Viljandi Folk – Viron maailmanmusiikkifestareilla Maailma kylässä kohtaa Kaustisen ja Sodankylän

Ukrainalaisbändi Genezan laulusolisti Pavlo Voloshyn tuli Viljandiin suoraan rintamalta, minne hän myös palasi kansallishenkisen esityksensä jälkeen. Kuva: Timo Röppänen

Lähes koko uudelleen itsenäistyneen Viron historian ajan idyllisessä Viljandin kaupungissa on järjestetty heinäkuussa perinnemusiikkitapahtuma, joka alkoi päivän pituisena vuonna 1993.  Viljandi Folk tai Viljandi pärimusmuusika festival ei ole koskaan ollut mitään jäyhää pelimannimeininkiä, vaan alusta asti maailmanmusiikkia planeettamme jokaiselta kolkalta.

Surullisena vuonna 2020 järjestettiin ainoastaan päivän varjotapahtuma ja seuraavana vuonnakin festari jäi mukana olleen mukaan torsoksi. Parin pandemiavuoden jälkeen musiikki soi taas kelttiläisellä jalanpoljennalla Viljandin linnan muureilla neljä päivää ilman rajoja.

Vaikka Viljandi sijaitsee historiallisten vesi- ja maanteiden risteyskohdassa, se on kuitenkin jotenkin syrjässä. Silti vaikuttaa siltä, että kaikki haluavat sinne. Vähän kuten Sodankylän elokuvajuhlille.

Suomesta mukana oli tänä vuonna kaustislaiseen pelimanniperinteeseen ja Konsta Jylhän tuotantoon keskittynyt helsinkiläinen (!!!) Poljenta. Kuva: Timo Röppänen

Perinnemusiikkifestivaalien isä Ando Kiviberg (s. 1969) ei halua kunniaa niiden orkestroinnista, vaan kehuu Viljandin kulttuuriakatemiaa, josta itsekin on aikoinaan valmistunut. Kansainväliset yhteydet hoituvat muiden muassa (Genesiksen entisen laulusolistin ja sen jälkeen soolourallaan menestyneen) Peter Gabrielin 1980 perustaman Womad -järjestön (World of Music, Arts and Dance) kautta.

Kiviberg kertoo kuinka tapasi vastaavanlaisilla festivaaleilla Portugalin Portossa brasilialaisen muusikon ja ensi vuonna Viljandissa pitäisi esiintyä koko bändi. Hänen mukaansa siellä ollaan nyt kuitenkin sen mittojen rajoissa. Eikä festivaalien haluta kasvaa suuremmaksi.

Viljandi Folkin isän, Ando Kivibergin, t-paidassa on sanaleikki ”Mutin on punn” eli ”Mutin on tulkku/ Putin on mulkku”. Paidan 20 € hinnasta luvataan menevän 17 € luotiliiveihin Ukrainaan. Muutenkin venäjäkritiikki Virossa on paljon näkyvämpää kuin meillä. Kuva: Timo Röppänen

Venäjän hyökkäyssota oli tänä vuonna vahvasti esillä Viljandissa. Ukrainalaisbändi Genezan laulusolisti Pavlo Voloshyn oli saatu lainaksi suoraan rintamalta. Helppoa se ei ollut, mutta keikan propaganda-arvo kuitenkin ymmärrettiin. Finaalissa Viron ukrainalainen vävypoika Ruslan Trochynskyi kasakka-viikinki-folk-punk-rockbändistä Svjata Vatra (Pyhä tuli) pääsi esittämään maansa kansallislaulun ja puhaltamaan räkäisesti vetopasuunaansa.

Musiikki soi kolmella päälavalla ja niiden lisäksi pienemmillä lavoilla, mutta myös ympäri kaupunkia. Festivaalialue on jaettu kahteen vyöhykkeeseen, joille myydään erihintaisia lippuja. Välissä on rannekkeentarkastus. Halvemmalla rannekkeella ei pääse osalliseksi päälavojen tai Perinnemusiikkikeskuksen tarjontaan. Viimeksi mainitussa pidetään muun muassa aamuyön jameja ja tanhutaan aamuun asti.

Kalevalanoloisista virolaisista rekilauluista siirrytään räiskähtelevään Lähi-itään ja malilaisen hypnoottisen aavikkobluesin kautta ganjantuoksuiselle Jamaikalle. Hempress Sativan alleviivailusta huolimatta ilmaa sai nuuhkia tosissaan saadakseen siitä jotain osakseen. Muutenkin päihdepuoli oli varsin hillittyä. Alkoholin helposta saatavuudesta huolimatta.

Malilainen aavikkoblues onnistuu myös stetsonissa. Kuva: Timo Röppänen

Ikärajaa festivaaleilla ei ole, vaan koko perhe voi tulla mukaan. Pienimmillä kuulosuojaimet, eikä örvellystä osunut silmiini tai korviini neljän päivän aikana. Omien juomien tuominen on kiellettyä, mutta kasseja ei kuitenkaan tarkasteta festivaalialueelle mennessä yhtä innokkaasti kuin Suomessa. Juomavettä saa ilmaiseksi hanoista ja juomien hintataso on edelleen kohtuullinen. Oluenjuojia hemmotellaan: tallinnalaisen Põhjala panimon lagerit, pilsnerit, IPAt etc maksavat yleisesti 5€/0,33L. Valitettavasti mainioita festivaalioluita ei löydy paikallisista kaupoista.

Saslikit ovat vaihtuneet pizza-kebab-sushi-linjaan. Voisi kuvitella, että festarialueella ruokatarjontaa olisi viritetty musiikkitarjonnan mukaan. Onneksi kaupungilta löytyy laadukkaita ravintoloita entisten neuvostotasavaltojen (esim. Armenia, Georgia) alueelta.

Mikään vegaaniparatiisi Viljandi ei ole. Lähimmäksi vegelinjaa pääsee ehkä paljon kehutussa kahvilassa: Rohelise Maja Pood ja Kohvik. Kahvin ja ehkä sen seuraksi nautitun Vana Tanllinin paikka on Fellin Kohvik tai lähes neuvostotyyliin säilynyt Viljandi Kohvik.

Nuoriso tanhuaa parhaaseen rave-aikaan neljältä aamulla (ei onneksi juurikaan häiritse leirintäalueella asti). Eivätkö ne saa kansatanhuista tarpeekseen?

Hylkeennahkaiset säkkipillit (mitä kuulema Suomessa pidettiin paholaisen keksintönä), kanteleet ja jouhikot soivat päässä vielä pitkään. Ehkä parasta Viljandissa on kuitenkin erittäin kannustava yleisö, jonka vuoksi muusikot eivät meinaa päästä lavalta.

Iglu Sauna

Viro iglu sauna
Saunayrittäjä Taavi Nõmmistun mukaan Iglu-saunoja ei yleensä viedä festareille, mutta Viljandi on poikkeus, koska firman omistajat ovat samalta seudulta. Kuva: Petri Kosonen

Koska ollaan itämerensuomalaisessa kulttuurissa, kuvaan kuuluu myös saunominen. Viljandin urheilutalolla pääsee kahdella eurolla sähkösaunaan, mutta fiilistelemään pääsi myös tallinnalaisyrityksen Iglu saunassa. Se ei suinkaan ole rakennettu jääkuutioista, vaan nimi johtuu saunan kaarevista muodoista. Sauna ei juurikaan eroa suomalaisista puulämmitteisistä mobiilisaunoista. Mutta ei se jää jälkeenkään. Meillä näitä tynnyreitä näkee kai lähinnä veden päällä. Valmistajien mukaan kupolimainen muoto takaa saunojille tasaiset ja pehmeät löylyt.

Viljandissa sauna oli paikalla, jolle ykköslavan musiikki kuuluu esteettömästi vallihautaa pitkin. Sellaista voi käydä testaamassa myös Tallinnassa Lennusadaman kyljessä.

Festivaaleilla 10 € hintaan sisältyi saunan lisäksipyyhe sekä saunaolut tai muu juoma. Suihku ämpäristä.

Pientä kritiikkiä

Kuten ajan henkeen kuuluu, yksi festivaalien teemoista on kestävä kehitys, mikä on periaatteessa hienoa. Puhelimen lataaminen onnistuu periaatteessa aurinkovoimalla. Latauspisteiden löytäminen ei ole aivan yksinkertaista. Perinnemusiikkikeskuksen ravintolassa on pistorasioita, mutta vanhoista rakenteista johtuen niiden toiminta on epävarmaa.

Festarialueella kierrätys menee lopulta naurettavuuksiin. Kahden euron pantti otetaan jopa juustopalakupeista (mistä ei tietenkään sovi juoda olutta tai viiniä). Tämä aiheuttaa festivaalivieraille tarpeetonta ravaamista. Palautuspisteitä on kolme, mutta niiden aukioloajoista useimmilla myyjillä ei ollut käsitystä. Matkaa myyntipisteestä saattoi olla satoja metrejä.

Tupakointiin tai vapettamiseen suhtauduttiin festivaalialueella alueella erittäin vaihtelevasti.

Festivaalialueella pankkikortit toimivat useimmilla kojuilla, mutta alueen ulkopuolella luottokorttitoiminto ei välttämättä pelaa edes suurimmissa supermarketeissa. Tämä kannattaa huomioida siltä varalta että festarikassa ehtyy (kuten allekirjoittaneella).

Puutteita kompensoi se, ettei Viljandissa olla vielä kyllästytty turisteihin, ja vastaanotto on selvästi sydämellisempää kuin pääkaupungissa.

Viljandi – Viron seuraava suosikkikohde

Jos pidit artikkelista, arvostamme kovasti, jos jaat sen sosiaalisessa mediassa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi