Madeiran kulttuuriin tutustuu parhaiten sadonkorjuufestivaaleilla. Niillä juodaan tymäkkää maalaisviiniä, herkutellaan valtavilla lihavartailla ja käydään improvisoituja laulukilpailuja, joissa pilkataan naapuria.
”Tuo tähän vaan, tässä on parempi tuli”, mies neuvoo ja kohentaa kepillä grillikaukalon punahehkuisia hiiliä. Toisessa kädessään hän pitää metrin mittaista varrasta, joka on lävistetty täyteen verta tihkuvia naudankimpaleita.
Tuikkaamme oman vartaamme neljän muun grillaajan lihaseipäiden rinnalle.
Porto da Cruzin viininkorjuufestivaalit ovat edenneet parhaimpaan vaiheeseensa, arraialiin, mässäilyjuhlaan.
Oli kyseessä mikä tahansa festivaali Madeiralla, se huipentuu aina siihen, että koko kylä on yhtäkkiä tullut humalaan kuin jonkin näkymättömän voiman sormien napsautuksesta ja alkanut grillata valtaisia lihavartaita.
Madeiran perinteiset festivaaliherkut
Raakaa lihaa myydään kojuissa ympäri kylää. Koukuissa riippuu naudan potkia ja puolikkaita ruhoja.
Kauppias lävistää leikkaamansa saippuan kokoiset palaset laakeripuusta veistettyihin tikkuihin ja hieroo lihaan kaksin käsin suurikiteistä merisuolaa ja laakerin lehtiä. Muita mausteita ei kaivata.
Lihat popsitaan tikun nokasta paljain sormin. Lisukkeena syödään paikan päällä paistettuja leipälättyjä, bolo do caco.
Lihavartaita kutsutaan nimellä espetada, mikä tarkoittaa lävistämistä. Ne ovat Madeiran tyypillisin ruoka.
Espetadaa ei kannata sekoittaa espadaan, ”miekkakalaan”, joka on saaren toiseksi tyypillisin ruoka. Espadat (suomeksi: mustahuotrakala) ovat 800 metrin syvyydessä väijyviä pitkulaisia petokaloja, joilla on valtavat silmät ja veitsenterävät hampaat.
Ilma on grillien savusta sakea, ja kuu loistaa etelän lämpimällä taivaalla. Pienet tuikut hehkuvat palmujen reunustaman, mäkeä ylös kiemurtelevan keskuskadun yläpuolella. Valkoisissa taloissa on oranssit tiilikatot ja vihreä ikkunapuut.
”Tämä voisi olla Afrikassa”, matkakumppanini, portugalilainen André huokaisee. Totta. Madeira sijaitsee 600 kilometrin päässä Casablancasta, Eurooppaan on kolmesataa kilometriä pidempi matka.
Festivaaleilla juodaan oman kylän vinho seco -viiniä
Viinifestivaaleilla tanssitaan kansantansseja hassut, tupsulliset villapipot päässä ja lauletaan kansanlauluja. Mutta on turha luulla, että yhdessäkään kojussa myytäisiin madeira-viiniä. Täällä juodaan oman kylän rypäleistä tehtyä, sumean punaista vinho secoa, ”kuivaa viiniä”.
Se on vahvaa ja tymäkkää maalaisviiniä, josta on turha etsiä nenännyrpistämisen arvoisia makuvivahteita.
”Viinin ystävänä saaren vinho secot eivät merkitse minulle mitään, mutta kun olen kantanut rypäleitä satoja litroja selässäni, se on löytänyt tiensä sydämeeni”, André sanoo. Hän on viettänyt nuoruutensa kesät Madeiralla.
”Tämä on aitoa viiniä! Ainutlaatuista! Mahtavaa! Ja se on täältä!”
Madeiralaisilla on pöytäviiniinsä henkilökohtainen suhde. Vieressä ryypiskelevä mies ylistää lasinsa täytettä: ”Tämä on aitoa viiniä! Ainutlaatuista! Mahtavaa! Ja se on täältä!”
Monet madeiralaiset suostuvat juomaan vain oman kotikylänsä viiniä. Jääräpäisyyttään he perustelevat sillä, että oman kylän viinistä he tietävät, että se on puhdasta, aitoa ja terveellistä.
Kaksintaisteluita kansanlauluilla
Saaristolaismentaliteettiin kuuluu se, että vieraaseen ei luoteta ja omaa puolustetaan äärimmäisyyteen asti. Sen takia paikallinen passionhedelmälimonadi Brisa voittaa Fantan eikä baareista saa hanasta muuta olutta kuin saaren omaa Coralia.
Välillä pienen maatilkun rajat tietenkin ahdistavat. Paineita puretaan despiquella, kilpalaulannalla, jossa laulajapari riimittelee pilkkasäkeitä toisistaan ja toistensa suvuista kiivaasti kannustavan katsojaringin keskellä.
Aivan oikein: despique on kuin kansantanhuversio amerikkalaisista rap battleista.
Lue lisää:
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
