Minne nyt voi matkustaa? Katso päivitetty lista korona-ajan matkakohteista!

Afroditen ranta Pétra tou Romioú
Se on oli siinä! Kypros oli pitkään liki koronavapaa paratiisi, mutta tilanne muuttui lokakuun toisella viikolla. Nyt Kyprokseltakin palatessa pitää asettautua omaehtoiseen karanteeniin.

Tässä ajankohtainen lista matkakohteista, joihin suomalaiset voivat matkustaa syksyllä 2020. Lista on päivitetty 24. lokakuuta.

Huhhuh! Tilanteet muuttuvat korona-aikana nopeasti. Kun kesällä pääsi matkustamaan useampaankin maahan ilman omaehtoista karanteenia kotimaahan palatessa, lokakuussa tilanne on huonontunut dramaattisesti.

Koronan toinen aalto jyllää Euroopassa, ja uusimpien suositusten mukaan Suomeen voi palata ilman omaehtoista karanteenia seuraavista Euroopan maista:

Kikkeliskokkelis, ei mistään.

Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin periaatteessa Vatikaanista, mutta käytännössä sinne pitää matkustaa Italian kautta.

Listalta ovat viimein pudonneet pois jopa Latvia ja Kypros. Työmatkalle ja töissä käymään sentään pääsee Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista karanteenia.

Euroopan ulkopuolisista maista saisi saapua ilman omaehtoista karanteenia Australiasta, Etelä-Koreasta, Japanista, Ruandasta, Thaimaasta, Uruguaysta ja Uudesta-Seelannista. Vaan näistä suurin osa ei ota vastaan lomamatkailijoita. Työmatkat ovat erikseen.

Thaimaa on alkanut vihdoin myöntää viisumeita lomamatkoille, mutta hyvin rajallisesti. Hakijoiden tilillä on pitänyt olla esimerkiksi 15 000 euroa puolen vuoden ajan, ja matkan kaksi ensimmäistä viikkoa vietetään hotellikaranteenissa.

Suomen matkustusrajoitusten pohjana on koronatartuntojen ilmaantuvuus, joka on ollut syyskuusta lähtien 25 tartuntaa per 100 000 asukasta. Lokakuussa Suomen omakin ilmaantuvuusluku on noussut selvästi yli 25:n raja-arvon. Lokakuun 23. päivä se oli jo 52. Täältä voi tarkistaa Ulkoministeriön listan maahantulorajoituksista.

Suomen Ulkoministeriön ohjeistus matkustamisesta onkin karua luettavaa: ”Vältä tarpeetonta matkustamista.”

Toisaalta, apua akuuttiin matkakuumeeseen voi hakea vastikään ilmestyneestä teoksesta Madventures Suomi. Se avaa kotimaanmatkailuunkin aivan uusia näkökulmia.

Muutama sana karanteenista

Täsmennettäköön tässä vielä, että perustuslain puitteissa suomalaiset saavat toki matkustaa minne haluavat ja karanteenikin on omaehtoinen. Mutta hallituksen suosituksia kannattaa seurata – näin ei vahingossa tuoda koronatartuntoja ulkomaantuliaisena kotimaahan.

Tähän liittyy muuten uutinen: lokakuun puolivälissä suositus karanteenin pituudesta lyheni 14 päivästä kymmeneen. Syynä on se, että THL:n tiedotteen mukaan yli puolet sairastumisista tapahtuu viiden päivän sisällä altistumisesta ja lähes kaikki 10 päivän sisällä. Sen jälkeen sairastuu vain hyvin harva.

Lokakuussa voimaan astui myös toinen uusi suositus: omaehtoista karanteenia voi lyhentää tekemällä kaksi vapaaehtoista koronavirustestiä. Ensimmäinen testi tulee tehdä heti Suomeen saapuessa ja toinen omalla kotipaikkakunnalla aikaisintaan kolmen vuorokauden kuluttua Suomeen paluusta.

Ja jos tulokset ovat negatiiviset, ymmärtääksemme karanteenista voi luopua.

Näihin maihin voit matkustaa ilman karanteenia kotimaahan palatessa

Tilanteet muuttuvat nopeasti. Syyskuun alussa Norjasta palatessa tarvitsi karanteenin, syyskuun puolivälissä ei tarvinnut ja lokakuussa taas tarvitsee. Pohjois-Norjassa ei tartuntoja ole ilmennyt ja lokakuussa Norjan tilanne on kokonaisuutenakin parempi kuin Suomessa. Kuvassa Lyngenin huikein (ja suosituin) patikointikohde Blåvatnet. Kuva: Ville Palonen

Kuten yllä jo todettiinkin, tällä hetkellä mistään Euroopan maasta ei saa palata Suomeen ilman omaehtoista karanteenia – paitsi työmatkalta Ruotsista tai Virosta.

Siis tällä hetkellä. Mutta lista voi elää nopeastikin, kuten se on tehnyt koko korona-ajan. Suomen hallitus päivittää matkustusrajoituksia ja karanteenisuosituksia viikottain.

On myös ollut puhetta, että Suomi saattaisi muuttaa matkustussuosituksiaan niin, että ilman karantaania saisi palata maista, joiden koronatilanne on samalla tasolla kuin Suomessa.

Sekään ei tosin merkittävästi avaisi rajoja – harvassa maassa tilanne on yhtä hyvällä tasolla kuin Suomessa. Euroopassa kun tuntuu tulleen uudeksi normaaliksi reippaasti yli 100:n ilmaantuvuusluvut. Monessa maassa ilmaantuvuusluku on useissa satasissa.

Jos on valmis viettämään 10 päivän omaehtoisen karanteenin matkansa jälkeen, niin lista maista, joihin voi matkustaa, pitenee merkittävästi. Siitä lisää alempana.

Mutta totuuden nimissä: koronan toinen aalto on nyt niin pahassa vaiheessa, että parasta olisi jättää matkustaminen tulevaisuuteen.

Syksyn parhaat matkakohteet Suomessa

Koronasyksyn ja -talven parhaat matkakohteet

Kilpisjärvi ja mahtava Saanatunturi ovat upea kohde ruskaretkelle. Kuva: Julia Kivelä / Visit Finland

Näyttää siltä, että loppusyksy tullaan matkustamaan kotimaassa, ja mahdollisesti koko loppuvuosi.

Ja mikäs siinä, Suomi on täynnä erinomaisia matkakohteita. Ja pientä mielikuvitusta käyttämällä Suomessakin voi matkustaa maailman ympäri.

Lisäksi kotimaiset hotellit, ravintolat ja muut yritykset tarvitsevat nyt kaiken tukemme. Erityisen paljon kotimaanmatkailijoita kaipaa tänä talvena Lappi.

Suomen hallituksen mukaan kotimaassa voi matkailla, kunhan noudattaa koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita. Kotimaan valttikortti on se, ettei matkaillessa joudu kantamaan huolta lentojen mahdollisesta peruuntumisesta tai muuttumisesta.

Lue lisää, minne Suomessa kannattaa matkustaa talvella.

10 x Suomen parhaat talvikohteet – koe nämä jäätävän hienot elämykset!

Jos taas on valmis pitämään 10 päivän omaehtoisen karanteenin, ja aivan mahdottomasti kaipaa ulkomaille, niin paras kohde on Norja, jossa koronatilanne on Suomea parempi, vaikka ilmaantuvuusluku ylittääkin karanteenirajan.

Myös Viron tilanne on Suomea. Suomalaiset tosin saavat matkustaa Viroon niin kauan kuin ilmaantuvuusluku ei ole Suomessa yli 50. Senkin jälkeen maahan pääsee, jos on esittää enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestin tulos.

Kyproksen tilanne on sen sijaan huonontunut jo siihen malliin, että tarttuvuusluku on 140.

Latviassa tilanne on sen sijaan huonontunut ja ilmaantuvuusluku selvästi Suomea korkeampi. Latvian omat säännöt taitavat nyt myös estää matkustamisen, sillä ilmaantuvuusrajana on Latviassa 16, minkä Suomi siis jo selvästi ylittää.

Täältä voit tarkistaa ajankohtaiset ilmaantuvuusluvut Euroopassa.

Näihin maihin voi nyt matkustaa, kunhan muistaa karanteenin Suomeen palatessa

Skotlannista palatessa joutuu viettämään karanteenin, mutta matkailun luonnon helmassa uskoisi olevan turvallista. Inverien maisemia Skotlannin Ylämailla. Kuva: Kristof Vizy / Unsplash

Matkailua ajatellen on käytännössä kahdenlaisia maita: A) sellaisia, joista saa palata ilman omaehtoista karanteenia takaisin Suomeen ja B) maita, joista kotiin palatessa tulee viettää 10 päivän karanteeni.

Jos on valmis viettämään 10 päivää karanteenissa matkansa jälkeen, matkakohteiden määrä kasvaa reippaasti. Suurin osa EU-maista päästää edelleenkin suomalaiset maahan ilman karanteenimääräystä.

Lista ei ole kattava. Kohteiden yhteyteen merkityt Finnairin lentotiedot ovat suuntaa antavia ja saattavat muuttua.

  • Alankomaat: Koronatilanne on huonohko. Alankomaat vaatii 10 päivän karenteenin joistakin maista saapuville – Suomi ei ollut listalla viimeksi katsoessamme. Finnair lentää Amsterdamiin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Belgia: Koronatilanne huono. Finnair lentää Brysseliin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Bulgarian koronatilanne on heilunut karanteenirajan molemmin puolin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Dubai: Voi matkustaa, mutta matkailijan pitää tehdä koronavirustesti enintään 96 tuntia ennen matkaa. Lisäksi hänen pitää ladata appi COVID-19 DXB ja todistaa, että matkavakuutus kattaa myös koronaan liittyvät sairaskulut. Lue lisää Dubaihin matkustamisesta Covid-19 aikaan. Kotiin palattua karanteeni.
  • Espanja: Koronatilanne on tällä hetkellä EU:n huonoimpia ja aika lailla katastrofaalinen. Finnair lentää Malagaan. Kotiin palattua karanteeni.
  • Islanti ilmoitti elokuun lopulla kaikkien maiden kuuluvan riskiryhmään ja tiukensi maahantulomääräyksiään. Kaikki maahan saapuvat joutuvat 5–6 päivän karanteeniin, minkä aikana heidät testataan kahdesti koronan varalta. PAIKAN PÄÄLLÄ KARANTEENI, samoin kotiin palattua.
  • Iso-Britannia: Koronatilanne on huono. Finnair lentää suoraan Edinburghiin ja Lontooseen. Kotiin palattaessa karanteeni.
  • Italia: Koronavirus iski Euroopassa ensin voimalla Italiaan, mutta sittemmin maan koronatilanne on pysynyt kohtuullisena. Täältä kannattaa tarkistaa maat, joista Italiaan saa matkustaa. Finnair lentää Roomaan ja Milanoon. Kotiin palattua karanteeni.
  • Itävalta: Koronatilanne on varsin huono. Finnair lentää Wieniin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Kreikka on selvinnyt koronatilanteesta varsin hyvin, joskin tartuntojen määrät ovat kesän ja syksyn mittaan nousseet. Kreikkaan saa matkustaa kaikkialta muualta paitsi korkean koronariskin maista. Finnair lensi syksyllä Kreetalle, mutta lennot on lopetettu.
  • Kroatian koronatilanne on huonohko ja Finnairkin on perunut lentonsa Spiliin ja Dubrovnikiin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Kypros noudatti koko kevään tiukkaa eristäytymistä, ja koronatilanne kuului pitkään Euroopan parhaisiin. Lokakuun aikana tilanne on kuitenkin ollut selvästi huononemaan päin. Wizzair lentää Turusta Larnakaan. Ennen Kyproksen-matkaa pitää hankkia netistä Cyprus Flight Pass. Kotiin palattua karanteeni.
  • Latvia kuului pitkään kohteisiin, joissa korona oli pysynyt aisoissa. Lokakuussa koronatilanne näyttää kuitenkin huononevan tasaiseen tahtiin. Matkailu ei taida olla enää Suomesta mahdollista, sillä Suomen ilmaantuvuusluku on noussut yli 16:sta, jonka Latvia on ilmoittanut rajaksi maista, joista saa saapua ilman karanteenia. Myös Tallink Silja on keskeyttänyt risteilynsä Riikaan. Kotiin palattua karanteeni. EI VOI MATKUSTAA.
  • Liettua: Liettuaan saa matkustaa maista, joissa koronatilanne ei ole huonompi kuin Liettuassa eli ilmaantuvuusluku ei ole yli 10 prosenttia korkeampi kuin Liettuassa. Näin ollen Suomesta voi edelleen matkustaa – ainakin toistaiseksi. Täältä voit tarkistaa ajantkohtaiset ilmaantuvuusluvut maittain. Finnair on tosin lopettanut lentonsa Vilnaan. Kotiin palattua karanteeni.
  • Malta avasi hieman monia muita maita myöhemmin vasta heinäkuun alussa, mutta se ei auttanut. Maltan koronatinalle on painunut Euroopan huonoimpien joukkoon. Maltan hallituksen sivuilta näkee, mistä maista Maltaan saa matkustaa. Kotiin palattua karanteeni.
  • Monaco: Vielä syyskuun puolivälissä Monacosta sai palata Suomeen ilman karenteenia. Kuun jälkipuoliskolla Monacon lukemat ryöpsähtivät Euroopan huonoimpien joukkoon. Kotiin palattua karanteeni.
  • Montenegro: Euroopan huonoimpiin kuuluva koronatilanne. Kotiin palattua karanteeni.
  • Norja: Syksyllä Norjan koronatilanne oli pitkään huonompi kuin Suomessa, mutta lokakuussa Suomen luvut ovat nousseet korkeammaksi kuin Norjassa. Pohjois-Norjassa tilanne on pysynyt hyvänä. Ja perille voi vieläpä ajaa autolla. Finnair lentää Osloon. Kotiin palattua karanteeni.
  • Pohjois-Makedonia: Pohjois-Makedonian koronatilanne on huono, vaikka sinne onkin lentoja Turusta Skopjeen. Skopjen-lentojen kautta Suomeen on tullut useita tarjuntoja.
  • Portugali: Koronatilanne on huonohko. Poikkeusen tekevät Madeira ja Azorit, joiden tilanne on hyvä. Niihin matkustavilta vaaditaankin koronatesti enintään 72 ennen saapumista. Kotiin palattua karanteeni.
  • Puola: Finnair lentää Varsovaan. Wizzair lentää Turusta Krakovaan ja Gdanskiin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Ranska: Voi ranskalaisia, maan koronatilanne kuuluu Euroopan huonoimpiin. Finnair lentää Pariisiin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Ruotsi pääsi hetkeksi pannasta syyskuun puolivälissä, sittemmin tartunnat ovat taas hieman lisääntyneet. Ruotsin tilanne on silti Euroopan mittakaavassa varsin hyvä. Kotiin palattua karanteeni.
  • Saksa: Koronatilanne on huonontunut Saksassa nopeasti syksyn mittaan. Saksaan saa matkustaa muualta kuin koronariskialueilta. Lokakuussa tämä tarkoitti, että Suomesta sai matkustaa, jos ei ollut viettänyt aikaa korkeaan riskialueeseen kuuluvalla Pohjanmaalla. Täältä löytyy saksan kielellä tietoa, mistä saa ja ei saa matkustaa. Finnair lentää korona-aikanakin useisiin kohteisiin Saksassa, esimerkiksi Berliiniin, Frankfurtiin, Müncheniin ja Hampuriin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Slovakian koronatilanne oli pitkään hyvä, mutta on sittemmin huonontunut radikaalisti. Slovakiaan saa matkustaa matalan riskin maista ilman rajoituksia. Kotiin palattua karanteeni.
  • Slovenia on alkanut rajoittaa maahan matkustamista. Täältä näkee lyhyen listan maista, joista Sloveniaan saa matkustaa. Lokakuun puolivälissä Suomi ei ollut enää listalla. Kotiin palattua karanteeni.
  • Sveitsi: Koronatilanne huonohko. Täältä näkee listan maista, joista saapuvien pitää asettautua karanteeniin Sveitsissä. Finnair lentää Geneveen ja Zürichiin. Kotiin palattua karanteeni.
  • Tanskan tartuntaluvut ovat nykyisellään huonommat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tanskaan saa matkustaa muista kuin korkean riskin maista. Korkeana riskinä pidetään ilmaantuvuuslukua 50, minkä rajoille Suomikin on noussut lokakuun mittaan. Finnair lentää Köpikseen. Kotiin palattua karanteeni.
  • Thaimaa on alkanut myöntää turistiviisumeita. Ehtona on tosin se, että hakijan tilillä on ollut puolen vuoden ajan 15 000 euroa ja ensimmäiset 14 päivää vietetään hotellissa koronakaranteenissa. EI KARANTEENIA.
  • Tšekki: Koronatilanne on todella huono. Ilmaantuvuusluku on yli tuhat. Finnair lentää Prahaan. Kotiin palattua karanteeni.
  • Turkki: Turkin koronatartunnat ovat korkeammalla kuin Suomessa, mutta paremmat kuin Euroopassa keskimäärin – ainakin virallisten tilastojen mukaan. Turkish Airlines lentää Istanbuliin. Finnair lentää Alanyaan. Kotiin palattua karanteeni.
  • Unkari ilmoitti elokuun lopulla, että se sulkee toistaiseksi rajansa Euroopan huonontuneen koronavirustilanteen takia. Se ei kuitenkaan nähtä auttaneen, sillä Unkarin oma tilanne, joka kuului pitkään Euroopan parhaisiin, on huonontunut radikaalisti lokakuun mittaan. EI VOI MATKUSTAA.
  • Viro: Saako Viroon matkustaa? Viro on asettanut suomalaisille, latvialaisille ja liettualaisille ilmaantuvuusrajaksi 50 (muille maille se on 25). Suomalaiset saavat saapua senkin jälkeen ilman karanteenia, jos heillä on esittää enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestin tulos. Kannattaa kuitenkin tarkistaa etukäteen ajankohtaiset matkustussuositukset Viroon. Kotiin palattua karanteeni.

Miksi Suomi muutti koronasuositusta?

Vielä kesällä Suomen matkustusrajoitukset kuuluivat Euroopan tiukimpiin ja Suomeen sai tulla ilman karanteenia vain maista, joissa oli alle 8 koronatapausta per 100 000 asukasta kahden viikon aikana. Syksyllä rajaa nostettiin 25 tapaukseen.

Karanteenirajan nostamisella haluttiin kaiketi yrttää pelastaa Pohjois-Suomen talvinen matkailuelinkeino sallimalla ulkomaalaisten vierailut. Valitettavasti koronatilanne on sittemmin huonontunut ympäri Eurooppaa.

Voiko Ruotsiin matkustaa?

Heja Sverige! Ruotsin oma tie koronan suhteen tuntuu toimivan, ja maan koronatilanne on Euroopan mittapuulla varsin hyvä. Syyskuun lopulla Ruotsi pääsi hetkeksi jopa pannasta. Rakkaassa länsinaapurissa oli syyskuun puolivälin kieppeillä tartuntoja 20,4 per satatuhatta asukasta, mutta syksyn mittaan Ruotsin koronatartunnat ovat taas kasvaneet selvästi yli sallitun rajan, joten kotiin palattua karanteeni.

Voiko Norjaan matkustaa?

Norjan koronatilanne on vaihdellut karanteenirajan molemmin puolin. Tällä hetkellä (14.10.) karanteeni vaaditaan. Pohjois-Norjassa ei tartuntoja ole ollut ja Norjan tilanne on kokonaisuudessaankin ollut lokakuussa Suomea parempi.

Voiko Venäjälle matkustaa?

Venäjän koronatilanne on ollut vakava, eikä sinne ole voinut matkustaa. Maiden välinen lento-, juna- ja bussiliikenne on keskeytetty.

Koska voi matkustaa Thaimaahan?

Thaimaan koronatilanne on pysynyt hyvänä – ja se halutaan sellaisena pitääkin eli Thaimaa ei ole koko pandemian aikana ottanut vastaan lomamatkailijoita. Näyttää siltä, että Thaimaa jatkaa matkailun rajoittamista vielä hyvän aikaa.

Sellaista mahdollisuutta on tosin väläytelty, että loppuvuonna Phuketiin otettaisiin matkailijoita, jotka ovat valmiita viettämään saarella vähintään 30 päivää. Ensimmäiset kaksi viikkoa menisivät hotellissa karanteenissa, minkä jälkeen voisi liikkua vapaasti ympäri saarta.

Jos lomaa riittää, niin mikä ettei. Phuket on hieno saari, ja varsinkin nyt, ilman turistipaljoutta sen voisi kokea parhaimmillaan.

Tämän suunnitelman toteutumisesta ei kuitenkaan ole vielä mitään takeita.

Entä muualle Aasiaan?

Thaimaan ohella Aasian muutkin maat ovat pitäneet rajansa suljettuina matkailulta, eivätkä ole juurikaan kertoneet, koska niillä on tarkoitus rajat avata.

Indonesia ilmoitti aiemmin, että Bali voisi avautua matkailulle syyskuun puolivälin tienoilla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jo elokuun lopulla Balin kuvernööri sanoi BBC:n mukaan, että ulkomaiset matkailijat tuskin pääsevät saarelle vielä tämän vuoden puolella.

Vietnam ja Laos ovat säilyneet hyvinkin suojassa koronalta, mutta maat pitävät rajansa suljettuna toistaiseksi.

Mitään uutisia rajojen avaamisesta matkailulle ei ole kuulunut myöskään Singaporesta, Japanista tai Etelä-Koreasta. Näissä kaikissa koronatilanne on pysynyt huomattavasti parempana kuin Euroopassa.

Entäpä Filippiinit? Maan koronatilanne on ollut toistaiseksi Kaakkois-Aasian huonoin. Toivomme kovasti, että Filippiinit saa tilanteen hallintaan ja avaisi ovensa tämän vuoden lopulla, kun allekirjoittaneen eli Paratiisireportterin Filippiinien majatalo valmistuu.

Majatalo Surigao Dream ainakin sijaitsee sen verran syrjässä, ettei edes korona ole sinne yltänyt.

Voiko Yhdysvaltoihin matkustaa?

Matkustaminen Yhdysvaltoihin on toistaiseksi kiellettyä Suomesta ja muista Schengen-maista. Maan koronatilanne on maailman huonoimpia.

Minne Finnair lentää korona-aikana?

Finnair avasi heinäkuussa useita lentoreittejä uudelleen – sekä Euroopassa että kaukokohteissa. Lisää reittejä avataan elokuussa. Se ei tietysti vielä tarkoita, että niihin saa saapua ilman karanteenirajoitusta tai ylipäätään.

Täältä näet Finnairin korona-ajan lentokohteet.

Saako ja voiko tänä syksynä matkustaa?

Tilanteet ja asenteet vaihtuvat nopeasti, näin korona-aikana. Kun vielä toukokuun puolivälissä julkaisimme – yleisön reaktiota hieman pelätenkin – artikkelin Saako korona-aikana matkustaa, kesäkuussa tuntui jo aivan asialliselta ja hyväksytyltä kysyä: Minne korona-aikana voi matkustaa?

Kesä–heinäkuussa monen Euroopan maan koronatilanne oli parantunut siihen malliin, että matkailu tuntui olevan ok.

Ja nyt, syksyllä, alkaa jälleen tuntua, ettei matkailu Suomen rajojen ulkopuolelle ole kovin soveliasta, kun uutisissa on raportoitu ulkomailta tuoduista tartunnoista.

Kannattaako nyt varata matkaa?

Haapsalu
Kohta pitää päästä matkustamaan, muuten matkailuelinkeino on raunioina kuin Haapsalun linna. Viroon voi taas matkustaa. Kuva: Alex Polo / Shutterstock

Kannattaa huomioida, että koronan toinen aalto tuntuu tekevän Euroopassa tuloaan ja maat saattavat sulkea rajojaan nopeastikin. Eli jos aikaa matkustaa, lennot ja hotellit kannattaa varata peruutusturvan kanssa.

Hotellinvarauspalveluista parhaita vaihtoehtoja lienee Booking.com, jonka varaukset voi yleensä peruuttaa aivan viime hetkille asti.

Varaa aina matkat, lennot ja hotellit luottokortilla. Katastrofin iskiessä – jos vaikkapa lentoyhtiö menee konkurssiin – voit saada rahat takaisin luottokorttiyhtiön kautta.

Lisätietoa eri maiden matkustusrajoituksista

Jos päätät matkustaa Suomen ulkopuolelle, kannatta kohdemaan matkustustilanteeseen tutustua tarkemmin myös omatoimisesti.

EU on avannut sivuston, josta voi tarkistaa, miten ja mihin EU-maihin voi matkustaa. Sivustosta on myös suomenkielinen versio, mutta sen konekäännökset on ainakin osin sekavia, joten suosittelemme englanninkielisen version lukemista.

Koronakartta näyttää EU:n koronatilanteen

Suomen THL kertoo puolestaan Euroopan maiden koronatilanteesta koronakartan avulla.

Vihreä väri tarkoittaa maita, joissa riski sairastua koronaan on suunnilleen samalla tasolla kuin Suomessa. Oranssi merkkaa maita, joissa tartuntariski on suurempi kuin Suomessa, muttei vielä hälyttävä. Pinkillä onkin sitten merkattu maat, joissa THL pitää koronatilannetta huonona (eli epäsuorasti kehottaa kiertämään kaukaa).

Jos pidit kirjoituksesta, jaa se sosiaalisessa mediassa. Kiitos!

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

10 KOMMENTIT

  1. Erittäin kiinnostava artikkeli! Taitaa olla tosiasia, että matkailu tosiaan alkaa avautumaan pikkuhiljaa. Tuo Uuden-Seelannin suunnitelma yllätti minut täysin. Olisin kuvitellut, että sinne ei pääsisi ennen mahdollista rokotetta?

    Onko muuten tarkempaa tietoa Yhdysvaltojen tilanteesta? Ilmeisesti matkustuskielto Euroopasta on edelleen voimassa?

  2. Olet oikeassa Mikko, ettei Uuteen-Seelantiin toistaiseksi pääse matkailijoita – Uusi-Seelanti ja Australia ovat vasta suunnitelleet oman matkailukuplansa avaamista. Tekstiä on korjattu sen osalta. Yksi uusiseelantilainen tuttukin on itse asiassa jumissa kotimaassaan ja filippiiniläinen vaimonsa heidän pienen tyttärensä kanssa Australiassa.

  3. Hyvä kooste. En kyllä itse vielä suunnitelttele matkoja kesälle, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Loma alkaa vasta heinäkuun puolessa välissä ja silloin maailmalla asiat voivat olla ihan toisenlaiset.

  4. Hei. Tuo Tanskan kohdalla mainittu Kööpenhaminan ulkopuolella asuminen 6 päivää oli meille aivan uusi tieto. Onneksi emme vielä ehtineet varata lentoja. Mistä tällainen tieto on peräisin?

  5. Hei Nanne, hyvä että kysyit! Kyseistä Kööpenhamina-rajoitetta ei enää näytä olevan. Siitä ilmoitettiin silloin, kun Tanska oli avaamassa ovensa, mutta ovat ilmeisesti sittemmin kokeneet sen turhaksi (hyvin ymmärrettävästi). Muutan tekstiä tältä osin. Kiitos vielä!

  6. Joo, kiitos vinkistä! Iatan mukaan näin näyttäisi olevan ainakin Pohjois-Makedonian osalta. Pohjois-Makedonian tartuntaluvut kuuluvat tosin Euroopan huonoimpiin, joten sinne matkustamista kannattanee tällä hetkellä kuitenkin välttää.

  7. Mitenköhän Väli-Amerikkaan matkustaminen? Tarkoituksena olla monta kuukautta eikä palata heti koronan kanssa Suomeen 😄

  8. Nyt kannattaisi täsmentää termejä. Karanteeni tarkoittaa virallista, tartuntatautilääkärin määräämää lakisääteistä karanteenia, jonka ajalta on oikeutettu täysimääräiseen ansionmenetyskorvaukseen (tartuntatautipäiväraha). Tällä hetkellä Suomessa ei määrätä automaattisesti mistään maasta tulevia matkailijoita karanteeniin, vaan heille SUOSITELLAAN OMAEHTOISTA KARANTEENIA, siis sitä, että omatoimisesti jäädään kotiin eikä mennä ihmisten keskuuteen tartuttamaan muita. Omaehtoiseen karanteeniin ei kuitenkaan voida ketään määrätä, eikä kukaan ole esimerkiksi velvollinen edes kertomaan työnantajalle, että on ollut ulkomailla. Toki vastuuntuntoinen kansalainen noudattaa suosituksia, mutta karanteeniksi niitä ei pitäisi nimittää.

  9. Kyllähän se tuossa heti jutun alussa sanotaan, että karanteeni on omaehtoinen. Tarkennus on toki paikallaan. Toisaalta sanamuodollamme haluamme saada ihmiset toimimaan vastuullisesti ja ottamaan omaehtoisen karanteenin tosissaan, jos ovat ulkomailla käyneet.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi