Urho Kekkosen kansallispuisto – Suomen paras vaelluskohde?

Urho Kekkosen kansallispuiston tunturialueella puut eivät haittaa näkyvyyttä. Kuva: Ville Palonen

Urho Kekkosen kansallispuisto Lapissa kuuluu Suomen suosituimpiin eräretkeilykohteisiin. Valtava erämaa tarjoaa avotuntureita ja aapasoita, pitkospuita ja rakkakivikoita, sekä erinomaisen polku- ja autiotupaverkoston.

Testi ja kuvat: Ville Palonen

Paratiisikuru, Sokosti, Luirojärvi, Korvatunturi – Urho Kekkosen kansallispuisto on täynnä tarunhohtoiselta kuulostavia paikkoja, joissa jokainen vaeltaja haluaa käydä ainakin kerran elämässään.

Muistan, kun itse näin ensimmäistä kertaa Korvatunturin: seisoin rakkakivikossa Naltiotunturin laella, myyttistä terävähuippuista Korvatunturia kiikaroiden. Kuinka hienoa olisikaan jonain päivänä nähdä se lähietäisyydeltä! No, eipä mennyt kuin pari vuotta, kunnes tein ruskavaelluksen Korvatunturille.

Tällä sivulla esitellään Urho Kekkosen kansallispuiston parhaat vaellusreitit, sekä kerrotaan autiotuvista ja muista UK-puiston palveluista.

Millainen on Urho Kekkosen kansallispuisto?

Paratiisikuru on nimensä veroinen paikka. Urho Kekkosen kansallispuisto. Kuva: Ville Palonen

Urho Kekkosen kansallispuisto perustettiin vuonna 1983, mutta Itä-Lapin erämaa-alue, Koilliskaira, oli suosittu retkeilykohde jo paljon aiemmin. Retkeilybuumin voidaan sanoa alkaneen, kun Kullervo Kemppisen kirjoittama klassikko Lumikuru julkaistiin vuonna 1958. Nykyään UKK-puisto kuuluu Suomen suosituimpiin eräretkeilyalueisiin: vuosittain kävijöitä on jopa 300 000.

Onneksi lääniäkin piisaa: Lapin itäosassa sijaitseva Urho Kekkosen kansallispuisto on Suomen toiseksi suurin kansallispuisto (Lemmenjoen kansallispuisto on suurin). Puiston pinta-ala on 2550 neliökilometriä – se on noin 50 kertaa suurempi kuin Nuuksio, tai yli tuplasti Päijänteen kokoinen!

Urho Kekkosen kansallispuistossa suojellaan paitsi erämaaluontoa, myös saamelaisten poronhoitoperinteitä. Niistä muistuttavat niin Suomunjoen historiallinen kolttakenttä kuin uudemmat poroaidat ja -kämpät: porojen laiduntaminen on yhä sallittu kansallispuiston alueella.

Kekkospuiston pohjoisosa on karua tunturierämaata, jonka halki kiemurtelee komea Suomujoki. Metsäistä eteläosaa hallitsevat laajat aapasuot. Korkein tunturi, Sokosti, kohoaa kansallispuiston jylhässä itäosassa.

Kiiruna Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva: Ville Palonen

UK-puistossa elää reilusti yli sata lintulajia (puiston nimikkolintu on maakotka) ja parikymmentä nisäkäslajia, muun muassa karhu ja ahma.

UK-puiston palvelut

Urho Kekkosen kansallispuistosta löytyy hyvin varusteltuja varaustupia. Kuva: Ville Palonen

Urho Kekkosen kansallispuistossa on kolme luontokeskusta: Saariselän palvelupiste Kiehinen, Tankavaaran luontokeskus, sekä Savukosken opastuskeskus Korvatunturi. Retkeilyneuvonnan lisäksi keskuksissa on näyttelyitä, ja niistä voi ostaa kalastusluvat sekä noutaa vuokratupien avaimet.

Urho Kekkosen kansallispuiston palvelut ovat hengästyttävän hyvät. Retkeilijöille on tarjolla 200 km merkittyjä reittejä, kymmeniä kilometrejä pitkospuita, 37 päivä-, autio- ja varaustupaa, 27 laavua ja kotaa, yli sata polttopuilla varustettua tulipaikkaa ja 85 kuivakäymälää. Saunojakin on seitsemän kappaletta. Kaikki palvelut ovat ilmaisia, paitsi varaustuvat ja saunat, joista alettiin periä saunamaksua vuonna 2018.

Purojen vesi on juomakelpoista, mutta juomaveden keittämisestä ei ikinä ole haittaa.

Kansallispuistossa kannustetaan roskattomaan retkeilyyn: jos jaksat kantaa ruokasi luontoon, jaksat varmasti kantaa tyhjät pussit ja pakkaukset kotiin!

Saariselkä vai Itäkaira?

Urho Kekkosen kansallispuistossa eivät rakkakivikot lopu kesken. Kuva: Ville Palonen

Urho kekkosen kansallispuiston voi jakaa karkeasti kahteen alueeseen: tuntureiden hallitsemaan läntiseen Saariselän tunturialueeseen, sekä laajojen aapasoiden ja kuusimetsien Itäkairaan.

Alueet eroavat paitsi maisemien puolesta, myös retkeilyn säännöissä.

Saariselän lähialue on ”retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke”, jossa leiriytyminen on sallittua ainoastaan tupien, laavujen ja tulipaikkojen läheisyydessä. Nuotion saa sytyttää vain rakennetuilla tulentekopaikoilla, mutta retkikeitintä saa tietysti käyttää muuallakin.

Saariselän maisemia hallitsevat avotunturit ja rakkakivikot. Alueen paras päiväretki on Kiilopään huipulle kiipeäminen. Pidemmistä vaelluksista legendaarisin on Luirojärven vaellus, joka kestää reittivalinnasta riippuen vajaan viikon.

Saariselän eteläpuolella Tankavaaran vieressä sijaitsee Sompion luonnonpuisto, jonka alueella saa liikkua ainoastaan merkityillä reiteillä.

Itäkairan suot ylitetään pitkospuita pitkin. Kuva: Ville Palonen

”Syrjävyöhykkeellä” – johon Itäkaira kuuluu – voi leiriytyä mihin lystää. Nuotionkin saa tehdä, paitsi tietysti metsäpalovaroituksen aikana. Tietysti kannattaa suosia valmiita nuotiopaikkoja.

Itäkairan prinsessa
Itäkairan prinsessa Sirkka Ikonen rakkaissa Urho Kekkosen kansallispuiston maisemissa. Kuva: Ville Palonen

Itäkaira on metsäisempi ja erämaisempi, ja vastaan tulee takuulla vähemmän kulkijoita kuin Saariselän liepeillä. Itäkaira vetääkin puoleensa erakkomaisia oman polun tallaajia, kuten kuuluisuudeksi nousseen Itäkairan prinsessan.

Itäkairassa on kaksi lyhyttä vaellusta ylitse muiden. Molemmat kestävät pari kolme päivää, ja ne voi yhdistää vajaan viikon vaellukseksi. Kanjonilaaksossa kiertävä Nuorttijoen retkeilyreitti on 40 kilometrin mittainen, vaellus myyttiselle Korvatunturille ja takaisin noin 50 kilometriä.

Kiilopään huiputus on hyvä päiväretki

Saariselän eteläpuolella kohoava 546 metrin korkuinen Kiilopää on erittäin suosittu luontokohde. Tunturi on helposti saavutettavissa: Saariselältä matkaa on 15 kilometriä ja nelostien risteyksestä Kakslauttasesta vain viisi kilometriä Suomen Ladun pyörittämään Kiilopään tunturikeskukseen, jonka pihasta polku alkaa.

Kiilopään huipulle noustaan kahden kilometrin mittaista porrastettua polkua pitkin. Nousuun menee vajaa tunti: korkeuseroa on noin 200 metriä, rappusia kokonaiset 860 kappaletta! Jos ei halua palata alas samaa reittiä, voi kiertää kuuden kilometrin mittaisen Kiirunanpolun, joka on rengasreitti.

Talvella Kiilopäälle voi kiivetä lumikenkien avulla – mutta unohtumattomin aika nähdä UK-puiston upeat maisemat on tietenkin kesän yötön yö.

Luirojärven vaellus – kohti Sokostin huippua

Sokostin huipulla kelpaa ihailla maisemia. Urho Kekkosen kansallispuisto. Kuva: Ville Palonen

Luirojärvi on Urho Kekkosen kansallispuiston helmi, jonne moni retkeilijä suuntaa vaelluksellaan. Luirojärvi sijaitsee puiston sydämessä, korkeimman tunturin eli Sokostin (718 m) juurella.

Luirojärvelle ei mene varsinaisia merkittyjä reittejä, mutta maastossa kulkee selkeitä polkuja. Tällä vaelluksella suunnistustaito on kuitenkin välttämätön.

Eräs suosituimmista vaellusreiteistä Luirojärvelle alkaa ja loppuu E75-tien varresta Kiilopäältä, noin 15 kilometrin päässä Saariselältä. 70-80 kilometrin pituisen rengasreitin kiertämiseen menee yleensä 5-7 päivää. Reitillä on autio- ja varaustupia, tulistelupaikkoja, laavuja ja kuivakäymälöitä.

Auringonlasku Luirojärvellä. Urho Kekkosen kansallispuisto. Kuva: Ville Palonen

Luirojärven autio- ja varaustupa järvenrantasaunoineen on niin ihana levähdyspaikka, että moni vaeltaja viettää siellä kaksikin yötä. Luirojärveltä on Sokostin huipulle muutaman kilometrin nousu, joten Kekkospuiston korkeimman tunturin huiputtaminen ilman painavaa rinkkaa on passeli päiväretki.

Luirojärvelle on mahdollista vaeltaa myös etelästä: Lokan tekojärveltä voi ottaa venekyydin Luirojoelle, jolloin ensimmäisen päivän kävelymatka on alle kymmenen kilometriä! Vaellusta voi jatkaa pohjoiseen kohti Suomujokea, jolloin matkan varrelle osuu nimensä veroinen Paratiisikuru.

Luirojärven valtavaan autio- ja varaustupaan mahtuu yli 30 yöpyjää. Paikka on suosittu, mutta aina ei tarvitse kärsiä ruuhkasta: kun itse yövyin Luirojärvellä elokuun alussa, muut vaeltajat sai laskea yhden käden sormilla.

Vaellus Korvatunturille

Läheltä katsottuna Korvatunturi on komean vuorimainen huippu. Kuva: Ville Palonen

Korvatunturi on ollut myyttinen paikka siitä saakka, kun radion lastenohjelman juontaja Markus-setä paljasti vuonna 1927 Joulupukin asuvan siellä. Korvatunturi upea mutta syrjäinen vaelluskohde, jossa käy vuosittain vain muutama sata vaeltajaa. Edes ruska-aikaan ei ole ruuhkaa.

Vaellus Korvatunturille alkaa Kemihaarasta: Kemihaaran Loma on majataloksi muutettu entinen rajavartioasema, jossa voi yöpyä, saunoa tai vain poiketa juomaan pullakahvit ennen vaellukselle lähtemistä. Auton voi pysäköidä pihaan, ja lähistöön voi pystyttää teltan. Talvisin Kemihaarasta järjestetään päivän kestäviä moottorikelkkaretkiä Korvatunturille.

Kävelymatka Kemihaarasta Korvatunturille ja takaisin on noin 50 kilometriä. Polku on hyväkuntoinen ja selkeästi merkitty koko matkan. Alussa ylitetään komeita aapasoita pitkospuita pitkin, myöhemmin kävellään kuivassa mäntymetsässä.

12 kilometriä Kemihaarasta on erinomainen Vieriharjun autiotupa, jossa on myös sauna. Myöhemmin reitin varrella on muutama nuotiopaikka.

Korvatunturi nähtynä viereisen Korvatunturinmusrustan laelta. Kuva: Ville Palonen

Korvatunturin lähellä kohoaa Korvatunturinmurusta, joka on kaunis yöpymispaikka. Tunturin laelta löytyy nuotiopaikka, puuliiteri ja kuivakäymälä – mutta teltalle on hankala löytää tasaista paikkaa rakkakivikon keskeltä. Vesikin pitää kantaa Korvatunturinmurustan päälle alhaalla virtaavasta purosta. Maisemat ovat kuitenkin vaivan arvoiset!

Korvatunturi sijaitsee Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä, jolla liikkumiseen vaaditaan Rajavartiolaitoksen myöntämä rajavyöhykelupa. Lupa on ilmainen ja sen saa netistä muutamassa päivässä. Vaellusreitti on viimeiset viisi kilometriä merkitty selvästi, eikä Venäjän puolelle eksymisestä ole pelkoa.

Rajavartioston vartiotorni Korvatunturin laella. Kuva: Ville Palonen

Venäjän raja kulkee Korvatunturin korkeimman huipun (486 m) kautta, mutta vaeltaja saa nousta vain puolitoista kilometriä sitä ennen kohoavalle 411-metriselle huipulle. Valvontakamerat pitävät huolta siitä, ettei rajan lähelle seikkailla luvatta.

Onneksi ensimmäiseltä huipulta on aivan huikea 360-asteen panoraamanäkymä, joka on ehdottomasti vaelluksen kohokohta. Jos keli on tuulinen, huipulta löytyy pikkuruinen taukotupa levähtämistä varten. Rajavyöhykkeellä yöpyminen on kielletty.

Korvatunturilta vaelletaan samaa polkua takaisin Kemihaaraan, tai jatketaan etelään Nuorttijoelle.

Nuorttin retkeilyreitti

Nuorttijoki virtaa Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskulmassa. Kuva: Ville Palonen

UK-puiston kaakkoiskulmassa, aivan kansallispuiston rajalla, kiemurtelee Nuorttijoki. Paikka on erinomainen patikointi- ja kalastuskohde, ja suosittu etenkin ruska-aikaan syyskuussa.

Nuorttin retkeilyreitti on 40 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkee joen rantoja ja harjuja pitkin. Ensin vaelletaan Venäjän rajan tuntumaan ja ylitetään Nuorttijoki riippusillan kautta. Sitten patikoidaan joen vastarantaa pitkin takaisin länteen, jossa joki ylitetään kahlaamalla.

Rengasreitin sijaan vaellusta voi jatkaa Korvatunturille ja Kemihaaraan.

Nuortti on etenkin ruska-aikaan äärettömän suosittu, joten autiotupiin ei välttämättä mahdu yöpymään. Varaa petipaikka varaustuvasta, tai ota oma teltta mukaan.

Nuorttijoen kalastuskausi on kesäkuun alusta elokuun loppuun. Vuorokausilupa maksaa 10 euroa. Joessa elää harjuksia ja taimenia.

Korvatunturille ja Nuorttijoelle on helpointa mennä omalla autolla Savukosken kautta. Tie päättyy Kemihaarassa, jossa voi yöpyä ja saunoa Kemihaaran Lomassa.

Savukoskella erittäin kehuttu majapaikka on Samperin Savotta.

Urho Kekkosen kansallispuiston autiotuvat

Luirojärven autiotuvassa on tilaa 16 hengelle, ja viereisessä varaustuvassa on saman verran petipaikkoja. Urho Kekkosen kansallispuisto. Kuva: Ville Palonen

Puistossa on 37 Metsähallituksen ylläpitämää päivä-, vuokra ja autiotupaa. Usein samassa tuvassa on kaksi erillistä puolta, avoin autiotupa ja lukollinen varaustupa.

Autiotupien käyttö on ilmaista kenelle tahansa. Vuokratuvasta voi varata itselleen petipaikan etukäteen (12e/yö). Avain noudetaan etukäteen luontokeskuksesta.

Autiotuvissa on kamiinat, kaasuliedet ja kerrossängyt. Ulkoa löytyy kuivakäymälä, nuotiopaikka ja puuliiteri, jossa on kirves ja saha.

Seitsemässä tuvassa on sauna. Vuonna 2018 saunoissa otettiin käyttöön saunamaksu (lapset 4e, aikuiset 7e), joka maksetaan kännykällä. Saunamaksun on tarkoitus kattaa polttopuiden aiheuttamat kulut. Syrjäseudulla yhden klapin hinnaksi voi tulla kokonainen euro!

Polttopuukatos Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva: Ville Palonen

Ruska-aikaan (ja pääsiäisenä) autiotuvissa voi olla kova ruuhka, joten oma teltta pitää pakata mukaan varmuuden vuoksi. Ota mukaan myös korvatulpat kuorsaajien varalle.

Jos autiotuvassa on paljon porukkaa, nukun itse mieluummin omassa teltassa. Kokkaan ja ruokailen silti mielelläni tuvassa, varsinkin jos keli on huono.

Muista nyrkkisääntö: olija väistää tulijaa. Eli viimeiseksi saapuneelle on tehtävä tilaa – vaikka omalla kustannuksella!

Varustevinkit vaellukselle Lappiin

Vaikka suurin osa UK-puiston reiteistä on hyvin merkittyjä, älä lähde vaellukselle ilman kunnollista karttaa ja kompassia. Muista myös retkikeitin, ensiapupakkaus ja kunnolliset vaelluskengät. Leirikengiksi (ja jokien yli kahlaamiseen) sopivat kevyet Crocksit.

Paras aika vierailla UK-puistossa?

Ruskan loistoa Korvatunturin maisemissa. Kuva: Ville Palonen

Urho Kekkosen kansallispuistossa voi vierailla ympäri vuoden. Parhaita aikoja ovat pääsiäisen valoisat keväthanget sekä syyskuun ruska. Ne ovat myös suosituimpia aikoja, joten autiotuvilla voi olla suorastaan tungosta.

Syksyllä hyttyset eivät enää kiusaa, mutta pikkuruisia polttiaisia voi parveilla varsinkin jokien ja purojen rantapusikoissa. Revontulia voi nähdä jo syyskuussa.

Miten Saariselälle kannattaa matkustaa?

Saariselälle matkustaessa lähin lentokenttä on Ivalo, jonne on joskus edullisia lentotarjouksia Helsingistä. Finnair lentää Ivaloon ja Rovaniemelle joka päivä.

Saariselälle pääsee Ivalosta ja Rovaniemeltä bussilla.

Helsingistä ja Turusta matkaa kertyy hieman yli tuhat kilometriä. Jos ei halua ajaa omalla autolla koko Suomen halki, voi matkustaa ensin autojunalla Rovaniemelle, josta Saariselälle on 260 kilometriä.

Saariselän kyläkeskus on mukavan kompakti. Ravintoloita ja majoitusta on tarjolla runsaasti. Jos luonnonrauha kiinnostaa, kannattaa suunnata 15 kilometrin päässä sijaitsevaan rauhalliseen ja erittäin paljon kehuttuun Erähotelli Muotkaan.

Suomen kansallispuistot – kirjoja

Klassikkoteos Lumikuru (1958) johdattaa lukijan eräretkeilyn saloihin ja esittelee Lapin luontoa sekä Saariselän alueen parhaita vaellusreittejä.

Itä-Kairan prinsessa kertoo UKK-puistossa seikkailevasta Sirkka Ikosesta ja muista legendaarisista kulkijoista.

Uusimpia Suomen kansallispuistoista kertovia kirjoja ovat ytimekkäästi nimetty valokuvakirja Kansallispuistot (2017), kaikki maan 40 kansallispuistoa esittelevä Retkeilijän kansallispuistot (2017), sekä vuonna 2018 julkaistun uuden kirjasarjan kaksi osaa: Kansallispuistot tutuiksi: Etelä-Suomi ja Kansallispuistot tutuiksi: Pohjois-Suomi.

Lue lisää:

Suomen parhaat vaellukset

Suomen parhaat lyhyet päivävaellukset

array(1) {
  [0]=>
  string(5) "Suomi"
}

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi