Balin parhaat hiekkarannat

Balangan Beach -ranta. Bali, Indonesia. Kuva: Andremarinst / Shutterstock.com

Balilla on rantoja ympäri saarta. Kaikilla rannoilla on omanlaisensa tunnelma, ja loman luonteeseen vaikuttaa paljon se, mille rannalle asettuu.

Jos etsii valkohiekkaista paratiisirantaa ja turkoosia merta, voi pettyä. Monet Balin kuuluisimmista rannoista kun ovat kullankeltaisia tai vaalean harmaita. Pitkiä ja komeita Balin hiekkarannat kyllä ovat ja niiden mahtavia aaltoja voisi ihailla tuntikausia. Surffareille Bali onkin yksi maailman parhaista – ja suosituimmista – matkakohteista.

Mutta kyllä Balilta löytää myös valkoista hiekkaa ja turkoosia merta, kunhan vain tietää, mistä etsiä. Lisää hienoja rantoja on Balin lähisaarilla, joista kerrotaan tämän sivun lopussa.

Mainioksi rantakohteeksi Balin tekevät varsinaisten rantojen sijaan Balin viihtyisät hotellit ja niiden houkuttelevat uima-altaat. Ja se, että rantojen lisäksi Balilla riittää paikallista kulttuuria ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi. Rannalla löhöilyn lisäksi kannattaakin tehdä myös retkiä Balin kulttuurista rikkaaseen sisämaahan, esimerkiksi Ubudiin.

Perinteisesti balilaiset ovat itse asiassa välttäneet rannikkoa: heille meri on ollut pelottavien demonien valtakuntaa, mikä on helppo ymmärtää surffareita houkuttelevien mahtavien aaltojen äärellä.

Ehkä siksi balilaiset sietävätkin niin hyvin suosituimpien rantakohteiden välillä varsin räävitöntäkin menoa – heidän silmissään juopottelevat turistit ovat kaiketi vain meren demonien riivaamia. Koko Kuta-Legian-Seminyak-rannikkoa pidettiin kirottuna jo ennen länsimaisten turistien rantautumista.

Jos aikoo viettää Balilla pääsääntöisesti rantalomaa, kannattaa valita hotelli, jossa on hyvä uima-allas – meressä uiminen kun on paikoin vaarallista kovien virtausten ja hurjien aaltojen takia. Monet Balin luksushotelleista ovat upeita ilmestyksiä itsessään.

Katso Balin parhaat hiekkarannat kartalla.

Alla esitellään tarkemmin Balin parhaat rannat.

Bukit-niemimaa ja Balin kauneimmat rannat

Padang Padang -ranta. Bali, Indonesia. Kuva: ArtDym / Shutterstock.com

Balin kauneimmat rannat ovat kuivalla ja karulla Bukit-niemellä, jyrkkäreunaisten kallioiden välissä. Täällä ovat myös Balin parhaat surffipaikat kuten legendaarinen Uluwatu.

Varsinaisia rantahotelleja on vähän, sillä rantojen ja niitä reunustavien kallioiden välissä ei juuri ole tilaa rakennuksille. Majataloja ja ravintoloita löytää sen sijaan rantakallioilta etenkin kauniin Padang Padang -rannan edustalta. Tunnelma on rento ja surffihenkinen ja houkuttelee etenkin reppureissaajia. Viehättävä ja edullinen majapaikka on esimerkiksi PinkCoco Bali.

Luksustakin löytyy, kuten Bukitin eteläreunalla sijaitseva häikäisevän hieno Alila Uluwatu jonka upealta maisema-altaalta on ihana ihailla komeita merimaisemia.

Monelle matkalaiselle Bukit sopii paremmin päiväretken kohteeksi kuin asumiseen. Päiväretki on helppo tehdä koko eteläisen Balin alueelta (Nusa Dua, Kuta, Seminyak, Sanur) niin skootterilla kuin taksillakin.

Lue lisää Uluwatusta ja Bukitista.

Nusa Duan pitkät rannat ja hienot hotellit

Nusa Dua tunnetaan upeista hotelleistaan. Bali, Indonesia. Kuva: Tatiana Popova / Shutterstock.com

Ihan puhtaalle rantalomalle Nusa Dua on Balin paras rantakohde, varsinkin jos etsii ylellistä tunnelmaa. Nusa Duan rannat ovat pitkiä ja meri turkooisa. Suuremmilta aalloilta suojaa rantaa seuraileva riutta. Nusa Duan hotellit kuuluvat Balin parhaisiin: huoneet ovat tilavia ja uima-altaat isoja.

Nusa Dua sijaitsee Bukitin niemimaan itäreunalla omassa rauhassaan (lue: eristyksissä). Balilainen elämä tulee tutuksi lähinnä päiväretkillä. Nusa Dua sopiikin parhaiten sellaisille matkailijoille, jotka aikovat viettää suurimman osan ajastaan hienosta hotellista ja rannasta nauttien.

Varma majoitusvaihtoehto Nusa Dualla on Balin parhaisiin rantahotelleihin kuuluva Grand Hyatt Bali, jonka uima-allas on niin houkutteleva, että turkoosi merikin meinaa unohtua.

Lue lisää Nusa Duasta.

Tuban, Kuta ja Legian – Balin suosituimmat rannat

Kuta Beach -ranta. Bali, Indonesia. Kuva: Dietrich Herlan Erich / Shutterstock.com

Balin suosituin, kuuluisin ja vilkkain ranta on Kuta Beach. Kutan ranta on loputtoman pitkä ja leveä, mutta hiekka on harmaan sävyistä. Aallot ovat mahtavat. Niiden vyöryntää ja kuohuntaa on upea seurata. Hengenpelastajilla on kova työ puhallella pilliin ja varoitella uimareita menemästä liian syvälle.

Ravintoloita ja baareja on paljon, samoin edullisia majataloja ja tyylikkäämpiä hotelleja. Kuta on hyvin vilkas ja moni onkin tuominnut Kutan turistirysäksi. Mutta jos tietää mitä haluaa, Kuta on ei ole maineestaan huolimatta lainkaan mahdoton paikka lomanviettoon.

Kutalla sijaitsevat Balin parhaat ostoskeskukset ja hieno vesipuisto Waterbom. Balin lentokentälle on lyhyt matka – itse asiassa Kutan Tubaniksi kutsuttuun eteläpäähän voi jopa kävellä lentokentältä.

Tuban onkin hyvä paikka asustaa, jos etsii edullista majoitusta ja aamulla on aikainen lento. Katso tarjoukset Tubanin hotelleihin.

Pohjoispäässään Kuta Beach vaihtaa nimeään Legian Beachiksi, mutta alueiden välillä ei ole suurta eroa. Harva edes tietää, mihin Kuta päättyy ja Legian alkaa. Legianin pohjoispuolella onkin jo sitten Seminyakin alue.

Lue lisää Kuta Beachista.

Seminyak ja Canggu – Balin trendikkäimmät rannat

Seminyak Beach on suosittu myös auringonlaskun aikaan. Bali, Indonesia. Kuva: Asia Travel / Shutterstock.com

Kuta-Legianista pohjoiseen sijaitsevat Seminyak ja Canggu ovat Balin trendikkäimpiä rantoja.

Seminyak on erityisen hyvä rantakohde shoppailijalle; Seminyakilla sijaitsee Balin kuuluisin ostoskatu Jalan Kayu Jati, jota reunustavat Balille asettuneiden muotisuunnittelijoiden putiikit. Mukaan mahtuu paljon tyylikkäitä ravintoloita. Seminyakilla sijaitsevat myös Balin kuuluisimmat beach clubit KuDeTa ja Potato Head.

Siinä missä Seminyak on vilkas ja vauhdikas, hipsterihenkinen Canggu on rauhallinen ja kallellaan kohti terveellistä elämäntapaa. Canggussa riittää kasvisravintoloita ja joogakeskuksia. Canggu on myös erittäin suosittu etenkin aloittelevien surffaajien keskuudessa.

Kun Seminyk on suoraa jatkumoa Kuta-Legian-rantakaistaleelle, Canguun kertyy edellisiä enemmän matkaa.

Sanur – Balin leppoisin rantakohde

Sanur Beach. Bali, Indonesia. Kuva: Palo_ok / Shutterstock.com

Sanur on Balin rantakohteista leppoisimpia. Sanur sijaitsee vain vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Balin lentokentältä mutta on tunnelmaltaan paljon Kuta–Legian-Seminyak-aluetta rauhallisempi. Eikä Sanurissa tarvitse pelätä Canggun tapaan hipsterielämäntapaähkyä.

Sanur onkin etenkin monen iäkkäämmän matkailijan makuun. Sanurin hotellit ovat hyvätasoisia ja rannan takaa löytyy mukava ravintola-alue. Nähtävyytenä on taiteilija Le Mayerin kotimuseo. Sanurista on myös helppo tehdä retkiä eri puolille Balia – tai lähteä veneellä Gili-saarille, Nusa Lembonganille ja Nusa Penidalle.

Lue lisää Sanur Beachista.

Amed – Balin ihanan rauhallinen rantakohde

Amed, Bali. Kuva: Ekaterina Pokrovsky / Shutterstock.com

Balilta löytyy myös ihanan rauhallinen rantakohde, saaren itäreunalla sijaitseva Amed. Amedin vetonauloihin kuuluu ihana Santai Hotel sekä se, että heti rannasta pääsee snorklaamaan kauniilla ja hyväkuntoisilla koralliriutoilla.

Lue lisää Amedista.

Lovina Beach – delfiinejä ja mustaa hiekkaa

Lovina Beachin vesissä voi nähdä delfiinejä. Bali, Indonesia. Kuva: NattapolStudiO / Shutterstock.com

Rantoja löytyy myös Balin pohjoisrannikolta. Pohjoisen tunnetuin rantakohde on Lovina Beach, jonka mustahiekkainen ranta levittäytyy laajalle. Hotellikeskittymiä on siellä täällä, samoin kalastusveneitä.

Lovinan vetonaula ovat merellä asustavat delfiinit, joita katsomaan järjestetään aamuisin (turhankin) suosittuja veneretkiä.

Vertaile Lovinan hotelleja.

Pemuteran – snorklaajan rantakohde Balilla

Pemuteran on Balin pohjoisrannikon toinen rantakohde. Vetonaulana on lähettyvillä sijaitseva suojeltu pikkusaari Pulau Menjangan, Balin kenties paras snorklauspaikka. Hienoille koralleille pääsee tietenkin myös sukeltamaan.

Myös Balin ainoa kansallispuisto Bali Barat National Park, on lyhyen matkan päässä.

Pemuteranin hotelleissa on ihanan rauhaisa tunnelma silloin kun ne sijaitsevat rannalla. Majatalot sen sijaan sijaitsevat vilkkaan Pohjois-Balin rannikkoa kulkevan maantien toisella puolen.

Balin lähisaaret

Broken Beach, Nusa Penida, Bali. Kuva: Anthony Britten / Shutterstock.com

Balilta voi myös suunnata rantalomalle lähisaarille. Suosituin kohde ovat paratiisimaisen pienet ja nätit Gili-saaret, joille on Sanurista ja Amedista tunnin pikavenematka.

Vähemmän tunnettuja vaihtoehtoja ovat idyllinen Nusa Lembongan ja jylhä Nusa Penida, jotka soveltuvat erityisen hyvin sukeltajille.

Balin hotellit

Katso tarjoukset Balin hotelleihin.

Lue lisää: Bali-matkaopas

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi