Siperian-rata – junamatka Venäjän halki

siperian-juna
Matka Siperian halki on maailman eeppisin junamatka. Boccaccio, Flickr CC

Siperian-radan rakentaminen oli valtava urakka. Työt aloitettiin vuonna 1891 radan molemmista päistä Moskovasta ja Vladivostokista. Rakennustyömaalla rehki jatkuvasti keskimäärin 90 000 työläistä, ja yhdessätoista vuodessa kiskot oli vedetty halki tuhansien kilometrien.

Nopea työ näkyi Siperian-radan laadussa, eivätkä junat uskaltaneet ajaa sillä paljon yli 25 kilometrin tuntinopeudella. Ruoka loppui usein kesken matkan, ja perillä saatettiin olla päiviä myöhässä.

Ja matkustajat olivat sentään maksaneet matkastaan huimia summia. Ykkösluokan lippu maksoi 1900-luvun alussa 400 ruplaa, millä olisi saanut yli sata lehmää.

Täyteen ahdetussa kolmosluokassa pääsi matkustamaan 20 ruplalla.

Silti juna asutti Siperian, jonne muutti vuoteen 1914 mennessä yli viisi miljoonaa uudisasukasta.

Rata säilytti suosionsa neuvostoaikana, vaikka junalippu Moskovasta Vladivostokiin maksoi saman verran kuin lentolippu.

Suurin syy suosioon oli kaiketi se, että junalla matkustavat työmatkalaiset saivat kahdeksan päivän ajan palkkaa nukkumisesta ja votkan juomisesta.

Venäläiset rakastavat edelleen junissa matkustamista (vai pitäisikö sanoa asumista), ja Siperian-radan tavallisten vuorojunien paikat ovat kesäisin usein loppuunmyytyjä.

Venäläiset osaavat selvästi arvostaa hitaan matkustamisen iloja, kuinka matkalla oleminen on tärkeämpää kuin määränpään saavuttaminen.

Matkustaminen pitkin Siperian-rataa

Siperian-radan matkustaminen on edelleen elämys – jonka lumo on vain kasvanut vuosikymmenten mukana.

Komeimmat maisemat alkavat Krasnojarskin ja matkan puolivälin jälkeen, kun juna nousee taigalta ylängöille ja alkaa kaarrella läpi huikeiden koivu- ja havumetsien.

Matkan varrelle osuvat Siperian tärkeimmät kaupungit ja nähtävyydet kuten Irkutsk ja Baikaljärvi.

Matkailijoiden keskuudessa Vladivostokia suositumpi päätepiste on Peking (radan jatke Mongolian halki Pekingiin valmistui vuonna 1955). Sen varrella odottavat Baikaljärven jälkeen Mongolian paimentolaiset, Gobin autiomaa, jättimäisten Buddha-patsaiden Datong ja Pekingin Kielletty kaupunki.

Matkustajaliikennettä tärkeämpää Siperian-radalla on kuitenkin tavaraliikenne. Siperian-rata on Venäjän valtimo, jota pitkin tavarajunat kuljettavat Siperian luonnonvaroja Euroopan puoleisen Venäjän tehtaisiin.

Radalla näkee Venäjän talouden tilan. Neuvostoliiton aikana 1970- ja 80-luvuilla junia kulki viiden tai kymmenen minuutin välein. Kun maan talous romahti 1990-luvun alussa, radalla saattoi mennä tuntejakin ilman yhtään vastaantulevaa junaa. Sittemmin liikenne on jälleen vilkastunut ja jo puolet siitä mitä neuvostoaikana.

Ohitse kiitävät tavarajunat ovat sydämenlyöntejä, jotka kertovat, missä kunnossa on Äiti Venäjä.

Lue lisää: Venäjän parhaat matkakohteet tai katso tarjoukset Venäjän hotelleihin.

Booking.com

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!