Minne nyt voi matkustaa? Katso päivitetty lista korona-ajan matkakohteista!

dubrovnik
Kroatia on purkanut kaikki matkustusrajoitukset. Kuvassa Dubrovnikin vanhakaupunki. Kuva: Simone / Shutterstock

Tältä sivulta löytyy tietoa matkakohteista, joihin suomalaiset voivat matkustaa koronapandemian aikana kesällä 2022. Kerromme myös eri maiden matkustussäännöistä ja muista korona-ajan matkailuun liittyvistä kysymyksistä. Sivu on päivitetty 2.6.2022.

Kevään 2022 aikana lähes kaikki Euroopan maat ovat luopuneet matkustusrajoituksista. Esimerkiksi ViroonRuotsiin, Norjaan ja Islantiin voi taas matkustaa aivan yhtä helposti kuin ennen koronapandemiaa! Suomalaisten suosikkikohteista myös ItaliaKroatia, Kreikka, Saksa ja Puola ovat purkaneet kaikki rajoitukset. Eli rokotustodistusta tai koronatestiä ei enää näihin maihin vaadita.

Kesällä 2022 pääsee käytännössä matkustamaan melkein kaikkialle, jopa Aasiaan (Kiinaa ja Japania lukuun ottamatta), mutta koronarajoitukset aiheuttavat joissain maissa edelleen myös ylimääräistä säätöä, kun pitää ottaa koronatestejä ja jännittää niiden tulosta.

Kotimaassa matkustaminen onkin edelleen varteen otettava vaihtoehto. Löydät taatusti uusia kohteita ja ideoita teoksesta Kerran elämässä Suomi – 321 kohdetta kotimaassa. Olemme koonneet yksien kansien väliin, helposti silmäiltävään muotoon, Suomen upeimmat, kiehtovimmat ja erikoisimmat nähtävyydet. Kirjan löydät Suomalaisista kirjakaupoista tai voit ostaa sen suoraan netistä Adlibris-kirjakaupasta.

Suomi – 321 kohdetta kotimaassa

Minne voi matkustaa rokotettuna?

Brooklyn Bridge New York nähtävyydet
Yhdysvallat avautui matkailulle marraskuun alussa. Kuvassa Brooklyn Bridge, New Yorkin ikonisin silta. Kuva: IM Photo / Shutterstock

Täyden rokotesarjan saaneet tai koronasta alle 6 kuukauden aikana parantuneet suomalaiset saavat matkustaa paitsi suurimpaan osaan Eurooppaa, myös moneen kaukomaahan. Esimerkiksi Thaimaa on avautunut rokotetuille matkailijoille, samoin Yhdysvallat.

Euroopan sisällä EU-kansalaiset saavat pääsääntöisesti matkustaa sangen vapaasti, varsinkin jos he ovat rokotettuja tai voivat esittää negatiivisen koronatestituloksen. EU:n digitaalisen koronatodistuksen (joka tunnetaan myös koronapassina) saa ilmaiseksi Omakannasta. Tämän sivun lopusta voit lukea lisää koronatodistuksesta.

Täydeksi rokotesarjaksi lasketaan kaksi rokotusta. Kolmannen rokotuksen saaneiden matkustusrajoitukset eivät eroa kaksi kertaa rokotetuista.

Tulevia matkoja suunnitellessa kannattaa huomioida, että EU-rokotustodistus on voimassa yhdeksän kuukautta (eli 270 päivää) toisen rokotuksen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen ei ole rajoitusta voimassaolon suhteen.

Re-open Europa -sivuilla on saatavilla maakohtaista matkustustietoa myös suomeksi. Sivu on kätevä, sillä siellä voi valita lähtömaan ja määränpään, ja nähdä säännöt juuri omaa matkaa varten.

Minne voi matkustaa ilman rokotustodistusta?

Helpointa ja turvallisinta matkustaminen on rokotustodistuksen kanssa, joten suosittelemme ottamaan koronarokotukset!

Kevään 2022 mittaan moni maa on kuitenkin luopunut matkustusrajoituksistaan, eli säännöt ovat kaikille samat riippumatta siitä, onko saanut kaikkia koronarokotuksia vai ei. Huhtikuun alkupuolella tällaisia maita Euroopassa on jo pitkä lista:

Pohjoismaista Ruotsi, Norja, Islanti ja Tanska.

Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua.

Keski-Euroopan maista SaksaPuolaUnkari, TsekkiSlovakiaSveitsi ja Slovenia. Pieni ja viehättävä Slovenia muuten kuuluu Euroopan parhaiden matkakohteiden joukkoon: on lumihuippuisia vuoria ja patikointipolkuja, keskiaikaisia kaupunkeja ja linnoja, viiniviljelmiä ja hyvää ruokaa.

Alankomaat on purkanut rajoitukset.

Välimeren kohteista Kreikka ja Kroatia ovat poistaneet kaikki matkustusrajoitukset.

Myös Italia ja Kypros poistivat kaikki matkustusrajoitukset kesäkuun alussa.

Euroopan Unionin reunavaltioista Irlanti, Bulgaria ja Romania ovat poistaneet maahantulorajoitukset.

Myös Englanti on luopunut kaikista koronaan liittyvistä matkustusrajoituksista.

Kaukomaista ilman rokotuksia ja testejä pääsee esimerkiksi Meksikoon, Malediiveille, Kuubaan ja Costa Ricaan.

Kaikkiin edellä mainittuihin maihin voi siis matkustaa ilman koronatestejä tai edes rokotustodistusta.

Muutama Länsi-Euroopan ja Välimeren maa sen sijaan vaatii edelleen rokotustodistuksen – tai vaihtoehtoisesti ennen matkaa tehdyn koronatestin. Tällaisia maita ovat Espanja, Portugali ja Ranska.

Ilman rokotuksia mutta koronatestillä (kannattaa tarkistaa etukäteen, riittääkö pelkkä antigen-testi) voi matkustaa myös esimerkiksi Turkkiin, Dubaihin (ja muihin Arabiemiraatteihin), Seychelleille, Egyptiin, Kap Verdelle, Sri Lankaan ja Etelä-Afrikkaan.

Minne ei voi matkustaa – vielä?

Alkaa olla helppoa listata sellaiset maat, joihin edes kaksi tai kolme rokotusta saaneet eivät saa matkustaa.

Suosituista matkakohteista matkailuaan rajoittavat tiukasti oikeastaan enää Kiina, Japani ja Oseanian maat (Uusi-Seelanti ja Tyynenmeren saaret – Australiakin avautui rokotetuille matkailijoille huhtikuussa).

Parhaat kaukomaat korona-ajan matkalle

Monet kaukomaat ovat olleet jo hyvän aikaa avoinna matkailulle. Korona-ajan suosikeiksi ovat nousseet etenkin Meksiko, Malediivit, Mauritius ja Kap Verde. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Seychellit, joka sekin toivottaa matkailijat tervetulleiksi.

Avoinna ovat myös Intia ja Sri Lanka, jälkimmäinen tosin pienin rajoituksin, mistä lisää tuonnempana.

Kaakkois-Aasian maista helpoimmin matkustaa Laosiin, Singaporeen, Kambodžaan, Vietnamiin, Filippiineille ja Malesiaan, jonne saa matkustaa rokotettuna ja testattuna. Etukäteen pitää täyttää netissä vain yksinkertainen terveystodistus.

Myös Thaimaahan pääsee helposti, mutta sinne matkustavien on ainakin vielä toistaiseksi täytettävä Travel Pass ennen matkaa. Enää siihen tosin tarvitsee enää todistukset rokotuksista ja matkavakuutuksesta.

Koko maailman matkustusrajoitusten kartta löytyy kansainvälisen lentoyhtiöiden järjestön IATA:n sivuilta.

Kiertomatkat eksoottisiin kohteisiin

Nykyisin pääsee taas opastetuille kiertomatkoillekin eksoottisiin maisemiin. Suomalaisen Mandala Travel -matkatoimiston valikoimissa on muun muassa vaellusta Nepalissa, pyöräilyä Kuubassa, luonnonihmeitä Galapagossaarilla ja paimentolaiskulttuuria Mongoliassa. Euroopassa matkoja on tarjolla Pyreneiden ja Karpaattien jylhissä vuoristomaisemissa sekä Albaniassa ja Italiassa.

Tutustu Mandala Travelin matkoihin.

Koronatesti ennen matkaa

Monen matkustusintoa ovat hidastaneet kalliit koronatestit, joita vaaditaan edelleen joihinkin maihin. Onneksi hinnat ovat tulleet rytisten alas koronan alkuajoista, ja nykyään koronatestin saa edullisimmillaan alle sadalla eurolla. Omalla sivullaan kerrotaan, mistä löytyy Suomen halvin koronatesti.

Sekin auttaa, että nykyisin moni maa hyväksyy PCR-testin sijaan myös edullisemman rapid antigen -testin, jonka tuloksen saa puolessa tunnissa. Testin voi tehdä vaikka Helsinki-Vantaan lentokentällä ennen lähtöselvitystä; testitulos kilahtaa puhelimeen jo ennen kuin ehtii turvatarkastukseen!

Julkisen terveydenhuollon tekemiä ilmaisia testejä ei tule käyttää matkustamista varten – eikä se kovin helposti edes onnistuisi. Vuoden 2022 alussa omikron-muunnoksen myötä monella paikkakunnalla testataan ainoastaan vakavasti oirehtivat ja riskiryhmäläiset. Lisäksi julkiselta puolelta testituloksen saaminen voi kestää jopa useita päiviä, eli lento saattaa lähteä ennen testituloksen saamista.

Minne Finnair lentää korona-aikana?

Finnair lentää useisiin kohteisiin sekä Euroopassa että kaukomailla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on mutkistanut tilannetta joidenkin lentojen osalta.

Finnair kuitenkin jatkaa lentämistä moneen Aasian-kohteeseen kuten Thaimaahan, Singaporeen ja Delhiin reitillä, joka ei kulje Venäjän ilmatilassa ja on siksi normaalia tunnin pidempi. Finnair on myös aloittanut lennot Japaniin reitillä, joka kiertää Venäjän ja on siksi kolme tuntia aiempaa pidempi.

Täältä näet Finnairin lentokohteet vuonna 2022.

Myös norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian myy Helsinki-Vantaalta lentoja pariinkymmeneen kohteeseen, joista suurin osa on Espanjan, Kreikan ja Kroatian lomakohteita. Täältä näet Norwegianin lentokohteet vuonna 2022.

Tarvitseeko Finnairin lennoille koronatestin?

Finnair ei vaadi negatiivista koronatestitulosta eikä Suomeen lennettäessä edes rokotustodistusta, mutta ulkomaille lennettäessä moni kohdemaa vaatii rokotustodistuksen.

Norja on purkanut matkustusrajoitukset

Reinebringen Lofootit
Reinebringeniltä avautuva näkymä on yksi koko Lofoottien huikeimmista maisemista. Lofootit, Norja. Kuva: Ville Palonen

Norja on poistanut kaikki matkustusrajoitukset. Helmikuun 12. päivästä lähtien matkailijoilta ei vaadita ennakkorekisteröintiä, koronatestiä tai edes rokotustodistusta.

Lue tarkemmin Norjan matkustussäännöistä artikkelistamme Norjan koronarajoitukset vuonna 2022.

Myös Tanskaan, Ruotsiin ja Islantiin pääsee ilman rajoituksia

Ruotsi poisti 9. helmikuuta kaikki koronarajoitukset Suomesta ja muista EU-maista saapuvilta matkailijoilta. Islanti seurasi perässä helmikuun loppupuolella, ja myös Tanska on jo ehtinyt purkaa rajoituksensa.

Viro purki rajoitukset huhtikuun alussa

Tallinna
Olevisten kirkko nousee Tallinnan vanhankaupungin ylle. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Viroon voi taas matkustaa ilman rokotustodistusta, sillä maa purki matkustusrajoitukset huhtikuun alussa. 

Latviaan ja Liettuaan voi matkustaa

Myös Latvia ja Liettua ovat purkaneet maahantulorajoitukset, eli rokotustodistuksia ei enää kysellä.

Italia purki rajoitukset kesäkuun alussa

Grand Canal, Venetsia. Kuva: S.Borisov / Shutterstock

Kesäkuun alusta lähtien kaikki matkustajat – niin rokotetut kuin rokottamattomat – voivat matkustaa Italiaan ilman rajoituksia. Rokotustodistuksia tai testejä ei enää vaadita.

Hyvä kuitenkin muistaa, että Italiassa tulee käyttää kasvomaskia ainakin kesäkuun puoliväliin asti julkisessa liikenteessä, kuten lennoilla ja lautoilla.

Espanja pitää pintansa lomakohteena

Mallorca on ollut suosittu kohde koronan aikana. Kuvassa Calo des Moro, yksi Mallorcan kauneimmista uimarannoista. Kuva: El Lobo / Shutterstock

Espanjan koronatilanne on vaihdellut paljon pitkin pandemiaa. Välillä on menty huonompaan suuntaan, välillä taas päästy Euroopan keskitasolle. Espanjan rokotuskattavuus on Euroopan (ja samalla koko maailman) kärkikastia.

Kuten muihinkin Euroopan maihin, Espanjaan voi matkustaa rokotustodistuksen kanssa. Ilman rokotuksiakin pääsee, jos käy koronatestissä enintään 72 tuntia ennen matkaa.

Kanaria on korona-ajan suursuosikki

Kanariansaarilla on voimassa osapuilleen samat matkustusrajoitukset kuin manner-Espanjassa. Kanarialle pääsee rokotustodistuksen tai negatiivisen koronatestin kanssa, sekä tietenkin jos koronapassissa on merkintä taudista parantumisesta viimeisten 6 kk aikana.

Portugalin tilanne on parantunut huimasti

Algarvesta löytyy upeita rantoja. Kuvassa Camilon ranta, Lagos. Kuva: Smileus / Shutterstock

Portugali kamppaili ankarassa koronakurimuksessa vuoden 2021 aikana, mutta tilanne on parantunut huimasti. Portugaliin uskaltaa taas matkustaa.

Portugaliin pääsee EU-rokotustodistuksen kanssa, tai jos on negatiivinen tulos koronatestistä ennen matkaa, tai todistus koronasta parantumisesta viimeisen puolen vuoden aikana.

Madeira on erinomainen matkakohde syksystä kevääseen

Portugaliin kuuluva Madeira on aivan erinomainen lomakohde talvella ja keväällä. Ja äärimmäisen helpoksi lomakohteeksi Madeiran tekee se, että toisin kuin Portugaliin, ei Madeiralle vaadita koronatestejä tai edes rokotustodistusta.

Kaiken lisäksi Madeiran-lomalla tulee vietettyä aikaa turvallisesti ulkona; saaren parhaita elämyksiä ovat laavahiekan peittämät rannat ja hengästyttävän upeat vaelluspolut.

Puolaan pääsee myös ilman rokotusta

Puolaan voi matkustaa kuka tahansa, sillä Puola on poistanut kaikki matkustusrajoitukset.

Voiko Saksaan matkustaa?

Myös Saksa on poistanut kaikki matkustusrajoitukset.

Englanti on pukanut rajoitukset

Englanti on purkanut kaikki matkustusrajoituksensa. Tällä hetkellä Englantiin voivat matkustaa kaikki, eikä keneltäkään vaadita koronatestiä tai rokotustodistuksia.

Voiko Aasiaan matkustaa?

Thaimaahan pääsee taas! Kuva: Day2505 / Shutterstock.com

Aasian-maat pysyttelivät pitkään suljettuina, mutta nyt kaikki Kaakkois-Aasian maat ovat avoinna matkailulle. Ennen lentoa pitää täyttää vain yksinkertaiset terveystodistukset, joihin saa vastauksen saman tien.

Kambozha-matka
Angkor on maailman hienoin rauniokaupunki. Kuva: Ville Palonen

Keväällä 2022 rajansa rokotetuille matkailijoille avasivat sekä Kambodža, Filippiinit, Vietnam, Singapore, Indonesia, Malesia, Laos että Indonesia. Maihin pitää täyttää vain yksinkertaiset terveyskaavakkeet muutamaa päivää ennen matkaa.

Sri Lankaan voi matkustaa

Sri Lanka on avoinna matkailulle, tosin maa kärsii juuri nyt talouden täydellisestä romahtamisesta.

Täysin rokotettujen matkailijoiden ei tarvitse käydä koronatestissä ennen matkaa. Heitä ei myöskään testata Sri Lankaan saavuttaessa, ja he voivat majoittua missä tahansa ja lomailla normaalisti.

Osittain rokotettujen matkailijoiden täytyy viettää ensimmäinen viikko ”joustavassa” matkailukuplassa. Tämä tarkoittaa sitä, että hotellin täytyy olla koronasertifioitu, vaikka siitä voi kyllä poistua tietyille, valikoiduille nähtävyyksille. Järjestelystä käytetään termiä bio-bubble.

Rokottamattomien matkailijoiden täytyy asua ensimmäinen viikko Bio Bubblessa, mikä käytännössä tarkoittaa omaan hotellia.

Lue lisää Sri Lankan koronaohjeista.

Malediivit on unelmien koronakohde

Malediivien paratiisisaaret ovat olleet korona-ajan suosikkeja. Kuva: Martin Valigursky / Shutterstock

Malediivit on ollut avoinna matkailijoille jo vuoden 2020 heinäkuusta asti. Paratiisisaarille matkustavilta vaaditaan koronatesti, joka pitää tehdä alle 96 tuntia ennen lentoa. Ainoastaan alle vuoden ikäiset vauvat on vapautettu testistä.

Turistien ei tarvitse viettää aikaa karanteenissa. Ennen matkaa pitää täyttää digitaalinen terveystietokaavake.

Lue lisää Malediivien matkustussäännöistä.

Yhdysvallat avasi ovensa marraskuussa 2021

Yhdysvallat piti pitkään rajansa suljettuina matkailulta koronapandemian takia, mutta asiaan tuli muutos marraskuussa 2021. Nyt kaksi kertaa rokotetut EU-maiden kansalaiset voivat matkustaa Yhdysvaltoihin, ja myös Finnair aloitti lennot Amerikkaan marraskuussa. Kaikkien yli kaksivuotiaiden matkustajien pitää käydä koronatestissä (PCR tai antigeeni) korkeintaan vuorokausi ennen matkaa.

Lue lisää Yhdysvaltoihin matkustamisesta korona-aikana.

Voiko Dubaihin matkustaa?

Dubai Marina. Kuva: Ashraf Jandali / Shutterstock

Dubai on varsin houkutteleva lomakohde, sillä maan rokotuskattavuus on hyvä – itse asiassa Portugalin ja Singaporen ohella koko maailman paras.

Dubain matkustussäännöt muuttuivat helmikuun lopussa. Nyt maahan pääsee, kunhan täyttää yhden seuraavista vaatimuksista: rokotustodistus, enintään 48 tuntia vanha koronatesti (paperille tulostettuna englanniksi), tai todistus koronataudista paranemisesta viimeisen kuukauden aikana.

Lisäksi matkavakuutuksen tulee kattaa mahdollisesta koronavirustaudista syntyneet kulut. Emirates ja FlyDubai tarjoavat tällaisen vakuutuksen matkustajilleen.

Lue lisää Dubaihin matkustamisesta.

Seychellit korona-aikana

Seychelleihin saa korona-aikanakin matkustaa Suomesta. Matkailijoilta vaaditaan korkeintaan kuusi kuukautta vanha rokotustodistus tai todistus koronataudista parantumisesta 2-12 viikkoa ennen matkaa. Näiltä matkailijoilta ei vaadita koronatestiä.

Rokottamattomilta matkailijoilta sen sijaan vaaditaan enintään 72 tuntia vanha PCR-testi.

Viisumia ei tarvita, mutta ennen matkaa on täytettävä etukäteen terveysilmoitus netissä. Lisäksi on oltava matkavakuutus, joka kattaa mahdollisen koronasairastumisen hoitoineen ja karanteeneineen.

Lue lisää Seychellien koronavaatimuksista.

Rokotustodistuksen saa Omakanta-palvelusta

Koronarokotusten saaminen todistetaan digitaalisella EU-rokotustodistuksella, josta löytyvät tiedot henkilön saamasta koronarokotuksesta, negatiivisesta koronatestistä tai aiemmin sairastetusta koronataudista.

Rokotustodistusta käytetään myös koronapassina aivan samalla tavalla kuin Suomessakin käytettiin syksyllä 2021; joissain maissa esimerkiksi ravintolaan ei pääse ilman todistusta rokotuksista.

Rokotustodistuksen voi tulostaa Omakanta-palvelussa joko paperille tai tallentaa omaan puhelimeen. Rokotustodistus on englannin, ruotsin ja suomen kielillä, ja siinä on henkilötietojen lisäksi tiedot rokotteesta, sen saamispäivästä sekä QR-koodi. Todistus on saatavilla myös yhden rokotusannoksen saaneille, ja se on ilmainen.

Moni maa hyväksyy rokotustodistuksen vasta sitten, kun toisen rokoteannoksen saamisesta on kulunut vähintään kaksi tai kolme viikkoa, jotta rokote on saavuttanut parhaan tehonsa.

Ainakin toistaiseksi ”täydeksi rokotussarjaksi” lasketaan kaksi rokotusta. Entä tuleeko kolme kertaa rokotetuille joitain erivapauksia – vai poistuuko koronapassi käytöstä vuoden 2022 aikana?

Tulevia matkoja suunnitellessa kannattaa huomioida, että EU-rokotustodistus on voimassa yhdeksän kuukautta (eli 270 päivää) toisen rokotuksen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen ei ole rajoitusta voimassaolon suhteen.

Mikäli suunnittelet matkaa, varmista, kelpaako pelkkä rokotustodistus lentoyhtiölle. Joissain tapauksissa kohdemaahan pääsee kahdella rokotuksella, mutta lentokoneeseen nousemiseen vaaditaan lisäksi tuore koronatesti.

Digitaalinen rokotustodistus on noussut niin tärkeäksi dokumentiksi, ettei sitä kannata säilyttää ainoastaan puhelimessa. Matkalle kannattaa ottaa mukaan myös paperinen tuloste siltä varalta, että puhelin katoaa tai varastetaan.

Miten varautua matkalle korona-aikana?

Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa, onko passi voimassa. Osassa maista passin pitää olla voimassa kuusi kuukautta maahan saapumisesta. Poliisin palvelupisteet ovat ruuhkautuneet monessa kaupungissa, ja vapaata aikaa voi joutua odottamaan jopa pari kuukautta. Lisämaksusta saa pikapassin.

Pandemia-aikana on tärkeintä olla joustava. Koronatilanteet muuttuvat, ja sen myötä muuttuvat myös rajoitukset. 

Kuten aina muulloinkin, matkavakuutus on syytä pitää ajan tasalla. Kannattaa tarkistaa, että se korvaa myös koronahoidot ulkomailla. Joissain maissa tällainen matkavakuutus on maahantulon edellytys.

Sairaalahoidon lisäksi suuri kustannus voi olla myös karanteeni; vaikka oireita ei olisi laisinkaan, positiivisen testituloksen saanut ei pääse lentokoneeseen, vaan voi joutua kökkimään hotellissa vähintään muutaman päivän, mutta pahimmassa tapauksessa jopa viikkokaupalla. On hyvä varmistaa jo ennen matkaa, että vakuutus korvaa myös tällaisen yllätyksen.

Kansainvälinen Kela-kortti eli eurooppalainen sairaanhoitokortti täydentää matkavakuutuksen antamaa suojaa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti korvaa lääketieteellisesti välttämättömän sairaanhoidon ilman ylärajaa tai pitkäaikaissairauksien rajoituksia. Potilas maksaa hoidosta vain paikallisen omavastuun, ja hoitoa antanut maa laskuttaa loput Kelalta. Kortin voi tilata ilmaiseksi Kelan sivuilta.

Mukaan tulee varata riittävästi maskeja, joiden käyttö on pakollista monessa maassa erilaisissa julkisissa tiloissa – jopa ulkona. Koronan pikatestitkään eivät ole hassumpia matkatavaroita.

Kannattaa myös tarkistaa viime hetken maakohtaiset matkustusrajoitukset. Lähes kaikki maat vaativat joko negatiivista koronatestiä tai todistusta siitä, että on saanut vähintään kaksi koronarokotusta.

Matkan peruuntuminen korona-aikana

Matkustaessa kannattaa edelleen varautua siihen, että lentoja ja pakettimatkoja saatetaan muuttaa tai peruuttaa hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Lentojen, hotellien ja autonvuokrauksen maksaminen luottokortilla tuo kuluttajalle lisäturvaa: korvausta voi vaatia luottokorttiyhtiöltä, jos lentoyhtiö tai hotelli menee konkurssiin.

Moni lentoyhtiö on ottanut korona-aikana käyttöön hyvin joustavat peruutusehdot. Samoin on hotellivarausten kanssa. Booking.com -hotellivarauspalvelun kautta tehdyt varaukset voi perua ilmaiseksi vain muutaman päivän varoitusajalla, jos suunnitelmat muuttuvat.

Jos lentosi perutaan, eikä lentoyhtiö suostu korvaamaan peruutusta, voit silti olla oikeutettu lakisääteiseen korvaukseen. Jos valitusten laatiminen tuntuu hankalalta, ei hätää: netissä toimii yrityksiä, jotka hakevat korvaukset puolestasi. Yksi näistä yrityksistä on Lentoapu, jonka sivuilla korvaushakemuksen tiedot täytetään kätevästi suomeksi.

Suomeen palaaminen ulkomailta

Suomalaisilla sekä Suomessa pysyvästi asuvilla (esimerkiksi ulkomaan kansalainen, jolla on oleskelulupa) on aina oikeus palata Suomeen. Tästä huolimatta kaukomailta palaavan kannattaa varautua koronatodistuksen tarkastamiseen. Euroopan maista saapuvilta ei todistuksia kysellä.

Jos on saanut kaksi rokotusta (ja kakkosrokotuksesta on vähintään viikko), sairastanut koronataudin, tai on syntynyt vuoden 2006 jälkeen, ei kotiin palatessa enää tarvitse käydä koronatestissä.

Tartuntatautilain mukaan rokottamattomien tai vain yhden rokotuksen saaneiden on käytävä koronatestissä 3-5 päivää Suomeen paluun jälkeen. Tämän testin voi tehdä julkisessa terveydenhuollossa ilmaiseksi, ja sen voi varata kätevästi Finentry-palvelun kautta.

Periaatteessa testi on pakollinen, mutta käytännössä testissä käymistä ei valvota. Suosittelemme kuitenkin lämpimästi, että kaikki ulkomailta saapuvat, jotka eivät ole saaneet vielä kahta koronarokotusta, käyvät testissä!

Testiaikaa odotellessa (eli 3-5 päivän ajan) suositellaan omaehtoista karanteenia, eli välttämään lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin. Omaehtoinen karanteeni ei ole pakollinen karanteeni vaan vahva suositus, jonka tarkoituksena on estää koronaviruksen muunnosten leviämistä.

THL:n sivuilta löytyvät uusimmat tiedot Suomeen saapuvien terveyssuosituksista.

Saako korona-aikana matkustaa?

Tällä Kerran elämässä -sivustolla olemme koronapandemian alusta asti suositelleet nauttimaan matkailusta Suomessa, ja suurkiitos kaikille, jotka niin ovat tehneet!

Kaikkine vaikeuksineenkin – kuten koronatestit, mahdolliset karanteenit ja lentojen peruuntumiset – korona-aika on ollut monella tapaa myös hyvää ja mielenkiintoista aikaa matkustaa ulkomailla. Tuntuu kuin maailma olisi astunut useita vuosikymmeniä taaksepäin, kun kaikkein suosituimmatkin turistikohteet ovat taas tavallisten asukkaiden hallussa.

Matkustaminen oli myös edullisempaa kuin aikoihin. Esimerkiksi Finnairin lentoja sai hurjilla tarjoushinnoilla, ja myös hotelleista sai älyttömän hyviä tarjouksia.

Nyt se on kaikki muuttumassa nopeasti. Maailma on jälleen avoinna ja matkailijamäärät kasvavat kohisten kohti normaalia. Enää kasvua hillitsevät oikeastaan Kiinan koronarajoitukset – Kiinaan palaavat kiinalaiset kun joutuvat pitkään karanteeniin.

Ei olisi ihme, jos pian jo vähän haikaillaan korona-ajan matkailun iloihin, siihen kuinka kaikkialla oli rauhallista ja suosituimmatkin turismikaupungit elivät aivan tavallista paikallisten arkea.

Itse olemme koronan aikana (ja muulloinkin) käyttäneet Booking.com -hotellivarauspalvelua, sillä sen kautta tehdyt varaukset voi perua ilmaiseksi vain muutaman päivän varoitusajalla, jos suunnitelmat syystä tai toisesta muuttuvat.

Akuuttiin matkakuumeeseen voi hakea apua seuraamalla Laosissa asuvaa bloggariamme Paratiisireportteria Instagramissa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

32 KOMMENTIT

  1. Terve,

    Madeiralla on eri käytännöt kuin itse koko portugalissa. Viranomaiset ei edellytä saapuvilta matkustajilta EU-rokotustodistusta tai negatiivista koronatestitulosta.

  2. Suurkiitos Makedonia-vastauksista! Varovasti mietitty joko sitä tai Milanoa, mutta jälkimmäinen ehkä kuitenkin tilanteeseen nähden parempi vaihtoehto.

  3. Viralliset sivut on aina syytä tarkastaa. Esim. kun matkakohteena on Italia, Malta tai Slovenia, PLF-lomake lienee täytettävä eurooppalaisen sähköisen matkustajatietolomakejärjestelmän kautta (tilanne 26.8.2021). Tältä osin tekstinne on puutteellinen ainakin Italian kohdalla (19.8. päivitetty versio), vaikka Kreikan kohdalla PLF-lomakkeesta mainitaan. Käytännön kokemusta minulla ei paikan päältä ole, mutta lomakkeen rekisteröinnin kanssa itselläni tuli ongelmia. Olisikin kiva tietää miten tätä käytännössä kysellään.

    Täällä lomakkeesta lisää: https://euplf.eu/fi/eu-dplf-fi/index.html . Tästä on mainittu mm. suurlähetystön ja joidenkin Italian ministeriöiden sivuilla.

  4. Olen miettiny talvella Tansaniaan, Meksikoon tai Malediiveille menoa. Ei oikein toi Thaimaan karanteeni oleminen napostelisi? noihin kolmeen vaaditaan pelkkä testi.

  5. Lasketaanko koronavirustestien aikarajoitukset lentoon lähdöstä vai saapumisesta? Tästä löytyy netistä ristiriitaista tietoa ja varsinkin välilaskullisilla lennoilla, sillä voi olla suurikin merkitys.

    • Käsittääkseni useimpien maiden kohdalla koronavirustestin aikarajoitus lasketaan lennon lähtöajan mukaan, ei maahan saapumishetken mukaan. Jotkin maat (esimerkiksi Malediivit) mainitsevat erikseen, että aikarajoitus koskee ensimmäisen lennon lähtöaikaa. Asiaa voi yrittää selvittää myös lentoyhtiöiden sivuilta, sillä ne ovat vastuussa siitä että jokaisella matkustajalla on maahantuloon oikeuttavat paperit mukanaan.

  6. olisiko jossain vertailua myös lentoyhtiöittäin? Itselläni Finnair jää nyt vaihtoehdoista pois, kun luopuvat testivaatimuksesta alle 16 v. Lapsilla se maski harvemmin pysyy edes muutamaa tuntia naamalla, mutta tähän asti on voinut luottaa siihen, että heidät on ainakin testattu.

  7. Heippa!

    Ymmärsinkö oikein, että Suomen kansalainen pystyy matkustamaan Yhdysvaltoihin, jos lentää ei-Schengen maan kautta?

  8. Kannattaisi muistuttaa ihmisiä myös siitä, mitä seuraa ulkomailla jos maahantulokoronatestissä tulee positiivinen tulos. Voi mennä loma ihan oikeassa karanteenissa, vaikka olisi terve, tai voi tulla tosi sairaaksi matkalla ja joutua viikkokausiksi sairaalaan eikä asiaa paluulennollekaan ole sairaana. Vähintään matkavakuutus pitää olla kunnossa!

  9. Latviaan ei voi tällä hetkellä matkustaa ilman 10 pv karanteenia maista, jossa ilmaantuvuusluku on yli 50 ja tämä tarkoittaa myös Suomea. Eli matkustaa voi, mutta pitää mennä karanteeniin.

    • Kiitos täsmennyksestä Anu. Euroopan kohteita on tässä jutussa käsitelty sillä ajatuksella, että kerrotaan niistä paikoista, joissa ei tarvitse viettää karanteenia. Poikkeuksen olemme tehneet muutaman kaukomaan kuten Thaimaan ja Indonesian kanssa eli ottaneet ne mukaan listalle, vaikka niissä pitääkin viettää karanteeni.

  10. Miten Afrikan maat? Käsittääkseni siellä on ainakin osa maista avannut rajansa. Olisiko mahdollista saada näitä mukaan tähän listaukseen?

  11. Kyllähän se tuossa heti jutun alussa sanotaan, että karanteeni on omaehtoinen. Tarkennus on toki paikallaan. Toisaalta sanamuodollamme haluamme saada ihmiset toimimaan vastuullisesti ja ottamaan omaehtoisen karanteenin tosissaan, jos ovat ulkomailla käyneet.

  12. Nyt kannattaisi täsmentää termejä. Karanteeni tarkoittaa virallista, tartuntatautilääkärin määräämää lakisääteistä karanteenia, jonka ajalta on oikeutettu täysimääräiseen ansionmenetyskorvaukseen (tartuntatautipäiväraha). Tällä hetkellä Suomessa ei määrätä automaattisesti mistään maasta tulevia matkailijoita karanteeniin, vaan heille SUOSITELLAAN OMAEHTOISTA KARANTEENIA, siis sitä, että omatoimisesti jäädään kotiin eikä mennä ihmisten keskuuteen tartuttamaan muita. Omaehtoiseen karanteeniin ei kuitenkaan voida ketään määrätä, eikä kukaan ole esimerkiksi velvollinen edes kertomaan työnantajalle, että on ollut ulkomailla. Toki vastuuntuntoinen kansalainen noudattaa suosituksia, mutta karanteeniksi niitä ei pitäisi nimittää.

  13. Mitenköhän Väli-Amerikkaan matkustaminen? Tarkoituksena olla monta kuukautta eikä palata heti koronan kanssa Suomeen ?

    • Joo, kiitos vinkistä! Iatan mukaan näin näyttäisi olevan ainakin Pohjois-Makedonian osalta. Pohjois-Makedonian tartuntaluvut kuuluvat tosin Euroopan huonoimpiin, joten sinne matkustamista kannattanee tällä hetkellä kuitenkin välttää.

  14. Hei. Tuo Tanskan kohdalla mainittu Kööpenhaminan ulkopuolella asuminen 6 päivää oli meille aivan uusi tieto. Onneksi emme vielä ehtineet varata lentoja. Mistä tällainen tieto on peräisin?

    • Hei Nanne, hyvä että kysyit! Kyseistä Kööpenhamina-rajoitetta ei enää näytä olevan. Siitä ilmoitettiin silloin, kun Tanska oli avaamassa ovensa, mutta ovat ilmeisesti sittemmin kokeneet sen turhaksi (hyvin ymmärrettävästi). Muutan tekstiä tältä osin. Kiitos vielä!

  15. Hyvä kooste. En kyllä itse vielä suunnitelttele matkoja kesälle, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Loma alkaa vasta heinäkuun puolessa välissä ja silloin maailmalla asiat voivat olla ihan toisenlaiset.

  16. Erittäin kiinnostava artikkeli! Taitaa olla tosiasia, että matkailu tosiaan alkaa avautumaan pikkuhiljaa. Tuo Uuden-Seelannin suunnitelma yllätti minut täysin. Olisin kuvitellut, että sinne ei pääsisi ennen mahdollista rokotetta?

    Onko muuten tarkempaa tietoa Yhdysvaltojen tilanteesta? Ilmeisesti matkustuskielto Euroopasta on edelleen voimassa?

    • Olet oikeassa Mikko, ettei Uuteen-Seelantiin toistaiseksi pääse matkailijoita – Uusi-Seelanti ja Australia ovat vasta suunnitelleet oman matkailukuplansa avaamista. Tekstiä on korjattu sen osalta. Yksi uusiseelantilainen tuttukin on itse asiassa jumissa kotimaassaan ja filippiiniläinen vaimonsa heidän pienen tyttärensä kanssa Australiassa.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi