingin Amos Rex -museossa. Kuva: Yinping Feng & Ling Ouyang / Visit Helsinki

Marraskuu sopii muutenkin mainiosti kaupunkilomalle. Lohtua sateeseen ja synkkyyteen voi hakea museoista, teatterista ja konserteista. Vilkkain kulttuuritarjonta on tietysti Helsingissä, ja hyvänä kakkosena tulee Tampere.

Molemmista löytyy tietysti myös ihania ravintoloita ja hotelleja, joilla voi tuoda hieman lämpöä ja idyllisyyttä marraskuun bluesiin.

9 Koe suosittu kohde marraskuussa

Porvoo kaunis katu
Näin autiona Porvoota näkee harvoin muulloin kuin marraskuussa. Kuva: Julia Kivelä Visit Finland

Hyvä vinkki on myös kokea joku muuten kovin suosittu kohde, vaikkapa Porvoo, marraskuussa, jolloin on tuskin ruuhkaa muista matkailijoista.

Toinen hyvä suosikkikohde marraskuuna koettavaksi voisi olla Koli, joka Etelä-Suomeenkin nähden sen verran lähellä, että perille viitsii ajaa vähän huonommallakin kelillä.

Kansallismaisemien ohella Kolilla pääsee nauttimaan Break Sokos Hotel Kolin ihanan romanttisesta kylpylästä.

10 Bongaa marraskuussa revontulia Lapissa

revontulet
Revontulet leiskuvat Inarissa, Hotelli Kultahovin takapihalla. Kuva: Ville Palonen

Jos marraskuussa ei löydäkään väriä maasta, Lapissa sitä löytää taivaalta. Revontulia näkee Lapissa itse asiassa syksyllä vieläkin paremmin kuin talvella valoa heijastavan lumen keskellä.

Revontulien ihailua varten ympäri Lappia on rakennettu useita lasi-igluhotelleja. Näistä Arctic SnowHotel & Glass Igloos sijaitsee vain 25 kilometrin päässä Rovaniemeltä.

Kokemuksia kotimaanmatkailusta marraskuussa

Jos jokin suomalainen matkakohde onnistuu hurmaamaan myös marraskuussa, silloin sen on oltava täyttä timanttia.

Joten arvon lukijat, auttakaa myös te marraskuisen Graalin maljan etsimisessä ja kertokaa lopusta löytyvässä kommenttiosuudessa, mikä on teidän mielestänne Suomen paras matkakohde marraskuussa. Mikä Suomen paikka tai nähtävyys kannattaa kokea juuri marraskuun tunnelmassa?

Jos pidit artikkelista, arvostan kovasti, jos jaat sen sosiaalisessa mediassa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

26 KOMMENTIT

  1. Lisäisin vielä, että marraskuussa on hyvä matkustaa Helsinkiin, yöpyä hotellissa ja nauttia illallisensa vaikka jossain Helsingin monista etnisemmistä ravintoloista (joita myös blogissani on esitelty). Ulkonakin on yhtä pimeää kuin päiväntasaajalla iltaisin ja märkää kuin monsuunisateella.

    • Täytyy tutustua vinkkeihisi Helsingin etnisistä ravitoloista. Viime vuosina tarjonta on melkoisesti monipuolistunut. Viime Suomen-reissulla söin uzbekistanilaisessa ravintolassa, ja hyvää oli.

  2. Heh, tää oli hauska! Kyllä näistä mieluusti valitsisin marraskuussa juuri teatteria ja konsertteja ja Lapin revontulet. Ja Porvoohan toimii aina! Tää oli hauskasta tehty vinkkipostaus ja marraskuu sitä kyllä tarvitsee!

  3. Tässäpä vinkki jos toinenkin marraskuun harmauteen. Valamoa suosittelen myös, vaikken siellä syysaikaan ole käynytkään. Heinäkuun pilvisessä säässä se ainakin vakuutti. Ajattelin kokeilla Savonlinnaa marraskuun ankeuteen. En tiedä vielä onko se suosittelun arvoinen. Kerron sitten :)

  4. Tässä oli ihana lähestymistapa (ja arvostan, että nestemäiseen nautiskeluun oli myös panostettu!). Marraskuu on kyllä ankea, mutta silloin voi hyvällä omatunnolla eristäytyä museoihin, kulttuurin ja hyvän ruoan pariin – ei ole paineita patikoida tai seikkailla luontokohteissa (jollei ole erityinen masokisti).

  5. Olipa kiva kirjoitus! Kyllä nuo kaikki kohteet kävisivät mutta maaraskuussa….
    Lappiin voisi matkata. Silloin siellä voisi olla jo lunta. Tai kaupunkiin kulttuurimatkalle. Porvookin kävisi, koska kaupungeissa alkaa marraskuussa löytyä valoja ja lyhtyjen tunnelmaa. Kylpylävaihtoehdot tuosta puuttuivat. Niitä voisi suositella.

    • Vaan mikä olisi paras kylpylä marraskuussa? Olisiko se Pohjois-Savon takamailla sijaitseva Runni, jossa voi lipitellä aitoa, ehkä ihmeitäkin tekevää, terveysvettä. Sopisi ainakin teemaan Graalin maljan etsinnästä.

  6. En nyt ihan vieläkään ole vakuuttunut tästä marraskuusta … ehkä kaupungeissa saattaisi joltain osin toimiakin. Roadtripeillä tulee aika pian vastaan se, että päivä loppuu kovin aikaisin pimeään ja pelkään pahoin, että vaikka Seilin tai Ahvenanmaan osalta tulee vastaan se, että kohteet eivät vaan ole talvella auki. Turku on suunnitelmissa joulukuun alussa, teatterin ja sukulaisten takia, mutta mitään muuta ei ole – ei ole riittävästi mikään innostanut.

    • Tuo varhain laskeutuva pimeys on kyllä ihan totta ja paha haittatekijä. Marraskuun puolivälissä aurinko laskee jo Tampereen korkeudella ennen neljää, joten roadtrip-aika jää aika lailla lyhyemmäksi kuin kesällä. No, saa sitten hyvällä syyllä vetäytyä jo varhain kahvilan tai kuppilan lämpöön. Seilissä pääsee muuten kiertelemään marraskuussa ulkosalla mutta sisätiloihin ei ole ainakaan tavannut olla pääsyä.

  7. Ruka! Se on ainut kohde, jossa koskaan olen ollut kotimaassa marraskuussa ja täytyy sanoa, että oli iloinen yllätys. Kaamoksessakin kaunis ja luminen ja mikä parasta, vain kourallinen turisteja verrattuna sesonkikuukausiin. Voisin kuvitella, että aika lailla sama tilanne muissakin pohjoisen vetonauloissa. Itseäni kiinnostaisivat juurikin lasi-iglut ja revontulet – voisivat toimia koronatalven kohokohtana, etenkin tuolla mainitsemallasi puolella hinnalla.

  8. Haha! Tämä oli kyllä hauska! Marraskuu tosiaan on kuukausista ankein, mutta joka vuosi saan jotain sairasta tyydytystä siitä, kun kuukautta elellään. Että taas tämän elää ja kestää, vuodesta toiseen. Näillä vinkeillä siitä tulisi varmaan enemmänkin kuin pelkkää kestämistä. :D

  9. Erinomainen postaus, sillä marraskuu on yhtä hyvä kuukausi tutustua Suomeen kuin mikä muu kuu tahansa! Tässä oli itsellekin pari sellaista kohdetta, mitkä laittoi takaraivoon ajatukseen, että voisihan tuonnekin tosiaan mennä marraskuussa. Lisää näitä :-)

  10. Aivan loistavia kohteita marraskuulle, mitä olisikaan jokin kuuma ja kostea Bali verrattuna esim. karunharmaaseen Kouvolaan. Näillä vinkeillä jos ei läpi marraskuun pärjää niin ei sitten millään. Itse harkitsen kokeilevani Poria, 70.000 porilaista ei voi olla väärässä viihtyessään kaupungissa.

  11. Menisin mielelläni marraskuussa hyvinvointiretriitille. Se voisi sisältää esimerkiksi joogaa, saunomista, hyvää ruokaa ja kynttilänvaloa. Itse asiassa marraskuu olisi mitä loistavin ajankohta tällaiseen. Akkujen lataamista ja hetkestä nauttimista, kun kesälomat alkavat olla muisto vain.

  12. Hauskasti kirjoitettu. Kouvostoliitto ei petä koskaan – ja DDR tunnelmaan pääsee hetkessä, niin marraskuussa kuin kesän helteillä. Mulla on ollut tapana lähteä Muumilaakson marraskuussa pois täältä Suomesta jo usean vuoden ajan – marraskuu on kuukausi, jonka haluaisi unohtavan mutta jos jotain vinkkejä antaa niin tässä muutaman:

    – Kirkkonummen Veklahdessa Villa Mehu on spooky paikka.
    – Parikkalassa Patsas-puistossa voit myös olla itsekseen patsaiden kanssa.
    – Kirkkonummella myös Porkkalanniemen päässä on kiva yöpyä teltassa erityisesti myrskyssä
    – Jäiset mökkitiet, niitähän löytyy ympäri Suomea. Yritä siinä ajaa täysin pelikirkkaalla jäällä jossa on vettä päällä. Lähde ulos autosta kompuroimaan ja liukastelemaan.
    – Ylipäätänsä mikä tahansa 60-70 suunniteltu kaupungin tori sunnuntai-aamun räntäsateessa

    • Oo, Villa Kivi! Se on jäänyt vielä näkemättä, vaikka olenkin koettanut ITE-taidekohteita käydä ihmettelemässä. Vaan tottahan se taitaa olla, että marraskuu on paras aika olla pois Suomesta, jos se on mahdollista. Silloin maailmallakaan on harvemmin ruuhkaa, kun ei osu minkään matkailusesongin yhteyteen.

  13. Mukava vinkki tuo luostari. Toisaalta voisi mennä myös ihan retriittiin tai muuhun ohjattuun viikonloppukurssijuttuun – paitsi jos korona peruu ne…

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi