Venäläisen vodkan historia

Venäläiseen vodkakulttuuriin voi tutustua kapakoiden lisäksi Venäläisen vodkan museossa Pietarissa. Museossa kannattaa pyytää englanninkielinen opastus, sillä luvassa on paljon hauskoja tarinoita vodkan historiasta. Alla kerrotaan tiivistettynä vodkan historia Venäjällä.

Teksti Antti Helin

Venäjän hallitsija, Kiovan suuriruhtinas Vladimir valitsi 900-luvulla kansalleen uskontoa. Vaihtoehtoja oli kaksi: islamilaisuus ja kristinusko.

Valinta oli selvä.

”Jos venäläinen haluaa pitää hauskaa, hänen on pakko saada ryypätä”, Vladimirin kerrotaan tokaisseen. Hän antoi kastaa itsensä kristityksi.

Tuohon aikaan venäläiset eivät olleet tosin vielä kuulleetkaan vodkasta, vaan juomina olivat olut ja väkevä viini.

Viinan polttamisen taito saapui Venäjälle italialaisten kauppiaiden mukana vasta paljon myöhemmin, 1300-luvulla, ja kunnolla siitä innostuttiin vasta sata vuotta myöhemmin, kun alettiin uskoa, että viina tuo parannuksen kaikkiin vaivoihin.

1500-luvun alussa Venäjältä jo vietiin viinaa muihin maihin.

Railakkaat kabakat

Vuonna 1533 Moskovassa aukaistiin ensimmäinen kabak, jossa tarjoiltiin alkoholijuomia. Alun perin Kazanin tataareilta omaksuttu kabakka toi valtiolle niin paljon tuloja, että kohta niitä jo oli suuret määrät ympäri Venäjän kaupunkeja.

Meno kabakoissa oli villiä: niissä ryypättiin, heitettiin noppaa ja tapeltiin.

1700-luvun alkupuoliskolla tsaaritar Katariina Suuren aikana kabakat suljettiin ja niiden tilalle perustettiin hillitympiä tractir-ravintoloita, joissa juomisen lisäksi myös syötiin.

Katariina Suuren aikana vodkan laatu parani, kun sen valmistaminen rajoitettiin lisensseillä aatelisten erikoisoikeudeksi. Vodkan valmistuksessa alettiin käyttää ensiluokkaista vettä, jota puhdistettiin luonnonproteiineilla kuten kananmunalla ja maidolla.

Suuri harppaus votkan historiassa

Uusi, suuri harppaus vodkan historiassa otettiin vuonna 1894, kun alkuainetaulukon keksijä, kemisti Dimitri Mendelejev, löysi puolentoista vuoden tutkimusten päätteeksi veden ja etanolin optimaalisen sekoitussuhteen.

Kun sekoitetaan neljä litraa etanolia ja kuusi litraa vettä, niiden tilavuus laajenee mahdollisimman paljon, ja lopputuloksena on yli kymmenen litraa vodkaa. Sen takia vodkan perusvahvuus on 40 tilavuusprosenttia.

Mitä vodka tarkoittaa?

Sana vodka ilmestyi venäjänkieleen 1600-luvulla. Se on johdettu sanasta voda, vesi. Kirkasta viinaa laimennettiin juomakelpoiseksi lisäämällä siihen vettä ja samalla juomaan ilmestyi k-kirjain. Vodka-nimitys pysyi pitkään vain maalaisten puheenparressa, kun sivistyneistö kutsui viljasta tehtyä viinaa viiniksi.

Rahvaanomainen vodka-nimitys virallistettiin Venäjällä vasta vuonna 1924, kun maa oli muuttunut Neuvostoliitoksi ja kansa noussut valtaan.

Lue lisää:

Pietarin perinteiset votkahuoneet

Venäläinen ruoka

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!