Indonesian sää ja ilmasto

Tanah Lot -temppeli Balilla. Kuva: Justine Hong, Flickr CC

Indonesia sijaitsee aika lailla päiväntasaajalla. Indonesin rannikkoseuduilla onkin luvassa trooppista hellttä, mutta vuoristoissa ilmasto voi muuttua yllättävänkin lauhkeaksi. Esimerkiksi Toba-järven aluetta pidetään ilmastoltaan yhteä maailman mukavimmista.

Indonesian sadekausi

Suurimman eron Indonesian säässä aiheuttaa sadekausi. Nyrkkisääntönä marras-huhtikuu ovat sadekautta, tammi- ja helmikuun ollessa sateisimpia kuukausia.

Sadekaudesta huolimatta varsinkin vuodenvaihe on vilkasta matkailusesonkia.

Sadekausi ei estä matkailua Indonesiassa, mutta vaikeuttaa sitä. Yleensä päivässä sataa tunnin tai pari rankasti, mutta sademetsäalueet voivat olla todella kosteita. Myös meri voi olla sadekaudella myrskyisä, mikä voi tehdä laivamatkoista ja veneretkistä turhankin jännittäviä.

Indonesian kuiva kausi

Indonesian sää on yleensä parhaimmillaan Suomen kesäkuukausina. Vilkkainta matkailusesonkia Indonesiassa onkin eurooppalainen lomakausi heinäkuulta elokuun lopulle.

Sumatra on poikkeus Indonesian säähän

Poikkeuksen Indonesian säähän tekee Sumatran pohjoisosa, jossa sadekausi on päinvastainen, eli kesä on sadekautta ja talvi kuivaa aikaa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi