Haikon kartano – kylvyssä Edelfeltin jalanjäljillä

Haikon kartano
Haikko on Suomen tunnetuimpia kartanoita. Päärakennus näyttää vanhalta, mutta on itse asiassa 1900-luvun alusta. Kuva: Juho Kuva / Visit Finland

Haikon kartano on Suomen taatusti tunnetuin kartano. Porvoon lähellä sijaitseva Haikko on toiminut pitkään kylpylänä ja helsinkiläisten hemmottelupaikkana, jossa voi kokea olevansa aivan toisessa maailmassa vain vajaan tunnin matkan päässä pääkaupungista.

Haikon kartano on ainakin rakennuksensa puolesta Suomen komein kylpylä – Haikon päärakennus on suomalaisten kartanorakennusten aatelia.

Bonuksena rentoutuslomalle tulee se, että täällä tulee samalla tehtyä matka Suomen kulttuurihistoriaan.

Albert Edelfelt – Haikon kartanon kuuluisin vieras

Edefeltin ateljee Haikon kartanon mailla. Kuva: Juho Kuva.
Edelfeltin ateljee Haikon kartanon mailla. Kuva: Juho Kuva / Visit Finland

Taiteilija Albert Edelfelt vietti Haikon kartanon mailla yli 20 kesää saaristomaisemia maalaten. Hän rakennutti alueelle ateljeensa, joka toimii pienenä museona. Esillä on valokuvia, Edelfeltin piirroksia ja taiteilijalle kuuluneita esineitä.

Edelfelt oli Suomen ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu taiteilija. Hänen opastuksellaan moni nuorempi taiteilija rohkeni muuttaa Ranskaan hakemaan oppia ja menestystä.

Edelfeltin Haikossa maalaamista teoksista kuuluisimpia on Kristus ja Mataleena, jossa hän siirsi Kristuksen ja Maria Magdaleenan kohtaamisen kotimaiseen koivumetsään. Jeesuksella on jalassaan tuohivirsut.

Mataleenan mallina oli Edelfeltin nuori taloudenhoitajatar, jonka järkyttyneen ilmeen taiteilija sai aikaan juttelemalla tämän hiljattain kuolleesta aviomiehestä. Maalauksen taustana on ateljeerakennuksen viereinen metsikkö.

Haikon kylpylä ja majoitus

Kartanon päärakennus paloi muutama vuosi Edelfeltin kuoleman jälkeen. Nykyisen huippukauniin rakennuksen suunnitteli Armas Lindgren. Se on vuodelta 1913.

Vuonna 1974 rakennettiin varsinainen hotelli- ja kylpylärakennus, jota ei voi kutsua kaunokaiseksi. Sen kun purkaisia ja rakentaisi tilalle jotain kaunista, niin Haikossa olisi ainesta todelliseksi luksuskohteeksi.

Kylpylä on suunnattu aikuisille. On höyrysauna, poreammeita, kylmäkaivo sekä tuoksukylpyjä pariskunnille ja monenlaisia kauneushoitoja. Erikoisuutena on järkyttävän kylmä huippukylmähoito (–120 Celsiusta).

Majoitusta Haikossa tarjotaan kahdessa paikassa: sekä ilmeettömässä kylpylähotellissa että vanhan ajan tunnelmaa henkivässä kartanossa. Katso tarjoukset Haikon kartanoon.

Samalla kannattaa käydä tietysti myös vieressä sijaitsevassa Porvoossa.

Haikon kartano kokemuksia

Kerro omia kokemuksiasi Haikon kartanosta. Mitä pidit vierailusta, vastasiko se odotuksiasi?

Booking.com

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi