
Sri Lanka on täydellinen matkakohde – ja sanomme sen täydestä sydämestämme. Pienellä saarella on kaikkea, mitä lomaltaan voisi toivoa.
Sri Lankasta löytyy upeita rantoja, kiehtovia kulttuurikohteita ja maailmanluokan kansallispuistoja. Sri Lankassa voi sukeltaa, patikoida, nähdä leopardeja ja bongata valaita. Ja kaikki tämä yhdellä saarella, trooppisen vehreyden ympäröimänä!
Marco Polo ei puhunut läpiä päähänsä, kun hän kutsui Sri Lankaa upeimmaksi tämän kokoluokan saareksi, jolla hän oli käynyt.
Kaiken lisäksi srilankalaiset ovat todella ystävällisiä ja palvelualttiita. Turisteihin ei ole vielä ehditty kyllästyä, vaan heidät otetaan avosylin vastaan, sillä matkailu Sri Lankaan on vasta pääsemässä toden teolla vauhtiin pitkän sisällissodan jäljiltä.
Juuri nyt on täydellinen aika matkustaa Sri Lankaan.
Sri Lankan parhaat kohteet

Sri Lankalla on monta syytä olla Kerran elämässä -matkakohde. Saari on uskomattoman rikas niin kulttuuriaarteiltaan kuin luonnonihmeiltäänkin. Sri Lankan matkalla ei siis kannata jämähtää yhteen tai edes kahteen kohteeseen, vaan seikkailla eri puolella saarta ja tutustua sekä rantoihin, nähtävyyksiin että kansallispuistoihin.
Viikko on turhan lyhyt aika, mutta jo kymmenessä päivässä näkee paljon.
Matka alkaa Colombosta

Sri Lankan matka alkaa Bandaranaiken kansainväliseltä lentoasemalta, joka sijaitsee 30 kilometrin päässä maan pääkaupungista, Colombosta. Pääkaupunki on viihtyisä paikka, mutta nopeasti nähty.
Täydellinen alku Sri Lankan matkalle on yöpyä yö tai pari Colombon klassikkohotellissa, Galle Facessa. Hotellin rantaterassilla siemaillut auringonlaskudrinkit kuuluvat Sri Lankan klassisiin elämyksiin.
Ja sitten rannalle!

Sri Lankaa ympäröi melkein katkeamaton hiekkarantojen ketju. Sri Lankan suosituin rantakohde, Hikkaduwa, sijaitsee Colombosta etelään saaren länsirannikolla. Viihtyisä majapaikka on The Lucky Elephant. Modernin suoraviivaisia luksustunnelmia tarjoilee Riff Hikkaduwa.
Jos ei ole kuitenkaan vielä aivan pakko päästä rannalle, kannattaa odottaa seuraavaan kohteeseen, Galleen, asti
Lue lisää Sri Lankan parhaista rannoista.
Galle – vanhan ajan tunnelmaa

Hiekkarantojen vierellä Colombosta etelään on Galle, yksi Aasian parhaiten säilyneistä ja tunnelmallisimmista vanhoista kaupungeista.
Vanhanajan fiiliksiin pääsee yöpymällä tyylikkäässä, vanhaan kirjapainoon tehdyssä Fort Printers -hotellissa tai edullisessa Lighthouse View Innissä, jolta avautuvat näkymät linnoituskaupungin valkoiselle majakalle.
Lyhyen tuktuk-matkan päässä Gallesta on Unawatuna Beach – Galle onkin erinomainen paikka yhdistää rantalomailu kulttuurimatkailuun.
Mirissa – valaita katsomaan

Gallesta onkin enää puolentoista tunnin junamatka saaren eteläreunalla sijaitsevaan Mirissaan, leppoisaan rantakohteeseen, joka on erinomainen paikka nähdä valaita. Sesongin aikana valasretkillä noin 90 prosentin mahdollisuus valaiden bongaamiseen.
Valaiden katseluaika alkaa lokakuussa ja parasta aikaa kestää joulukuusta huhtikuulle. Muinakin aikoina valassafareita järjestetään mutta aallot tekevät valaiden bongaamisesta työlästä ja aikaa vievää.
Valaita käydään katsomassa varsin pieneillä veneillä, ja valaita nähdään usein aivan vierestä. Veneissä on tosin usein vähän liikaakin porukkaa.
Mirissa on kasvattanut suosiotaan myös rantakohteena, ja siitä on tullut Sri Lankan trendikkäin biitsikohde, jonka ravintoloissa voi napata täydellisen instagram-kuvan. Hotelleja ja majataloja on moneen makuun.
Yala ja Udawalawe – leopardeja ja norsuja!

Ja kun luontoseikkailujen makuun on päässyt, niitä kannattaa jatkaa Yalan kansallispuistossa ja Udawalawen kansallispuistossa. Edellinen on yksi maailman parhaista paikoista nähdä leopardi ja jälkimmäinen Sri Lankan paras paikka ihailla villinorsuja. Udawalawen savannimainen maasto tekee norsujen katselun helpoksi.
Kansallispuistot sijaitsevat varsin lähellä toisiaan saaren eteläosissa lähellä Sri Lankan teenviljelyalueita.
Ella ja Nuwara Eliya – Ceylonin teeviljelmillä

Sri Lankan vanha nimi on Ceylon, joka yhdistyy tietysti heti teehen. Saaren keskiosien vuoristoa peittääkin teeviljelmien säihkyvä vihreys. Näky on ikimuistoinen.
Perinteisesti Sri Lankan kuuluisin teekohde on Nuwara Eliya. 1868 metrin korkeudessa sijaitsevan Nuwara Eliyan sanotaan tarkoittavan samaa Ceylonin teelle kuin Champagne ranskalaisille viineille. Iso osa Nuwara Eliyan viehätystä ovat komeat kolonialismin ajan huvilat, joita on muutettu hotelleiksi kuten Grand Hotel, Ferncliff ja St Andrew’s Hotel.
Viime vuosina sitäkin kuuluisammaksi on tosin noussut pikkuruinen kylä Ella. Suurin syy on upea junarata, joka kulkee Ellan ja Kandyn välillä läpi vehreiden teeviljelmien.
Kandy – näe Buddhan hammas

Juna vie Ellasta Nuwara Eliyan kautta syvälle Sri Lankan sisäosien sydänmaille Kandyyn, vanhaan kaupunkiin, jonka nähtävyytenä on yksi buddhalaisen maailman pyhimmistä temppeleistä: Hampaan temppelissä säilytetään Buddhan kulmahammasta.
Lisäksi Kandyssa pääsee nauttimaan edullisesti tunnelmallisista kolonialismin ajan hotelleista kuten Queen’s Hotelista.
Sigiriya – Sri Lankan suurin ihme

Kandysta matka jatkuu Sri Lankan huippunähtävyydelle, Sigiriyaan. Pystysuoran jyrkänteen laella olevaa palatsinrauniota on kutsuttu jopa maailman kahdeksanneksi ihmeeksikin.
Sigiriyaan kannattaa jäädä yöksi, jotta ehtii aamuvarhaisella raunioille ensimmäisten joukossa. Hotel Sigiriyan uima-altaalta aukeavat upeat näkymät palatsikalliolle.
Hienoja kulttuuriaarteita on Sri Lankassa paljon muitakin. Buddhalaisuuden pitkästä historiasta saarella muistuttavat Sri Lankan rauniokaupungit Anuradhapura ja Polonnaruwa, joissa vierailu on helppo yhdistää Sigiriyan retkeen.
Sigiriyan vieressä on myös hieno kansallispuisto norsujen katseluun.
Minneriya National Park

Jos olet Sri Lankassa kuivalla kaudella (heinäkuusta lokakuuhun), suuntaa Minneriya National Parkiin, jossa tapahtuu niihin aikoihin norsujen joukkokoontuminen, josta käytetään nimeä The Gathering (Kerääntyminen): kolmisensataa villinorsua kerääntyy kuuman kauden kuivattaman vesialtaan ympärille. Näky on melkoinen.
Minneiryassa näkee norsuja toki ympäri vuoden, muttei välttämättä isoina laumoina.
Kansallispuiston lähellä ovat Polonnaruwan rauniot.
Polonnaruwa – upeiden patsaiden rauniokaupunki

Sri Lankan rauniokaupungeista kiehtovin on Polonnaruwa, jonka kallioon veistetyt patsaat ovat maaginen näky: on kuin itse kivi olisi herännyt henkiin. Patsaat ovat elävän näköisiä – makaavan Buddhan pään alla oleva kiveen veistetty tyynykin on painunut kasaan.
Jos on kiire, Polonnaruwaan tutustumiseen riittää hyvin iltapäivä – Polonnaruwassa on helppo käydä Sigiriyasta käsin.
Anuradhapura – mahtavien stupien rauniokaupunki

Sri Lankan rauniokaupungeista vanhin on puolestaan Anuradhapura, joka toimi Sri Lankan pääkaupunkina seitsemänsadan vuoden ajan (300 luvulta tuhatluvulle).
Menneistä ajoista on Anuradhapurassa nähtävänä kaksi jättimäistä stupaa (niitä suurempia olivat aikoinaan vain pyramidit) ja 2000 vuotta vanha temppeliviikuna, joka on versonut samasta Intiassa kasvavasta bodhipuusta, jonka alla Buddha valaistui.
Jos aika on tiukilla ja pitää valita vain toinen rauniokaupunki, kannattaa valita Polonnaruwa, sillä Anuradhapuraan kertyy Sigiriyasta enemmän matkaa kuin Polonnaruwaan.
Toisaalta: Anuradhapuran lähellä sijaitsee hieno Wilpattu National Park.
Wilpattu National Park – Sri Lankan villein luonnonpuisto

Wilpattu on hyvä vaihtoehto supersuositulle Yalan kansallispuistolle Sri Lankan toisella reunalla. Leopardien näkemiseen tosin tarvitsee Wilpattussa hyvää onnea, mutta muita eläimiä näkee taatusti paljon. Ja täällä saa olla melkein itsekseen.
Trincomalee – Sri Lankan itärannikolla

Matkailu Sri Lankan itärannikolla on vielä varsin vähäistä, mutta se on hyvä vaihtoehto omaa rauhaa etsiville – ja silloin, kun muualla Sri Lankassa on sadekausi.
Tincomaleessa on pitkät ja rauhalliset hiekkarannat, varsin hyvää snorklausta ja mahdollisuus nähdä valaita.
Valassesonki ajoittuu Trincomalessa maalis-huhtikuulle. Sesongin ulkopuolella valaiden näkemiseen tarvitsee todella hyvää onnea.
Hyvä puoli Trincomaleessa on se, että pienempi valasturistien määrä tarkoittaa pienempää määrää veneitä valaita jahtaamassa. Trincossa voi kysellä myös sellaisten retkien perään, jossa pääsee hyppäämään snorkkelin ja räpylöiden kanssa veteen valaiden seuraksi.
Katso tarjoukset Trincomaleen majoitukseen.
Sri Lankan kulttuuri

Tunnelmaltaan Sri Lanka tuntuu Intian ja Kaakkois-Aasian risteytykseltä. Syynä on suurelta osalta se, että Sri Lankan suurin etninen ryhmä, singaleesit, ovat buddhalaisia ja vielä samaa theravada-koulukuntaa kuin vaikkapa Thaimaassa. Sri Lankassa näkeekin paljon buddhalaismunkkeja oransseissa kaavuissa.
Kaakkois-Aasian tuo mieleen myös se, että 22 miljoonan asukkaan Sri Lanka on hämmästyttävän siisti, varsinkin verrattuna Intiaan. Sri Lankasta puuttuu Etelä-Aasiasta tuttu kaaos.
Etelä-Aasiasta taas muistuttaa Sri Lankan toiseksi suurin etninen ryhmä, saaren pohjois- ja itäosissa asuvat tamilit, joista valtaosa on hinduja.
Myös islam on näkyvästi läsnä varsinkin pääkaupunki Colombossa, muistona ajoista, jolloin Sri Lanka oli arabikauppiaiden merireittien varrella. Hollannin ja Ison-Britannian siirtomaavalta-aikojen peruna kristittyjäkin asuu saarella merkittävä määrä.
Enempää tuskin tarvitsee todistella Sri Lankan monikulttuurista rikkautta.
Sri Lankan luonto

Kulttuurin lisäksi Sri Lanka on monimuotoinen myös maantieteellisesti. Rannikkoa reunustavat loputtomat hiekkarannat, ja sisämaa on vehreiden teeviljelmien valtaamaa vuoristoa. Sri Lankan korkein huippu Pidurutalagala kohoaa 2524 metriin.
Monelle voi tulla yllätyksenä, että Sri Lanka on Aasian parhaita luontokohteita. Sri Lanka on maailman parhaita paikkoja leopardien bongaamiseen, ja saaren kansallispuistoissa asuu enemmän villinorsuja kuin missään muualla Aasiassa. Lintulajeja on valtava määrä.
Sri Lankan rannikolla uiskentelee jättimäisiä sinivalaita, komeita kaskelotteja ja leikkisiä delfiinejä.
Sukeltajia houkuttelevat monet hylyt ja koralliriutat, jotka ovat parhaimmillaan itärannikolla.
Sri Lankan keittiö

Srilankalainen ruoka on makujen ilotulitusta – ja tulista. Perinteinen ateria tarjoillaan riisin ja useiden curryjen kera. Hedelmät ovat tuoreita ja herkullisia.
Mereneläviä kuten kalaa on tarjolla paljon – ja erityisen kuuluisia ovat srilankalaiset jättiravut (niitä viedään paljon esimerkiksi Singaporeen, joissa srilankalaiset ravut taipuvat Singaporen kansallisruuaksi chiliravuiksi)
Sri Lankan turistikohteista löytyy helposti myös kansainvälisen keittiön antimia.
Sri Lankan hotellit ja majatalot
Sri Lankasta löytyy kaiken tasoista majoitusta, vaikka reppumatkailu ei olekaan vielä niin yleistä kuin vaikkapa Kaakkois-Aasiassa.
Keskitason hotelleissa on erinomainen hinta–laatusuhde, usein parempi kuin vaikkapa Thaimaassa.
Pääkaupungissa Colombossa suosikkihotellimme on mainio, kohtuuhintainen Cinnamon Red Colombo. Tunnelmallinen vanhan ajan vaihtoehto Colombossa on siirtomaa-ajalta periytyvä hotelli Galle Face.
Katso tarjoukset Sri Lankan hotelleihin.
Sri Lanka – usein kysyttyä
Sri Lanka on eksoottinen matkakohde ja herättää monella varmasti kysymyksiä. Huoli on turha: Sri Lankassa on turvallista ja helppoa matkustaa. Etäisyydet ovat lyhyet, ja viikossakin näkee jo paljon – ja parissa viikossa valtavasti.
Yleisimpiin kysymyksiin olemme vastanneet sivulla Sri Lankan vinkit ja kokemukset.
Sri Lankan viisumi
Muista hankkia etukäteen elektorinen viisumi Sri Lankaan.
Sri Lankan pakettimatkat
Valmismatkat Sri Lankaan suuntautuvat suosittuihin rantakohteisiin: Negomba, Hikkaduwa sekä Bentota. Pakettimatkallekin osallistuja näkee ja kokee helposti paljon Sri Lankassa, sillä lyhyiden etäisyyksien ansiosta päiväretkillä pääsee jo monenlaisiin paikkoihin.
Pakettimatkalaisenkin on helppo varata netistä päivän tai parin retkiä Sri Lankan nähtävyyksillä ja luontokohteisiin. Retket sisältävät yleensä auton kuljettajalla ja valmiiksi suunnitellun retkiohjelman. Majoitus, ravintolat ja pääsymaksut maksetaan sen sijaan itse paikan päällä.
Sri Lankan kiertomatkat

Sri Lanka on niin kiehtova maa, ettei Sri Lankaan kannata matkustaa vain rannalle löhöilemään. Samalla vaivalla kannattaa kiertää koko maa.
Sri Lankaan kiertomatkoja tehdään Suomestakin, ja yleensä ne ovat jopa varsin edullisia.
Yleensä kiertomatkojen ohjelmaan kuuluvat Sri Lankan hienoimmat kulttuuri- ja luontokohteet kuten huikea Sigiriyan kalliolinnoitus, Kandyn pyhä Hampaan temppeli, Sri Lankan teeviljelmät ja Yalan kansallispuisto, joka on maailman paras paikka nähdä leopardeja luonnossa.
Halvat lennot Sri Lankaan
Sri Lankan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee pääkaupunki Colombon lähettyvillä (noin 45 minuutin ajomatkan päässä pääkaupungista ja aivan rantakohde Negombon vieressä).
Hyvä lentoyhtiö Sri Lankan lennoille on esimerkiksi Qatar Airways, jolla on hyvät lentoyhteydet, erinomainen palvelu sekä hyviä tarjouksia.
Matka Sri Lankaan
Sri Lankan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Negombon rantakohteen vieressä, 45 minuutin matkan päässä pääkaupungista. Viralliselta nimeltään lentokenttä on Bandaranaiken kansainvälinen lentokenttä, mutta sitä kutsutaan myös Katunayaken lentokentäksi, Negombon lentokentäksi ja Colombon kentäksi. Kätevää, eikö?
Matka Sri Lankaan on helppo yhdistää vierailuun Malediiveilla – saarivaltakunnat kun sijaitsevat vierekkäin ja monet lentoyhtiöt lentävät Malediiveille Sri Lankan kautta.
Vertaa eri lentoyhtiöiden hintoja Malediiveille ja Sri Lankaan.
Varaa hotellisi yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
























